Miettikää nyt. Jumala loi naisen ja miehen toisilleen mieheksi ja vaimoksi. Avoliitto on lasten leikkiä jota ei pidä ottaa edes vakavasti. Jos toista rakasta niin pitää olla uskallusta mennä vihille tai maistraattiin. Ei maksa maistraatissa mitään. Laiskat!
avoliitto on laiskuutta!
antimoderni_
474148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Jos ei usko sen kummemmin Jumalaan, eikä ole orjamainen virkamiesten kumartelija, niin mitä ihmeen virkaa sillä suhteen virallistamisella on?
Tärkeintä on kahden ihmisen keskinäinen sopimus ja rakkaus. Piruako siihen sotkemaan ihmisiä, kuten maistraatin pikkuvirkamiehiä, joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä? Taruolennoista nyt puhumattakaan.
Kohta tässäkin ketjussa alkaa se avioliittoonsa pettyneiden vinkuminen, että kuinka mukavaa se avioelämä on....
Taidat olla maistraatissa töissä?
Taidat uskoa Jumalaankin sen ohessa. Mieti itse, mitä M******* lupasi taivaassa olevista neitsyeistä.
Itse olen taas vakaasti sitä mieltä, että avoliitollakin on tarkoituksensa. Mielestäni kaikki parit jotka suunnittelevat naimisinmenoa ja perheen perustamista tulisi elää yhdessä (avoliitossa) ainakin vuosi ennen häitä. Avoliitto ei ole lasten leikkiä, jos siihen suhtautuu tosissaan. Minulle avoliitto on vain etappi kohti avioliittoa, kihlauksen kautta kuljetaan tietysti.
Jos toista rakastaa, pitää olla uskallusta kokeilla yhteiseloa ennen kuin ryntää suinpäin maistraattiin. Avoliitolla voi ehkäistä monen väärän avioliiton synnyn ja sen myötä rikkinäisiä perheitäkin tulee vähemmän.
Me menemme naimisiin vuoden päästä. Mitä se enää muuttaisi, vaikka asuisimmekin yhdessä ennen avioliittoa, ainakaan sen kannalta menisimmekö naimisiin vai emme. Viiden vuoden seurustelun aikana on nähnyt kumppanissa yhtä sun toista, joten mitään niin uutta mullistavaa siitä ei enää irtoaisi, ainakaan vuoden yhdessäasumisen aikana. Mielestäni (HUOM! MINUN mielestäni) avoliitto on syntiä, enkä siihen ryhdy, kun osaan tehdä päätöksiä ilman kotileikkejäkin.
yhdessä asuessa täysin uusia puolia!
Jos ikinä ei herää samasta sängystä ennen avioliittoa ei tiedä miten saamarin ärsyttävä toinen voi aamulla olla. Tapojen muokkaus yhteen on todella vaikeaa, meillä taisteltiin siitä minne pyykit laitetaan (suoraan koneeseen vai pyykkikoriin).
Tällaisia todela pieniä, mitättömiä asioita jotka saattavat pidemmän päälle ärsyttää todella paljon... Toki kaiken tutustumisen ja kokeilun voi tehdä avioliitossa yhtä hyvin kuin avoliitossa mutta nykyään erotaan todella paljon, avoliitto on helpompi purkaa kuin avioliitto...
Tosin tiedän pariskunnan joka on ollut avossa ties kuinka kauan, heillä on aikuiset lapset (jotka myös vain avossa). Pariskunnan suku paheksuu todella paljon tätä avoliittoa, kyselevät aina koska naimisiin menette. Avopain molempien puolien sisarukset ovat olleet naimisissa, kaikki eronneet...
En sanonut, etten olisi ikinä herännyt samasta sängystä puolisoni kanssa. Olen nähnyt puolisoni näiden viiden vuoden aikana melko monena aamuna vastaheränneenä. Olen nähnyt hänen myös "pesevän" pyykkiänsä.
Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka muuttavat toisen kanssa yhteen "Voihan sitä aina erota" -mentaliteetilla. En minä sanonut, että toiseen tutustumisen voi tehdä vasta avioliitossa. Minä sanoin, että seurustelukin siihen riittää, jos vain tutustuu toiseen sinä aikana. Eikä aina tapa esimerkiksi ravintolassa, jossa on helppo olla vieraskorea. Minulle ja miehelleni avioliitto on ikuinen. Tutustuimme toisiimme seurustelun aikana, ja menemme naimisiin, koska tiedämme hyväksyvämme myös toistemme pikkuviat.
Minua ihmetyttää, että missä tynnyrissä parit asuvat, kun vasta saman katon alle muuttaessaan, alkavat tutustumaan toisiinsa..
Hyvä että osaat tehdä päätöksiä. Mutta kun se yhteiselämä vaatii muutakin kuin päätöksiä.
Kerrot, että olet viiden vuoden seurustelun ajan nähnyt yhtä sun toista kumppanissasi, varmasti olet, mutta miten voit todella tuntea hänet jos et ole nähnyt häntä aamu-unisena, illalla ennen nukkumaan menoa, miten hän hoitaa arkiaskareet ja miten yhteinen talous ja sen hoito sujuisi? Oletan, ettet ole harrastanut seksiäkään miehesi kanssa, sehän on kans syntiä! Ja jos olet oikeasti uskovainen, kuten monet ystävistäni, ette varmasti ole edes nukkuneet samassa sängyssä?
Ei avoliitto ole mitään leikkimistä, vaan se on kahden rakastavaisen päätös muutta yhteen, perustaa perhe ja viettää arki yhdessä. Me olemme hyvin tosissamme, olemme olleet siitä asti kun teimme päätöksen muuttaa yhteen. Kihlat on vaihdettu ja häitä pitäisi alkaa suunnittelemaan. Tuskin olisin mennyt kihloihin miehen kanssa, jonka kanssa en olisi asunut.
Toivottavasti todellakin tunnet kumppanisi, ettei vaan paljastuisi ikäviä yllätyksiä komeroista, kun hynttyt lyödään yhteen.
Ok. Olet siis nukkunut miehesi kanssa ennen avioliittoa, tämäkö sitten ei ole syntiä mielestäsi? Eikö ole paheksuttavampaa jakaa sänkyä hetken, kuin tehdä sitä kokoajan, vaikkakin avoliitossa? Jos kerta tuomitsit avoliiton, millä perustein sinun toimintasi olisi parempi kuin esim. minun?
Harva ihminen kait muuttaa yhteen "voihan sitä aina erota" -mentaliteetillä, itse en tunne yhtään tällaista paria. Uskon, että tämä on paljon harvinaisempaa kuin se, että kaksi ihmistä jotka haluavat viettää loppuelämänsä yhdessä muuttaa yhteen ennen avioliittoa.
Olet oikeassa siinä, että toiseen voi - ja pitää - tutustua ennen avioliittoa. Ja ennen avoliittoakin. Seurusteluaikana pystyy todellakin tutustumaan toiseen viettämällä aikaa yhdessä, harrastamalla yhdessä sekä käymällä yhteisillä matkoilla (ja jos ei halua tehdä syntiä, varaa tietysti omat huoneet/sängyt molemmille). Mielestäni on huonoa muuttaa yhteen avoliittoonkin, jos toista on nähnyt vain ravintolassa.
Tiedätkö mitä mieltä kumppanisi on siivouksesta? Kuinka usein tulee siivota ja miten? Mitä mieltä on on ns. naisten- ja miesten töistä? Mitä hän ajattelee lastenhoidosta, päivähoidoista ja kasvatusasioista? Miten hän suhtautuu talousasioihin? Yhteiset vai erilliset tilit? Entäs kummalle tiskaaminen, pyykinpesu ja silittäminen lankeaa? Tehdäänkö avioehto vai ei? Millainen hänen sukunsa on, onko odotettavissa paljon yllätysvieraita yökylään? Millaiset hänen harrastuksensa on, syökö ne paljon aikaa? Miten hän viettää vapaa-aikansa kotona, tietokoneella pelatessa vai katsomalla telkkaria? Miten hän suhtautuu pornoon? Haluaako hän asua kaupungilla vai maalla, entäs omakotitalossa vai kerrostalossa? Mitä työtä hän tekee, vaatiiko työ reissaamista tai muita uhrauksia? Onko hänellä tapana käydä kavereiden kanssa baarissa, miten usein ja miten hän suhtautuu sinun menoihin?
Toivottavasti tiedät vastauksen kaikkiin noihin, ja moneen muun, kysymykseen ennen kun lupaat papille tahtoa rakastaa häntä loppuelämänne ajan.
Ok, yhdessä asuminen sinänsä ei mielestäni ole syntiä, mutta uskon että lankeaminen syntiin olisi paljon helpompaa, jos nukkuisin JOKA yö mieheni vieressä. Nyt, kun nukumme yhdessä vain silloin tällöin, on ajatukset helpompi pitää kurissa. Ja minä oletan, että aika moni avosuhteessa elävä harrastaa seksiä kumppaninsa kanssa. Mutta jos uskova pari pystyy asumaan yhdessä ilman seksiä, mikäs siinä. Tosin tässäkään tapauksessa en ymmärrä, miksei naimisiin voisi mennä.
Kaikkiin sinun esittämiin kysymyksiin tiedän kumppanini kannan. Keskustelemalla asiat ovat selvinneet, ei ole tarvinnut asua yhdessä. Ja esimerkiksi lapsen kasvatuksestahan en edes voisi tietää, vaikka asuisimme yhdessä. Eihän sinun mielestäsi kuitenkaan tarvitse tehdä lapsia ennen avioliittoa, että näkee miten mies niihn suhtautuu?
Rakkaus, tahto ja Jumalan siunaus on se mikä avioliiton pitää koossa. Ei se, tunteeko toisen täysin mennessään naimisiin (se on mahdotonta).
Kokeilemalla ihan kunnon avoliittoa, jossa myös harrastetaan seksiä, nähdään miten se yhteiselo sujuu. Yleensähän seksuaalinen vetovoima ja halut vähentyvät radikaalisti vuoden paneskelemisen jälkeen. Niinpä neitsyinä avioliittoon menevät eivät voi mitenkään tietää mitä heille käy vuoden-kahden jälkeen.
Vaikkei seksiä pitäisikään tärkeänä sinällään, vaikuttaa seksielämä koko suhteeseen, myös rakkauteen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, niinpä ottaa aina pienen riskin mennessään naimisiin ilman, että tuntee tuota puolta itsestään ja puolisostaan.
Minä ja mieheni emme usko tätä. Tuskin mieheni olisi minua odottanut, kun itse näe esiaviollista seksiä vääränä, jos ei usko meidän osaavan pitää seksielämämmekin kunnossa. Tässä suhteessa puhutaan seksistä jo nyt paljon, omista haluista ja toiveista, emmekä usko minkään muuttuvan sitten, kun olemme olleet naimisissa jo vuosia. Paitsi tietty seksin paranevan harjoittelun myötä..
Kiitoksia vastauksestasi. Kunnioitan uskoasi Raamattuun kirjaimellisena ohjeena, itse taas pidän sitä elämänohjeena, ei ehdottomana sääntönä. Raamattu kertoo, miten meidän tulisi Jumalan mielestä elää jotta olisimme onnellisia, mutta se ei silti määräile, kiellä tai paheksu. Mielestäni Raamattua ei voida pitää kirjaimellisesti otettavana lakikirjana jo sen takia, että se on kirjoitettu eri aikakautena. Ja onhan sitä jo päivitetty kertaalleen, Uudella testamentilla.
Tottakai sinä voit tietää, miten kumppanisi suhtautuu lapsiin ja kasvatukseen vaikkei lapsia ole. Voit nähdä, miten hän kohtelee sukulaisten lapsia, voitte keskustella asioista ja pyrkiä luomaan kasvatuspohjan jo ennen kuin lapset ovat syntyneet. Mielestäni lapsia voi tehdä ilman avioliittoakin, lapsille kun se tärkein on vanhempien rakkaus, huolenpito ja turvallinen kasvuympäristö, näihin ei tarvita papin aamenta tai maistraatista saatua paperia. Eihän? Henkilökohtaisesti haluan mennä naimisiin ennen kuin saamme lapsia, jo juriidisten syiden takia. Mutta en todellakaan paheksu heitä, jotka saavat lapsia avioliiton ulkopuolella, paheksutko sitä?
En usko, että Jumalan siunauksella on mitään tekemistä avioliiton pysyvyyden kanssa. Varsinkaan jos pari eivät harjoita uskoaan. Jumalan siunauksen pystyy käsittääkseni saamaan muutenkin kuin menemällä naimisiin, käsittääkseni meistä jokainen on yhteydessä Jumalaan, ja pystymme kommunikoimaan hänen kanssaan. Rakkaus, tahto ja pitkäjänteisyys pitää liiton koossa. Oli se liitto sitten avo- tai avioliitto.
Toivottavasti sinä ja tuleva miehesi olette seksuaalisesti yhteensopivia. Toivottavasti teillä on samanlaiset halut, himot ja fantasiat. Mutta ette voi tietää, mistä pidätte ennen kuin kokeilette (tätä kannattaa muuten muistaa muissakin asioissa, kaikkea pitää kokeilla vähintään kerran!). Mitä jos pidättekin täysin eri asioista, mitä jos ette syty samoista asioista tai halunne eivät kohtaa?
Mitä sitten, jos hän ei halua antaa sinulle suuseksiä mutta olettaa sinun ottavan suihin häneltä kumminkin? Mitä sitten, jos sinä haluat seksiä joka päivä kun taas hänelle riittää kerran viikossa? Mitä sitten, jos hän pitää rajummista otteista kun taas sinä haluat hellää syleilyä? Mitä sitten, jos kyllästyt seksiin parissa vuodessa? Mitä sitten, jos hän ei pysty saamaan siemensyöksyä yhdynnässä kanssasi? Mitäs sitten, jos hän haluaa anaaliseksiä? Mitäs sitten, jos sinä et pysty saamaan orgasmia yhdynnässä? Näitä asioita et voi tietää ennen kuin olette rakastelleet, ehkä vuosia. Mikään rakkaus tai siunaus maailmassa ei korjaa huonoa seksiä.
Seksi ei todellakaan ole liiton tärkein asia, mutta jos homma ei suju makkarissa, se ei suju muuallakaan. Kokemuksesta voin sanoa, että seksuaalinen yhteensopimattomuus johtaa hyvin todennäköisesti eroon. Näin se vain on.
Meidän mielestämme asia menee niin päin, että jos muuten ei suju, ei suju seksikään. Olemme vakaasti sitä mieltä, että puhumalla ja toisen huomioon ottamalla seksielämän saa sujumaan. Noista asioista, mitä sinä kysyit, olemme keskustelleet paljonkin. Tietenkään emme tiedä mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä, loppuuko jommalta kummalta esimerkiksi halut. Mutta sitä ei tiedä myöskään ne jotka menevät naimisiin asuttuaan ja harrastettuaan seksiä yhdessä (ja erikseen) vuosikaudet. Odottaminen on erityisesti miehelleni vaikeaa, tekeehän hän sen ainoastaan minun vuokseni. Kun olen pyytänyt puhumaan tästä vaikeudesta kanssani, hän sanoo että se on nyt hänen ongelmansa, ei minun. Kuitenkin meidän molempien mielestä sitten kun olemme naimisissa ja toiselta loppuu halut tai seksi ei muuten onnistu (sairastan endometrioosia, mikä voi tehdä seksin tuskalliseksi), ongelmasta tulee yhteinen, ja se selvitetään yhdessä.
Me teemme suhteestamme ja seksielämästämme yhdessä hyvän, ei niin että molemmat yrittävät omilla tahoillaan, ja sitten katsotaan onnistutaanko vai tuleeko ero..
Seksi voi sujua, vaikka ihan tuntemattoman henkilön kanssa. Seksin sujumiseen ei vaadita parisuhdetta tai rakkautta.
Hyvä seksielämä vaatii tietysti puhumista ja toisen huomioon ottamista, mutta tunteisiin ja haluihin on vaikeaa saada muutosta. Paljosta voi selviä puhumalla, neuvomalla ja ohjeistamalla toista, mutta väittäisin, että on ihmisiä joiden kanssa sopii seksuaalisesti paremmin yhteen kuin muiden kanssa. Tämän voin sanoa myös kokemuksesta, edellisen poikaystäväni kanssa seksi ei sujunut, ei puheista huolimatta, nykyisen avomieheni kanssa seksi sujui taas alusta lähtien.
Eihän sitä koskaan voi tietää, miten seksielämä kehittyy vuosien varrella, ainoastaan se on varma, että halut muuttuvat ja kehittyvät. Aina ei voi haluta seksiä yhtä paljon, tulee ylä- ja alamäkiä.
Kaikki kunnia poikaystävällesi, joka pidättäytyy seksistä sinun takiasi. Melkoinen teko mieheltä, joka ilmeisesti ei itse usko Jumalan sanaan kuten sinä? Toivottavasti sinäkin olet yhtä joustava, ja annat välissä periksi hänen tahdolleen ja hänen haluilleen. Itse en välttämättä pystyisi noin suureen asiaan "vasten omaa uskoa", joten nostan todellakin hattua poikaystävällesi.
Seksi on ihana asia, toivottavasti saat monta onnellista vuotta (ja panoa ;) ) poikaystäväsi kanssa tulevaisuudessa! Onnnea ja menestystä teille!
Minäkin asuin mieheni kanssa avoliitossa ennen ryntäämistä maistraattiin. Meillä oli tosin kirkkohäät. Olen avioliiton kannattaja, mutta kyllä olisi ensin todellakin hyvä asua yhdessä ja katsoa, miten menee.
Pajjai, olet tahan mennessa alykkain joka on koskaan osallistunut Avoliitto-keskusteluaiheen mielipidevaihtoon!
Jos vain murto-osakin toimisi tavallasi eroja ei olisi. Sina osaat kayttaa Luojan jokaiselle antamaa lahjaa oikein: oma valinta ja omien paatosten teko.
Eli oletkä käytännössä asunut hänen luonaan, mutta et virallisesti? Vai satuitko vaan aamulla sinne juuri kun hän heräsi?
Uskon asiahan se tietty on, joopajoo. Kukapa sitä ennen ensimmäistäkään seksikokemustaan, himokkaana ja seksinnälkäisenä osaisi ajatella, että niin ne tunteet muuttuvat.
Ei ole kyse sinun uskostasi, saman ovat kokeneet likimain kaikki pariskunnat. Mutta tokihan sinun liittosi tulee olemaan poikkeus, koska olette nyt jo puhuneet asiasta ja olette niin paljon meitä muita fiksumpia ja parempia.. joopajoo..
Olen ollut yökylässä anoppilassa, jossa myös kihlattuni sattuupi vielä asumaan. Minä en siellä asu, vietän öitäni silloin tällöin viikonloppuisin.
Ihminen muuttuu (ja samalla seksi) koko elämän ajan. Avioliitossa on minun ja mieheni mielestä kyse siitä, että nuo muutokset itsessä ja toisessa tahdotaan ottaa vastaan yhdessä. Meidän seurustelumme ei ole ollut helppoa, joten meillä ei ole ruusunpunainen kuva yhteiselostamme. Uskomme siihen, että avioliitto on Jumalan siunaama liitto ja tuota siunausta pyytäessämme, hän siunaa myös seksielämämme niin, että osaamme tehdä siitä molempia tyydyttävän.
En ole väittänyt olevani muita parempi tai viisaampi. Olen kertonut, mitä MINÄ uskon. Meille avioliitto ja yhteinen elämä on kokonaisuus, ei niin että on "seksi ja ne muut asiat". Tähän asti olemme pystyneet selviämään kaikista asioista puhumalla ja keskustelemalla, emmekä näe mitään syytä miksi seksi olisi MEIDÄN suhteessamme poikkeus.
Voi pyhä isä teitin kanssa..
Ei kai nuo seksihommat muutu ongelmattomiksi vaikka asuisi sata vuotta yhdessä. Seksihalut eivät 100% varmasti osu yksiin kahdella eri uhmisellä koko aikaa. Siis kun puhutaan suhteesta joka kestää yli sen vuoden. Kyse on enemmänkin siitä miten oppii suhtautumaan omaan turhautumiseensa kun se toinen ei vastaakkaa kaikkia fantasioita ja mielihaluja. Kun se toinen onkin eri mieltä suuseksistä tai peppuseksistä tai käsirautojen käytöstä.
Jos suhteessa puhutaan kaikesta muustakin, olisi outoa jos seksistä ei puhuttaisi. Seksuaalinen "yhteensopivuushan" on juuri sitä, että halutaan molemmille hyvää, mielihyvääkin. Siinä ne puutumisetkin unohtuu kun molemmat avoimesti lähtevät etsimään omaa ja toisen mielihyvää. Siinä menee hyvinkin yksi-kaksi ihmiselämää kokeillessa.
Näin minä ja miehenikin ajattelemme :)
Mitä varten sitten saarnaat avoliittoja vastaan? Aivan samalla tavalla kuin te olette toimineet ja suunnittelette toimivanne, toimii moni avoliitossa elävä.
Olet täysin oikeassa siinä, ettei seksi muutu ongelmattomaksi vaikka eläisi loppuelämänsä jonkun kanssa. Halut eivät aina kohtaa, sillä luonnollista vaihtelua haluissa esiintyy niin naisilla kuin miehillä. Tämän olenkin tuonut esille aiemmassa viestissäni.
Mielestäni parisuhteessa kenenkään ei tarvitse joutua elämään turhautuneena, parisuhteessa ei tarvitse joutua kärsimään "huonosta" seksistä joka ei vastaa omia toivomuksia, haluja ja himoja. Mielestäni molemmilla on suorastaan velvollisuus pyrkiä tyydyttämään toista, oli se sitten peppuseksillä, suuseksillä tai käsiraudoilla. Ei ketään tietenkään saa pakottaa, mutta jos rakastaa toista niin kait sitä "uhrautuu" saamaan/antamaan suuseksiä jos rakas kumppani saa siitä tyydytyksen? Näin minä ainakin ajattelen.
Seksuaalinen yhteensopivuus on, kuten sanoit, sitä että haluaa tuottaa mielihyvää toiselle ja ajattelee kumppania enemmän kuin itseään. Mutta se on myös sitä, että ajattelee suurinpiirtein samoin seksistä jo heti alusta alkaen. Hyvään seksiin ei puutu koskaan, ja hyvä seksi on kokeiluhaluista, rajua ja helllää ja molemmille hyvää.
Huono seksi voi kaataa suhteen. Jos sängyssä ei toimi niin keittiössäkään ei toimi. Jos toinen joutuu jatkuvasti pettymään sängyssä, ei saa mitä haluaa, on tyydyttämätön ja turhautunut, se näkyy varmasti muuallakin. Ja tämän sanon kokemuksesta, sillä olen ollut tuossa tilanteessa.
Sanoisin, että hyvä ja molempia tyydyttävä seksielämä on hyvän parisuhteen edellytys.
Minä kehotan (en pakota, intä tai saarnaa, ellei tätä jatkuvasti minulta kysytä..) ihmisiä elämään Raamatun ohjeiden mukaan. Siis jos joku minulta kysyisi "Kuinka minun tulisi elää?", kehottaisin noudattamaan Jumalan meille antamia ohjeita. Avosuhde ei ole Jumalalle mieleinen suhde, enkä sitä kenellekään suosittele. En kuitenkaan tuomitse avosuhteessa eläviä, enkä pidä heitä itsäni tai muita uskovia huonompina. Mutta jos joku kysyy minulta mielipidettäni siitä, että hän elää avosuhteessa, kerron sen kaunistelematta (ei pidä kysyä, jos ei halua kuulla vastausta..).
Tätä mekin olemme mieheni kanssa pohtineet, että vaikka kaikesta ei itse pitäisi tai seksi aina huvittaisi, pitää välillä muistaa myös se toisen nautinto. Peppuseksistä sen verran (en itse pidä mahdottomana ajatuksena kokeilla), että siinä voi tietty olla fyysisiä seuraamuksia, joka sekin kannattaa pitää mielessä, kun toisen haluja tyydyttää. Mutta en siis ymmärrä sitä, ettei toiselle voisi antaa suuseksiä, kun ei siitä ole antajalle mitään haittaakaan.
Seksuaalinen yhteensopivuus riippuu paljolti korvien välistäkin. Kuten sanoit se on osaksi sitä, että ajattelee seksistä suurinpiirtein samalla tavalla. Näin me teemme mieheni kanssa, minkä uskon auttavan meitä seksielämässämme.
älykääpiöin!
Tuolla jossain joku väitti minun pitävän itseäni muita parempana. Tyrmäsin tämän väitteen. Kuitenkaan en ole vielä haukkunut ketään..
Jos toista rakastaa, niin siinä ei tarvita leipäpapin tarinoita, lakimiehen höpinöitä eikä yhteisön ylistyksiä.
Laiskan valinta on "virallistaa" suhteensa.
Rakkaus ei tarvitse seremonioita, vaan se on luonnostaan kaksi ihmistä yhdessä pitävä voima. Todellinen sitoumus, jossa ei ole painoarvoa sukulaisten, uskontokuntien tai ns. yhteiskunnan vaatimuksilla.
Sitäpaitsi: avioliittohuijaus on "yhteiskunnan" tukema rikoksen muoto. Avioliittovalan rikkoja saa parhaimmillaan puolet maalitaulunsa omaisuudesta ihan oikeusjärjestelmän avulla, jos siihen mennään. Muuten väärän valan vannominen on rangaistava teko.
Oletkos asiaa miettinyt?
avioehto. se huölehtii siitä, ettei maalitaulu joudu tuuliajolle.
Harmillista on se, ettei avioehtoa tule siinä rakkautensa huumassa ajateltua. Tunti minustakin ihan turhalta kun ex-vaimoni siitä muistutteli häiden alla. Nyt olisi papalla helpompaa ja riidatkin olisi jääneet käymättä.
Papin ja maistraatin osuudesta olen toista mieltä. Ei kai olekaan tarkoitus, että niitä rakastamiseen tarvitaan. Avioliiton solmiminen tarkoittaa mielestäni sitä, että pari haluaa suhteensa julkiseksi. Halutaan kertoa toisille halusta sitoutua toiseen.
Naisystäväni väittää, että avioliitto on naiselle edelleen suojan tae. Hänestä mies ei kosi, ellei todella halua sitoutua seurustelukumppaniinsa. Miehen halu sitoutumiseen antaa naiselle turvallisen olon, niin hän väittää.
Että vanhanaikaisia ollaan. Mutta uskallanko koskaan enää kosia, on toinen juttu...
Minä en aio mennä naimisiin. Miehen kyllä olen löytänyt mutta se, että en "halua vahvistaa liittoani jumalan silmien edessä, miten se nyt menikään", ei yhtään tarkoita sitä, ettenkö miestäni rakastaisi ja haluaisi elää hänen kanssaan. Minusta avioliitto on lähinnä tapauskollisuutta, ne menkööt naimisiin, jotka sitä haluavat.
Naimisissaolo ei tee liitosta yhtään sen kestävämpää, ero tulee jos on tullakseen, siihen eivät mitkään papin aamenet vaikuta.
Avioliitosta eroavat käyvät sitten Jumalan tahtoa vastaan? 50 prossaa liitoista kariutuu tänä pänä.
oletko kenties sen jumalan tavannut joka sinulle tuon kertoi? Voin kirjoittaa kirjan sulle niin sitten alat tekemään sen mukaan!? Olen aina ollut sitä mieltä että uskovaisilla ei ole "omaatahtoa" tai mitään järkeä. Osaan itse omilla aivoilla ajatella en tartte mitään taru olentoja siihen että voi elää elämääni. Sitten on niitä "uskovaisia" jotka tappaa ja raiskaa mutta sehän oh hyväsyttävää kun nekin on vaan ihmisiä. Esim jenkeissä jumalan saarnamiehet käytti lapsia hyväksi, minusta tuollaiset ei ole mitään ihmisiä! Sellainen lauma kuin on johtajakin. Rakastan miestäni ja aijon kyllä vakaasti mennä hänen kanssaan elämän tappiin asti ja niin mieheniki on sanonut. Pitkä taival on jotakana.
Olet aika pitkälle oikeassakin, totuutta ainakin 50% siinä, että virallisten juttujen välttäminen on laiskuutta. minä kammoan kaikkia juhlia, ahdistaa jo valmiiksi omien lasteni ylioppilasjuhlien järjestäminen. Kaikki muut juhlat olen elämässäni välttänyt. En kuulu kirkkoon, kastajaisia ja rippijuhlia ei ole tarvinnut viettää. Naimisiinkaan en halunnut. Suurin syy siihen oli kylläkin se, että se olisi minusta näyttänyt "pakkoavioliitolta", koska lapsi päätti tulla pikapostina maailmaan. Mutta tunnustan kyllä tuonkin, että kaikenmaailman häät ja hömpötykset eivät ole minun juttu, varmaan siinä on laiskuudella vahva osansa.
Toisaalta miksi sitä ei voi mennä naimisiin niin, että piipahtaa vain maistraatissa ja juo kahvit päälle. Minusta tuntuu, että vanhempanikin menivät aikanaan niin naimisiin, koska olivat sota-ajan pari.
Naimisiin meneminen on jotain ehdotonta, pitää tietää rakastavansa täydellisesti. Siinä on jotain ehdotonta rhellisyyttäkin mukana. Varsinkin vannominen olisi minulle sellainen juttu, että ottaisin sen täysin tosissani. Ihmiset menevät aika kevyin peruistein Jumalan nimissä vannomaan.
Avolitto on halvempaa...avioliitto tuo mukanaan suhteen, josta voi yhteiskunta nyhtää rahaa helpommin.
Kelaahan kiinnosta vain se yhteinen jääkaappi, eikä se onko sormuksia eli ei.
"Avoliitto on lasten leikkiä jota ei pidä ottaa edes vakavasti". Elimme vuosia avoliitossa ennen naimisiin menoa. Suhde oli silloin aivan yhtä vankalla pohjalla kuin nytkin. Mikään ei muuttunut avioliiton myötä, paitsi se, että veroilmoituksessa on nyt myös puolison nimi.
parikymmentä vuotta yhdessä,pari lasta,avoliitossa ja onnellisessa.mies elätti ja vaimo hoiti kodin.Sydänkohtaus ja mies kuoli.ei ollut asiaa miehen tilille vaikka aina hoitanut sieltä kaikki asiat. EX-lapset tulivat ja hoitivat hommat.Olisiko kannattanut suojata kuitenkin selusta ja mennä naimisiin.
Samaa on moni tutuistanikin sanonut. Että mikään ei muuttunut. Pisin avoliitto ennen avioliittoa oli 12 vuotta. Jos ajatellaan vaan ns. henkistä puolta, raha-asioissa voi tietysti muuttua ja sukunimi voi muuttua (kaikilla ei muutu sekään).
Ja testamentin voi tehdä. Ja kannattaakin tehdä, varsinkin jos ei ole lapsia. Verot on toki isommat, mutta ei ne enemmän ole kuin itse perintö! Tai edes saman verran...
He kai sen paremmin tietää joilla on omakohtaista kokemusta sekä avioliitosta, että avoliitosta. että mitä eroa on?
Kyllä mä ainakin otan aivan vakavasti kaikkien sukulaisteni, ystävieni, kavereideni ja tuttujeni avoliitot! Siinä missä avioliitotkin. En mieti ovatko he naimisissa vai ei ja vain sen perusteella tee johtopäätöksiä heidän suhteestaan. Monella on useita vuosia kestänyt avoliitto (n.6-22 v). Joillakin lapsiakin (1-4).
Hohhoijaa taas näitä kiihkouskovaisia…
Kuinka monta avoparia henkilökohtaisesti tunnet? Ja mitä jos et tietäisi, että he eivät ole naimisissa? Jos luulisit heidän olevan naimisissa arvostaisit heitä ja heidän suhdettaan? Ja arvostatko ihan tuntemattomienkin avioliittoja? Tietämättä niistä muuta kun sen, että ovat naimisissa? Voiko siitä tehdä suoraan johtopäätöksiä ja yleistyksiä ja vain automaattisesti arvostaa? Avioliitot eivät ole kaikki samanlaisia niin kuin ei ihmisetkään! Mitä jos hetkiseksi unohtaisit sen Raamatun ja ajettelisit asioita eri kanteilta? Perustelisit asioita muutenkin, kun että jokin on syntiä tai Raamatussa tai jossain muualla luki niin… Varsinkin niille, jotka eivät ole uskovaisia.
Mä oon kyllä ihan eri mieltä. Naimisiin on aika helppo mennä. Yksikin tuttu tyttö meni kuulemma siksi kun halusi prinsessahäät (eikö se ole leikkimistä? Mä ainakin jätin prinsessaleikit kauan sitten..). Ero tuli alle vuodessa. Se parisuhteen, avioliiton tai avoliiton hoitaminen sitä työtä vaatii! Eikä naimisiin meneminen. Kyllä tuo avioliitonkin arvostus on laskenut… Monet avioliitot kariutuu 0-5 vuodessa.
Useat ihmiset ovat sitä mieltä, että jos menee naimisiin muutaman kuukauden tai vuoden seurustelun jälkeen eikä olla asuttu yhdessä ei tunne vielä toista tarpeeksi. Eikä ole valmis menemään naimisiin. Uskon, että vielä useammat avioliitot päätyisivät eroon kuin nyt. No voihan sitä seurustella viisi vuotta, mutta aika harva ei-uskovainen jaksaa odotella niin kauan. Kun ei usko, että avoliitto tai esiaviollinen seksi on syntiä. Jumalan tai helvetin pelossa kai voi kestää vaikka 10 vuotta. Ja samasta pelosta johtuen useat eivät eroa. Ei se avioliitto välttämättä ole aina kovin onnellinen, mutta ollaan pakosta yhdessä. Itse arvostan sitä, että ollaan yhdessä siksi, kun rakastetaan toista ja halutaan olla yhdessä ja on hyvä olla yhdessä, eikä siksi, että on pakko olla yhdessä kun naimisiin on menty. On se arvostettavaa, että jotkut voi ilman sitä pelkoa tai pakkoakin olla yhdessä jopa ”pelkässä” avoliitossa vuosikymmenet! Kauan ne lapset jaksaa leikkiä (lasten leikkiä)? Mietipä sitä?
Eli jos mies ja nainen seurustelee esim. vuoden, asuvat yhdessä vuoden (avoliitto), menevät kihloihin ja vuoden päästä naimisiin niin sinä hetkenä kun he ovat naimisissa heidän suhteesta todella oleellisesti muuttuu? Pienessä hetkessä? Sitä ennen yhdessä olo oli vain pelkkää lasten leikkiä, eikä vakavasti otettavissa? Uskooko joku tohon ihan oikeasti?
Avoliitto laiskuutta? Noniin. Saatiinpa taas uusi näkökulma tähänkin asiaan :D
Avoliitto ei todellakaan ole mitään lasten leikkiä vaan vaatii yhtä paljon työtä siinä missä avioliittokin.
Avioliitto ("ahniinauvoinensatamajaainoaoikeaelintapa" ) ei todellakaan muuta suhdetta ja sen laatua kuin taikaiskusta jotenkin paremmaksi kuin ne ovat avoliitossa. Eikä myöskään avioliitto takaa sitä että suhde kumppanuus toimii saumatta ja että molemmat tekisivät sen eteen työtä!
Ohhoh.
Onneksi osaan/saan ajatella itse ja tehdä omat ratkaisuni. Sitä ei määrää mitkään vanhanaikaiset rauta-aikana väsätyt kirjat! Joita sitten muutellaan aina jossain vaiheessa. On se käsittämätöntä jos on niin pönttö että pitää jostain lukea saako jonku tappaa tai miten elämää yleensäkin eletään!! Tai missä vaiheessa ktäkin saa naida! Ilolla naipottelen päivittäin mieheni kanssa joista avoliitossa 15 v. Olen onnellinen ja siihen ei papin pospotukset tuo muutosta. Jos olet joku jehova niin onnea elämääs. Ja sano niille vanhoille äijille ettei pane niitä pikkutyttöjä tai kerrot poliisille. Koska nythän niistä kerrotaan "ylijeesuksille".
Aivojen puutteesta sinä kyllä tekstisi perusteella kärsit.