Hei, kertokaa mielipiteitänne, jooko?
Olen seurustellut jonkin aikaa ihanan kolmikymppisen miehen kanssa, josta tykkään todella paljon. Mies on tosi fiksu, herkkä, hauska ja varsin romanttinen.
Olen todella ihastunut ja rakastunut mieheen, ja hänkin (ja hän etupäässä) vakuuttaa samaa ja puhuu naimisiinmenosta yms., suunnittelee ja järjestää tulevia yhteisiä lomia jne. Ongelma on vaan se, että mieheni EI KOSKAAN sano mulle kauniita asioita minusta, vaan päin vastoin tuo usein esiin puutteitani ja vikojani. Kyse ei ole mistään suoranaisesta haukkumisesta tai panettelusta, mutta hän esim. mainitsee, että olen liian hiljainen (ja siis jatkuvasti, joka välissä), että mun ihoni on liian vaalea, että kävelen/pukeudun hassusti, tarttuu sängyssä lantiooni ja sanoo että "tässä on vähän turhaa rasvaa" (vaikka olen tosi hoikka - no, tästä mainitsinkin ja mies selitti, että niin voi sanoa, koska kroppani on niin hyvä, etten voi ottaa siitä nokkiini)... Lisäksi mies ei usein ymmärrä mun huumoriani. Okei, se saattaa olla aika erikoinen, mutta tuntuu tyhmältä, kun oma poikaystävä tuijottaa suu ja silmät pyöreinä kun heitän jotain hassua (tätä mulle ei siis koskaan ole muiden kanssa tapahtunut). Itse mies on varsinaisia huumorihemmoja (ammattikin liittyy vähän siihen) ja naurattaa mua koko ajan niin että olen katketa.
Ei siis mitään perin inhottavia juttuja, mutta jokin mättää. Mulla ei ole hyvä olo sen kanssa, kun vaikka se aina sanoo rakastavansa, en yhtään voi käsittää, mistä se musta tykkäisi kun noin moni asia menee siltä ihan ohi. Muuten kaikki mene ihan okhyvin ja musta on kivaa olla sen kanssa, koska se on itse niin viehättävä.
Puhuin asiasta sen kanssa, ja se vakuutti rakastavansa mua ja oli tosi pahoillaan, että mulle oli tullut noin huono mieli, lupasi muuttaa tapojaan, mutta mä en tiedä, miten suhtautua. En oikein enää osaisi uskoa siihen, jos se nyt yhtäkkiä alkaisikin suoltaa kohteliaisuuksia. En vaan koskaan olisi halunnut kuulla mitään noista asioista. En tiedä, miten luottaa siihen, että se muka oikeasti pitäisi musta.
Olen seurustellut jonkin aikaa ihanan kolmikymppisen miehen kanssa, josta tykkään todella paljon. Mies on tosi fiksu, herkkä, hauska ja varsin romanttinen.
Olen todella ihastunut ja rakastunut mieheen, ja hänkin (ja hän etupäässä) vakuuttaa samaa ja puhuu naimisiinmenosta yms., suunnittelee ja järjestää tulevia yhteisiä lomia jne. Ongelma on vaan se, että mieheni EI KOSKAAN sano mulle kauniita asioita minusta, vaan päin vastoin tuo usein esiin puutteitani ja vikojani. Kyse ei ole mistään suoranaisesta haukkumisesta tai panettelusta, mutta hän esim. mainitsee, että olen liian hiljainen (ja siis jatkuvasti, joka välissä), että mun ihoni on liian vaalea, että kävelen/pukeudun hassusti, tarttuu sängyssä lantiooni ja sanoo että "tässä on vähän turhaa rasvaa" (vaikka olen tosi hoikka - no, tästä mainitsinkin ja mies selitti, että niin voi sanoa, koska kroppani on niin hyvä, etten voi ottaa siitä nokkiini)... Lisäksi mies ei usein ymmärrä mun huumoriani. Okei, se saattaa olla aika erikoinen, mutta tuntuu tyhmältä, kun oma poikaystävä tuijottaa suu ja silmät pyöreinä kun heitän jotain hassua (tätä mulle ei siis koskaan ole muiden kanssa tapahtunut). Itse mies on varsinaisia huumorihemmoja (ammattikin liittyy vähän siihen) ja naurattaa mua koko ajan niin että olen katketa.
Ei siis mitään perin inhottavia juttuja, mutta jokin mättää. Mulla ei ole hyvä olo sen kanssa, kun vaikka se aina sanoo rakastavansa, en yhtään voi käsittää, mistä se musta tykkäisi kun noin moni asia menee siltä ihan ohi. Muuten kaikki mene ihan okhyvin ja musta on kivaa olla sen kanssa, koska se on itse niin viehättävä.
Puhuin asiasta sen kanssa, ja se vakuutti rakastavansa mua ja oli tosi pahoillaan, että mulle oli tullut noin huono mieli, lupasi muuttaa tapojaan, mutta mä en tiedä, miten suhtautua. En oikein enää osaisi uskoa siihen, jos se nyt yhtäkkiä alkaisikin suoltaa kohteliaisuuksia. En vaan koskaan olisi halunnut kuulla mitään noista asioista. En tiedä, miten luottaa siihen, että se muka oikeasti pitäisi musta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
...ei kannata ainakaan naimisiin mennä...kuulostaa jotenkin oudolle...
kuvaamasi vähättely muuttuu ajan myötä suoranaiseksi haukkumiseksi, kunhan ensihuuma vähenee. Minä en missään välissä edes ajattelisi naimisiinmenoa tuollaisen itserakkaan ällötyksen kanssa. Luultavasti poikakaverisi yrittää muokata sinua omaan mieltymykseen sopivaksi, mutta luulenpa ettet missään vaiheessa kelpaa hänelle. Hyvänen aika; kaikkea ei sentään tarvitse sietää!
ja sitten jos vielä tulee lapsia ja kilot saattaa karttua ja muutenkaan ei välttämättä ole niin freesinä kaikkien yö valvomisten ja muiden kanssa, niin mitenköhän sitten. Saattaa vain vaatimukset kasvaa ja ruikutus lisääntyä ja kohta ei näy koko ukkoa kotona, vaan saattaapi olla vonkaamassa jotain hoikkaa, hemaisevaa, ja mukautuvaa tyttöstä pitkin ja poikin tantereita.
ajan kanssa vaan pahenee. Tulee entistä herkemmin sanomaan kaikesta sitten. En kyllä tajua mitä se sinusta haluaa, jos tosissaankaan ei ymmärrä sinua. Mutta säännöllinen seksi ja taloudenpito on ennenkin miehille kelvannut. Sen ei tarvitse kelvata sulle.
Joo, todella omituista käytöstä munkin mielestäni. Mistään kusipäästä ei ole kyse, tunnen kuitenkin miehen aika hyvin (ja kusipäät), mutta en vaan voi käsittää, miksi se käyttäytyy noin. Anteeksi pyytää kyllä kovasti ja haluaa jutella nyt, kun olen sille asiasta sanonut, mutta tuntuu vaan liian kurjalta... Olenko yliherkkä vai pahastuisivatko muut tämmösestä?
Kerran aiemmin mainitsin pintapuolisesti asiasta, ja silloin mies kysyi, oliko koskaan kertonut mulle, että olen kaunis. Siihen ne kohteliaisuudet sitten on jääneetkin.
et sä ole yliherkkä, se on epänormaali.
Ei ne anteekspyynnöt paljon auta jos käytös ei muutu ja siihen ei voi luottaa. Kusipäisyyttäkin on niin monta lajia, että tätä et välttämättä tunnista heti, vaan vasta sitten kun se on tallannut sun itsetunnon maahan. Kyllä tuosta tosiaankin on syytä pahastua. Ala itse nälvimään sille kaikesta ja katso miten käy. Varmaan raivostuisi kuitenkin.
Ei se pidä sua kauniina jos se pitää lypsää siitä ulos. Se vain hädissään on sanonut niin.
Kyllä kuitenkin vaikka et pidä sitä kusipäänä, niin ei se hyväkään tyyppi ole. Kaikenlaista kaunistelua ja lirkutusta on turha kuunnella jos joka toinen lause on kuitenkin muuta ja se näkyy jo ulospäin ettei se hyväksy sua niin kuin olet.
mulle on muutamaan otteeseen entinen poikaystäväni sanonut loukkaavaa kommenttia kropastani, joten tiedän, ettei niitä sanoja unohda ikinä. Tulet muistamaan kommentit aina, loppujen lopuksi asia alkaa vaikuttamaan myös seksielämäänne (ellei jo vaikuta?)
Toivon, että ymmärrät, että tilanne vain pahenee ajan kuluessa.
Käyttäytyä noin junttimaisesti..Joko sillä on tosi kiero huumorintaju et se heittä jokena noita juttuja. mut ei tulis mieleenkään loukata naista noin.
Jaa. Enpä voi oikein muuta sanoa kuin että tiedän miltä tuntuu :( Oma mieheni on aika samanlainen. En kuitenkaan tiedä onko tämä sellainen asia mistä kannattaa laittaa suhde poikki.
Olen koettanut miettiä mistä se johtuu mutta en ole ihan varma. Tätä on kuitenkin muodossa tai toisessa esiintynyt jo kahden miehen kohdalla ja siksi olettaisin, että se liittyy jotenkin itseeni. Joko niin että minulla on huonompi itseluottamus kuin luulinkaan ja siksi minua on helppo haavoittaa. Tai ehkä itsetuntoni on juuri niin hyvä että miehet kokevat minut uhkaksi ja yrittävät löydä lyttyyn kun siitä tulee heille itselleen parempi olo.
Veikkaisin eniten jälkimmäistä koska nytkin minulla on parempi koulutus ja yleissivistys kuin miehelläni. Joskus hän onkin valittanut että pidän itseäni häntä parempana (mitä en todellakaan tee, mielestäni täydennämme toisiamme ja hänellä on taitoja joita minulla ei ole) joten ilmeisesti hän vertailee minua itseensä vaikkei sitä myönnäkään. En ikään kuin saisi ollenkaan tuoda esiin mitään mitä teen hyvin, koska se on sitten häneltä pois. Surullista.
Olisi vain niin kiva kuulla enemmän kehuja ja vähemmän niistä vioista ja puutteista ja "omituisuuksista" mitä mies minusta milloinkin löytää. No onneksi elämässäni on muitakin tärkeitä ihmisiä kuin tämä mies, ja heidän silmissään ja puheissaan olen kaikkea sitä mitä hän ei koskaan sano.
Sovinisti. Pikkuhiljaa se alottaa, ensin nätisti sanomalla sitte jo vähän vaativammin sitte jo käsketään. Seuraa vähän minkälainen asenne sillä on naisiin yleensäkin.
Ettei miehes vaan ole "susi lampaan vaatteissa". Sinuna olisin varuillani ihan varmuuden vuoks.
Ei se susta oikeasti välitä, kun täytyy piikitellä sun ulkonäöstä ja mistä lie.. Aika valheellista taitaa olla, jos se nyt alkaa kehumaan yhtäkkiä.
asenne.
Kun se töksäyttelee sulle lantiosi liioista kiloista yms. tarkoittamatta pahaa, mitä sitten?
Hänen mielestään et ole tarpeeksi laiha, miksei hän saa sanoa mielipidettään?
Vaikka olisit millainen paska, jota täytyy koko ajan olla sättimässä virheistä, voi hän silti rakastaa sua -kuten koiraa, joka ei vielä tee kuten käsketään!
Siksi tässä vielä provosoin, että sulla nousisi vastustusta sitä kohtaan :)
Kaiken huippu, kun sanoit teidän puhuneen asiasta ja hänen vakuuttaneen rakkauttaan :D :D :D Huippuhelppo puheenaiheen muuttaminen!
SIIS MITÄ IHMETTÄ SE SEN TUNTEISIIN KUULUU, kun sen käytös on idioottimaista!!!!!!!!!!!!!!!
Jos hänellä olisi tapana oikaista jalkaansa siten, että samalla potkii sua, niin kun kerrot, että sattuu, kun vanhaan mustelmaan tulee yhä uusia potkuja, niin eihän se voi kuitata sitä sillä, että on rakastava ihminen! Ei liity asiaan pienimmässäkään määrin. Hänen vain on opittava ojentelemaan jalkaansa sellaisessa asennossa tai kaukana sinusta, ettei satuta sua :) as simple as that!
Valitettavasti omia mielipiteitään (ja luulojaan) syvästi ihailevat ihmiset ovat yleensä myös niin itserakkaita, etteivät voi lopettaa muiden arvostelemista, vaikka jollakin tasolla tajuaisivatkin satuttavansa.
Hän on omasta mielestään vain tokaissut ääneen joitakin faktoja, joiden kuulemisen ei pitäisi sinua paljon liikuttaa, koska olet ihana ihminen!
Hän ei usko, jos sanot, ettei sen piikittely ja irvailu ole totuus vaan vain makuasia ja jos hän ei löydä sinusta ihailtavia piirteitä, joita ei pysty olemaan sanomatta ääneen, NIIN JÄTÄ SE PASKAPÄÄ!!!!
Et siksi, etteikö hänen tunteensa olisi aitoja, vaan siksi, että hänellä on niin vittumainen luonne. Ei se tuosta nöyrry ja sano olleensa väärässä! (korkeintaan aikoo "kompromissin vuoksi" olla sanomatta ääneen kaikkea sitä, mikä sussa (hänen vääristävissä silmissään) on vikana)
Sä ansaitset miehen, joka näkee sussa hyvää!!!!
Mies ei kyllä yhtään vähättele sitä, miltä musta tuntuu nyt, kun olen asiasta sille sanonut. Ei myöskään kiellä olleensa törkeä tai esitä, että kommentit olisivat olleet oikeiutettuja.
Siksi mua lähinnä epäilyttää vielä, kun olen kuitenkin tosi rakastunut ja melko altis antamaan ihmisille yleensä anteeksi. Pelottaa, että katson kuitenkin asiaa vaaleanpunaisten lasien läpi.
Suorastaan hirvittää. Voit sinä antaa anteeksi sen, mutta unohtaa ei tarvitse ja luottamustakaan ei tarvi heti antaa uudelleen särettäväksi.
Eihän se tietysti sen jälkeen vähättele kun sinä siitä sanot, mutta ei se etukäteenkään anna sille ajatukselle yhtään merkitystä, että sinun tunteillasi olisi väliä. Ei se silti sitä muuta kieltäisikö se sitä asiaa vai ei. Kyllähän te molemmat silti tiedätte että se on paska sua kohtaan. Pyydän että arvostaisit itseäsi vähän enemmän.
Tiedän, on vaikeaa päästää irti. Niinhän sitä sanotaan, että hyvästä suhteesta on vaikea lähteä, huonosta vielä vaikeampi. Toivon vain, ettei se vähitellen alista sua niin, ettet enää edes huomaa olevasi sen solvattavana. Aina vain syvemmälle menet, mitä kauemmin odotat.
Kohta huomaat valitsevasi vaatteesi hänen mielensä mukaan, huomaat tarkkailevasi painoasi, jotta olisit miehesi mielen mukainen jne.
Varoitan, niin tulee todennäköisesti käymään ihan huomaamattasi.
Haluatko sinä sitten jatkaa sellaista suhdetta?
Älä kysy muilta, kanattaako jatkaa seurustelua, vaan kysy itseltäsi, oletko onnellinen ja rakastatko miestä niin paljon, ettet osaa ajatella eläväsi ilman.
Kokeile ajatusleikkiä yksi päivä.
Ajattele yhden päivän ajan, ettet seurustele hänen kanssaan ja anna pohjimmaisten toiveittesi tulla esiin. Mieti mitä hänessä kaipaat, jos ajatusleikkipäivän aikana käy mielessä, että olisi mukava olla juuri hänen tyttöystävänsä, aina ja kaikessa.
Niinpä niin, olisipa hyvä kuulla miehenkin versio,
eikä tuomita pelkästään toisen kertomana.
Sitä juuri mietin, että olenko mahtanut antaa asiasta lainkaan objektiivista kuvaa... Enpä tietenkään, miten olisinkaan voinut.
En oikein tiedä, miten suhtautua asiaan juuri siksi, että mies on muuten (myös minua kohtaan) tosi ihana ja rakastava - ei ainoastaan sillon kun olen ottanut esiin tämän asian. Eilen ehdittiin vähän siitä puhua, ja se on todella pahoillaan ja sanoo, että kyse on väärinkäsityksistä ja siitä, että ollaan molemmat oltu niin varpaillamme toistemme suhteen, koska ollaan pelätty sitä, että toinen satuttaa. Hyökkäyshän on aina paras puolustus, ja me vaan ilmeisesti hyökätään eri tavalla, mun tapani on enemmänkin etäisyyden ottaminen ihan fyysisesti ja se, etten juuri näytä tunteitani. Ihan vedenpitävä selitys sinänsä, mutta katsotaan nyt ajan kanssa.
Tulin ajatelleeksi sitä, että onko miesystäväsi eronnut? Tai onko hänella takanaan joku pidempiaikainen suhde, joka päättyi jotenkin onnettomasti?
Eräs ystävättäreni oli vasta eronneen miehen kanssa yhdessä, erosta oli kulunut vasta jotain puoli vuotta tai sinne päin. Jossain vaiheessa mies alkoi napisemaan kaikista mahdollisista asioista, ystävättäreni kropasta, rinnoista, kaikesta mahdollisesta. Ystävättäreni on aivan näpsän näköinen nainen, mutta lähestyy neljääkymppiä ja painovoima alkaa itse kullakin tekemään tehtävänsä.
Jossain vaiheessa sitten kävi ilmi, että miehen vaimo oli jättänyt hänet, eikä tämä ollut vielä päässyt asian yli. Alitajuisesti mies todennäköisesti etsi sitä entistä vaimoaan ja vertasi ystävätärtäni edelliseen siippaansa, joka vietti iltansa salilla.
Suhde kariutui hyvin pian, eihän siitä tullut mitään. Mutta jos tämänkin asian olisi tiedostanut aikaisemmin, ystävättäreni olisi säästynyt monelta mielipahalta. Ilkeähän sitä oli sivustakin seurata, kun aina oli jotain napisemista, lähinnä ulkonäöstä, vaatteista ja jopa ystävättäreni työstä.
No, ukko etsii ilmeisesti edelleenkin sitä vaimokopiotaan, toivotan hänelle onnea etsinnässä...
Tätä mietin itsekin! Mies ei ole eronnut tms. on itse asiassa ollut yksin aika kauan, mutta seurusteli viimeksi (muutama vuosi sitten) ulkomaalaisen tytön kanssa, ja suhde kariutui siihen, että tyttö lähti kotimaahansa. Olen miettinyt, vertaako hän minua tähän "ensimmäiseen suureen rakkauteensa" (toinen olen minä), vai vaan klassisemmin johonkin ihan omaan idealisoituun naiskuvaansa. Ehdotin tätä miehelle, mutta hän torjui sen varsin vakaasti.
sylttytehtaalle, eli asia voi hyvinkin olla niin.
Voi olla, että kukaan ei ole tähän asti kelvannut sitten ko. "unelmanaisen", josta hän joutui luopumaan pakon edessä. Ainahan aika kultaa muistot, ja asiat joita emme saaneet ja jotka ovat saavuttamattomia, tuntuvat niiiiiiiiiiin ihanilta.
Ja sitten sinä kelpasit, mutta koska hän muistelee tuon tyttösen olleen niin kaunis, hoikka, kiinteä ja keinuneen ihanasti kävellessään (hah-hah-haa!), niin napina alkaa.
Koskakohan miesystäväsi herää haavemaailmastaan?
Tai koskakohan minä herään haavemaailmastani...
Olen ihan hukassa tän asian kanssa, en tiedä, mitä ajatella. Olen sanonut nyt miehelle, mitä ajattelen ja että kyseenalaistan koko suhteemme tän asian vuoksi, mutta hän vaan jankkaa sitä rakkautta ja sitä, että kyse on väärinymmärryksestä. En oikeesti tiedä, mikä on totta, enkä tiedä, kannattaako luottaa, katsoa, jatkaa eteenpäin silläkin uhalla, että tippuu vieläkin korkeammalta... Toisaalta voi olla, että pahin on tapahtunut mun omassa näppärässä pikku päässäni, ja mies paljastuukin varsinaiseksi enkeliksi ja unelmasiipaksi, kun asia kerran on saatu selvitettyä. Argh...
elikkä mun neuvo olisi, että anna hänelle vielä toinen mahdollisuus! aina nimittäin kaikki ei tiedä, että tekee toiselle pahasti. ja jos se tosissaan haluaa jutella sun kanssa tuosta asiasta (niin kuin aikaisemmin mainitsit) ja on oikeasti pahoillaan, en ymmärrä, miksi hän ei tarkoittaisi sitä. mutta voin olla väärässäkin hänen suhteensa, kerta en häntä sen kummemmin tunne. eli hän voi olla jatkossakin yhtä ikävästi käyttäytyvä tai sitten ei.
mulla on poikaystäväni kanssa ollut vähän samanlaista, mutta eri asioiden suhteen. eli olen hänen käytöstään tulkinnut vähän väärälläkin tavalla, osittain menneisyyteni takia. me ollaan keskusteltu asioista, ja varmaan vieläkin täytyy joitain asioita selvittää, mutta toivon, että sen jälkeen asiat näyttäisi hyvältä hänen kanssa :). niin, ja itsekin olen syyllistynyt huonoon kohteluun, ja ihan huomaamattani. ja nyt puhuin siis vain itsestäni.
Kiitos kommentistasi. Päätökset teen tietysti ihan itse, mutta oli kivaa kuulla että joku muukin kallistui samaan kuin minä. Kun tätä asiaa nyt pari päivää on puitu, alan rauhottua. Mä luulen, että se ei vaan yksinkertaisesti tajunnut, miltä musta tuntui. Kyllä kyseessä on ihan kunnon mies, mä vaan säikähdin kun olen joskus noita manipuloivia hirviöitä joskus tavannut, ja niiden touhu tosiaan alkaa juuri noin. Mun arvostelukykyni on kuitenkin nyt vähän eri luokkaa kun joskus parikymppisenä, ja luotan siihen.
Tietenkin pidän vielä silmät ja korvat auki ja olen tarkkana, jatkuuko käytös samanlaisena, mutta nyt aion kyllä vielä yrittää, kun olen noin herttaisen haaviini onnistunut saamaan. Eihän kukaan meistä ole täydellinen, ei myöskään tää mies, enkä mä voi vaatia siltä täydellisyyttä sen enempää kuin sekään minulta.
... vaan... kiva, kun mustakin on apua ;). mut toivottavasti kaikki jatkossakin menis hyvin, ja se mies todellakin tajus, mitä teki, ja parantaa tapansa... tuupa joskus (sit kun asiat on selvinny) kertomaan, miten sen kans kävi?
Joku prinssi taas jolle ei mikään kelpaa ja joka luulee voivansa arvostella muita ihmisiä ja puhua mitä sylki suuhun tuo! Eihän se kunnioita sua yhtään! Itseäänsä se rakastaa, ei ketään muuta. Usko huviksesi.
Itse häipyisin.
Kuinka täydellinen mies se luulee olevansa? Keksipä sinä jotain huomauttamista hänestä, katso miten reagoi. Jos loukkaantuu, kerro, että sinäkin loukkaannut hänen kommenteistaan.
En halua ruveta mihinkään kostopuuhiin ja pelata pelejä. Ei se luule olevansa täydellinen, varmaan pikemminkin päin vastoin itse asiassa. Se on semmonen sulonen, puhelias homssu ja minä tämmönen hiljanen pikku söpöläinen, se käsittääkseni vaan pelkäsi, etten tykkää siitä tarpeeksi ja otti puolustusasenteen.