Ari Vatanen:

fani

www.arivatanen.com :

EU-oikeuden täytäntöönpanoaste oli 94,53 prosenttia vuonna 1999. Muodollisen ja todellisen täytäntöönpanon välillä on kuitenkin syvä kuilu.

EU-oikeuden rikkomista tapahtuu monissa muodoissa. Varsinkin silloin kun rikkominen on tahallista, komission tulisi puuttua siihen välittömästi. Esimerkkeinä hitaasta reagoinnista on mm. Suomen harjoittama muuttoautojen laiton verottaminen, johon komissio ei ole puuttunut direktiivin 83/183/ETY perusteella, vaikka olen siitä komissiota informoinut jo yli kaksi vuotta sitten. Tämä on kestämätöntä EU:n kansalaisen kannalta.

Selvissä EU-oikeuden rikkomistapauksissa komissiolla tulisi olla ennakkopäätösoikeus, jolla se määrää jäsenvaltion noudattamaan EU:n sääntöjä. Komission päätöksen jäsenmaa voisi riitauttaa EY-tuomioistuimessa. EY-tuomioistuimelle annettaisiin velvollisuudeksi aina käsitellä tällaiset komission ennakkopäätökset kiireellisinä, jotta jäsenmaiden oikeusturvaa ei loukattaisi. Lisäksi on tarpeen nopeuttaa EY-tuomioistuimen päätöksentekoa, mihin osin Nizzassa vuonna 2000 hyväksytyillä säännöillä pyrittiin.

Katsooko komissio, että nykyisellään EU-sääntöjen toteutuminen on liian hidasta ja sattumanvaraista?

Aikooko komissio ehdottaa seuraavalle hallitusten väliselle konferenssille, että komissiolle myönnettäisiin ennakkoratkaisuoikeus ja -velvollisuus?

Jos tätä ei ehdoteta, millä tavoin komissio aikoo puuttua epätyydyttävään tilanteeseen?

22

1973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täältä

      eli arivatanen.com ja ylhäältä "autovero" -Erittäin jämäkkää tekstiä, Ari osaa puhua.

      • ?

        Kyllä ääntä maailmaan piisaa, mutta teot on vähän eri asia. Vatasen rehellisyyskin taitaa olla vähän kyseenalainen juttu.

      • moi
        ? kirjoitti:

        Petri !

        olet edelleen kommari?

      • ?
        moi kirjoitti:

        Petri !

        olet edelleen kommari?

        No jos sinä et ole kommari, niin voit aivan rauhassa kutsua minua kommariksi, sillä haluan mielellän pitää sopivan hajuraon kaltaisiisi typeryksiin.

      • Jopi
        ? kirjoitti:

        Kyllä ääntä maailmaan piisaa, mutta teot on vähän eri asia. Vatasen rehellisyyskin taitaa olla vähän kyseenalainen juttu.

        samaa mieltä, jos Vatasen elämän ja varsinkin poliittisen elämän kynnyskysymyksenä on suomen autoverotus, niin enpä voi kun sääliä kyseistä herraa, lainkaan väheksymättä hänen saavutuksiaan ralliajajana.

      • Alfista
        Jopi kirjoitti:

        Minun ääneni saa autoilun puolustaja, vain ja ainoastaan piste.

      • Mutku

        Ei taida olla muuta tilannetta jossa valtiovalta suoranaisesti varastaa yksityiseltä kansalaiselta,
        kuin tämä autoverojupakka. Mukaanlukien käytettynä tuodun verotus ja muuttoautot.

        Siksi pisteet Vataselle. Hän sentään yrittää korjata tilannetta. Tosin saavutusten puuttumien vielä vuosienkin jälkeen ihmetyttää. Muita vaihtoehtoja oikeuden puolesta äänestävällä ei kuitenkaan ole.

      • arvi
        Alfista kirjoitti:

        Minun ääneni saa autoilun puolustaja, vain ja ainoastaan piste.

        Minunkin äänen saa autoilijan puolustaja. Siksipä seuraan tarkasti tulevien vaalien ehdokkaiden puheita. Ps. Populistitkin huomioidaan.

      • Ari
        arvi kirjoitti:

        Joku tuossa mainitsi Arin turhaksi, mutta kuka se luovutti 17000 nimen vetoomuksen EU:lle autoverosta? - ARI!

        Lisäksi suomen ääliöiden edelleenkin jatkuva lainrikkominen muuttoautojen kohdalla vaatii kaiken avun, joten Arin tekee loistavaa työtä!

        Kyse ei ole siitä, että ihmiset ajavat asiaa vain tuodakseen mersun saksasta, vaan suomen tavasta toimia laittomasti. Aina yksityisen pitäisi vaieta ja niellä kaikki valtion sonta ja maksaa mukisematta - miksi?

      • kyynikko
        Ari kirjoitti:

        Nyt Vatasen Arilla on ainaski 3 ääntä. ;-) Kyllä täytyy sanoa, että on ne jotku ihmiset vieraantuneet pahasti yhteiskunnasta, jos tuo autovero asia tosiaankin on alkoholiveron ohella maailman tärkein asia. :) Huh huh. Kysehän on vain kulkuvälineestä. Kyllä nykyään asia on niin, että niillä on varaa maksella autoveroja, jotka sitä autoa todellisuudessa tarvivat. Mitä esimerkiksi työtön helsingissä asuva YH äiti sillä autolla tekisikään. Hänelle varmaan on muut asiat tärkeämpiä.

      • arvi
        kyynikko kirjoitti:

        Ei autoverotus koske vain jotain marginaaliryhmää. Suomessa on pari miljoonaa autoa. Ja auton omistaminen on osa koko yksityisten kotitalouksien taloudenpitoa. Ja jos EU:iin on liitytty, tulisi myös noudattaa sen lakeja. Tai sitten erottakoon moisesta.

        Kuinkahan moni oikeasti sitä autoa tarvitsee? Esimerkiksi pääkaupunkiseudun alueella on niin hyvät mahdollisuudet käyttää julkisia kulkuneuvoja, että vain pieni osa tarvitsee tosissaan autoa. Kyllä tämä vouhotus tällä palstallaon sellaista keskiluokan ihmisten tyhjänpäivästä höpinää. Ei nimittäin nähdä nokkaansa pidemmälle asioita. Ettekö te hyvä ihmiset tajua, että kaikki mikä vähennetään veroista on jostakin poissa. Toisin sanoen, jos verotulot vähenee, niin myös verotuloilla ylläpidettäviä palveluita pitää vähentää. Toinen vaihtoehto on siirtää se puuttuva verotus johonkin muuhun paikkaan. Siispä voin jopa väittää, että suomen kansa ei kokonaisuudessaan hyötyisi tuollaisista vähennetyistä veroista yhtään mitään. Ja mitä tulee eu:n sääntöjen noudattamiseen, niin suomi on ainoa maa eu:ssa, joka noita mitä kummallisempia päätöksiä noudattelee. Sehän on tutkittua faktaa.

      • Alfista
        kyynikko kirjoitti:

        Nyt Vatasen Arilla on ainaski 3 ääntä. ;-) Kyllä täytyy sanoa, että on ne jotku ihmiset vieraantuneet pahasti yhteiskunnasta, jos tuo autovero asia tosiaankin on alkoholiveron ohella maailman tärkein asia. :) Huh huh. Kysehän on vain kulkuvälineestä. Kyllä nykyään asia on niin, että niillä on varaa maksella autoveroja, jotka sitä autoa todellisuudessa tarvivat. Mitä esimerkiksi työtön helsingissä asuva YH äiti sillä autolla tekisikään. Hänelle varmaan on muut asiat tärkeämpiä.

        Mutta yksinhuoltajalle kaupunkien ydinalueiden ulkopuolella auto on välttämätön!

      • jopi
        Ari kirjoitti:

        Joku tuossa mainitsi Arin turhaksi, mutta kuka se luovutti 17000 nimen vetoomuksen EU:lle autoverosta? - ARI!

        Lisäksi suomen ääliöiden edelleenkin jatkuva lainrikkominen muuttoautojen kohdalla vaatii kaiken avun, joten Arin tekee loistavaa työtä!

        Kyse ei ole siitä, että ihmiset ajavat asiaa vain tuodakseen mersun saksasta, vaan suomen tavasta toimia laittomasti. Aina yksityisen pitäisi vaieta ja niellä kaikki valtion sonta ja maksaa mukisematta - miksi?

        pitäisi niellä valtion sonta...voi herrajumala sentään..sinähän juuri yksilönä olet se "valtio"

      • Jopi
        kyynikko kirjoitti:

        Kuinkahan moni oikeasti sitä autoa tarvitsee? Esimerkiksi pääkaupunkiseudun alueella on niin hyvät mahdollisuudet käyttää julkisia kulkuneuvoja, että vain pieni osa tarvitsee tosissaan autoa. Kyllä tämä vouhotus tällä palstallaon sellaista keskiluokan ihmisten tyhjänpäivästä höpinää. Ei nimittäin nähdä nokkaansa pidemmälle asioita. Ettekö te hyvä ihmiset tajua, että kaikki mikä vähennetään veroista on jostakin poissa. Toisin sanoen, jos verotulot vähenee, niin myös verotuloilla ylläpidettäviä palveluita pitää vähentää. Toinen vaihtoehto on siirtää se puuttuva verotus johonkin muuhun paikkaan. Siispä voin jopa väittää, että suomen kansa ei kokonaisuudessaan hyötyisi tuollaisista vähennetyistä veroista yhtään mitään. Ja mitä tulee eu:n sääntöjen noudattamiseen, niin suomi on ainoa maa eu:ssa, joka noita mitä kummallisempia päätöksiä noudattelee. Sehän on tutkittua faktaa.

        kyynikko, olet aivan oikeassa, että Suomi on noudattanut erittäin hyvin EU:säädöksiä, joten ihmetellä täytyy kun nuo jotka omasta mielestään puolustavat vain ja ainoastaan lakeja ja haluavat että niitä noudatettaisiin, niin miksiköhän eivät rutise yhtää muiden maiden tekemiä eu-sääntörikkomuksia...miksiköhän?

      • jopi
        Mutku kirjoitti:

        Ei taida olla muuta tilannetta jossa valtiovalta suoranaisesti varastaa yksityiseltä kansalaiselta,
        kuin tämä autoverojupakka. Mukaanlukien käytettynä tuodun verotus ja muuttoautot.

        Siksi pisteet Vataselle. Hän sentään yrittää korjata tilannetta. Tosin saavutusten puuttumien vielä vuosienkin jälkeen ihmetyttää. Muita vaihtoehtoja oikeuden puolesta äänestävällä ei kuitenkaan ole.

        Voi kuule...miljoonissa euroissa voidaan laskea ne rahat, jotka me kansalaiset pimitämme valtiolta, sinun sanoja käyttäen, me varastamme valtiolta niin paljon kun vaan vähänkin pystymme...luulisi Vatasen fiksuna miehenä myös tajuavan tämän asian ja aloittavan ajamaan myös sen oikaisua...

      • kyynikko
        Alfista kirjoitti:

        Mutta yksinhuoltajalle kaupunkien ydinalueiden ulkopuolella auto on välttämätön!

        Juu tottakai se auto on kelle tahansa välttämätön paikoissa, joissa etäisyydet on pitkät ja, joissa julkinen liikenne ei toimi kovin hyvin. Toisaalta, jos on työtön eli ei ole mitään huomattavan tärkeätä ajoa kovin paljoa, niin ei sen autonkaan tarvi olla mikään uudenkarhea urheiluauto. Pieneen liikkumiseen käy halvempikin kosla.

    • Jukka

      Olen seuraillut Vatasen touhuja melko läheltä, joskus jopa samasta pöydästä ja täytyy sanoa, että homma ei todellakaan ole hanskassa. Autonkuljettajana hän oli hyvä, mutta ei politiikassa. Hän ei ole oikea henkilö ajamaan Suomen asioita EU:ssa. Puheita ym. small-talkkia hän hoitaa hienosti, mutta itse teot ovat puheista päätellen harhaanjohtavan vähäisiä, verrattuuna esim. erääseen Itävaltalaiseen kolleegaansa, joka hoiti mm. autoverotuksen kotiin.

      No totta puhuen EU on niin iso ja turha laitos, että on aivan sama mitä Suomi on siellä mieltä, saati sitten yksityinen edustaja. Tavallisella suomalaisella on enenpi valtaa vaikuttaa asioihin, kuin paikanpäällä olevalla edutajalla.

      Toisaalta ei edustajista kukaan siellä kutsumuksesta olekkaan, vaan hyvän palkan ja etujen vuoksi. Esim. Vataselle on todellisuudessa aivan sama mitä se auto Suomessa maksaa, kunhan vain oma kukkaro on kunnossa ja masu täynnä hyvää lihaa ja punaviiniä.

      • Sauli

        Mutta ei ole muitakaan suomalaisen autoilijan puolustajia kuin Vatanen. Ei eduskunnassa eikä EU:ssa.

        Aatteleppa jos EU-parlamenttiin valitaan ensi kaudella Vatasen tilalle Niinistö. Autoverokiistan nöyryyttämä Niinistö saattaa hyvinkin suunnitella karmeata kostoa Suomen kansalle EU-parlamentista käsin.

        Niinistö tulisi edelleenkin kaikin keinoin teilaaman kaikki EU:n myötä Suomen kansalle tulevat edut. Meppinä hänellä olisi ehkä enemmän vaikutusvaltaa.

      • ottaa kantaa!
        Sauli kirjoitti:

        Oskomatonta että jotkut laukovat kommentteja EU-säädöksistä, ikäänkuin asiantuntijoina. Ylistäviä kommentteja kuinka Suomi noudattaa lakeja ja toimii hienosta. Lukekaa vaikka eilisistä lehdistä kuinka ostovoima on Suomessa euroopan huonoimpia, puhumattakaan sosiaaliturvan ja terveydenhuollon tasosta!

        Autoverotuksesta ja vapaasta liikkuvuudesta säädettyjä lakeja nyt vaan yksinkertaisesti rikotaan ja muutoksen täytyy tapahtua!

        Maahanmuttajilla tulisi olla oikeus tuoda maahan kaikki irtaimisto ilman veroja unionin sisällä. Direktiivin 83/183/ETY, 1 artiklan 1. kohdan mukaan kulutusveroja ei tule lainkaan kantaa muuttotavaroista, kun kyseessä on yksityisen henkilön pysyvästä muutosta toisesta jäsenvaltiosta toiseen. Niin sanotun muuttoautodirektiivin mukaan "jäsenvaltioiden on myönnettävä vapautus luonnollisen henkilön henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa toisesta jäsenvaltiosta tavanomaisesti kannettavista liikevaihtoveroista, valmisteveroista ja muista kulutukseen kohdistuvista
        veroista". Tämä direktiivi on ollut voimassa vuodesta 1983. Suomi on kuitenkin aina verottanut muuttoautoja jos verotusarvo on ylittänyt 80000 mk.

        Seuraava aste on tietysti alkaa verottamaan muitakin muuttotavaroita, kuten: huonekalut, vaatteet, astiat, kotieläimet! Nämä kyseiset artikkelithan voivat olla edullisempia muissa EU-maissa, joten perkele täytyyhän niiden tuonti jollain estää!

        KUN SUOMESTA LÄHTI TUBERKULOOSI, TILALLE TULI KATEUS!!!!

      • nonnii..
        ottaa kantaa! kirjoitti:

        ..yks ääliö vielä muiden jatkeeksi.

    • Anonyymi

      Autoverotus on osa valtion rahoitusta jolla on saatu myös tuupovaaralle tiet koulut terveydenhuolto sähkövalot jnejne🤔

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      171
      4767
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1631
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1457
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      65
      960
    5. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      797
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      767
    7. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      741
    8. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      739
    9. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      52
      732
    10. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      75
      720
    Aihe