Hellurei.
Tasta on keskusteltu jo, mutta ajattelin laittaa oman tarinani, jospa saisin apuja..
Oon suomalais-brittiperheessa, hoidettavana 5&7 vuotiaat tytot. Perheessa on pieni vauva, aiti on kotona paivat. Tyohoni kuuluu kotitoita, lasten kuskaamista autolla kouluun ja takas, joskus "babysittaamista", iltaisin vanhemmille tytoille, paivalla vauvalle.
En oo tullu aidin kanssa alusta lahtien oikein toimeen, persoonallisuudet eivat vaan kohtaa. Oon ollu ahkera (en vain omasta mielestani!), tehny hommani hyvin, tullu lasten kanssa aivan mielettoman hyvin toimeen, ihania enkeleita.. Mutta tanne lahtiessani toivoin, etta perhe ottaisi miut perheenjasenena. Sita tunnetta ei oo ollu kertaakaan, suurimmaksi osaksi siksi, etta aiti ei ilmeisesti halua rakentaa pitempaa ihmissuhdetta. Han on ilmaissut sen aika selvasti: eivat halua tavata perhettani kosks "kun lahdet, tulee uusi aupair tilalle" jne.
Nyt eraana paivana aiti halusi keskustella, onko kaikki miulla hyvin, oonko onnellinen perheessa, voivatko he tarjota miulle sita mita olen halunnut. Jain mietimaan asiaa. Oon taalla ihan onnellinen, mutta koska perheen vaihtaminen jai "houkuttamaan", jotain taytyy olla pielessa. En oo paassy kielekursseille enka oikeastaan harrastuksiin, koska tyoaikani on niin epasaannollinen. Viikonloput olen aina poissa "kotoa", koska aistin, etta perhe haluaa olla keskenaan. En tunne itseani tervetulleeksi perhevierailuille enka yhteisiin tekemisiin. Perheen aiti sanoi itse ymmartavansa, jos haluan vaihtaa perhetta, ja lupasi auttaa etsimisessa; eiko se kerro jo jotain? Ainakin miulle jai paha maku. Sen jalkeen onkin ollu nyt pari paivaa tyomoraali aika matalalla, vaikka oon yrittany ponnistella, olla iloinen positiivinen itseni. Lasten kanssa se onnistuu, mutta...
Miten perheen vaihtaminen, kannattaako sita edes ajatella? Auttaako asiaa? Loytyyko ylipaataan Briteista perheita, jotka haluavat aupairin perheenjaseneksi, tehda asioita yhdessa? Toki molemmat osapuolet tarvitsevat omaa aikaa, itse haluaisin mm. tehda viikonloppureissuja, olisin siis alta pois silloin talloin. Mutta kun tuntuu, etta pitaisi olla aina kun on "vapaa-aikaa"...
Kokemuksia, apuja? Kiitos :) Sainpahan kevennettya taakkaa...
Tasta on keskusteltu jo, mutta ajattelin laittaa oman tarinani, jospa saisin apuja..
Oon suomalais-brittiperheessa, hoidettavana 5&7 vuotiaat tytot. Perheessa on pieni vauva, aiti on kotona paivat. Tyohoni kuuluu kotitoita, lasten kuskaamista autolla kouluun ja takas, joskus "babysittaamista", iltaisin vanhemmille tytoille, paivalla vauvalle.
En oo tullu aidin kanssa alusta lahtien oikein toimeen, persoonallisuudet eivat vaan kohtaa. Oon ollu ahkera (en vain omasta mielestani!), tehny hommani hyvin, tullu lasten kanssa aivan mielettoman hyvin toimeen, ihania enkeleita.. Mutta tanne lahtiessani toivoin, etta perhe ottaisi miut perheenjasenena. Sita tunnetta ei oo ollu kertaakaan, suurimmaksi osaksi siksi, etta aiti ei ilmeisesti halua rakentaa pitempaa ihmissuhdetta. Han on ilmaissut sen aika selvasti: eivat halua tavata perhettani kosks "kun lahdet, tulee uusi aupair tilalle" jne.
Nyt eraana paivana aiti halusi keskustella, onko kaikki miulla hyvin, oonko onnellinen perheessa, voivatko he tarjota miulle sita mita olen halunnut. Jain mietimaan asiaa. Oon taalla ihan onnellinen, mutta koska perheen vaihtaminen jai "houkuttamaan", jotain taytyy olla pielessa. En oo paassy kielekursseille enka oikeastaan harrastuksiin, koska tyoaikani on niin epasaannollinen. Viikonloput olen aina poissa "kotoa", koska aistin, etta perhe haluaa olla keskenaan. En tunne itseani tervetulleeksi perhevierailuille enka yhteisiin tekemisiin. Perheen aiti sanoi itse ymmartavansa, jos haluan vaihtaa perhetta, ja lupasi auttaa etsimisessa; eiko se kerro jo jotain? Ainakin miulle jai paha maku. Sen jalkeen onkin ollu nyt pari paivaa tyomoraali aika matalalla, vaikka oon yrittany ponnistella, olla iloinen positiivinen itseni. Lasten kanssa se onnistuu, mutta...
Miten perheen vaihtaminen, kannattaako sita edes ajatella? Auttaako asiaa? Loytyyko ylipaataan Briteista perheita, jotka haluavat aupairin perheenjaseneksi, tehda asioita yhdessa? Toki molemmat osapuolet tarvitsevat omaa aikaa, itse haluaisin mm. tehda viikonloppureissuja, olisin siis alta pois silloin talloin. Mutta kun tuntuu, etta pitaisi olla aina kun on "vapaa-aikaa"...
Kokemuksia, apuja? Kiitos :) Sainpahan kevennettya taakkaa...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Briteistä löytyy vaikka millä mitalla perheitä jotka haluavat au pairista perheenjäsenen,minulle sattui heti ekalla kerralla sellainen kohdalle:)
Tsemppiä
minä vaihdoin perhettä juuri samanlaisten syiden takia, ja löysin todella hyvän perheen. olen todellani onnellinen vaihdostani, teki vuodestani miljoona kertaa paremman!
tsemppiä!
Suomalaisille on tyypillista etta ei osata kysya tai puhua. Mita tapahtuu jos kysyt suoraan ?
"Viikonloput olen aina poissa "kotoa", koska aistin, etta perhe haluaa olla keskenaan. "
Sori epaselvyyteni, mutta on siis sanottu suoraan, etta haluaisivat viettaa aikaa keskenaan, perheena, ilman minua.
Ai niin, vaihtajat, mista loysitte? Vai ootteko jarjeston kautta?
kautta. kannattaa kysellä muilta au paireilta ja heidän perheiltään jos he tietäsivät hyviä perheitä. voithan myös pyytää apua nykyiseltä perheeltäsi, etenki jos he ovat jo sitä tarjonneet!
Hyät nuoret tytöt, PUHUKAA asioista SUORAAN! Siten säästytte monelta väärinkäsitykseltä muutenkin elämässä.
Täällä rohkeutta riittää kommentoida perhettä negatiivisellä tavalla mutta silti itse ette ota askelta ja keskustele asioista SUORAAN.
Ja jos perheen äiti vihjaa jotakin, ei sen tarvitse heti tarkoittaa että haluaa sinusta eroon.
Luin tuossa uudestaan nuo muutkin vastaukset ja kirjoitit yhdessä että perheen äiti sanonut sinulle suoraan. Eikö teillä esim ollut ennen tuloasi puhetta siitä? On epäreilua äidiltä ilmoittaa asiasta vasta kun olet siellä, sillä jos asia olisi tullut ilmi heti, et ehkä olisikaan mennyt kys perheeseen.
Sinuna etsisin uutta perhettä jossa tosiaan viihdyt ja siihen kyllä olet oikeutettu.
Kasvun varaa on meikalaisella ihmisena... Mutta en syyttanytkaan ketaan viestissani.
Kirjoitin aidille kirjeen, koska olen tosi huono puhumaan. Juteltiin persoonallisuuseroista, ja aiti olikin sita mielta, etta moni tilanne on ollu tosi hankala. Mietittiin yhdessa, onko liian hankalaa, jos jaisin edes lyhyemmaksi aikaa, mietin siina sitten itsekseni. Puhuttiin asioista, joiden en tienny edes vaivaavan, itteani tai hanta, ja sovittiin, kuinka molemmat toimivat. Paatettiin, etta jaan toukokuun loppuun elokuun puolen valin sijaan, joka on tosi hyva paatos, koska en oo ihan totaalisen onneton ollu koko aikana.
Niin, yhdyn monen sanomaan: PUHUKAA!! Kukaan ei teilta paata nyhda irti, jos avaatte suunne. Tiian ite, etta se on hankalaa, nuorelle epavarmalle ihmiselle varsinkin, mutta miulla helpotti ainakin :) Tsemppia kaikille samassa tilanteessa oleville! Ja kiitos vastanneille, sain teilta voimia!