Hei rakkaat eronneet ja uudelleen rakastuneet kanssaeläjät! Kuinka te olette saaneet eron jälkeen uskon ja luottamuksen takaisin siihen toiseen sukupuoleen? Olen yrittänyt rakentaa luottamusta, mutta aina se tuntuu jäävän ikäänkuin puolitiehen...
Esimerkki. Oma exäni oli tosi mustis, ja jos uudessa hyvinkin viehättävässä naisessa on piirteitä siitä niin itsellä on aina pieni epävarmuus tulevasta. Jotenkin tuppaan ajattelemaan, että sama meno tulee joskus kuitenkin jatkumaan, vaikkei nyt sellaisia ongelmia olisikaan.
Olisko vinkkejä kuinka edetä?
Esimerkki. Oma exäni oli tosi mustis, ja jos uudessa hyvinkin viehättävässä naisessa on piirteitä siitä niin itsellä on aina pieni epävarmuus tulevasta. Jotenkin tuppaan ajattelemaan, että sama meno tulee joskus kuitenkin jatkumaan, vaikkei nyt sellaisia ongelmia olisikaan.
Olisko vinkkejä kuinka edetä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eka kertaa olen nyt tosi rakastunut ja kihloissa mustasukkaisen naisen kanssa. Se on tauti, jota minun on vaikea ymmärtää. Ainoa keino on olla aina ihan rehellinen, yrittää olla juttelematta entisistään, joissa minulla ei ole salaamista. Olen myös todennut sen, että alkoholi pahentaa kohtauksia, joten olemme aika paljon puhuneet, ja uskon meidän selviävämme hyvin toistemme kanssa.
Juttuhan on niin, että emme me koskaan voi omistaa toista, vaan hoitaa asiat niin, että toinen ei saa mitään syytä tarpeettomiin ajatuksiin. Onhan minullakin sellaista lievää mustasukkaisuuden tunnetta joissakin tilanteissa. Se on vain sairaus, joka pitää ottaa huomioon, eikä turhaan anna sitä ruokkivia impulsseja. Ilmeisesti sen perustana on itsetunnon puute, jonka takia turhaan miettii toisen muita, myös ihan normaaleja ystävyys- ja ihmissuhteita. Parisuhteessahan pitää olla tilaa kummallakin myös omille tuttaville, jotka voivat olla kumpaakin sukupuolta. Ei silti kannata vaipua epätoivoon, vaan olla ihan oma, normaali itsensä. Näin teen ja uskon kaiken menevän hyvin. Samaa toivon myös sulle. Kun se kolahtaa, niin ei sille mitään voi.
Jos et pysty olemaan oma itsesi vaan joudut koko ajan varomaan/miettimään puheitasi ja tekojasi oman rakkaasi kanssa, niin eipä tule sinunkaan elämästäsi kovin auvoista. Siinä ei kuule ulkonäkö paljon parin vuoden päästä paina vaan elämäsi on yhtä P:tä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että älä anna toisen alistaa sinua, äläkä myöskään itse alista itseäsi toisen takia. Se ei ole sen arvoista! Älä alistu toisen mielivaltaan!
Tulee oikein paha olo kun pullahti vanhat muistot exästä mieleen! Jos uskoisin luojaan, niin kiittäisin häntä nykyisestä ihanasta vaimostani :o) Sitä ei kuule uskokokaan kuinka hyvältä elämä tuollaisten kokemuksien jälkeen maistuu.
Itselläni oli tässä pari vuotta taaksepäin sama tilanne.
Yritimme ja yritimme, kunnes joudun toteamaan, etten koskaan enää pysty luottamaan häneen.
Kerran menetettyä luottamusta kun ei ihan heti takaisin saa. Pienet asiat unohtaa, mutta suuremmat ei. Aina tulee tilanteita eteen, jolloin ne ikävät asiat pomppaa esiin ja mielensä pahoittaa.
Minusta on turha edes yrittää luottaa toiseen, ei siitä yrityksen kanssa tule mitään. Sen pitää tulla itsekseen.
Myöskin monesti olen joutunut toteamaan, kuinka ikävää on olla ihminen, joka on luonteeltaan "joko-tai" sekä "antaa anteeksi, mutta ei unohda".
Samoja kokemuksia. Minä olen kuitenkin yrittänyt elellä samalla tavalla, kuin ennenkin noin töiden ja toimien kanssa. Seksi puuttuu kuitenkin ja se tietysti tekee unohtamisen vaikeaksi, ja muutenkin samantyyppiset ajatukset tuppaa mieleen.
Luultavasti en solmi enää pysyvää suhdetta, mutta jos kodalle sattuu mukava nainen, niin ei kai se pieni seikkailu pahaa tee.
Onko niin, että pettäjä syntyy hylkäämisen kokemuksesta? Olen itse miettinyt ehdottoman sitoutumiseni yhteen olleen turhaa, kun toinen ei sitä näyttänyt kunnoittavan ollenkaan. Siitä seuraa vaikeuksia sitoutua uudelleen. Kivun ja hylkäämisen pelkoa. Toivo elää, sillä aika parantaa haavat ja ilmassa on romanssin hehkua. Ehkä uusi, hyvä ja ehjä suhde on silti mahdollista. Epäonni kuuluu elämään, eikä meistä taida täydellisiä tulla kenestäkään. Toivon kaikille pettyneille balsamia haavoihin ja onnellista tulevaisuutta hyvissä suhteissa.
mä kerran petin mun muijaa kun sen kaverit rupes häsläämään bailuissa. sitten tuli vähän riitaa ja tietysti mun muori oli kaveriensa puolella. ja mua rupes vituttaan joten petin sitä. tietysti se sai selville ja kysyi että petinkö. johon mä sanoin kun niin naiivi olin että joo. ero tuli ja on harmittanu siitä lähtien. pettäjät kärsii siinä pettämisessä varmasti aina pahiten.
näin vanhempana miettien olisi asian varmasti voinut hoitaa monella muulla tavalla, mutta siihen aikaan mä petin aina kun tuli jokin pieni pettymys vaikka ei muijassa se syy olisi ollutkaan. :/
Olipa kova hinta sillä "vahingolla". Kyllä minäkin näen eroja ja vivahteita pettämisen laaduissa. Joskus se on todella ajattelemattomuutta, joskus harkittua ( Charles ja Camilla ), joskus intohimosta, ikäkriisistä tms. johtuvaa. Ikävää, jos et saanut uutta tilaisuutta, vaikka olisi muuten ollut vielä tahtoa jatkaa. Se tuntuu pahalta. Tietysti on ensin tehtävä jotakin omalle ongelmanratkaisutavalleen. Ei voi olla järkevää purkaa turhautumiaan pettämällä. Olet nyt kypsempi ja taitavampi ihmissuhteissa. On hienoa havaita kuinka ihmiset voivat ja tahtovat kasvaa ihmisinä vastuullisemmiksi. Sitähän se on. Kasvamista täyteen ihmisyyteen. Kiitos rehellisestä kommentistasi. Se lämmmitti.
Näin se elämä opettaa. Välillä satuttaa muita ja välillä itseä sattuu.
Lieneekö se tarkoitus sitten löytää se ihminen, jota ymmärtää olla satuttamatta ja hän ymmärtää olla satuttamatta taas itseä. Se on sitä kasvamista.
Itsellä takana 10 vuoden suhde ja erittäin ikävä ero, eli pettäminen. Oli se hieno kiitos yhteiselle elämälle. Että kiitos vaan entinen mieheni.
Erosta on yli vuosi ja olen roikuskellut täällä netissä aika paljon (pääasiassa lukien) ja vastasin tuossa yhdelle miehelle. Hän vaikuttaa oikein täyspäiseltä ja rehdiltä. Vaikka on vaan soiteltu ja mailailtu, on se ollut pienenpieni askel kohti sitä, että voi olla sen vastakkaisen sukupuolen kanssa edes jotenkin tekemisissä. Se on ollut sellainen positiivinen mieskokemus minulle. Yksillä treffeillä olin tuossa sitä ennen ja ei ollut oikein hyvä juttu.
En usko, että sitä luottamusta saa hetkessä siihen toiseen sukupuoleen. Pitää yrittää hakeutua piireihin, jossa on niitä luotettavia, kunnollisia, elämänkokemusta ja sydäntä omaavia ihmisiä. Jos esim. juttelee kunnollisen ihmisen kanssa, on se jo pieni askel eteenpäin. Näitä kokemuksia sitä lienee sitten pitää kerätä, kunnes sitten joskus uskaltaa!
Mutta hyvät ihmiset lopettakaa se toisten satuttaminen. Loppujen lopuksi sitä on itse se kärsijä kuitenkin.
Elämä opettaa jos on halu nöyrtyä ottamaan opiksi. Itselläni kävi muuten samoin: 11 vuoden jälkeen muijalle kelpasi toinen mies. Elämä tosiaan opettaa. Erosta nippa nappa vuosi ja vieläkin olen huomannut ettei luottamuksen takaisin saaminen olekaan niin helppoa kuin kuvittelin. Mutta on tässä onneksi jo pahin vaihe ohitettu, elämä alkaa taas pikku hiljaa maistumaan :))
Loukkaamisesta puhuit hyvin ymmärtävästi. Kiitos.