Onko palstalla muita, jotka varatun kanssa seurustelevat ? kauanko on suhde kestänyt ? Raastaako välillä ikävyys ja tuska, kun et pysty ottamaan yhteyttä silloin kun mieli tekisi ja ikävä on ? - hän kun on perheensä parissa..
Varmaan joku käskee lopettamaan, "valitettavasti" en vaan pysty !!
kertokaa kokemuksistanne, ketkä olette samassa tilanteessa olleet ?
Varmaan joku käskee lopettamaan, "valitettavasti" en vaan pysty !!
kertokaa kokemuksistanne, ketkä olette samassa tilanteessa olleet ?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olin yli kolme vuotta (liikaa) suhteessa varattuun mieheen. Olin suhteen aloittaessa vielä todella nuori ja naiivi. Mies oli minua noin kymmenen vuotta vanhempi, kahden lapsen isä ja avoliitossa. Kirjoittaessa alkoi oikein mietityttämään että mitä mies minun ikäiseni seuraan hakeutui. Olihan se ihanaa aikaa ja jäi siitä mukaviakin muistoja, vieläkin tuntuu, että tuleekohan ikinä enää samanlaista ihmistä vastaan, jonka kanssa synkkaisi yhtä hyvin. En tiedä olisiko suhde toiminut jos olosuhteet olisivat olleet normaalit, mutta onko sillä nyt niin väliäkään. Yhteiset hetket olivat mahtavia ja olin todella onnellinen…mutta oli myös niitä surullisempia hetkiä, joita tuli myöhemmin yhä enemmän eteen.
Luonnollisesti olin mustasukkainen tuollaisessa tilanteessa, vaikka se ei sallittua olisikaan. Mutta pahimmaksi tekijäksi tuli se omatunto, joka yllätys yllätys minullakin on. Lopussa en edes muistanut milloin olisi ollut sellainen päivä jolloin en ollenkaan olisi itkenyt. Raivosin miehelle, koska häneen oli helppo purkaa kaikki se syyllisyys. Olihan hänkin mukana toiminnassa. Ja kyllä sen näki, että salailu kävi myös hänen voimilleen (ja parempi niin). Joten päätin lopettaa suhteen, joka oli TODELLA vaikeaa. Aikaa se vei ”unohtaa” eikä asiaa helpottanut miehen yhteydenotot ja yritykset aloittaa suhde uudelleen. Se olikin suurehko pettymys sillä toivoin miehen huomanneen miten stressaavaa pettäminen voi olla ja vaikka vahinko oli jo tapahtunut niin olisi yrittänyt uudelleen avovaimonsa kanssa. Eihän se yhteiselämä niin kamalaa voinut olla ja uskon että he voisivat olla tulevaisuudessa onnellisia. Miettiessä kaikkia vaihtoehtoja niin nykyinen elämä lasten kanssa on se paras mahdollinen.
Itselläni vieläkin kalvaa omatunto (siksi tälläkin palstalla käyn lukemassa kirjoituksia). Asian kanssa on vain opittava elämään ja toisaalta se vaihe on kasvattanut paljon. Surullista on myös se, että silmät avautuivat sille kuinka paljon todella ihmiset pettävät – ihan onnellisessakin parisuhteessa elävät. Esimerkiksi jos läheistäni tai minua joskus petettäisiin en voisi tuntea koskaan puhtaasti ”vihaa” asiasta koska olenhan itsekin ollut mukana pettämisessä eikä siis mitään oikeutta lähteä sanomaan mitään asiasta.
Kuitenkin verrattuna siihen, että jos vieläkin olisin suhteessa siihen mieheen tai jopa aiheuttanut eron niin asiat olisivat paljon pahemmin. Enhän pystyisi ikinä katsomaan naista ja lapsia silmiin ja miten kamalalta tuntuisi nähdä mies ikävöimässä lapsiaan ja ajatella että tämänkö miehelle pystyin tarjoamaan. Olisinko lopulta pystynyt täysin luottamaan mieheen? Tuskin. Nyt on kuitenkin helpottunut olo siitä, että pystyin pistämään pisteen suhteelle vaikka se ei korvaa vääryyksiä ja elämä hymyilee taas himpun verran enemmän.
Kirjoituksessasi eniten särähti tuo ettet pystyisi lopettamaan suhdetta… Tiedän, tuo tunne on niin tuttu. Mutta usko pois, kyllä siihen pystyy. Joskus toisen rakastaminen voi vaatia sitä, että päästää ihmisen menemään. Nyt mietin että mitä hemmettiä minäkin silloin ajattelin etten muka pystyisi, ero olisi ollut paljon helpompi jos olisin sen lopettanut jo esimerkiksi vuotta aiemmin. No mutta tuskin minä millään sanoilla pystyisin sinuun vaikuttamaan, ehkä sinunkin vain kärsittävä niin paljon, että tajuat. Eihän asioita enää tekemättömäksi saa, mutta ei se helpommaksi muutu jos jäät. Etkä ainakaan enempää pysty itseäsi arvostamaan jos jatkat.
Tämä tuli nyt kirjoitetuksi väsyneessä mielentilassa enkä osaa nyt hyvin ilmaista miten tuskaista suhde voi olla, huolimatta niistä hyvistä puolista. Mutta olen tätä mieltä ja juuri toisen naisen aseman koettuani. Ja jos ei muuta, niin turha sinun on mustasukkainen olla tai vihata vaimoa, hän ei ole syyllinen suhteeseenne ja oli kuvioissa jo ennen sinua.
Halusin vaan sanoa, että kirjoitit asiaa. Itsekin saman kokeneena voin sanoa, että kannattaa hankkiutua miehestä eroon ja äkkiä. Sinäkin haluaisit päästä miehestä eroon mutta et pysty. Ajattele niin että olet vastuussa ihmisestä, joka olet sinä itse!! Jos jatkat suhdetta, teet itsesi onnettomaksi. Jos irrottaudut siitä, sinua odottaa ihana oma mies..
Sanoisin, että kannattaa lopettaa moinen. Se varattu mies hakee sinusta vain itsetuntonsa pönkittäjää. Ei tuollainen tule onnistumaan. Mieti, jos sulle tehtäisiin noin, olisitkin se ykkönen ja miehelläsi olisi "kakkonen". Noiden sivusuhteiden edelle menee aina oma perhe ja vaimo. Tuskin hän miettii sinua, kun on vaimonsa vieressä tai leikkii lastensa kanssa. Luota minuun ja ala elämään omaa elämää!
menee ensin on mahtava fiilis mutta ajan kanssa tunteet hiipuu ja parempi olisi lopettaa ajoissa varatun kanssa.Vielä parempi kun ei alkas koskaan mitään!Mutta miksi siitä on niin vaikeaa irrottautua?
suhde toiseen naiseen paljstu ja lopulta tuli avioero koska mies ei jättäny naista vaikka vanno.
Alko minua kohtaan väkivaltaseksi että pysyisin hänen kanssa mutta ja hän sais olla myös kakkosen kanss.
Terveyteni oli tärkeämpi ja erosin.
Sitten olin kakkosena itse jonkin aikaa ja voin sanoa että huh,huh..miksi elää valheessa!
Aika itsekästä ajatella että pettämällä ja valheessa elämällä voi nauttia elämästä!
En suosittele kellekkään!
Minä olen itse se varattu ja minulla on salarakas. Olemme pitäneet suhdetta yllä jo useamman vuoden. Mies kyllä soittelee ja tekstailee minulle "ystävyyden nimissä", mieheni ihmettelee miten niin paljon puhumme puhelimessa mutta hänelle ei ole valjennut asian todellinen laita. Salarakkaalla on toinenkin nainen, syksyllä kuvioihin tullut jonka kanssa pitää myös suhdetta yllä. Nainen haluaisi meidän lopettavan, mutta mies ei halua. Tilanne kuitenkin nakertaa suhdettamme puoleltani, olen harkinnut lopettamista mutta miten sen saan tehtyä kun tunteet vievät mukanaan?
Saat sivusuhteesi loppumaan kertoessasi asian todellisen laidan miehellesi. Voi olla, että sinulta loppuu elämäntaival myös miehesi kanssa, mutta aivan yhtä hyvin se voi jatkuakin, mikäli olette keskenänne valmiit selvittämään ne syyt, jotka tilanteeseesi johtivat. Miehesi ei ole kuitenkaan syyllinen uskottomuuteesi, vaan sinä itse.
Kun luin kirjoitustasi jotain vihlaisi sisimmässäni, minullakin on salarakas, en pääse eroon vaikka usein niin päätän, me olemme kumpikin tahoillamme aviossa, olemme päivitäin puh. tai tekstiviestiyhteydessä ja me olemme kumpikin jo eläkeiässä ja pitkät avioliittovuodet takana, haenko vaan virikkeitä elämääni ... miks en pysty päättämään kiellettyä suhdetta....sanos se
Hei
Onko mieleesi tullut, että kertoisit toiselle puoliskolle joko suoraan tai kirjeellä?
Itse luopuisin ukostani, jos hänellä toinen...menee oma elämä harakoille, jos palvoo toista ja toinen onkon oikestai ihan arvoton puolisona.
Kerro, voit saada omaksesi!
Etunimi kiitos!
noin 5 vuotta kakkosena ja se oli melkeinpä elämäni parasta aikaa. Olihan se tuskaista kun ei voinut olla toisen kanssa joka päivä,mutta ne hetken kun sai olla toisen kanssa korvasi kyllä kaiken sen tuskan ja odotuksen..oli se kyllä sen arvoista. Jos en olisi nyt naimisissa niin varmaankin olisin edelleen kakkonen tai ehkäpä ykkönen...Tsemppiä ja aurinkoista kevättä sulle! Nauti kakkosena olosta,mutta älä tee siitä itsellesi tai sille miehelle ongelmaa...eli älä nalkuta ettei koskaan nähdä tms...sitä se kuulee kotonakin =) Pidä itsesi kauniina ja hehkeänä ja ole iloinen aina kun mies tulee käymään ja tee hänen olonsa sellaiseksi ettei hän halua enää palata kotiin..että hänkin tuntee sen kaipuun teidän ollessa erossa...
Meillä ei ainakaan ole nalkutettu, vaikka mies kävi vieraissa. Onneksi tuli järkiinsä, eikä tarvinnut heivata pihalle.
Kotona sujui myös silloin kaikki hyvin päällisin puolin, vaikka sydämessäni itkin. Kuitenkin hyväksyin tilanteen, kunnes sain käräytettyä pariskunnan ja laitoin mieheni valitsemaan.
Jäi kakkonen helposti ja näin jälkeen päin minulle kerrottu, että se oli vain hupia. Tämä selitys kieltämättä nyt minuakin vähän tympäisee, koska ketään ei saisi käyttä leikkikaluna. Kuitenkin olen sitä mieltä, että kaikki kakkoset ovat ansainneet kohtalonsa, koska yrittävät rikkoa toisten kodin.
Miks ihmeessä te naiset ja myös miehet syytätte aina sitä kakkosta ?? sitä joka on kuitenkin vapaa tekemään ja olemaan ?? eikös se moraalinen vastuu kuitenkin ole sillä varatulla ?? ja sen kummemmin kun ei tiedetä kenenkään henk.koht. elämää... ei liene viisasta ulkopuolelta antaa myöskään arvosteluja kovin kärkkäästi ??
Itse en ainakaan koskaan edes kuvitellut,että olisin rikkonut kenenkään kotia. Minusta se oli sen miehen valinta olla uskoton...ja minusta oli vain hienoa,että minun luotani mies löysi jotain parempaa kuin kotona oli =) Ja mielestäni en ollut kuitenkaan syy siihen pettämiseen jos heidän liitossaan oli jo ennestään jotain vikaa...Ja en kyllä ymmärrä sitäkään mitä täältä on saanut lukea,että sen kakkosen pitäsi lopettaa se suhde..Miksi? Koska jos avioliitossa on jo ennestään ongelmia niin tuskin se,että vaimo tietää pettämisestä helpottaa päätöstä yrittää uudelleen..Itse en ainakaan voisi koskaan antaa miehelleni anteeksi pettämistä vaan hän saisi lähteä..
kannustaa vielä että varattua pitää vikitellä ettei tee mieli kotiin!!!!Kuitenkin itse on lopettanut,eli nyt en ymmärrä!Itse en kannustas ketään moiseen vaikka kakkosena olen ollutkin ja myös ykkösenä!
Niin, mikä kumma siinä on, ettei kakkonen saisi yksinoikeutta leikkiä ihmissuhteilla, kun kerran on vapaa? Erityisesti kakkonen, joka tietää olevansa varatun kanssa, oli kyeessä sitten mies tai nainen, on tietoisesti kolmantena osapuolena omalta osaltaan syyllinen hämmentäessään ihmissuhdesoppaa, joka uskottomuudesta aina seuraa.
Siinä vaiheessa kun saa tietää olevansa kakkonen, on syytä kipin kapin poistua takavasemmalle ja katkaista välit varsinaiseen syylliseen eli pettävään osapuoleen. Monelle kakkoselle se näyttää olevan vain valitettavan vaikeaa ja syitä on tuhansia ja taas tuhansia. Tässä vaiheessa kannattaisi kuitenkin pysähtyä miettimään, että mitä minä itse kolmantena pyöränä tästä saan; tekeekö tilanne jatkuessaan minusta onnellisemman ihmisen?
Minun kakkossuhde on kai monelle utopiaa. Minulle soitettiin vähintään kolme kertaa päivässä, kävimme ainakin kymmenessä eri maassa lomalla suhteemme aikana. Joka kerta kun hän astui minun kotiin, oli jotain tuomista ja sänkyyn ei todella menty aina. Aivan varmasti myös rakkautta puolin ja toisin.
Mitä sitä peittelemään, sain "ylennyksen" (lääkäri) ja päivystykset loppuivat. Ennen olin vapaaehtoisesti ilmoittautunut joulut, pääsiäiset sun muut pyhät, koska rakkaani oli perheensä kanssa. Kestin yli puoli vuotta sitä yksinäisyyttä pyhinä, sitten oli pakko pistää vaakakuppiin hyvät ja huonot olotilat. Hänellä on aina paikka sydämessäni, mutta olen saanut takaisin elämän hallinnan ja iloisuuden. Tuo ikävä ja tuska vei sen. Ja sormea heristäville sanon, että vaimo on hirvikolarissa invalidisoitunut, myös henkisesti.
Pitäisikö "sormien helistelyä" tulla vähemmän siksi, että salapetostelijasi vaimo on sairas?
vaimo ja pettää????Se ei ole puolustus vaan törkeetä!!!!!!!!!!!!!
Mistä noita kitisijöitä aina löytyy jotka valittavat ettei kakkosta saisi syyttää?? Totta hemmetissä kakkostakin saa syyttää SUHTEESTA VARATTUUN, onpahan itse siihen soppaan mukaan pyrkinyt. Jos ei kantti kestä arvostelua ja haukkumista, on syytä miettiä tiettyjä elämänvalintoja uudelleen. No offence.
Olen seurustellut avioliitossa olevan miehen kanssa miltei neljä vuotta. Ikävä ei raasta enää, niinkuin alussa - me voimme nähdä ja tavata aina kun siltä tuntuu. Ja missä vain. Kun vaimo tietää ja tuntee tilanteen. Eivät vaan kuulemma saa aikaseksi eroa!
Vastuu täytyy ottaa, on kestettävä vihat ja suuri suru, jonka tuottaa muille. Jaksettava kaiken sen paskanpuhumisen ja juoruilun keskellä. Oltava rehellinen - myös itselle. Ei tämä siinä mielessä ole herkkua ollut!
Mulle on yksi ja sama, eroavatko vai eivät. En pelkää yksin elämistä. Jäljelle jäisi kylläkin mieletön kipu, tiedän että sen kanssa oppii vähitellen elämään. En kaipaa toista miestä elämääni enää.
Se kipu ja kaipuu alkaa tosiaankin helpottaan pitkässä suhteessa ja siihen jotenkin tottuu. Minusta juuri kakkosena olo sopii ihmiselle joka on sujut itsensä kanssa eikä välitä muiden sanomisista.
Voin kokemuksesta sanoa,että se kipu joka jää niin kyllä siitä selviää..Minulle nimittäin kävi niin,että miehen kanssa välillä erottiin kun muutin toiselle paikkakunnalle ja se oli kyllä aivan kauheeta. Ymmärsin,että aviopari kait yritti parantaa liittoaan minun lähdettyäni. Mutta kuinka ollakaan vuoden kuluttua mies "palasi" luokseni ja jatkettiin siitä mihin jäätiin..hän edelleen siis naimisissa.Tätä jatkettiin pari kolme vuotta.
Nykyään ollaan vieläkin yhteydessä vaikkei ei enää "seurustella". Hän on vuorostaan vapaa ja minä vuorostani onnellisesti naimisissa =)
tapailee, tai tapaili ennen kuin jäi kiinni! Tiedoksi sinulle, että se vähän sattui ja vaikuttaa myös lapsiin. Luuletko, että sellainen aviomies saa enää vaimon kunnioitusta? Mutta onhan sillä se pikkuinen nettirakas, joka varmaan silittelee päätä kun on paha mieli...