Pakko purkaa tuntoja jonnekin - tänne vaikka.
Olen 31-v nainen ja seurustellut noin 5 kuukautta 36-vuotiaan miehen kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo yli 2 vuotta.
Olen aika sitoutuvainen luonne ja minulla on takana vain 3 aiempaa suhdetta: 5,5 vuotta, 3 vuotta ja vajaa vuosi.
Miehellä takana useita kymmeniä lyhyitä suhteita (myös yhden illan juttuja) ja vain yksi usean vuoden suhde - ensirakkaus, joka päättyi miehen pettämiseen.
Olen alusta lähtien hieman pelännyt, että mies on sitä tyyppiä, joka kyllästyy seurusteluun nopeasti ja alkaa heti katsella muualle. Tuntuukin, että nyt suhteen alkuhuuma on ohi, ja arki on iskenyt päälle. Mies vaikuttaa usein olevan pinna kireällä, ei jaksa haluta seksiä jne. (siis HÄN ei jaksa).
Olen todella kyllästynyt sinkkurumbaan ja olin toivonut, että tämä suhde kestäisi - tunsimme sentään toisemme jo varsin hyvin ennen seurustelun alkamista. Olen yrittänyt omasta puolestani tehdä voitavani suhteen eteen, mutta nyt alkaa epäilyttää, onko mies niin parantumattoman sitoutumiskammoinen, että tuhlaan vain aikaani. Rakastan häntä, mutta en halua juuttua tuhoon tuomittuun suhteeseen. (Biologinen kellokin alkaa jo tikittää.)
Onkohan pakko hyväksyä, että jotkut eivät eläessään kykene kestävään parisuhteeseen? Mies on kuitenkin kotoisin hyvin perinteisestä maalaistalosta - vanhemmat olleet naimisissa 40 vuotta, isoveli 20. Ja miehen parhaat kaveritkin ovat vakiintuneita, perheellisiä miehiä. Ei siis takana rikkonaisen perhetaustan traumoja tms.
Ymmärtäisin paremmin, jos mies haluaisi vain elää yksin. Mutta tiedän, että jos nyt eroamme, niin kohta hänellä on uusi ja vuoden päästä luultavasti jo seuraava...
Millaisia kokemuksia muilla on vastaavasta miestyypistä? Uskallanko jatkaa suhteeseen panostamista, vai pitäisikö kylmästi lähteä nyt näiden epäilysten takia...
Olen 31-v nainen ja seurustellut noin 5 kuukautta 36-vuotiaan miehen kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo yli 2 vuotta.
Olen aika sitoutuvainen luonne ja minulla on takana vain 3 aiempaa suhdetta: 5,5 vuotta, 3 vuotta ja vajaa vuosi.
Miehellä takana useita kymmeniä lyhyitä suhteita (myös yhden illan juttuja) ja vain yksi usean vuoden suhde - ensirakkaus, joka päättyi miehen pettämiseen.
Olen alusta lähtien hieman pelännyt, että mies on sitä tyyppiä, joka kyllästyy seurusteluun nopeasti ja alkaa heti katsella muualle. Tuntuukin, että nyt suhteen alkuhuuma on ohi, ja arki on iskenyt päälle. Mies vaikuttaa usein olevan pinna kireällä, ei jaksa haluta seksiä jne. (siis HÄN ei jaksa).
Olen todella kyllästynyt sinkkurumbaan ja olin toivonut, että tämä suhde kestäisi - tunsimme sentään toisemme jo varsin hyvin ennen seurustelun alkamista. Olen yrittänyt omasta puolestani tehdä voitavani suhteen eteen, mutta nyt alkaa epäilyttää, onko mies niin parantumattoman sitoutumiskammoinen, että tuhlaan vain aikaani. Rakastan häntä, mutta en halua juuttua tuhoon tuomittuun suhteeseen. (Biologinen kellokin alkaa jo tikittää.)
Onkohan pakko hyväksyä, että jotkut eivät eläessään kykene kestävään parisuhteeseen? Mies on kuitenkin kotoisin hyvin perinteisestä maalaistalosta - vanhemmat olleet naimisissa 40 vuotta, isoveli 20. Ja miehen parhaat kaveritkin ovat vakiintuneita, perheellisiä miehiä. Ei siis takana rikkonaisen perhetaustan traumoja tms.
Ymmärtäisin paremmin, jos mies haluaisi vain elää yksin. Mutta tiedän, että jos nyt eroamme, niin kohta hänellä on uusi ja vuoden päästä luultavasti jo seuraava...
Millaisia kokemuksia muilla on vastaavasta miestyypistä? Uskallanko jatkaa suhteeseen panostamista, vai pitäisikö kylmästi lähteä nyt näiden epäilysten takia...
Vastaukset 6
Vanhimmat
sil on hyvä koti,johon se voi palata
Hei oikeesti! Jos ootte seurustelleet vasta 5 kuukautta ja mies on nyt jo sillä fiiliksellä, ettei jaksa harrastaa seksiä sun kanssa, niin täytyy kyllä sanoa, että on sitoutumiskammo ja ahdistus puskenut päälle ihan kunnolla. Tai sitten se on vaan huomannut, että sä et ole se oikea hänelle, mutta ei vaan ehkä kehtaa sitä sulle kertoa. Ei ehkä halua kuitenkaan menettää sussa hyvää kaveria, kun ootte tunteneet toisenne jo niin kauan.
Mitä mä ite tekisin olis se, että sanoisin miehelle, että oon ITSE funtsinut, että onko teidän suhteessanne mitään tulevaisuutta...Eli esität asian siten, että SUA arveluttaa, vaikka välität kovasti. Mies sitten joko helpottuneena vastaa samoin ja päädytte erilleen tai sitten hän kertoo haluavansa jatkaa. Itse koettaisin olla syyllistämättä miestä, jos haluaisin olla hänen kanssaan vielä kaveri. Kaikista miehistä nyt ei vaan ole muuhun kuin hyviksi kavereiksi...ja niitähän ei koskaan ole liikaa!
asia kun se alkaa vaivata. Minäkin törmäsin 10 kuukautta sitten sellaiseen mieheen. Sain tietää että jo 10 v. hän on ollut sinkkuna koska vaimo lähti toisen matkaan(vain pikasuhteita sinä aikana). Ei hälytyskellot silloin kilkattaneet minulla. Meidän seurustelu tuntui todella lupaavalta kunnes sitten 8 kuukauden seurustelun jälkeen alkoi tulla merkkejä miehen sitoutumiskammosta.
Hän on todella kiltti mies eikä halunnut satuttaa minua joten pyysi taukoa johon en suostunut vaan katkaisin itse suhteen. Puolitoistaviikkoa itkin hänen peräänsä ja yhtäkkiä hän tunkeutui takaisin elämääni ja saimme keskusteltua tästä aiheesta. Ei tämä ohi ole ollenkaan sen tiedän mutta tällä hetkellä tuntuu että tulen kestämään ne kammonhetket joita tulee varmasti vielä.
Minulle ei missään vaiheessa kyllä tullut tunnetta että hän olisi alkanut katselemaan muualle vaan kyse oli vain tästä meidän parisuhteesta. Olimme liian tiiviisti yhdessä ja luulen että kammo tuli siitä että hän ei tehnyt mitään ilman minua kun ei kehdannut sanoa haluavansa olla yksin.
En tiedä voiko näitä kahta sitoutumiskammoista edes verrata toisiinsa koska minun kammoisen mieheni pahin pelko oli silloin se ettei satuttaisi minua ja siksi pyysi taukoa miettiäkseen pystyykö näin vakavaan suhteeseen. Mutta varmaa on ainakin että jokainen tarvitsee välillä yksityisyyttä. Miten on teillä oletteko aina yksissä?
Nyt kun aloimme uudestaan niin vaikuttaa siltä että kun yritän pitää kiinni siitä että hän saisi omaa aikaa niin hän taas tuntuu vaativan minua lähelleen aina enemmän että kummallinen on tämä elämäkin. Ohjeita en osaa antaa mutta toivotan voimia sinulle Sohvi.
Mulle mies ilmoitti, että en ole ehkä se oikea, eikä kuitenkaan halua laittaa välejä poikki.
Sama juttu meillä, että olemme liian tiiviisti yhdessä. Nyt tarvitsee hiukan vähemmän tiiviisti olla yhdessä. Itse en oikein tiedä mitä tehdä, haluan suhteessa olla, mutta teenkö oikein itselleni. Ehkä aika näyttää.
Sun kannattaa nostaa vaan ns kytkintä. Mies ei muutu jos ei halua sitoutua sinä et sille mitään voi. Kaikki parisuhdejutut perustuu vapaaehtoisuuteen tai sillä periaatteella ne voi toimia. Jos toista alkaa kahlehtia tai vääntää omaan muottiin sopivaksi niin metsään mennään.
Muista että se mies ei ole ainut maailmassa niitä riittää. Miehet ovat kun linja-autoja jos yksi jättää seuraava tulee pian....ei ehkä lohduta sinua mutta hyväksy faktat ja elä omaa elämääsi,tee niitä juttuja mistä itse pidät ja mitkä on sulle tärkeitä. Kulutat turhaan henkisiä voimavaroja yrittämällä muuttaa miestä tai väkisin saada asioita muuttumaan.
Tuntuu että olen itse vähän niin kuin samassa veneessä. Olen tuntenut miehen vuosikausia, hänellä on ollut suhteita samoin minulla. Välillä oltu yhdessä, välillä ei. Hänellä oli pitkä suhde jonka aikana myös tapailimme silloin kun minulla ei ollut ketään. Eli ns. tarpeen tullen;)
Nyt on nähty useammin kuin koskaan mutta hän on varsin selvästi antanut ymmärtää ettei ole valmis sitoutumaan, tai hänen sanojaan lainatakseni "ei lupaa mitään". Tähän on tyytyminen tässä vaiheessa koska meillä kuitenkin on hyvä olla yhdessä. Mutta sen olen tehnyt itselleni selväksi tai ainakin yrittänyt tehdä, että maailma ei yhteen mieheen kaadu. En vain aina pysty elämään oman ohjeeni mukaan.