Voi olla, että suhteemme on päätymässä eroon. Miehellä ongelmia mielenterveyden kanssa eikä saa oikein elämästä otetta. Viime aikoina olen ollut äiti ja hoitaja, en kumppani enkä vaimo.
Luulen, että minä pärjäisin lopulta melko hyvin mahdollisen eron jälkeen, mutta miehestä en ole niin varma. Molemmat olemme yksinäisiä tällä paikkakunnalla, ja tähän asti meillä on oikeastaan ollut vain toisemme. Minä voisin jatkaa ystävänä, hänellä on jäljellä enemmän tunteita.
Kaipaan elämääni tasapainoa, enkä tässä repivässä tilanteessa sitä saa. Hassua, miten ajatus harhailee siihen, että jos tästä suhteesta lähden, tuleeko koskaan vastaan toista, joka rakastaisi minua "yhtä kovasti", joka ei varmasti pettäisi eikä hakkaisi.
Voisihan olla, että löytäisin jonkun, jonka kanssa uskaltaa suunnitella vakaata tulevaisuutta. Voisihan olla, että jos jaksaisin tässä suhteessa vielä jonkin aikaa, mieheni muuttuisi niin, että tulevaisuutta voisi suunnitella hänenkin kanssaan.
Jossittelua, jossittelua.
Luulen, että minä pärjäisin lopulta melko hyvin mahdollisen eron jälkeen, mutta miehestä en ole niin varma. Molemmat olemme yksinäisiä tällä paikkakunnalla, ja tähän asti meillä on oikeastaan ollut vain toisemme. Minä voisin jatkaa ystävänä, hänellä on jäljellä enemmän tunteita.
Kaipaan elämääni tasapainoa, enkä tässä repivässä tilanteessa sitä saa. Hassua, miten ajatus harhailee siihen, että jos tästä suhteesta lähden, tuleeko koskaan vastaan toista, joka rakastaisi minua "yhtä kovasti", joka ei varmasti pettäisi eikä hakkaisi.
Voisihan olla, että löytäisin jonkun, jonka kanssa uskaltaa suunnitella vakaata tulevaisuutta. Voisihan olla, että jos jaksaisin tässä suhteessa vielä jonkin aikaa, mieheni muuttuisi niin, että tulevaisuutta voisi suunnitella hänenkin kanssaan.
Jossittelua, jossittelua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Äsken tässä vielä oli niitä *olisi halunnut lukeakin*
t. Marja-Terttu
miettii sitä että rakastatko sä tota miestä..? Kaikki on siitä kiinni. Aito rakkaus kestää vaikeetkin ajat. Ja mieti enemmän sitä ootko sä oikee sille sun miehelle?? Löytäiskö se "paremman" ittelleen??
Jos sä rakastat sun miestä ja se rakastaa sua ja sä oot sille se oikee niin kannattaa jatkaa.
Jaksamista sulle :)
Aina ei pelkkä rakkaus riitä. Valitettavasti. Vaikka rakastaisi kuinka, onko se aina arvonsa väärti, jos aina on vain vaikeaa.
Tahtoisin rakastaa, mutta en tiedä, uskallanko ja jaksanko. Vaikka eihän sitä missään suhteessa voi tietää, millaisia koettelemuksia eteen tulee.
Emme me kumpikaan ehkä löytäisi "parempaa", enkä vielä tiedä, mihin päädymme.
Hän ei halua menettää minua, ja voi olla, että jaksan taas aloittaa puhtaalta päydältä, jahka olen saanut pienen irtioton. Muutan vaikka viikoksi pois kotoa.
Onko mies käynyt psykiatrilla, saanut hyviä neuvoja? Tarviiko lääkettä tueksi hetkeksi? Ajan kanssakin voi mennä oireet, riippuu mikä on. Muuallakin on keskusteluapua tarjolla jos mies tarvii.
Lukioikäisestä ollut aina silloin tällöin mielenterveystoimiston asiakkaana. (Nyt 30v.)
Viime syksynä menimme yhdessä mtt:toon ja siellä kuljettu siitä lähtien enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Lääkkeet on, mutta kaikki tämä saa miettimään, voiko tulevaisuuteen hänen kanssaan luottaa. Pysyykö masennus ja (lievä)kaksisuuntainen mielialahäiriö kurissa, pitääkö aina olla lääkkeiden varassa..?
Seurustelin viisi vuotta miehen kanssa,joka söi psyykelääkkeitä. Mies oli ihana, rakastava, hellä huomioiva. Alkoholi maistui hänelle liikaa. Erosimme viiden vuoden aikana ensin 2 kertaa. Ensimmäinen kerta oli minun aloitteestani, halusin kokeilla yksineloa ja tiesin ansaitsevani parempaa. Palasimme kuitenkin yhteen, en ollut tarpeeksi "vahva". Kuvittelin etten koskaan löydä ketään toista joka rakastaisi minua yhtä paljon.
Viime vuoden toukokuussa mieheni päätti jättää minut. Syyksi hän sanoi, että haluaa vanhemman naisen, (meillä ikäeroa 8 vuotta), haluaa tehdä mitä huvittaa ja mennä minne lystää. Sitten hän vielä sanoi, että nyt me molemmat olemme jättäneet toisemme, eli puntit ovat tasan.
Olin shokissa. En ikinä olisi voinut kuvitella että hän tekisi ja sanoisi noin. Hän sai masennuslääkkeitä ja söi nyt siis kahta eri lääkettä.
Viime syksynä palasimme yhteen. En ymmärrä miksi, koska mieheni oli kaiken pilannut silloin kesällä. Kuvittelin varmaan että olen paras hänelle, niinkun hän monta kertaa sanoi. Hän taas oli aivan väärä minulle. En enää jaksanut ja nyt erostamme on 5kk. En ymmärrä miksen aikasemmin tajunnut, ettei kukaan muu voi häntä auttaa, kun hän itse. En halunut jatkaa hänen "äitinään" ja hoitajanaan.
Olen onnellinen tällä hetkellä, yksin mutta hyvin onnellinen siitä, että oikeasti pärjään.
Välillä on vaikeita hetkiä, mutta uskon kuitenkin että kaikille on jossain joku, siis se oikea. Sitä odotellessa... :)