Pakko kommentoida ihmeellistä seikkaa näissä monien YH-äitien profiileissa:
Aika monien YH-äitien ihannekumppanina mies, joka sinkku tai lapset tehty, mutta lapset eivät asu miehen luona. Onko tosiaan totta, että oletetaan, että miestä ei naisen lapset häiritse pätkääkään, mutta naiselle miehen lapset ovat kestämätön taakka?
Itse olen YH-isä ja kerran tullut eräältä YH-äidiltä pakitkin muutaman tapaamisen jälkeen juuri ko. asiaan vedoten (no saattoi tottakai olla jotain muuta, mutta siihen ainakin vetosi).
Sinänsä mitään katkeruutta (kai) ja tälläkin hetkellä onnellisesti suhteessa erään YH-äidin kanssa, jota homma ei pätkääkään häiritse. Kunhan ihmettelen edelleen.
YH-äidit muuten mitä parasta. Yleensä fiksuja, riittävästi elämää nähneitä, arvot kohdallaan, aikuisia naisia. Ainakin itselleni juuri sitä mitä olen hakenut (ja nyt siis homma hallinnassakin). Pesevät vähintään 100-0 sekä oman ikäluokkani (35-40) sinkut että "onnellisesti?" naimisissa olevat naiset (,joita on saanut hätyytellä kimpusta pari vuotta sitten tapahtuneesta erostani asti; olen harrastuksissani että työssäni kovin naisvoittoisella alalla, joten näitä riittää).
Aika monien YH-äitien ihannekumppanina mies, joka sinkku tai lapset tehty, mutta lapset eivät asu miehen luona. Onko tosiaan totta, että oletetaan, että miestä ei naisen lapset häiritse pätkääkään, mutta naiselle miehen lapset ovat kestämätön taakka?
Itse olen YH-isä ja kerran tullut eräältä YH-äidiltä pakitkin muutaman tapaamisen jälkeen juuri ko. asiaan vedoten (no saattoi tottakai olla jotain muuta, mutta siihen ainakin vetosi).
Sinänsä mitään katkeruutta (kai) ja tälläkin hetkellä onnellisesti suhteessa erään YH-äidin kanssa, jota homma ei pätkääkään häiritse. Kunhan ihmettelen edelleen.
YH-äidit muuten mitä parasta. Yleensä fiksuja, riittävästi elämää nähneitä, arvot kohdallaan, aikuisia naisia. Ainakin itselleni juuri sitä mitä olen hakenut (ja nyt siis homma hallinnassakin). Pesevät vähintään 100-0 sekä oman ikäluokkani (35-40) sinkut että "onnellisesti?" naimisissa olevat naiset (,joita on saanut hätyytellä kimpusta pari vuotta sitten tapahtuneesta erostani asti; olen harrastuksissani että työssäni kovin naisvoittoisella alalla, joten näitä riittää).
Vastaukset 17
Vanhimmat
IHANNEkumppanin ominaisuuksista. Yhtä hyvin voisit moittia siitä että jonkun ihanne ei ole 120 cm pitkä...
Ehkäpä nämä naiset, jotka tällaisia profiileja laittavat, ajattelevat, että heistä olisi helpompaa sovitella yhteisiä kuvioita, jos toisella ei olisi lapsia. Mitä enemmän on vanhempia sovittelemassa, sitä useampihan siinä täytyy ottaa huomioon. Yksinkertaista. Itse olen seurustellut sekä sinkkumiesten että eronneiden yh-isienkin kanssa, mutta minusta kuitenkin tärkeintä on aina ollut, että suhde on toimiva - lastenkin osalta.
yh-naisilla lapset on yksi tapa hallita suhdetta.Aina voi vedota lapsiin jos jotain yllättävää ja ehkä jopa arveluttavaa ilmaantuu(siis naisen taholta).Mutta jos miehellä on lapsia kotonaan,naiset kokevat sen uhkaksi tälle systeemilleen.Eivätkä halua/uskalla sekaantua toisten lapsien kasvatukseen tai huoltamiseen.Naiset ovat niin kertakaikkisen itsekeskeisiä ja vallanhaluisia olioita.
se on hyvä asia jos toisellakin on lapsia, ainakin ymmärtää niistä johtuvat rajotteet ja on joku jota myös kiinnostaa hoitopaikat, koulut, lastenvaateosastot, piirretyt, säännölliset ruoka-ajat jne. Ei tarvis naapurin yh:n kanssa näitä puhua...
Puhun nyt vain sitten omista kokemuksistani...
Kun aikoinaan erosin, minun kaiken energiani vei arjen pyörittäminen yksin. Tottakai kaipasin rinnalle aikuista seuraa ja juttukaveria, mutta tuntui ettei minulta riittäisi aikaa toiselle ihmiselle tarpeeksi.
Lapset kasvoivat ja kohdalle sattui mielettömän mukava yh-isä. Hänen lapsensa olivat vielä alle kouluikäisiä, joten olihan se eri säpinää kun lauma tupsahti meille kylään. Kieltämättä ajattelin usein, että kun omat lapset olen saanut kasvatettua jo isoiksi, joudun taas aloittamaan alusta...tuli miehen katraalle vaihdettua vaippaa ja syötettyä Pilttiä eräskin kerta, avustettua kotihommissa ja pyykkivuoressa. Mielelläni autoinkin kyllä, kun näin että toinen oli huojentunut avusta.
Sellaistakin sattui, että joku miehen lapsista tupsahti öisin väliimme nukkumaan. Ei kauheasti kiinnostanut valvoa enään öitään lasten takia...
Ei siitä kuitenkaan mitään luontevaa parisuhdetta kehkeytynyt. Miehen lapset olivat aina mukanamme ja omat lapseni hermostuivat tähän pieneen villikkolaumaan. He eivät halunneet missään nimessä liikkua tämän isomman lössin mukana. Eli omat lapseni jäivät täysin varjoon ja vähemmälle huomiolle. Huomasin myös, että mies ei oikein osannut olla luonteva lasteni seurassa, hänellä kun ei ollut kokemusta vielä kuin pikkunaperoista.
Nyt on kuvioissani ollut jo useamman vuoden yh-isä, jonka lapset ovat saman ikäisiä suunnilleen kuin omanikin. Vanhimmat lapset lentämässä pesästä ja nuorimmaiset lukioiässä.
On paljon aikaa parisuhteelle.
Heippa!
Nyt yleistit kai liikaa. Itse olen kahden teinin yh-äiti ja luulen, että kaikkein potentiaalisin miesystäväkseni olisi juuri yh-isä. Taitaa olla niin, että VAIN toinen yh TODELLA ymmärtää täysin sitä yh:n elämää ja arkea. Sitä, että oma aika ei ihan aina järjestykään juuri silloin kun hän (ja minä itse) sitä eniten kaipaisimme...
Olet oikeassa: me yksinhuoltajat - niin miehet kuin naisetkin - taidamme olla useimmat pienistä säikähtämättömiä ja osaamme suhteuttaa asioita. Liika itsekkyys kun väkisinkin tässä karisee :))
Onnea sulle löydöstäsi!!
Viiteen Yh vuoteeni on mahtunut monenlaista tuttavuutta, Joista kaksi oli sellaista, jotka tulivat toimeen lasteni kanssa... toisella katoamis ongelma välillä ja toinen palasi exänsä luokse (teki oikean ratkaisun). Muita yritelmiä on ollut, sekä lapsettomia että lapselllisia. Olen saanut kuulla olevani ihana ihminen tai joka miehen unelma nainen...? Mutta siinä vaiheessa kun toinen oivaltaa, että oikeasti minulla on 3 teiniä, joiden isä ei heitä pidä luonaan juuri ollenkaan.... (eli todella sitovaa)...he yleensä alkavat toivoa että löytäisin jonkun todella hyvän kumppanin...
Tällä hetkellä olen yksin. Kaipaan kyllä toimivaa parisuhdetta. Enpä ole Yh-isään törmännyt vielä, voidakseni todeta yhteen sopivuuden... tärkeintähän kuitenkin on se että tykätään toisistaan....
Jolla ei ole lapsia, joka ei ole menettänyt perheensä tai ollut sen uhalla ei voi ikinä ymmärtää mitä se tarkoittaa, kuten myös ne todelliset vastuut ja rajoitteet mitä lapset tuo mukana elämään. Ainoastaan silloin voi ymmärtää miten vakavia rakkaus asiat todella ovat.
Vaikka elämme tasa-arvon aikoja, tuntuu että miesten ja naisten väliset suhteet ovat pysyneet konservatiivisina. Miehen rooli perheessä ja parisuhteessa on avustavan jäsenen rooli. Tarkoitus on tuoda naisen elämään helpotusta ja viihdyttää synkkinä hetkinä. Nainen määrittelee miten suhteessa ollaan ja millä tavalla arki järjestetään. Mies tekee naisen määräämät tehtävät naisen määräämällä tavalla. Jos miehellä on lapsi tai lapsia, joiden mukaan arki pitäisi järjestää ei nainen siihen hevillä taivu. Uskon, että naisen on vaikeampi hyväksyä "vierasta" lasta kuin miehen. Kun mies huoltaa omaa lastaan, hän ei välttämättä pysty toimimaan avustavana perheenjäsenenä ja tuottaa naisen elämään vaihtelua ja piristystä. Jos naisen vielä pitäisi osallistua vieraan lapsen hoitoon, alkaa asiat tökkimään.
Yksinhuoltajan arki on useimmiten raskasta. Voi olla myös, että yh-äidit odottavat miehen tuovan helpotusta ja vaihtelua harmaisiin päiviin. Jos siinä tulee lapsi kaupanpäälle niin odotukset eivät täyty. Ja kun he odottavat miehen tulevan jakavan heidän arkeaan (eivät siis ajattele, että luotaisiin uusi yhteinen arki) niin varmasti pötkivät karkuun.
tuollaisesta roolileikista mutta haluaisin osallistua siihen. mikäs olis sen ihanampaa kuin mies, jonka tarkoituksena olis tuoda mun elämään helpotusta ja viihdyttää synkkinä hetkinä, vau! voisi auttaa unohtamaan tämän viran kodiksi kutsutun huoltopisteen pyörittäjänä ainakin hetkeksi...
Mulla ei ole täällä profiilia, mutta mulle paras tapaus olisi mies, joka on jo lapsensa hankkinut eikä vaadi yhteen muuttoa. Itse asiassa minua ahdistaa tosi paljon, jos mies haluaisi asua kanssani liian nopealla aikataululla. Minulle sinänsä sopii hyvin, vaikka mies asuisi lastensa kanssa. Ainun miinus on, että treffailu saattaa vaikeutua, jos molemmilla on lapset, joista pitää päivättäin huolehtia.
Erosta on aikaa 1,5 vuotta. Hitsi aluksi kaipasin miestä elämääni ja jopa yhteisiä lapsia. Nyt olo on niin mukavaa ja itsenäist' etten välttämättä halua luopua tästä ihanasta vapauden tunteesta. Pitääkö sitä vakkari parisuhdetta viritellä, jos on onnellinen jo nyt?
Niin ja tätä asiahan ei voi päättää tässä vaain se ratkeaa kun se Mr. rakkaudenkohde osuu kohdalle.
Kyllä se on vaan niin, että puolison pennut aina HAITTAA! Sviddu se on turha väittää muuta. Mulla on kyllä kokemusta, kun sekä äidilläni että isälläni on ollut näitä puolisoja. Vittu se on fakta, että niillä on AINA jotain hampaan kolossa mitä tulee lapsiin. Aluksi kaikki saattaa olla mallillaan, mutta pikkuhiljaa se "piru" kyllä sarvesa näytää! Mä en kyllä tajua mikä hitto siinä maksaa!
Nyt olen aikuinen sinkku, mutta pentuna elo oli helevettiä.
Yhdenkin kerran teimme siskojeni kanssa lumiukon talon vierelle. Isän eukko katteli ikkunasta kuin myrkyn niellyt! Mikä saatana siinä oli väärin? Sitten eukko oli sanonut isälleni että "Tuo on kyllä hajoitettava ja sassiin" Ei SAATANA!
Kyllä jos isän eukon "artisti kultapoju" olis tuon tehnyt, niin se vitun lumiukko olis pitänyt säästää kesän ylikin!
Muistan myös kun tätä "äiteetä" piti jatkuvasti käyttää vierailulla kun "artisti kultapoju" oli armeijassa. Tämän äiteen piti halita kultapojuaan ennen kuin edes kultapojun tyttökaveri ehti ensin, ensin äitee ja sitten tyttöfrendi. Näitä juttuja on siis niin vitun paljon. Lopuksi kultapoju joutui eroamaan intistä henkisten vaikeuksien vuoksi ja lomista ei ollut kyllä puute.
Sviddu kun mä olin vuorostaa armeijassa, niin vittu kukaan ei mua käynyt kattomassa, itse jouduin liftaamaan rekkojen kyydissä syrjäseuduille ja loppukilometrit kävelemään. Vittu kukaan ei hakenut.
Saatana empähän ole mammanpoika, mutta vituttaa nuo iskän ja äitini puolisot... Tarinaa olis vaikka kuinka paljon.
Ja voisitko ystävällisesti vastata (jos muistat) oliko puolisot jo seurusteluvaiheessa noin hulluja?
Mä seurustelen yhden miehen kanssa, jolla on kaksi lasta, joita se halailee ja joille puhuu, joiden kans pelaa jne.
Mulla on kaksi lasta. Kun annan iltapusut omilleni, jatkan samoilla tulilla pienimmällekin asti. Pidän häntä sylissä, syötän, sivelen uneen, juttelen ja leikin.
Minun lapseni janoavat mieheltä huomiota, jota siltä on herunut neljä kertaa n. 9 kuukauden aikana. Hän on selittänyt asian siten, että jaksaa olla ystävällinen ja paijata omiaan, koska näkee heitä harvoin ja että häntä on alusta asti hirvittänyt, miten hermot kestää mun lasten kans, kun he ovat suurimman osan ajasta meidän kans.
Kuulostaako siltä, että mies tulisi koskaan hyväksymään lapsiani vai olenko sysäämässä reppanat suoraan itsetunnon lyttäämis- ja epäreiluushelvettiin?
Lapsista toinen reagoi välillä vatsavaivoilla miehen välinpitämättömyyteen, eikä haluaisi olla hänen kotonaan. Toinen lapsi tykkää hänestä.
Olen kahden vaiheilla kumpaa uskoa... vanhempi lapseni ei tule kovin sujuvasti toimeen isänsäkään kanssa. Hän on hyvin herkkä ja kysyi kerran, mikä hänessä on vikana. Minä vastasin itkien, ettei mikään, päinvastoin, hän on rakastettava ihminen. Olen yrittänyt puhua miehelle tästä, että ottaisi hänetkin huomioon, mutta hän hermostuu heti, utelee syytä moiseen menneisyydestä ja ihmettelee suureen ääneen "mikäköhän helvetti siinä on, että se ottaa niin vakavasti kaiken".
Mies ei siedä toisten herkkyyttä eikä varsinkaan herkkänahkaisuutta, kun on itse paljon pahempi niillä alueilla.
Voi ei. Nyt kun tämän kirjoittaa, asia tuntuu jo selvältä.
En tietenkään voi jatkaa näin.
Lasten itsetunto ja tasavertainen huomion, hellyyden ja hyväksymisen saaminen on tärkeämpää kuin mikään muu.
Mä ainakin paljon mielummin haluaisin miehen, jolla lapset ois itsellä. Kun itsellä on lapsia, niin toivoisin kumpanillakin olevan! Elämän tilanteet ois täysin samat. Riittäis ymmärrystä puolin ja toisin!
Se ei ole yhtään siitä kiinni onko lapsia vai ei, se riippuu ihan siitä minkälaiseen ihmiseen törmäät ja mitkä ovat sen aatteet.
Sen kyllä sanon, että jos törmäät "väärään" tyyppiin, niin saat kyllä lastesi elämän helevetiksi, oli puolisollasi lapsia tai ei! Hyvänä esimerkkinä sanon tätä Salkkari sarjaa, siinä on asia aika hyvin kiteytetty, että lasten vanhempi ei ehkä näe koko totuutta!
Kuuntele aina lapsiasi ja katso miten hyvin niillä on asiat! Yritä nähdä totuus!
Minä uskon nuo sinun kurjat kokemukset aivan todeksi. Sitä vaan ihmettelen, että mikset ole vihainen omille vanhemmillesi, jotka olivat sinusta vastuusta ja joiden olisi pitänyt ymmärtää, auttaa ja tukea niissä tilanteissa. He tässä ovat mokanneet ja vastuuta vältelleet, eivätkä ne vanhempien uudet kumppanit. Omat vanhempasi sallivat sen kaiken paskan tapahtua sinulle, eikä kukaan muu.