Sitä samaa aina vaan...

Et ole yksin, olen miettinyt samaa dilemmaa jo pidempään, ja uskon että lähes jokainen muukin tällä palstalla.

Jotenkin olen sitä mieltä että se on kuitenkin itsestä kiinni, eikä niistä toisista. Nimittäin se vanha viisaus että itseäsi voit muuttaa, mutta et toisia, todella pitää paikkansa. En tarkoita että sinun pitäisi luopua "vaatimuksistasi", mutta koska tunnut toistavan jatkuvasti samaa kaavaa, mielestäni se kertoo että metodissa on jotakin vikaa. Nimittäin, eivät kaikki tytöt ole samanlaisia, kyllä meitä löytyy laidasta laitaan. Arvelisin että sinua kuitenkin "ensisilmäyksellä" kiinnostavat juuri tietyn tyyppiset tytöt, ja sitten kuitenkaan paremman tutustumisen jälkeen heissä ei olekaan sitä mitä todella etsit. Toinen vaihtoehto on että itse viet tutustumisen selkeästi eteenpäin aina samaa kaavaa noudattaen, ja sitten saat eri tytöistä aina ne samat jutut irti, etkä sitä mitä etsit. Tai sitten odotat ns. tuloksia liian nopeasti. Onnistuneet ihmissuhteet jotka syntyvät aikuisiällä vaativat aika paljon aikaa syntyäkseen, se on vain harmi että meidän kiireinen elämänrytmi ei useinkaan salli sitä. Lisäksi mielestäni liian nopea seksiin siirtyminen usein vain tuo takapakkia sille todelliselle tutustumiselle.

Tämä on nyt vain idea (jota itsekin yritän toteuttaa) mutta kokeilepa "avata silmäsi" vähän suuremmiksi ja nähdä myös ne hieman "toisenlaiset" tytöt, ne jotka eivät ehkä ensi silmäyksellä niin sykähdytä. Ehkä heihin tutustumalla keksit sen mitä todella etsit (en siis väitä että välttämättä rakastuisit johonkuhun josta et heti viehäty, mutta voit oppia jotain itsestäsi ja siitä mitä tarvitset kun tutustut naisiin hieman laajemmalla skaalalla). En myöskään tarkoita että sinun pitäisi mennä ehdoin tahdoin särkemään vielä lisää sydämiä, mutta jollain tavalla olisi tuo kaava saatava rikottua, muutenhan jatkat sitä eläkeikään saakka. Ystävystyminen esimerkiksi on hyvä alkuaskel. Samoin kuin todellinen avoimuus ja rehellisyys (eli älä kerro samaa tarinaa samalta nauhalta joka ihmiselle, vaan kuuntele ja havannoi tilanteita ja tunnelmia, ja pyri luomaan jokaiseen suhteeseen se oma juttunsa ja ne omat tarinansa). Ole aidosti kiinnostunut toisesta osapuolesta, ja pyri dialogiin enemmän kuin esitelmöimään itsestäsi. Ystävyyteen ja avoimuuteen tosin tarvitaan usein paljon aikaa, ei ihmiset hetkessä ehkä ole sellaisiin valmiita.

Siitä rakastumisesta ensi silmäyksellä vielä, en epäile etteikö sellaista olisi olemassa, mutta pidä varasi ettet jahtaa kopiota jostain suhteesta missä olet aiemmin elänyt tai jostain tietystä tunteesta minkä olet kokenut ehkä ihan eri elämäntilanteessa ja iässä. Olemme kolmikymppisinä tunne-elämältämme niin paljon kypsyneempiä kuin esim. 10v sitten, ei asiat vain tunnu enää ihan samalta. Yritä olla avoin erilaisillekin tunnelmille, mieti kenen seurassa sinulla on vain hyvä olla, ilman että koko ajan tarvitsee tsempata. Jokainen suhde ja jokainen ihminen on erilainen, joten se rakastumisen fiiliskin voi olla monenlainen. Lisäksi, tosi tärkeää on ottaa rennosti, antaa vain tutustumiselle aikaa ja toiselle ihmiselle mahdollisuus. Tehdä erilaisia asioita yhdessä, olla vaan eikä koko ajan miettiä mihin tämä johtaa ja onko tässä nyt tarpeeksi tunteita pelissä. Eikä ajatella että jaahas nyt on viidet treffit ollut, pitäisi tuntua jo tosi rakastuneelta, eiköhän tämä ole nähty.

No, lähinnä tässä itselleni kirjoittelen, kun mietin mitä voisin muuttaa omissa tavoissani jotta löytäisin sellaisen miehen jonka kanssa todella viihtyisin. Mutta hyvän keskustelun olet aloittanut!

onko kyse nyt siitä, että etsit aina samankaltaisia ihmisiä, jotka muistuttavat ehkä ulkonaisesti toisiaan tai ovat samankaltaisia muuten. Oletko tutustunut heihin paremminkin kuin sängyn kautta? siis tarkoitan, että onko sinulla ollut todella kiinnostusta tutustua näihin ihmisiin? Vai onko se vaan ollut sitä hellyyden ja rakkauden kaipuuta, niin että todellinen ihminen ja hänen sielunmaailmansa on jäänyt tutkimatta?
Onko ne ihmiset jotka ovat oikeasti ja aidosti välittäneet saaneet vastakaikua?
Vaikuttaa siltä, että esität vahvempaa kuin mitä todellisuudessa olet. Onko sinun pehmeäpuolesi saanut tulla esiin missään vaiheessa? Miksi muuten olet vahva? Onko se keino puolustautua jotain mennyttä pahuutta vastaan? Onko suojamuurisi liiankin luja, pääseekö siitä edes se rakkaus läpi? Juoksetko kenties tietämättäsi pakoon liian lähelle päässeitä ihmisiä, laitatko portin kiinni kun joku pääsee liian liki?

sanoit uskovasi rakkauteen ensisilmäyksellä ja kokeneesikin sitä jonkin verran. Onko kenties käynyt niin että haet häntä johon olet rakastunut ensisilmäyksellä?
Sanoit myös, että tuntuu kuin jotain olisi mennyt jossain vaiheessa peruuttamattomasti rikki...uskoisin kuitenkin, että ihminen voi eheytyä jos vain uskaltaa kohdata itsensä ja omat virheensä ja vikansa. Ennen kaikkea tulee antaa itselleen anteeksi, koska jos et hyväksy itseäsi et voi hyväksyä muitakaan. Jokaisella on omat virheensä, mutta niistä voi opetella elämään. Eikä meistä kukaan ole täydellinen.

Tämä nyt oli tälläinen liuta kysymyksiä ;o)mitä tässä tuli mieleen... ei tarvitse vastata jos et halua. Aloin tässä vain itsekin pohtimaan itseäni... ja niitä virheitä mitä olen elämäni varrella tehnyt ja se kivikova suojamuuri mun sydämeni ympäriltä on alkanut myös pikkuhiljaa murentua, mutta se ei välttämättä ole paha asia, sitä saattaa vaikka löytää sen todellisen minänsä ja oppia nauttimaan pienistäkin asioista.

Muista, että kovankin kuoren alta voi löytyä se lämmin sydän :o)

(heh, en nyt tiedä menikö aiheeseen vai aiheen vierestä....kunhan pohdin...)

Pitäiskö sun ensin tutustua niihin likkoihin.
Ettei tarvis mennä turhaan siihen ruuanlaittoon ja seksiin asti jos ei tunnu oikeelta.

Ei tulis omantunnontuskia ja likaista oloa kun ei ole mennyt pidemmälle.
(Saatat yrittää hieman liikaa.)
Vaikka rakastuis ensi silmäyksellä, niin ei kai siinä mikään hengenhätä pitäis mihinkään olla.

Naiset harrastaa kanssa yhdenillan suhteita ;)

niinpä, monesti tosiaan tuntuu siltä että sitä etsii jotain mielikuvitusolentoa, sellaista joka ymmärtäisi minua ja tarpeitani ihan täydellisesti, ja osaisi olla joka hetki juuri sellainen kuin toivon. Mutta ei kai sellaista ole olemassakaan, jos on ehtinyt jo itsenäiseksi ihmiseksi kasvaa. Lapsethan näkevät vanhempansa juuri sellaisina, ja usein myös nuorena koettu ensirakkaus on koettu vastaavanlaisena tunteena. Jostani luin että se kertoo siitä että ei ole vielä oikeasti itsenäistynyt, ja toisethan elävätkin koko elämänsä sen ihanan lapsenuskon ja "sokean rakkauden" kanssa. Toisaalta, heiltä jää sitten se oma itse tuntemattomaksi, ja eivät myöskään osaa oikein omia tarpeitaan tunnistaa saati sitten täyttää itsenäisesti.

Uskon että ei pitäisi odottaa että joku toinen ihminen tulee ja tekee minut täydelliseksi, vaan että minun on itse ensin tunnettava oloni tosi hyväksi ihan itseni kanssa, ja sen jälkeen olen vasta valmis oikeasti rakastumaan ja elämään tasapainoisessa parisuhteessa jossa pystyn antamaan samassa suhteessa kuin vaatimaan.

Eli ei pidä odottaa että joku tulee ja tekee elämäni mielenkiintoiseksi, vaan se on hoidettava kyllä itse, ja sen jälkeen voi sitten kaupanpäälliseksi saada parisuhteen vielä ikäänkuin extra-jälkkäriksi. :)

Tätini joskus sanoi minulle että "jos elämäsi on tylsää, katso peiliin". Mitä vanhemmaksi olen tullut, olen todella tajunnut että en voi odottaa että joku muu tekisi minut onnelliseksi, vaan minun on oltava itse oman elämäni arkkitehti. Välillä se vaan tuntuu niin vaikealta, ja tekisi vain mieli käpertyä jonkun syliin ja sulkea silmät kaikilta velvollisuuksilta ja päätöksenteolta ja ainaiselta tsemppaukselta.

Ihanaa, kun löytyy vielä ihmisiä, jotka jaksavat pohtia asioita....
Mutta, kunhan tässä taasen yritän jotain mielipiteitäni kasata...
Se on totta mitä iisamiisa kirjoittaa tuossa, että pitää ensin tutustua itseensä ihmisenä ennenkuin voi "ottaa" sen suhteen jälkkäriksi. Sellainen ihminen joka on tutustunut itseensä ja hyväksynyt oman itsensä kaikkine "virheineen" on paljon vahvempi ja tietää mitä elämältä haluaa, toisinsanoen on päässyt eroon niistä ns. lapsenkengistä. Kun tiedän mitä minä itse haluan on minun paljon helpompi olla myös onnellinen. Jos aina haluan vain toteuttaa toisen toiveita se ei välttämättä pidemmän päälle tee minua onnelliseksi.

Hmm... tuo autolla hurjastelu... " Miten käy jos ennen hurjastelin urheiluautoilla ja nyt vaihdankin hieman vaatimattomampaan kansanautoon? Iskeekö tuskastuminen väistämättä jossain vaiheessa? Haluanko pettää? En haluaisi satuttaa ketään."
En usko, että kyse nyt on aivan siitäkään, että pitäisi porsche vaihtaa ladaan ;o) vai? en mä ainakaan haluaisi!!!! Mutta onko ne sun tavoitteet realistisia? mitä sä haluat ja odotat siltä sun unelmien prinsessalta? Se että sun tulisi myös olla rehellinen sekä itsellesi, että näille naisille! En usko, että kukaan oikeasti tosissaan haluaisi satuttaa ketään, mutta ehkä se onkin pakokeino lähteä karkuun sellaisesta suhteesta, jossa ei ole onnellinen ja joka ei vastaa niitä odotuksia mitä itsellään on. Vaikuttaa kuin sinulla olisi keinot kateissa, miten kertoa toiselle että hän ei ole etsimäsi.Oletko kenties liian "kiltti" sillä alueella, eli et haluaisi loukata, mutta teet sen kuitenkin kun petät jos kiinnostus nykyiseen menee. Itselläni ainakin on paha tapa kätkeytyä kuoreeni ja vähitellen hiipua pois, sanomatta suoraan mistä on kyse. Olen liian kiltti ihmisenä, enkä haluaisi toista tahallani satuttaa, joten olen vuosien myötä käyttänyt ainoana keinonani vetäytyä. Nyt vasta olen ymmärtänyt sen, että enemmän se toista loukkaa se epätietoisuus ja vetäytyminen. Tässä opettelenkin nyt kertomaan avoimesti, mitä Minä itse tunnen ja koen. Enää en halua vain myötäillä toisia ja hävitä heidän elämästään hiipumalla.

..."Mutta voi voi, onko tuo vuosikymmenen aikana karttunut kokemus tehnyt minusta jo liian tarkkanäköisen kehäketun? Voiko iän tullessa enää rakastaa ns. täysillä vai jäikö ne ajat jo taakse? Miten pyyhkiä pois kaikki vuoskikymmenen aikana kertynyt "turha" kokemus ja siitä aiheutunut kyynisyys?"....
Herääpäs tähän päivään ;o), miten voit sanoa, että tuo vuosikymmenen aikana kertynyt kokemus olisi turhaa? Ehkä kenties olet kuitenkin jotain oppinut? Et kai muuten olisi täällä pohtimassa syntyjä syviä? Ja kuule iän karttuessa todellakin voi rakastaa ja mikä ihaninta saa opetella rakastamaan! (ehken nyt paras vastaamaan kun en vielä kuuttakymmentä käy ;o))
Juuri eilen keskustelin pariskunnan kanssa jotka ovat jo liki 60 vuotta rakastaneet toisiaan! ja edelleen se ihana tuike silmissä kun he puhuvat toisistaan...
Mitä muuten tarkoitat tuolla, tarkkanäköisellä? Onko luulo tiedon väärti? Vaikka kokemusta olisikin, ei se aina tarkoita sitä, että jos luulee(?) tietävänsä toisesta kaiken, että tietää. opettele tutustumaan! aluksi vaikka ystävänä, tehkää yhdessä jotain menkää vaikka leffaan, kävelylle, ihan vaan viettäkää aikaa yhdessä ja tutustukaa rauhassa!
Ehkä "vika" onkin siinä, että sinulla on ollut niin pohjaton se kaipaus ja halu saada hellyyttä, että olet hakemalla sitä hakenut ja unohtanut ne liikennesäännöt. Mutta ehkä kun ensimmäinen sakko rapsahtaa, niin tiedät että välillä täytyy hidastaa :o)

Eikös juu.... tämä nyt kaikella rakkaudella, eikä edelleenkään ollut tarkoitus pitää saarnoja tai palopuheita, kunhan mietin mietin ja mietin välillä ehkäpä liiankin kanssa ;o) ota tästä mitä otat ja hyödylliseksi näät ja jos haluat minun kanssani lisää pohtia, voi minulle myös [email protected]