Lintuflunssa

Olen miettinyt tätä lintuinfluenssaa ja viimeiset kolme päivää olen pysynyt kokonaan sisällä. Kävin kaupassa viimeksi maanantaina ja nyt pitäisi taas mennä ulos. Pitäisi hommata naaman eteen sellainen pölysuodatin, ettei tartuntaa saisi ulkoilmasta, kun kaupassa täytyy kuitenkin käydä. Jouduin ottamaan kuivalihatkin pois ulkoa, kun radiossa eilen puhuivat että täytyy olla varovainen. Olen todella huolissani, kun Ruotsissa on jo kyseistä influenssaa. Olen ensi viikolla menossa lääkäriin hakemaan reseptiä influenssarokotukseen. Minua niin pelottaa! Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia?
252285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Minä olen myös vähentänyt kaupassa asiointia, ja olen myös aikonut hankkia hengitys suojia, nyt olen pitänyt pelkkää kaulahuivia, jos on ollut pakko käydä ulkona, ko tosiaan ulkoilmastahan voi saada sen lintuflunssan, varsinkin jos tuulee lännestä päin ko siellä ruotsissa sitä jo on!!

Ja siellähän on myös sitä hullunlehmän tautia, mutta en ole vielä keksiny että miten suojautua sitä vastaan.

Äänestä

sitä suurempi riski sairastua...

riittää kun olet normaalisti ja pidät parempaa huolta käsien pesusta. tämä riittää jo pitkälle ;)

ja sitten vielä maalais järjellä pääset tämän pikku sairauden sairastumatta ylitse...

ps. jos yhtään helpottaa niin ajattele montako asukasta kiinassa on? linnut juoksevat torrilla ihmisten jaloissa ja paskovat sinne. ja siellä on muutama ihminen kuollut sinne verrattuna asukas määrään... ;) jos saat lintuinfluensan niin kannattaa lotota, saanti mahdollisuudet ovat jopa suuremmat..

Äänestä
  • ei lintujen ruokintaa kannata lopettaa eikä lintujen syöntiä.

    kyllä eläimistä pitää piettää huoli vaikka 1/10000 olisi sairas.

    sitten tuohon linturuokaan... kun kananliha yms. brolerin liha kypsennetään hyvin (kuten se pitää jo salmonellankin takia tehdä) niin silloin tämä ns. h5n1 viirus kuolee. oli sitä voi syödä hyvin mielin ilman mitään...

    itse ainakin aijon syödä sillä se on varmasti yksi tämän vuoden halvimmista ruuista ilman mitään h5n1 viiruksen pelkoa.

    sairas muuten saa olla mutta luulosairaaksi ei kannata edes yrittää... siinä pimenee pää... ;)

    Äänestä

  • yksi unohtui kirjoitti:

    ei lintujen ruokintaa kannata lopettaa eikä lintujen syöntiä.

    kyllä eläimistä pitää piettää huoli vaikka 1/10000 olisi sairas.

    sitten tuohon linturuokaan... kun kananliha yms. brolerin liha kypsennetään hyvin (kuten se pitää jo salmonellankin takia tehdä) niin silloin tämä ns. h5n1 viirus kuolee. oli sitä voi syödä hyvin mielin ilman mitään...

    itse ainakin aijon syödä sillä se on varmasti yksi tämän vuoden halvimmista ruuista ilman mitään h5n1 viiruksen pelkoa.

    sairas muuten saa olla mutta luulosairaaksi ei kannata edes yrittää... siinä pimenee pää... ;)

    Miksi te heti haukutte luulosairaaksi jos puhun vakavasta aiheesta? Olen kuullut että Turkissakin joku lapsi oli kuollut leikittyään kuolleilla kanoilla?!?! Itse en kyllä menisi leikkimään kuolleilla kanoilla. Lapsena katsoimme kun veljet katkoivat kanoilta kauloja. Katsoimme kuinka pitkälle ne lentävät ilman päätä. Se oli kamalaa katseltavaa.

    Äänestä

  • Pelokas_80 kirjoitti:

    Minä katselin, kuinka pitkälle pää lensi, löimme kavereiden kanssa vetoa ja lähimmäksi arvannut voitti. Sitten torso lenteli vielä ilman päätä ja kyllä nauratti! :)

    Äänestä

  • Onhan kiinassakin jos kuollut ainakin kymmenen ihmistä,laskekaapa montako prosenttia se on kiinan populaatiosta.

    Äänestä

  • Pelokas_80 kirjoitti:

    Miksi te heti haukutte luulosairaaksi jos puhun vakavasta aiheesta? Olen kuullut että Turkissakin joku lapsi oli kuollut leikittyään kuolleilla kanoilla?!?! Itse en kyllä menisi leikkimään kuolleilla kanoilla. Lapsena katsoimme kun veljet katkoivat kanoilta kauloja. Katsoimme kuinka pitkälle ne lentävät ilman päätä. Se oli kamalaa katseltavaa.

    luulosairaaksi jos alkaa jotain asiaa pelkäämään... siinä loppuu maalaisjärki kokonaan, ole realisti, millaiset mahdollisuudet sinulla on saada se tauti?

    Äänestä

  • äkkiä tulee kirjoitti:

    luulosairaaksi jos alkaa jotain asiaa pelkäämään... siinä loppuu maalaisjärki kokonaan, ole realisti, millaiset mahdollisuudet sinulla on saada se tauti?

    ollut tarkoitus olla mitenkään loukkaava vaan saada sinut ajattelemaan asiaa vähän pitemmälle kuin tätä päivää... kuten kaikki muutkin minun viestit jotka varmaan pystyt erottelemaan...

    mediassa on tapana paisutella tälläisiä "vaarallisia" tauteja jotta myynti ja katsojia olisi mahdollisimman paljon. ;)

    muistatkos suu ja sorkka taudin... siittä ei kummemmasti huudeltu ja on vähintään yhtä vaarallinen kuin h5n1 viirus, jos ei vaarallisempikin. sen markkina arvoa eivät iltalehdet vielä silloin tienneet mutta nyt kun se on tiedossa niin jyllätään lööpein "33% suomalaisista kuolee"...

    Äänestä

NOIN HYSTEERINEN ET SIE SITÄ "LINTUFLUNSSAA" SISÄLLÄ ISTUEN VOITA OOTKO AATELLU ETTÄ SE VOI HYÖKÄTÄ KIMPPUUSI ILMANVAIHTO HORMISTA???
OTA TERVE JÄRKI "KÄTEEN" JA HUOLEHDI ENNENKAIKKEA KÄSIESI PUHTAUDESTA JA JOS KUOLLEEITA ELÄIMIÄ NÄÄT PIDÄ NÄPPIS NIISTÄ ERILLÄÄN. JOS SUN/MUN ELÄMÄN ON TARKOTUS PÄÄTTYÄ NIIN SE PÄÄTTYY OLI LINNUISSA FLUNSSAA TAI EI

Äänestä

vaikka tällä hetkellä podenkin jonkinlaisia flunssan oireita.

Olen aina ollut liikunnallinen ja ulkoileva ihminen, ja olen huomannut että ulkoilu vähentää huomattavasti sairastumisriskiä. Sen sijaan jos jää neljän seinän sisälle "mätöämään", niin vastustuskyky kummasti alenee ja näyttää, että kaikki taudit iskee.

Itse olen sairastanut kunnon kuumeisen "räkätaudin" viimeksi vuonna 1989, ja nyt tuntuu kovasti yrittävän. Silti ulkoilen ja liikun kuten ennenkin (koska kuumetta ei ole), sillä erolla että yritän välttää "hikiliikuntaa", koska "hikiliikunta" saattaisi pahentaa tämänhetkisiä oireita. Sen sijaan raitis ilma tuntuu ainakin minun kohdalla vähentävän oireita.

Äänestä
  • ... vitsi, jonka kuulin eilen radiosta, sopinee sinullekin sitten kuin nyrkki silmään. Kyllä sinullekin noin tulee käymään, kunhnán se pöpö tänne kunnolla rynnistää...:)

    Kolme eläinkaverusta keskustelivat keskenään.
    Ensimmäiseksi karhu sanoi: " Minun ei tarvitse kuin kerran ärjäistä, niin koko metsä menee hiljaiseksi.
    Tähän leijona totesi: "Aijaa, mutta minunpa ei tarvitse kuin kerran karjaista, niin koko viidakko vaikenee."
    Lopuksi kananpoika totesi edellisille: "Voi voi teitä. Minunpa ei tarvitse kuin yskäistä kerran, niin on koko planeetalla paskat housuissa."

    Äänestä

  • Antikana kirjoitti:

    ... vitsi, jonka kuulin eilen radiosta, sopinee sinullekin sitten kuin nyrkki silmään. Kyllä sinullekin noin tulee käymään, kunhnán se pöpö tänne kunnolla rynnistää...:)

    Kolme eläinkaverusta keskustelivat keskenään.
    Ensimmäiseksi karhu sanoi: " Minun ei tarvitse kuin kerran ärjäistä, niin koko metsä menee hiljaiseksi.
    Tähän leijona totesi: "Aijaa, mutta minunpa ei tarvitse kuin kerran karjaista, niin koko viidakko vaikenee."
    Lopuksi kananpoika totesi edellisille: "Voi voi teitä. Minunpa ei tarvitse kuin yskäistä kerran, niin on koko planeetalla paskat housuissa."

    En oikein ymmärtänyt sitä?

    Omalla viestilläni minä en tarkoittanut, että en usko sen tarttuvan minuun. Sitä paitsi, sehän voi olla jo minussa, koska poden nyt jotain flunssan oireita. Tarkoitin nimen omaan, ETTÄ EN PELKÄÄ SITÄ, kuten viestissäni sanoinkin!

    Eli se, että lintuinfluenssan uhka on olemassa, ei estä minua elämästä normaalisti. Ja minun mielestä paras keino taistelussa kaikenlaisia pöpöjä vastaan, on pitää oma vastustuskyky mahdollisimman korkealla: neljän seinän sisälle "turvaan jääminen" ei sitä tee.

    Äänestä

  • maailmanparantajatar kirjoitti:

    ... sen, että kyllä sinäkin rupeat muun kansan kera tutisemaan, kun se kananpoika ottaa ja aivastaa. Siinä taitaa olla kaikilla ne pahemmat tavarat housuissa.

    Ei se kuntoilu, ulkoilu ja yleinen vastustuskyky sitä tautia estä tulemasta. Meille kenellekään ei ole voinut keretä tulla vastustuskykyä H5N1 -virusta vastaan. Eihän sitä Suomessa ole edes ollutkaan, ainakaan tuossa muodossa. Eikä sitä ainakaan sauvakävelyllä hankita (vastustuskykyä siis) eikä syömällä "terveellisesti" kanaa.

    et tainnut lukea viestiäni vieläkään kunnolla? Joten LUEPA, mitä kirjoitin!

    En viitsi jaakata tämän enempää tästä asiasta, joten hyvää "KIRVESVARTTA" vain sullekin:)

    Äänestä

  • maailmanparantajatar kirjoitti:

    et tainnut lukea viestiäni vieläkään kunnolla? Joten LUEPA, mitä kirjoitin!

    En viitsi jaakata tämän enempää tästä asiasta, joten hyvää "KIRVESVARTTA" vain sullekin:)

    ... minä sanoinkin. Eli ymmärsin oikein. Sinä et tainnut. Meni ehkä ohi. Ja mitä kirvesvarteen tulee, niin veistäpä uusi.

    Äänestä

Aivan turhaa pelkäät,ei se lintuflunssa sinuun tartu.Asia on niin että aasiassa ihmiset ovat syöneet sairaita lintuja.Kirjoittaja ei varmaan syö tiitiäisiä eikä harakoita.Eikä se flunssa ole edes täällä ja tuskin tänne tuleekaan epidemiaksi.Kun se ei edes ole aasiassakaan epidemiana.Afrikassa oli jokunen vuosi sitten ns:ebola virus josta puhuttiin aivan samoin hiukan paniikissa.

Äänestä

Täytynee sinullekin kertoa tuo sama tarina, jonka olen jo muillekin sanonut. Tässä siis kantani asiaan:

Olen jo sanonut, että kyllä se tauti tänne Suomeenkin pesii. On ehkä ollutkin täällä, mutta tuskin samassa muodossa... Mutta ei kannata hätäillä, kyllä se H5N1- muoto Suomenkin saastuttaa. Menee vain pari päivää, kun täällä Suomessakin desinfioidaan autoja, jotka liikkuvat sen 10 kilometrin turvasäteen ulkopuolelle. Kaikki kokoontuminen kielletään - tokkopa silloin eduskunnassakaan kukaan enää istuu... Koulut ja päiväkodit suljetaan. Ihmisiä jää paljon työttömäksi, koska yrityksiä lakkautetaan ja ne harvat yritykset, jotka ovat yhä pystyssä, irtisanovat porukkaa urakalla. Perheellisillähän ei ole hoitopaikkaa lapsilleen. Kaupoissa ei uskalla kukaan liikkua ja nekin harvat ja onnettomasti tehtäväänsä valitut hikoilevat kauppajonossa avaruusasussa tai haarniskassa. Ilman perusteellista varustustahan ei kodin ulkopuolelle ole enää meneminen. Mitään maassa kasvavaa ja kanasta tai siitä ulostullutta ei suuhunsa voi laittaa. Onhan iso vaara, että niissä pesii tappajavirus. Asuntojen edustoille velvoitetaan ihmisiä hankkimaan desinfioivat suihkupisteet, johon ulkoilmaan nenänpäänsäkin pistäneet uskalikot joutuvat itsensä ahtaamaan. Jossakin korpimökeissä riittää pelkkä desinfiointiainetta sisältävä ämpäri, jossa kriittiset paikat, kuten kengät, kädet yms. puhdistetaan. Ihmisiä kuolee parveittain. Suomen väkiluku romahtaa 90 % alaspäin.

Mutta onhan joka asiasta niin hyvää kuin pahaakin. Tällöin perheillä on tarpeeksi aikaa toisilleen, jopa lapset saavat tutustua ihmisiin, joita he ovat kutsuneet nimeltä äiti ja isä. Ihmisistä poistuu uusavuttomuus, koska hädän hetkellä he ovat joutuneet turvautua vanhoihin perinteisiin keinoihin kaikissa asioissa. Ja joutuvat suoriutumaankin niistä omin nokkineen. Rahaa on jäänyt säästöön, koska kukaan ei ole uskaltanut liikkua rahojaan missään törsäämässä. Työttömyys väistyy. Maatamme vaivaa työvoimapula pitkästä aikaan. Asunnottomia ihmisiä ei enää ole, koska tönöjä seisoo tyhjillään enemmän kuin sieniä sateella. Alkoholisoituneet ihmiset ovat raitistuneet, koska he eivät vaara-aikana saaneet mistään enää viinaa tahi viinantekotarpeita. :D

Joten miksi pelkäisimme lintupöpöä, kun se tänne rynnistää. Jos siitä seuraa paljon pahaakin, niin se ehkä myös ratkaisee tulollaan suurimmat ongelmasi :D

Äänestä
  • varrauta ettei hetimiten pääse ainakaan tuo juomapuoli loppummaan,saataahan sitä tarvita vielä naapurikin...................

    Äänestä

Vielä tuohon broilerinlihan syömiseen on kantani seuraavanlainen ihan oikeasti:

Valveutuneena ihmisenä, tepastellessani kaupan hyllyjen välissä ruokaostoksilla, olen tarkkaillut jo pidemmän aikaa myös valmiseineksien, makkaroiden ja leikkeiden tuoteselosteita. Haluanhan olla varma siitä, mitä syön. Vielä tarkkaavaisemmaksi minut sai tuo pieni mutta pippurinen H5N1 -virus.

Helpottuneena voinen todeta sen, että onneksi en ole ikinä ollut liiemmin valmiseineksien ystävä. Olenkin jo kauan toitottanut sitä, että kotiruoka kunniaan. Miehillekin tämä ruoanlaittotaito nousee tänä lintutautiaikana arvoonsa arvaamattomaan. Joten kaikki kotikokit padat ja kattilat esiin kaapin nurkasta pölyttymästä ja eikun kokkaamaan!

Mitä sitten löytyykään puhumieni valmiseineksien tuoteselosteista? Lihapullista, lasagneista, lihamakaroonilaatikosta, pihveistä, makkaroista, joistakin kinkkupizzoista, hampurilaisista, salaateista jne.? Mikä yhteinen tekijä noita yhdistääkään? Kyllä, broileria kiitos, vaikka emme siitä pitäisikään! Broileria laatikoissa, broileria pizzoissa, broileria keitoissa. Broileria siellä ja broileria täällä. Tämähän on suorastaan kanan pakkosyöttämistä, mikäli sortunet valmiseinesten anteihin.

Kyselinkin tässä taannoin, jo syksyllä, eräältä valmiseineiden valmistajalta, miksi asia on näin? Kukapa teistä arvannee tähän vastauksen? Tässäpä se tulee: "naudanlihaa on aikaajoin vaikeaa, jopa mahdotonta saada. Broilerin liha tekee ruoasta hyvän makuisen ja se on terveellistäkin. On paljon valmiseineksiä, joissa broileria ei ole, jos et siitä tykkää." Ja enhän minä tykkää. En tykkää ottaa pienintäkään riskiä, että voisin sairastua paljon puhuttavaan lintutautiin. Mutta missähän nuo monet valmiseinekset majailevat, jossa ei ole tuota mieltä inhottavaa broileria? En minä ainakaan tiedä. Eipä ole Antikanasen silmiin montaakaan tuollaista "antikana-tuotetta" löytynyt.

Kyselinkin tässä tänään uudelleen tuolta valmiseinesten valmistajalta seuraavia seikkoja. Miksi he vieläkin työntävät broileriaan joka mössöönsä, joka tuotantoketjusta ulos pukkaa? Tarvitseeko kanaa jokaiseen pupellettavaan ateriaan sotkea? Tarvitseeko aina odottaa sitä, että jotakin peruuttamatonta tapahtuu? Väittääkö kyseinen firma, että kotikokit valmistavat pahaa ruokaa, koska he eivät sotke tuota broileria kaikkien lihojen kanssa sekaisin? Eli onko kotiruoka pahaa?

Väitinpä heille, että hekin ajattelevat tuolla broilerin tuputtamisellaan vain ja ainoastaan voiton maksimointia. Edelleenkin väitän tässä sellaista, että voiko kukaan taata sen, etteikö H5N1-virus muuntuessaan kykenisi kehittämään itselleen sellaista suojakilpeä, ettei se kuumuuteen enää kuolisikaan. Väitän, että tätä seikkaa ei voi kukaan mennä vannomaan. Eihän sellaista asiaa, tässä tapauksessa sellaista muuntunutta H5N1-viruksen mutaatiota, voi tutkia, jota ei ole olemassakaan. Eikö näin?

Olisinkin tässä innokas kuulemaan teidän lukijoitten kantaanne tähän asiaan. Kuinka moni teistä valmistaa lihamakaroonilaatikon niin, että käyttää lihana naudan-sian-broilerinlihasekoitusta? Teettekö pahaa ja mautonta ruokaa silloin, kun ette käytä valmistukseen broileria? Ja mitä mieltä te noin muutenkin asiasta olette?

Antikananen ei halua lietsoa, kärjistää tai pelotella ketään. Antikananen ei halua haukkua ketään. Antikananen ei halua viedä elantoa heidän suustaan, jotka broilerilla elantonsa ansaitsevat. Antikananen haluaa vain faktoja ja tuoda näkemyksiään esille tässä pelottavassakin maailmanluokan asiassa. Haluan herätellä ihmisiä miettimään, kuinka tämän asian todellinen laita onkaan.

Äänestä
  • Aasialaiset ovat kotiruuan syöjiä,tuskinpa ostavat kanansa marketista.Siellähän niitä tepastelee pitkin tunkioita ja kaatopaikkoja.Antikana voi ihan rauhassa syödä kotiruokaa, pointti on vaan siinä että broilerin alkuperä vaan pitää tietää ja miten ne on kasvatetu.Teollistahan tuo lihatuotanto nykyään on länsimaissa,seulonta ja terveystarkastukset ovat varmaan tiukemmat kuin aasiassa.

    Äänestä

  • kynitään kirjoitti:

    Aasialaiset ovat kotiruuan syöjiä,tuskinpa ostavat kanansa marketista.Siellähän niitä tepastelee pitkin tunkioita ja kaatopaikkoja.Antikana voi ihan rauhassa syödä kotiruokaa, pointti on vaan siinä että broilerin alkuperä vaan pitää tietää ja miten ne on kasvatetu.Teollistahan tuo lihatuotanto nykyään on länsimaissa,seulonta ja terveystarkastukset ovat varmaan tiukemmat kuin aasiassa.

    Kävin tänään rautakaupassa. Kuljin koko matkan paperipussi naaman edessä(se oli suojattu kaulaliinalla). Ostin sieltä 3M merkkisen kaasu- ja liuotinhöyrysuojaimen sekä kaksi pakettia hiukkassuojaimia. Olivat muuten aika kalliita! Miksi näissä asioissa asiakasta riistetään, vaikka kyseessä on todella vaaralliset asiat?

    Käytyäni rautakaupassa laitoin hiukkassuodattimen heti naamalle ja kävin hieman levollisemmalla mielellä ruokakaupassa. Nyt olen höyryttämässä ostamiani porkkanoita ja lanttuja, koska ei tiedä mitä niissäkin voi JO olla!

    ... kuule luottaminen noihin kotimaisuusmerkintöihin. Ja noihin tarkastuksiin muutenkaan. Olihan tuosta juttua televisiossakin taannoin. On testattu kokeena jopa suomalaista kinkkua, kalkkunaa, jauhelihaa.. Ja eivätpä läpäisseet kaikki tuota testiä... Vikaa löytyi. Oli jos mitä bakteerikasvua havaittavissa, eltaantunutta hajua, omituista ulkonäköä. Mutta ei aina nähnyt päällekään päin, että joku oli pielessä... Joten kandee seurata asiaa. Iltasanomien nettiversiokin olisi tänään hyvä lukea. Siellähän on noista eri tuotteista juttuja... Mitä yllätyksiä löytyykään? :)))

    Äänestä

  • Pelokas_80 kirjoitti:

    Kävin tänään rautakaupassa. Kuljin koko matkan paperipussi naaman edessä(se oli suojattu kaulaliinalla). Ostin sieltä 3M merkkisen kaasu- ja liuotinhöyrysuojaimen sekä kaksi pakettia hiukkassuojaimia. Olivat muuten aika kalliita! Miksi näissä asioissa asiakasta riistetään, vaikka kyseessä on todella vaaralliset asiat?

    Käytyäni rautakaupassa laitoin hiukkassuodattimen heti naamalle ja kävin hieman levollisemmalla mielellä ruokakaupassa. Nyt olen höyryttämässä ostamiani porkkanoita ja lanttuja, koska ei tiedä mitä niissäkin voi JO olla!

    ... kerrankin löytyy samanhenkinen ihminen, joka teoillaan yrittää ennaltaehkäistä p*skataudin leviämistä. Hienoa, bravo!!! Minä olenkin kuljeksinut jo syksystä lähtien hengityssuoja kasvoillani. On jonkin verran paljon kulunut rahaa!!! Mutta mitäpä ihminen tämän asian eteen ei tekisi...:) Minulla on sellainen iso suihkukaappi tuossa oven pielessä. Olen rakentanut siihen säiliön, jossa on desinfiointiainetta. Ei muuta kuin suihkuun ja sitten puhtaana sisälle. Eli pöpöt veks -tyyliin. Hommasin tuon silloin, kun se sorsaepäily Kotkasta tuli. Satsasin siihen niin paljon rahaa, että en viitsi tuosta luopua. Tuleehan se tauti tänne joskus kuitenkin ja melko pian, veikkaan :)))

    Äänestä

se myrkyttäjä teki mun mielestä palveluksen.

Äänestä
  • Näin tänään vanhan naisen ja nuoren lapsen ruokkimassa puluja Meripuistossa Kemissä. Menin sanomaan heille, että lintuja EI SAA ruokkia ja tästäkös huuto syntyi. Onneksi pidin pääni kylmänä enkä lähtenyt huutoon mukaan. Voi sitä lapsi raukkaa....KEHTAAVATKIN ruokkia lintuja tällaisena aikana julkisessa puistossa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Pelokas_80 kirjoitti:

Olen miettinyt tätä lintuinfluenssaa ja viimeiset kolme päivää olen pysynyt kokonaan sisällä. Kävin kaupassa viimeksi maanantaina ja nyt pitäisi taas mennä ulos. Pitäisi hommata naaman eteen sellainen pölysuodatin, ettei tartuntaa saisi ulkoilmasta, kun kaupassa täytyy kuitenkin käydä. Jouduin ottamaan kuivalihatkin pois ulkoa, kun radiossa eilen puhuivat että täytyy olla varovainen. Olen todella huolissani, kun Ruotsissa on jo kyseistä influenssaa. Olen ensi viikolla menossa lääkäriin hakemaan reseptiä influenssarokotukseen. Minua niin pelottaa! Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu