Viisi vuotta ja sen aikana kaikki mun oikeat kaverit, mitä on tullut uusia tai ollut entisiä on varattu. Aina kun mä saan tai jostain löydän uuden kamun, jonka kanssa voisi puuhailla kaikenlaista, niin ykskaks se ei enää onnistukkaan. Alkaa rasittamaan jo aika paljon tämä elämänvaihe. Jossain vaiheessa vielä nauroinkin sille, että joka kerta kun mulla on joku uus kamu, niin se alkaa suhteeseen kohta. Taas sattui niin ja enää ei oikein naurata kun se ei ole enää mikään sattuma. Tympäsee vaan, kun ei oikeita kavereita ole mitenkään helppo löytää ja kun sattuu löytämään, niin se on sille sitten menoa. Paatuneimmatkin sinkut pariutuu jos ne sattuu tutustumaan muhun.
En ole kateellinen, mutta omasta puolesta harmittaa niin suunnattoman paljon, kun aina se jonka kanssa juttu luistaisi yhtään lähteekin ja siinä kavereita ei sitten enää tietenkään muisteta. Ja jos muistetaan, niin jutut on sitä vaan että munmiessitämunmiestätämesitämetätänytonkinjokiirepois.
Ei niistä juurikaan ole sitten enää iloa. Jos näkee vain joitakin kertoja vuodessa, niin se ei oikein riitä mulle. Ja on vaikea löytää uusia oikeita kavereita. Pitäisi ainakin pariinkymmeneen uuteen ihmiseen tutustua, joista ehkä pari kolme voisi olla sellaisia, joista oikeasti olisi kunnolla kaveriksi. En mä tarkoita että mun pitäisi omistaa ne tai määrätä, mutta omasta puolesta harmittaa kun aina käy niin, kun on siinä iässä.
En ole kateellinen, mutta omasta puolesta harmittaa niin suunnattoman paljon, kun aina se jonka kanssa juttu luistaisi yhtään lähteekin ja siinä kavereita ei sitten enää tietenkään muisteta. Ja jos muistetaan, niin jutut on sitä vaan että munmiessitämunmiestätämesitämetätänytonkinjokiirepois.
Ei niistä juurikaan ole sitten enää iloa. Jos näkee vain joitakin kertoja vuodessa, niin se ei oikein riitä mulle. Ja on vaikea löytää uusia oikeita kavereita. Pitäisi ainakin pariinkymmeneen uuteen ihmiseen tutustua, joista ehkä pari kolme voisi olla sellaisia, joista oikeasti olisi kunnolla kaveriksi. En mä tarkoita että mun pitäisi omistaa ne tai määrätä, mutta omasta puolesta harmittaa kun aina käy niin, kun on siinä iässä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja olen 26v ja silti nään ystäviä usein. Välillä perheen kanssa ja välillä yksin. Ei ole tarvinnut hylätä ystäviä miehen takia. Se ei ole tervettä ja kuuluu tähän suomalaiseen sulkeutuneisuuteen että kamut jää jos on mies.
Nautin siitä että meillä käy vieraita ja harrastan kamujen kanssa esim liikuntaa. Eikä miehetkään ikinä kamujaan hylkää vaikka seurustelevat...
kiitti kuule oikein paljon tiedosta että sulla menee ihanasti. mua ei kuule paljoa lohduta kun lähes joka kerta huomaa taas taaplaavansa yksin ilman hyvää kaveria ja tietää että koko homma pitäisi aloittaa suurinpiirtein taas alusta. Ei kakskytkuusvuotias äiti voi olla noin lapsellinen, ettei ollenkaan ymmärrä.
elämä on välillä vähän enemmän monimuotoista kuin sun oma napa. toisilla voi olla hankalaa siitäkin huolimatta jos sulla nyt ei satu olemaan.
seurustelee? Kyllä varmasti löytyy naisia jotka haluavat pitää ystävänsä vaikka seurustelevat. Miten ne kaikki sut hylkää vai hylkäätkö sä?
Olen kuullut joittenkin naisten itkevän että kaverit ovat hylänneet kun on mies ja lapsia...
Kumpi hylkää jos aina käy noin?
tiedän kyllä että suomalaisilla naisilla on tapana tehdä tota kamujen jättöä kun sosiaalisuus ei kertakaikkiaan riitä moneen suuntaan. Sinänsä ikävää koska jossain vaiheessa ne törmää siihen että kaduttaa.
Mut ystävyyskin on 50/50 tilanne. Sen päättyminen yleensä jotenkin johtuu molemmista. Ja miten on mahdollista et sulla on aina vaan yksi kamu? Roikutko liikaa yhdessä ihmisessä ja tukahdutat hänet? Yks kamu roikku mussa kokoajan. Otin vaan vähän etäisyyttä niin hän löysi "uuden" ja nyt en kelpaa enää mihinkään. Hänelle ei kelpaa kuin yksi kamu jonka kansa ollaan sitten aina.
sitä en tarkottanut. Eli katsopa nyt vähän omaakin pesää äläkä ole yhtä kärkäs haukkumaan ystäviäsi niinkuin olet vierasta ihmistäkin...
Hei kuule, ei kukaan ole tarkoittanut yhtään mitään pahaa sillä, jos on osallistunut tähän ketjuun. Aivan kuten en minäkään (osallistun vasta nyt!)
Sen vain sanoisin, ettei sulla ole mitään menetettävää, vaikka sä olisitkin tavannut aikaisemmin vain huonoja kavereita. Katse vain eteenpäin... Kuten huomaat, täältä palstalta löytyy yllättävän monta muuta, jotka ovat kanssasi asiasta samaa mieltä ("kavereita ei kuulu jättää miehen takia"). Älä ole kuitenkaan heille vihainen! :)
tuossa iässä vaan siinä miten kaverit suhtautuvat käsitteeseen 'ystävyys'. Itse seurustelin vuoden aivan ihanan miehen kanssa ja mies tuli toimeen ystävieni kanssa hyvin.
En kuitenkaan unohtanut ystäviäni vaikka miehen kanssa aikaa vietinkin: mentiin tyttöjen iltoihin, käytiin lenkillä, aerobicissa, kävelyillä ja juhlimassa baarissakin ilman miestä. Laskin tässä että kyllä esim. erään 6 viikon aikana tuli nähtyä lähintä kaveriani 3 kertaa aerobicissä, 2 kertaa kävelyllä, 2 kertaa kävin hänen luona, 1 kerran hän kävi mun luona, 1 kerran oltiin uimassa ja lisäksi juoruttiin puhelimessa ja mesessä silloin tällöin. Lisäksi näin kaksi muuta kaveria tyttöjen illassa ja yksi oli ikävä kyllä jonossa sen 6 vkoa koska työkiireet painoivat, ja hän oli kipeä sen 6.vkon. Eli elämä voi joskus olla niin hektistä että KAIKKIA ei ehdi millään nähdä, ja joskus kaipaa sitä yksinäisyyttäkin. :)
Kyllähän varmaan noita suhdejuttuja tuli paljon vatvottua, mutta parisuhde on ihmisen elämässä kyllä aika iso asia.. Siitä riittää juttua vaikka muille jakaa. Varsinkin jos on vain yksi hyvä kamu, niin se sama juttu tulee kuultua moneen kertaan - jos olisi 5 hyvää kaveria, tuskin jaksaisi jokaiselle erikseen kertoa enää samaa asiaa. Toisaalta, kaverini oli kiinnostunut siitä miten suhteellamme meni, ja oli onnellinen puolestani :) Koska kun suhteellamme meni hyvin ja vatvoimme jonkin ongelman läpi, saatoin taas keskittyä muihin asioihin, kuten yhteiseen hauskanpitoon kun mieltä ei varjostanut joku pikkujuttu.
Voisit pikemminkin kyseenalaistaa kaveriesi suhtautumisen ystävyyteen, kuin tuon seurustelun vaikutuksen ystävyyteen. Itse en hylännyt ystäviäni, ja nyt suhteen loputtua mikään ei ole muuttunut eikä muutu siitä mitä olimme ennen miestäni, miehen aika ja nyt miehen jälkeen.
En nyt osaa antaa neuvoja noiden nykyisten kaverien suhteen, jos tilanne on se etteivät pidä sinuun yhteyttä.. Olet kuitenkin sanonut heille suoraan syyllistämättä heitä että ymmärrät että mies on rakas mutta sinullakin on ikävä heitä ja heidän seuraansa? Luulisi että kunnon ystävä tajuaisi tuossa vaiheessa että nyt pitää irrottaa aikaa.
Itselläni oli entinen ystävä jolle sanoin tuon että on ikävä, ja kyllä sieltä sitten irtosi pari kahvilakertaa ja pari shoppailukierrosta. Mutta muista syistä meni sit miehen takia välit poikki.. Eli joistain ystävistä ikävä kyllä joutuu luopumaan miehen takia, vaikkei pitäisi. :(