Törmäsin parisen vuotta sitten puolivahingossa levyyn nimeltä "Mystic Angel". Säveltäjän nimi oli Mike Rowland. Kuuntelin levyn ja olin mykistynyt. Voiko näin kaunista musiikkia olla? Se oli ensi kosketukseni new age -musiikkiin, eikä sen jälkeen paluuta tusinapoppiin, -iskelmiin ja "aina samoihin klassisiin" ollut.
Hyvin harva tietää koko new age -musiikin olemassaolosta. Jos kysyn joltakin kaveriltani, kuka on Madonna, hän todennäköisesti vastaa: "Vapaamielinen poptähti." Jos taas kysyn häneltä, kuka on Frantz Amathy, hän ehkä pyörittelee päätään ja saattaa sanoa: "Joku ranskalainen pyöräilijä?" Tunnen etäistä turhautumista, mutta joudun ajattelemaan itsekseni: pitäisikö hänen muka tietää, että Frantz Amathy on new age -säveltäjä, yksi parhaista?
New age -tyylisuunnan musiikki on pääosin rauhoittavaa, unenomaista ja erittäin melodista sekä vähäeleistä. Se auttaa rentoutumaan ja saa unelmoimaan. Kuitenkaan se ei ole pelkästään tuota. Se voi olla myös räväkkää, dramaattista, värisyttävän surumielistä ja vavisuttavan tunteikasta. Monet sävellykset ovat kuin täydellistä melodista runoa, johon voi kuvitella oman maailmansa. Ei ole valmiita sanoja, on vain musiikki ja tunne.
Monet tuntevat suorastaan intuitiivista inhoa klassista musiikkia kohtaan. He ovat sivistymättömiä. He luulevat sen olevan pelkästään jotain Bachin urkumurinaa tai Vivaldin viulusooloja. Voin melkeinpä vannoa, että suurin osa nuorista kuuntelijoista ajattelee tällä tavalla. Mutta onneksi eivät kaikki, koska muuten new age -musiikkikaan ei voisi löytää yleisöään, mikä olisi hirvittävä vääryys ja vahinko. Tosin new agea käytetään elokuvamusiikkina joissakin suuren yleisön elokuvissa, kuten esimerkiksi Hans Zimmerin säveltämät soundtrackit Gladiator- ja The Last Samurai -elokuviin - kuitenkin vain murto-osa tietää, mikä musiikin laji on kyseessä.
Tähän mennessä parhaat new age -säveltäjät, joiden tuotantoon olen tutustunut, ovat (eivät kuitenkaan paremmuusjärjestyksessä): Hans Zimmer, Joe Hisaishi, Yanni, Mike Rowland, Jim Brickman, David Arkenstone, Frantz Amathy sekä Jan Skovgaard Petersen. Zimmerin ja Hisaishin sävellyksiä kuulee monissa elokuvissa, mm. Hisaishi on japanilaisen animaatiomestarin Hayao Miyazakin luottosäveltäjä. Yanni on monipuolisen, ilmeikkään ja äärimmäisen kauniin musiikin mestari. Mike Rowland on maaginen "enkelisävelten" taitaja. Jim Brickmanin tuotanto on ehkä joukon romanttisinta, ja hänellä on ehdottomasti maailman kauneimpia pianokappaleita, kuten myös Yannilla. David Arkenstonen sävellykset ovat mahtipontisia, fantasian omaisia, lennokkaita, kerta kaikkisen taidokkaita. Frantz Amathyn musiikissa yhdistyvät luonnon äänet ja hiljaiset, kaipausta ja rakkautta tihkuvat melodiat. Skovgaard Petersen on tyylillisesti hyvin lähellä Amathya.
Toivon, että edes joku lukisi tekstin kokonaan ja ehkä jopa innostuisi ottamaan selvää, mistä new age -musiikissa todella on kysymys. Hän ei varmasti pety, jos nyt sitten ei satu olemaan täysin tunneköyhä ja tusinajumputukselle aivosolunsa menettänyt "nappikuulokenarkkari"...
Hyvin harva tietää koko new age -musiikin olemassaolosta. Jos kysyn joltakin kaveriltani, kuka on Madonna, hän todennäköisesti vastaa: "Vapaamielinen poptähti." Jos taas kysyn häneltä, kuka on Frantz Amathy, hän ehkä pyörittelee päätään ja saattaa sanoa: "Joku ranskalainen pyöräilijä?" Tunnen etäistä turhautumista, mutta joudun ajattelemaan itsekseni: pitäisikö hänen muka tietää, että Frantz Amathy on new age -säveltäjä, yksi parhaista?
New age -tyylisuunnan musiikki on pääosin rauhoittavaa, unenomaista ja erittäin melodista sekä vähäeleistä. Se auttaa rentoutumaan ja saa unelmoimaan. Kuitenkaan se ei ole pelkästään tuota. Se voi olla myös räväkkää, dramaattista, värisyttävän surumielistä ja vavisuttavan tunteikasta. Monet sävellykset ovat kuin täydellistä melodista runoa, johon voi kuvitella oman maailmansa. Ei ole valmiita sanoja, on vain musiikki ja tunne.
Monet tuntevat suorastaan intuitiivista inhoa klassista musiikkia kohtaan. He ovat sivistymättömiä. He luulevat sen olevan pelkästään jotain Bachin urkumurinaa tai Vivaldin viulusooloja. Voin melkeinpä vannoa, että suurin osa nuorista kuuntelijoista ajattelee tällä tavalla. Mutta onneksi eivät kaikki, koska muuten new age -musiikkikaan ei voisi löytää yleisöään, mikä olisi hirvittävä vääryys ja vahinko. Tosin new agea käytetään elokuvamusiikkina joissakin suuren yleisön elokuvissa, kuten esimerkiksi Hans Zimmerin säveltämät soundtrackit Gladiator- ja The Last Samurai -elokuviin - kuitenkin vain murto-osa tietää, mikä musiikin laji on kyseessä.
Tähän mennessä parhaat new age -säveltäjät, joiden tuotantoon olen tutustunut, ovat (eivät kuitenkaan paremmuusjärjestyksessä): Hans Zimmer, Joe Hisaishi, Yanni, Mike Rowland, Jim Brickman, David Arkenstone, Frantz Amathy sekä Jan Skovgaard Petersen. Zimmerin ja Hisaishin sävellyksiä kuulee monissa elokuvissa, mm. Hisaishi on japanilaisen animaatiomestarin Hayao Miyazakin luottosäveltäjä. Yanni on monipuolisen, ilmeikkään ja äärimmäisen kauniin musiikin mestari. Mike Rowland on maaginen "enkelisävelten" taitaja. Jim Brickmanin tuotanto on ehkä joukon romanttisinta, ja hänellä on ehdottomasti maailman kauneimpia pianokappaleita, kuten myös Yannilla. David Arkenstonen sävellykset ovat mahtipontisia, fantasian omaisia, lennokkaita, kerta kaikkisen taidokkaita. Frantz Amathyn musiikissa yhdistyvät luonnon äänet ja hiljaiset, kaipausta ja rakkautta tihkuvat melodiat. Skovgaard Petersen on tyylillisesti hyvin lähellä Amathya.
Toivon, että edes joku lukisi tekstin kokonaan ja ehkä jopa innostuisi ottamaan selvää, mistä new age -musiikissa todella on kysymys. Hän ei varmasti pety, jos nyt sitten ei satu olemaan täysin tunneköyhä ja tusinajumputukselle aivosolunsa menettänyt "nappikuulokenarkkari"...
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.yanni.com/ tuolla voi mm. kuunnella otteita Yannin kappaleista
http://www.fonixmusik.com/main/top20
http://www.cdon.com/ tuolta voi tilata useimpien mainitsemieni säveltäjien levyjä
http://www.davidarkenstone.com/audiowall.html
http://www.jimbrickman.com/
Kaverin avulla. Hän kuuntelee paljon Vangelista sekä Jean Michel Jarrea ja Tangerine Dreamia. Näistä varsinkin Vangelis on tehnyt minuun erittäin suuren vaikutuksen. Ehkä kaikkein eniten minut on kuitenkin lumonnut kaksi nimeä: Kitaro ja G.E.N.E. (Grooving Electronic Natural Environments). Lisäksi olen nyt tutustunut lähiaikoina muutamiin artisteihin, mm. Asha, Kevin Kendle, Liquid Mind, Llewellyn, Aeoliah, Amethystium, Anthony Miles, Bernward Koch, Gandalf, Jonn Serrie, Karunesh, Loreena McKennitt, Oliver Shanti, Peter Kater, Phil Thornton, Philip Chapman, Stephen Rhodes, Suzanne Ciani, ja Terry Oldfield. Voisinpa vielä mainita, että Kevin Kern on aivan huipputaitava pianisti ja olen suorastaan rakastunut hänen tuotantoonsa. Etenkin levyihin "In The Enchanted Garden" ja "Imagination's Light".
Vaikea uskoa kyllä tämän perusteella, mutta olen myös suuri Psytrancen ystävä... Ilmeisesti olen sen verran suvaitsevainen tai vaadin musiikilta tiettyä vaihtelevuutta tilanteen mukaan. Psytrancen kautta olen löytänyt myös Ambient/chillout genren joka on mielestäni osittain todella lähellä New Agea. Kuunteleppa vaikka Bluetechin "Prima Materia" niin ymmärtänet...