Yleensä kuvitellaan, että miehet ei kärsi ja tunne mitään erossa, taikka pura tunteitaan lainkaan. Voin kertoa, että näin ei ole kaikkien kohdalla.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että se tuska, suru sekä kärsimys raastaa syvältä.
Olen juuri eronnut ja muuttanut pois yhteisestä kodista. Olin kihloissa 3 vuotta ja yhteiseloa kertyi yhteensä 4 vuotta.
Monista asioista voin syyttää vain itseäni ja virheiden myöntäminen ja totuutta silmiin katsominen on sattunut kovasti. Itsesääliä tämä ei ole, vaan sitä, että parisuhteen aikana en osannut tai kyennyt rakentamaan yhteisesti tuota suhdetta. Parisuhteessa on tietenkin aina kaksi ihmistä läsnä, mutta suhteen laiminlyönti kaatuu ennen pitkään mahdottomuuteen, jos vain toinen pitää sitä pystyssä.
Omat ongelmani johtuivat pitkälti alkoholista ja sen liiallisesta käytöstä. Olen ollut nyt yli 2,5 kk ilman sitä ja ilman AA:ta tai muuta vastaavaa yhteisöä. Tuosta saavutuksesta olen nyt ylpeä ja se onkin ainut asia joka kantaa elämääni eteenpäin ja joka antaa voimaa päiviin.
Alkoholia voi käyttää moniin asioihin, mutta ongelmien hautaamiseen siitä ei ole. Itselläni kasautui monia ongelmia päällekkäin ja peräkkäin. Työ, läheisen kuolema, stressi, jne. johtivat alkoholin liika käyttöön kohdallani. Kun olen nyt ollut ilman tuota ainetta, olen huomannut ne tosi asiat, että ilmankin voi olla ja asioiden läpi käyminen muulla tavoin on se parempi ratkaisu. Moni ilta on päätynyt kyyneliin ja samoin monet aamut ovat alkaneet niillä.
Läheisyyden menetys ja niiden kauniiden ja aitojen asioden menettäminen sattuu. Kihlattuni antoi minulle monta mahdollisuutta korjata asioita suhteemme aikana ja tuki myös minua, mutta itse en osannut tehdä samoin. Tuijotin liikaa omaan napaani ja en nähnyt muiden ongelmia.
Nyt voin vain yrittää jatkaa yksin ja korjata itseäni sellaiseksi ihmiseksi, että voisin joskus jatkaa elämääni oikealta pohjalta, sekä siten, että näkee myös muut.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että se tuska, suru sekä kärsimys raastaa syvältä.
Olen juuri eronnut ja muuttanut pois yhteisestä kodista. Olin kihloissa 3 vuotta ja yhteiseloa kertyi yhteensä 4 vuotta.
Monista asioista voin syyttää vain itseäni ja virheiden myöntäminen ja totuutta silmiin katsominen on sattunut kovasti. Itsesääliä tämä ei ole, vaan sitä, että parisuhteen aikana en osannut tai kyennyt rakentamaan yhteisesti tuota suhdetta. Parisuhteessa on tietenkin aina kaksi ihmistä läsnä, mutta suhteen laiminlyönti kaatuu ennen pitkään mahdottomuuteen, jos vain toinen pitää sitä pystyssä.
Omat ongelmani johtuivat pitkälti alkoholista ja sen liiallisesta käytöstä. Olen ollut nyt yli 2,5 kk ilman sitä ja ilman AA:ta tai muuta vastaavaa yhteisöä. Tuosta saavutuksesta olen nyt ylpeä ja se onkin ainut asia joka kantaa elämääni eteenpäin ja joka antaa voimaa päiviin.
Alkoholia voi käyttää moniin asioihin, mutta ongelmien hautaamiseen siitä ei ole. Itselläni kasautui monia ongelmia päällekkäin ja peräkkäin. Työ, läheisen kuolema, stressi, jne. johtivat alkoholin liika käyttöön kohdallani. Kun olen nyt ollut ilman tuota ainetta, olen huomannut ne tosi asiat, että ilmankin voi olla ja asioiden läpi käyminen muulla tavoin on se parempi ratkaisu. Moni ilta on päätynyt kyyneliin ja samoin monet aamut ovat alkaneet niillä.
Läheisyyden menetys ja niiden kauniiden ja aitojen asioden menettäminen sattuu. Kihlattuni antoi minulle monta mahdollisuutta korjata asioita suhteemme aikana ja tuki myös minua, mutta itse en osannut tehdä samoin. Tuijotin liikaa omaan napaani ja en nähnyt muiden ongelmia.
Nyt voin vain yrittää jatkaa yksin ja korjata itseäni sellaiseksi ihmiseksi, että voisin joskus jatkaa elämääni oikealta pohjalta, sekä siten, että näkee myös muut.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No, itselläni on viime syksyn ero prosessi vielä taustalla. Meillä on eroon ilmeisesti hieman eri lähtökohdat, mutta lopputulos on ilmeisen sama.
Asiaa raastaa pahasti joka päivä. Stressi oli myös itselläni yksi pahimpia ongelmia, se vei ilon elämästä. Nyt tulee ajateltua, että monet stressin aiheuttajat johtuivat sitä, että ympäristön vaatimuksista ne oikeastaan kasaantuivat, ei perheen. Tällä hetkellä miettiessäni nuo stressin aiheuttajat ovat olleet nauretavia pikku seikkoja joille nykyisin haistattaisin pitkät paskat! Ehkä rumasti sanottu mutta näin se vaan on.
Eniten kaipaan lapsiani ja heidän kanssaan vietettyä aikaa. Sitä "lapasellista pelleilyä" josta pidin sekä minä että lapset. Nyt se on vaihtunut joka toiseen viikonloppuun.
Itse asiassa nyt kun odotan seuraavaa tapaamista
(2 viikon päästä) ajattelen, että miten helvetissä
kestän sen. Ajat ovat muuttuneet sitten isoisän, toivoisin itse että jokainen isä joka haluaa olla lastensa kanssa voisi sen myös tehdä, katsomatta kalenteriin.
Yksinäisyys on eräs asia josta kärsin. Ennen kuin menimme yhteen, ei minulla ollut montaakaan tosi ystävää. Suhteemme aikana tutustuin moneen hienoon ihmiseen eksäni kautta. Monet olivat hänen lapsuuden ystäviään taikka sukulaisia. Monien kanssa pystyin puhumaan hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Eksäni ero päätöksen jälkeen kaikki yhteydet noihin ihmisiin katkesivat kuin veitsellä leikaten. Osoittain ymmärrän heidän ratkaisunsa, mutta toisaalta en. Tuntuu pahalta, kun tajuaa mitä kaikkea olen heille puhunut ja nyt osittain kuvittelen, että he ovat kertoneet nuo asiat myös eksälleni. Kukaan ei vastaa viesteihini eli totaalinen black out tilanne. Erään ihmisen kanssa olen kuitenkin voinut puhua ja se on helpottanut. Olen myös käynyt terapiassa ja nuo sessiot jatkuvat edelleen. Puhuminen auttaa ja kirjoittaminen myös. Olen kirjoittanut asioita myös ns. paperille. Ns. paskan saaminen ulos on se tärkein asia, koska tunteiden patoaminen ja niiden vähättely ei johda mihinkään. Kaiken minkä taaksesi jätät, myös edestäsi löydät; vanha sanonta ja se vaan pitää paikkansa.
tuolta toiselta palstalta saa lukea kuinka miehiä mukamas niin kehutaan kun lähtee lätkimään. Omalla kohdalla ei ole ollu selkääntaputtelijoita, ja lukemani perusteella ei sinullakaan. Ihmettelen mistä naiset sellaisia väitteitä oikeen saavat päähänsä. Itselläni kävi aivan samalla tavalla, että yhteiset perhetutut muuttuivat exän tutuiksi eron myötä. Ilmeisesti he eivät halua olla yhteyksissä, koska minä lähdin.
Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä, koska asunto oli eksäni ja hän myös kehoitti poistumaan paikalta kahdessa viikossa. Asunnon löytyminen ei ollut helppoa ja eksäni luuli, että vitkuttelen asian kanssa. Yksinäiselle ja eronneelle miehelle kun ei tarjota ensimmäisenä edes kaupungilta asuntoa.
Minulle tarjottiin heiltä jopa alkoholistien käyttämää suojaa!!!!
Käyn joka päivä työssä ja se ei ole aivan oikea paikka normaali järkiselle ihmiselle.
Onneksi asunto järjestyi erään tuttavan kautta.
Ei voi kuin ihmetellä sitä, että mitä pahaa olin hänen ystävilleen tehnyt, kun yhteyden pito loppui kaikilta samana päivänä kuin seinään. Ehkäpä siksi, että olin loukannut eksääni ja sitä kautta myös heitä? Loukkaaminen ei ollut pettämistä, koska koko suhteemme aikana minulla ei ollut tarvetta pettää häntä.
Ole ylpeä isestäsi!
Olet selvinnyt hienosti! Nyt alkaa parantuminen, alkoholi on vaikea, tiedän kokemuksesta!
Muista, nyt tuntuu että selviät yksin, mutta ota yhteyttä aa-kerhoon, yllätyt varmasti! Saat ystäviä jotka tukevat ja tietävät varmasti miltä sinusta tuntuu!
Jos et nyt ota yhteyttä, ota edes silloin kun meinaat ratketa tai kaipaat ryyppyä kipeästi, saat varmasti apua! Tsemppiä ja aurinkoja elämääsi!
Niin kuin sanoin, en ole kokenut tarvetta alkon käyttöön. Olisi todella helppoa ns. ratketa ryyppämään ja katsoa lasiin. Ymmärrän täysin eksäni reaktiot, kun olin ottanut. Valehtelin: etten ole ottanut mitään, mutta näiden 2,5 kk aikana haistan itsekkin sellaiset ihmiset, jotka ovat ottaneet, poltan tupakkaa ja silti haistan alkoa käyttäneet. En pelkää alkoa ja en todellakaan usko, että ns. ratkeaisin, koska alkon käyttö kohdallani oli sellaista tissuttelua, eikä aamusta iltaan jatkuvaa ryyppäämistä. Pystyin töihin ja en jättänyt kertaakaan töitäni väliin siitä syystä.
Viina on todellakin viisasten juoma ja sitä pitää pystyä käyttämään oikein. Ei surruun, vaan iloon ja kohtuudella.
Hei!
Toivotan sulle oikein paljon onnea ja voimia!!
Itse eronnut 4 kk sitten juovasta alkoholistista.
Tosi iloinen sun puolesta, että et tartu pulloon. Menisi hyvä mies pilalle!!
Kyllä kaikki järjestyy! Päivä kerrallaan, sitä itsellenikin hoen.
Aurikoa päivääsi
Mari
mihinkään katoa, kun lasiin taikka pulloon katsoo. Kaikki löytyy edestä ja moninkerroin pahempana. Puhuminen ja toisen kunnioittaminen on se paras asia ja lääke. Itse olen puhunut ns. paperille kaiken sen kun ei ole ollut puhe kummppania. Sekin auttaa jo jonkin verran.