Mut jätettiin pari kuukautta sitten. Suhde enteili jo loppuaan parin kuukauden ajan. Harkitsin itse miehen jättämistä, mutta halusin kuitenkin yrittää kaikkeni suhteen eteen enkä luovuttaa vähällä.
Sain selville, että mies oli pettänyt minua exänsä kanssa. Mies kielsi koko jutun. Lisäksi hän piti tiiviisti yhteyttä entisiin hoitoihinsa. Sain sellaisen kuvan, että olin vain exän korvike: olin vain sattunut hänen elämäänsä sopivaan aikaan lohduttajaksi. Enkä edes minä riittänyt, siksi piti pitää vanhoja hoitoja hollilla. Muutenkin suhteessamme oli paljon riitoja, juuri luottamukseen liittyen. Asiaa ei yhtään helpottanut, että mies ei pystynyt/halunnut koskaan keskustella asioista.
Hyviä hetkiä kuitenkin oli ja minä rakastin koko sydämestäni. Erään riidan päätteeksi mies vain totesi puhelimessa, että nyt saa riittää. Että häntä ei kiinnosta riidellä. Että hän ei halua enää yhtään riitaa. Yleensä riidat alkoivat juuri hänen käytöksestään, esim. exän tapailusta. Siinä se sitten jätti minut puhelimessa. Ei mitään muita syitä/selityksiä vaikka niitä tivasin. Ei halua olla kanssani enää missään tekemisissä.
Olen itsekin sitä mieltä, että ansaitsen sellaisen ihmisen, joka osaa arvostaa ja joka on luottamuksen arvoinen. Jonka kanssa voi puhua. Ja olla asioista eri mieltä. Mutta jostain syystä kaipaan exää niin paljon. Tuntuu, että koko maailma romahti suhteen mukana. Itken lähes joka ilta, eikä kipu vain tunnu helpottavan.
Miksi kaipaan ihmistä, joka sai minut tuntemaan itseni vain korvikkeeksi ja joka vain pelleili tunteillani..? Musta se, miten hän jätti mut eikä halua olla yhteydessä on niin julmaa. Musta tuntuu, että olisin edes ansainnut jonkinlaisen selityksen hänen käytökselleen ja miksi muka yhtäkkiä vihaa mua niin paljon. Musta se loukkas mua niin paljon ja monilla eri tavoilla jo suhteen aikana, että onnistui jotenkin aivopeseen mut. Musta tuntuu, että se vei koko mun itsetunnon. Ja sekin satuttaa, että tiedän, että exä ei mua jäänyt kaipaamaan. Näin exän kaveria, kertoili mitä oli minusta puhunut. Eikä se ollut kaunista kuultavaa. Osa oli pelkkiä valheita, haluaa näköjään vierittää syyn erosta mun niskaani...Luulis, että 28-vuotias pystys vähän kypsempään käytökseen.
Älytöntä, että haikailen sen perään, vaikka tiedän, että se ei koskaan pystys muuttumaan sellaiseksi ihmiseksi, että voitas koskaa palata yhteen... Miten mä pääsen eroon tästä tunteesta...
Sain selville, että mies oli pettänyt minua exänsä kanssa. Mies kielsi koko jutun. Lisäksi hän piti tiiviisti yhteyttä entisiin hoitoihinsa. Sain sellaisen kuvan, että olin vain exän korvike: olin vain sattunut hänen elämäänsä sopivaan aikaan lohduttajaksi. Enkä edes minä riittänyt, siksi piti pitää vanhoja hoitoja hollilla. Muutenkin suhteessamme oli paljon riitoja, juuri luottamukseen liittyen. Asiaa ei yhtään helpottanut, että mies ei pystynyt/halunnut koskaan keskustella asioista.
Hyviä hetkiä kuitenkin oli ja minä rakastin koko sydämestäni. Erään riidan päätteeksi mies vain totesi puhelimessa, että nyt saa riittää. Että häntä ei kiinnosta riidellä. Että hän ei halua enää yhtään riitaa. Yleensä riidat alkoivat juuri hänen käytöksestään, esim. exän tapailusta. Siinä se sitten jätti minut puhelimessa. Ei mitään muita syitä/selityksiä vaikka niitä tivasin. Ei halua olla kanssani enää missään tekemisissä.
Olen itsekin sitä mieltä, että ansaitsen sellaisen ihmisen, joka osaa arvostaa ja joka on luottamuksen arvoinen. Jonka kanssa voi puhua. Ja olla asioista eri mieltä. Mutta jostain syystä kaipaan exää niin paljon. Tuntuu, että koko maailma romahti suhteen mukana. Itken lähes joka ilta, eikä kipu vain tunnu helpottavan.
Miksi kaipaan ihmistä, joka sai minut tuntemaan itseni vain korvikkeeksi ja joka vain pelleili tunteillani..? Musta se, miten hän jätti mut eikä halua olla yhteydessä on niin julmaa. Musta tuntuu, että olisin edes ansainnut jonkinlaisen selityksen hänen käytökselleen ja miksi muka yhtäkkiä vihaa mua niin paljon. Musta se loukkas mua niin paljon ja monilla eri tavoilla jo suhteen aikana, että onnistui jotenkin aivopeseen mut. Musta tuntuu, että se vei koko mun itsetunnon. Ja sekin satuttaa, että tiedän, että exä ei mua jäänyt kaipaamaan. Näin exän kaveria, kertoili mitä oli minusta puhunut. Eikä se ollut kaunista kuultavaa. Osa oli pelkkiä valheita, haluaa näköjään vierittää syyn erosta mun niskaani...Luulis, että 28-vuotias pystys vähän kypsempään käytökseen.
Älytöntä, että haikailen sen perään, vaikka tiedän, että se ei koskaan pystys muuttumaan sellaiseksi ihmiseksi, että voitas koskaa palata yhteen... Miten mä pääsen eroon tästä tunteesta...
Vastaukset 13
Vanhimmat
hän oli sitten vain niin ihana...
Eli mulle kävi samalla tavalla lukuunottamatta tuota pettämistä (kai?), kavereiden näkemistä ja valheiden kuulemista. Ja itse olen mies. En ole näköjään ainut jolle on käynyt näin. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät puhu tunteistaan vaan paukauttavat kaiken kerralla kun alkaa ongelmat kasaantua. Ja tukea ei haeta kumppanista, vaan päätetään erota koska se lienee helpompaa...??
Tässä taas uusi esimerkki siitä miten tunteet ja järki eivät kulje käsi kädessä. Järkesi sanoo että tuollaista ei kuulu hyväksyä, mutta kuitenkin kaipaat miestä. Samoin minulla, olisi pitänyt jo ajat sitten laittaa poikki suhde joka oli kuollut jo alkaessaan, rakastuin alkoholistiin joka yhtäkkiä ilmestyi kuin tyhjästä elämääni. Olen naimisissa, tosin en onnellinen, mies taas eli erittäin riitaisessa avoliitossa. Kaksi epäonnistunutta löysi toisensa..
Suhteemme ei ole voinut edetä koska siis olen varattu, mies puolestaan laittoi välinsä ainakin jollakin tavalla avopuolisoonsa, ja löysi toisen naisen, jonka kanssa ei myöskään ole hurraamista. Uusi nainen vaatii meitä eroamaan. Mies soittikin ja sanoi, ettei enää yhteydenpitoa puolin eikä toisin, mutta kumosi puheensa vielä samana iltana sanomalla että kyseinen nainen PAKOTTI!
Ja minä tajuan, että minua käytetään hyväksi, olen korvike, ja miehen "terapeutti" sekä kuuntelija, joka olinkin hänelle aluksi vain ja ainoastaan. Myöhemmin kuvaan astui rakastuminen ja nyt on ainoastaan TUSKALLISTA kuunnella kun mies kertoo minulle sydänsuruistaan uudessa suhteessaan. Eihän minun niitä pitäisi kuunnella kun itsekin häntä rakastan..
En ole pystynyt laittamaan välejä poikki, kuten sinäkin kerrot että olit harkinnut mutta ei ollut pystynyt tekemään päätöstä.
Ihmismieli on kummallinen, vaikka kuinka toinen kohtelee väärin, sitä kuitenkin sinnittelee eteenpäin. Monesti olen miettinyt että pitäisi olla enemmän ITSESUOJELUVAISTOA ettei kukaan voi kohdella ihan miten vaan...
Olen samaa mieltä että vähintään selityksen mies on velvollinen sinulle antamaan. Ja hänellä ei ole mitään oikeutta mustamaalata sinua kenellekään. Ehkä kuitenkin aurinko paistaa risukasaankin, kun aikaa kuluu, voit olla helpottunut että ratkaisu tuli lopulta, vaikkakin jonkun muun kuin sinun itsesi taholta. Minäkin olin helpottunut, en edes itkenyt kun miesystäväni soitti ja sanoi, että nyt yhteydenpito loppuu, se tuntui helpottavalle, koska en ollut itse voinut tehdä päätöstä, vastuu asiasta siis oli hänen harteillaan.
Mutta meidän stoori jatkuu vieläkin...
mies nuori vai onko jo kerinny perustamaan perhettä? minä ikäisistä ihmisistä keskustellaan? teineistä vai
Mies oli 28 j minä 26. Eli mistään teinihäröilystä ei ollut kyse. Puhuttiin perheen perustamisesta, naimisiin menosta...Suhteen loputtua mies mitätöi kaiken, sanoi vain, että ei kai minunlaiseni ihmisen kanssa kukaan voi olla tosissaan. Mielestäni en ole tehnyt mitään, mikä oikeuttaisi sanomaan noin.
juu, tiedän oikein hyvin tunteesi. Mulle kävi melko samalla lailla. Itsekkin toki mietin joskus eroa, mutta hän teki sen ratkaisun lopulta.
Samoihin syihin vedoten.
Elämä jatkuu ja uskon, että hän ei vain ollut sulle "se oikea". Ja varmasti löydät jotain parempaa.
Näitä ns.renttu miehiä löytyy ja ne kovasti viehättää, mutta ei niistä hyvään parisuhteeseen ole. Itse sen sain kokea.
Kaipuu tuntuu vielä ehkä pitkäänkin, itsekkin kaipaan.
Tulee kuitenkin aika, kun "unohdat" ja kaipuu katoaa.
Hän ei tajua mitä menetti, sinut. Sinä tuskin menetit paljoa.
Ehkä hän ei vain ole valmis suhteeseen kenenkään kanssa. Hänen valinta.
Jaksamista sulle :)!
Tismalleen sama kuvio mulla, paitsi että olen itse mies.
Minulle on tapahtunut samoin. Olin todella rakastunut mieheen joka petti minua viiden!!! naisen kanssa, ja niin, myös jätti minut puhelimessa.
En voi muuta sanoa kuin että aika auttaa, niin lopulta pääset siitä yli. Ei valitettavasti ole muuta keinoa. Olisi hyvä jos voisit tuntea kiukkua häntä kohtaan niin sekin auttaa tekemään eroa.
Kyllä se elämä muita miehiä tuo, ja paljon parempia. Ja olet viisastunut kokemuksesta, et toista samaa virhettä enää. Et ole ainoa, jolle on käynyt näin. Joskus tuntuu että ainakin yli puolet naisista on joutunut kokemaan tämän tyyppistä pettymystä. Ja selvinneet. Elämä opettaa joskus kantapään kautta.
Kävipä ihan juuri prikulleen samalla tavalla...=/ Jos haluat vaihtaa ajatuksia, pistä postia [email protected].
pääset eroon tuosta tunteesta!!!
yritä vaan unohtaa se, vaikeetahan se on mut sä voit löytää jotain parempaa.Se kuulosti niin tutulta et on kohdeltu väärin vaikka ei olis sitä ansainnut!!kestä se kuin mies
Annan sulle hyvän neuvon. Mieti ensin!Onko sinun itsetuntosi ja kauneutesi ihmisenä sen arvoista että unohdat elämän. Älä jää matalaan seisovaan veteen seisomaan vaan nosta helmaa ja nouse kuivalle maalle! Elämässä on muutakin kun leikit sairaiden itsekkäiden ihmisten kanssa... ´Sitä miestä jota sinä rakastit ei ole enää olemassa..
miten totta! Mutta kuka uskaltaa myöntää ettei sitä ihmistä, johon kuvittelit rakastuvasi ja jota mielikuvaa vaalit vuosia, ei enää todellakaan ole olenmassakaan. Onko koskaan ollutkaan ??!?!? Pidämmekö vain tutusta ja turvallisesdta kiinni ?