Olisi kiva kuulla kommentteja tilanteestani.
Kun tutustuin mieheeni, olin nuori ja kiltti ja yritin kovasti tulla anoppini kanssa toimeen. Se oli kuitenkin vaikeaa. Anoppini osoittautui kovin itsekeskeiseksi ihmiseksi ja yritti kouluttaa minut taipumaan mieheni tahtoon, vaikkei sellaiseen mitään tarvetta ollutkaan. Anopillani on muutekin taipumusta nähdä asiat hyvin kummallisina, täysin omasta näkökulmastaan.
Välimme viilenivät myöhemmin, mutta lapsiemme syntymän myötä annoin hänen kuitenkin toteuttaa mummiuttaan mielin määrin. Vaikken itse anopistani pitänytkään, en olisi ikinä halunnut riistää lapsilta mummiaan.
Nyt lapset ovat kasvaneet koululaisiksi. Anoppi on alkannut valitella epämääräisiä sairauksia, joista lääkärissä ei löydy jälkeäkään. Sinänäsä tilanne ei ole uusi, anoppi on aina ollut hanakka sairastelemaan. Ikinä hänestä ei ole mitään kunnon sairautta löydetty, minkä takia hän onkin todella katkera lääkäreille.
Nyt anoppi ei sitten oikein halua tavata lapsenlapsiaankaan, koska heistä on niin paljon vaivaa. Lisäksi hän ei suvaitse sitä, että appikaan kävisi meillä kylässä, koska apen täytyy olla hoitamassa anoppia. Tilanne on siis se, että lapsemme ovat menettämässä sekä mumminsa että pappansa. Lapset ovat hämmentyneitä "hylkäämisestään", ja ihmettelevät tilannetta.
Itse uskon, että tilanne johtuu riidasta, jonka mieheni kävi anoppini kanssa. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, jolloin anoppi sairastuu jonkin vastoinkäymisen seurauksena.
Miten tällaiseen tilanteeseen pitäisi suhtautua? En todellakaan kaipaa anoppia elämääni, mutta säälittää se, että lapset ovat joutuneet tällaiseen tilanteeseen.
Tiedän, tiedän, en itsekään ole täydellinen, mutta olen kuitenkin pyrkinyt olemaan asiallinen.
Kun tutustuin mieheeni, olin nuori ja kiltti ja yritin kovasti tulla anoppini kanssa toimeen. Se oli kuitenkin vaikeaa. Anoppini osoittautui kovin itsekeskeiseksi ihmiseksi ja yritti kouluttaa minut taipumaan mieheni tahtoon, vaikkei sellaiseen mitään tarvetta ollutkaan. Anopillani on muutekin taipumusta nähdä asiat hyvin kummallisina, täysin omasta näkökulmastaan.
Välimme viilenivät myöhemmin, mutta lapsiemme syntymän myötä annoin hänen kuitenkin toteuttaa mummiuttaan mielin määrin. Vaikken itse anopistani pitänytkään, en olisi ikinä halunnut riistää lapsilta mummiaan.
Nyt lapset ovat kasvaneet koululaisiksi. Anoppi on alkannut valitella epämääräisiä sairauksia, joista lääkärissä ei löydy jälkeäkään. Sinänäsä tilanne ei ole uusi, anoppi on aina ollut hanakka sairastelemaan. Ikinä hänestä ei ole mitään kunnon sairautta löydetty, minkä takia hän onkin todella katkera lääkäreille.
Nyt anoppi ei sitten oikein halua tavata lapsenlapsiaankaan, koska heistä on niin paljon vaivaa. Lisäksi hän ei suvaitse sitä, että appikaan kävisi meillä kylässä, koska apen täytyy olla hoitamassa anoppia. Tilanne on siis se, että lapsemme ovat menettämässä sekä mumminsa että pappansa. Lapset ovat hämmentyneitä "hylkäämisestään", ja ihmettelevät tilannetta.
Itse uskon, että tilanne johtuu riidasta, jonka mieheni kävi anoppini kanssa. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, jolloin anoppi sairastuu jonkin vastoinkäymisen seurauksena.
Miten tällaiseen tilanteeseen pitäisi suhtautua? En todellakaan kaipaa anoppia elämääni, mutta säälittää se, että lapset ovat joutuneet tällaiseen tilanteeseen.
Tiedän, tiedän, en itsekään ole täydellinen, mutta olen kuitenkin pyrkinyt olemaan asiallinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näitä huomionhakuisia "luulotautisia" on todella paljon. On isiä/äitejä/anoppeja/appeja/työelämässä ja siviilissä.
Jotenkin vain pitää todeta, että sellainen anoppi on kuvioissa, ei häntä muuttaa voi, eikä kannata pahoittaa mieltänsä. Siinä sitten voi lasten takia sukkuloida ja yrittää löytää parhaat ratkaisut heille.
... ajatella lasten etua ja olla altistuttamatta heitä tuollaisen mummun läsnäololle. Kuullostaa todella huolestuttavalta, että mummu näkee jo lastenlapsissakin luulotautisesti sairauksia. Lapsia ei saa altistaa sellaiselle, jos mummu ei opi olemaan hiljaa ainakin lasten aikana turhista tautiepäilyistään, on se lapsille todella kamalaa aina kuulla heissä olevan jotain omituista pielessä. Ei tee hyvää ei. Henkisesti sairaalla ihmisellä on tapana sairastuttaa myös ympärillään olevat, tavalla tai toisella.
Joo, sen verran täytyy selventää, että enimmäkseen anoppi löytää niitä sairauksia itsestään, vaikka kyllä mielellään tekee diagnooseja lähipiirillekin.
Se mua tässä tilanteessa eniten surettaa, että appeni, joka on äärettömän mukavava ja kiltti ihminen, ei näe nyt lapsenlapsiaan oikein ikinä, koska on sidottu hoitelemaan anoppia.
Harmittaa appeni hyväksikäyttö ja se, että lapseni ovat menettämässä rakkaan ja läheisen ihmisen eli nimenomaan apen. Mummilaan ei ole kuulemma asiaa kuin lyhyille vierailuille, mikä on miehellenikin raskasta, koska ajomatkaa kertyy kuitenkin jonkin verran.
Juttu olisi tietysti toinen, jos todella uskoisin anopin sairastuneen vakavasti, mutta kun lääkärit eivät löydä mitään jatkuvien tutkimusten jälkeenkään ja lähipiiri tuntee jo anopin tavan käyttää "sairauksiaan" vallankäytön välineenä.
Ei voi kuin ihmetellä aikuisen ihmisen, mummin, itsekkyyttä.