Vuosi sitten sain tietää, että avomieheni on pettänyt minua 2,5 vuotta sitten (yhdessä 6v)Olen jotenki yrittänyt selviytyä ja antaa anteeksi.
Onko anteeksi antaminen mahdollista? Miten te muut olette selvittäneet asian? Vai oletteko?
Onko anteeksi antaminen mahdollista? Miten te muut olette selvittäneet asian? Vai oletteko?
Vastaukset 19
Vanhimmat
jos aikoo liittoaan jatkaa petoksen tultua ilmi (siis molemmat oikeasti haluaa), on pakko antaa anteeksi ja hyväksyä tosiasiat. Muuten siitä suhteesta ei tule mitään ajan myötä.
Se onkin sitten toinen juttu että pystyykö tapahtuman kokonaan unohtamaan koskaan. Tuskinpa pystyy, se on sen verran rankka kokemus ihmiselle tuo lähimmän pettäminen, että se jää mieleen iäksi, ellei sitten dementia jossain vaiheessa armahda... ;=)
Asian käsittely omassa psyykeessä vie aikansa, lopputulos (onko se koskaan lopullisesti käsitelty, lienee persoonakysymys) on ehkä vasta vuosien kuluttua selvillä, jos silloinkaan. Asian kanssa on vain pakko elää, mitäs muutakaan voit?
Joskus petoksesta voi liitto jopa parantua (jos molemmat ovat oikeasti halukkaita sitä parantamaan). Useinmiten se kuitekin johtaa sylttytehtaalle ja on alettava suhde-elämä alusta. Jokainen tekee oman valintansa itse, siihen ei voi toinen juurikaan puuttua.
petti mua noin 8 v. En ikinä anna anteeksi, eikä meillä ole enää koskaan samanlaista kuin ennen. Mutta olenpahan saanut kostaa kummallekin osapuolelle ja sitähän riittää niin kauan kun elän. Mulla on hemmetin hyvä muisti. Tutut ja sukulaiset tiesivät, mutta kukaan ei tullu kertomaan mulle. Luottamusta ei enää koskaan saa takaisin ja ukko saa puhua mulle mitä tykkää en usko mitään enkä mihinkään. Aika kallis hinta lasten ja mun kustannuksellani.
Miks muuten jatkat noinkin raskaan sarjan pettäjän kanssa, jos sopii kysyä?
Kannattaako elämänsä heittää tietyiltä osin hukkaan (parisuhde viturallaan kun se voisi hyvin jonkun muun kanssa tai jopa yksin)?
Mielestäni pelkästään lasten ja/tai taloudellisten asioiden takia ei yksin kannata jäädä kitumaan huonoon suhteeseen. Onhan kyse niinku omastakin elämästä.
Sehän on pahin mahdollinen kosto, että ei päästä pettäjää menemään vaan jää roikkumaan taloudellisesti vain ja ainoastaan taloudellisesti siihen. Muuten saa olla kuin Ellun kana ja tehdä mitä lystää, mutta omaisuutta ei viedä eikä lapsia.
Ja toki siihen kuuluu sekin, että sen jälkeen jalat eivät aukene enää ainakaan yhtä helposti. Hakekoon edelleen muualta sitä mitä haki.
Minä seison kuin kuningatar linnassani ja katselen kun siippa kärsii. Js jos tekee mieli muita menköön, mutta eroa en anna en piruuttanikaan.
et voi olla tosissasi? voi lapsiparkoja..
Mun lapseni lensivät pesästä ja jotenkin olen riippumaton ukostani ts. hänen ei tarvitse elättää minua. Hainhan minä yksipuolista avioeroa, mutta eipä minulla olisi ollut paikkaa mihin romuineni mennä, sillä vanhojen vanhempieni luo en voi muuttaa (onhan heilläkin oma elämänsä). En koe, että olen edes läheisriippuvainen itse, oikeastaan toinen osapuoli kyllä on. Minusta on tullut hyvin kyyninen ja välinpitämätön ja kyselenkin ukoltani, mitä mummukalle kuuluu (horo on minua ja ukkoani vanhempi). Mutta mitä voi odottaa naiselta, jonka ukko oli pettänyt koko avioliiton ajan ja lapsi teki itsemurhan murrosiässä, niin nyt onkin sitten hyvä kalastella varattuja ukkoja ja kostaa omaa mennyttä elämäänsä toisille naisille (minä en ole ainoa eikä ukkonikaan ko. naisen jonossa). Tämä on sitä naisten solidaarisuutta toista naista kohtaan. Ihmettelen vain miten tuollainen on päässyt sairaanhoitajaksi. Hänen työkaverinsa oli aivan äimän käkenä kun kerroin, mitä peliä työkaveri pitää vapaalla. Nainen oli vastannut työkaverinsa ihmettelyyn, että vieläkö siitä suhteesta puhutaan, sehän on päättynyt jo kauan sitten. Ihmettelen vain itse, miksi löysin ukoltani kakkoskännyn, jos kerran "suhde" on päättynyt jo kauan sitten.
...voi naimisissa väkisin pitää. Jos miehesi haluaisi sinusta eron ja sitä hakisi, sinulla ei olisi nokan kopauttamista asiaan.
Kovan hinnan maksat kostostasi, elämällä tuollalailla.
...ehkä olet avun tarpeessa....
ei anneta vaan se otetaan, jos halutaan. Miehesikin voi kyllästyä tilanteeseen joskus... Olen vähän erimieltä tuosta koston tehokkuudesta. Ehkä lapsiinne tuo kosto silti tepsii niin kauan kuin olette yhdessä.
Pakko antaa anteeksi ja yrittää unohtaa, jos haluat jatkaa. Toisaalta 2,5 vuotta sitten pettänyt? Kerran? Ja nyt kuitenkin sinun kanssasi? Oletko muutoin onnellinen nyt? Entäpä puoliso?
Kyllä väitän että sinä olet kuitenkin se tärkeä ihminen, jonka luo on hyvä jäädä. Hetken huumassa voi tulla virhearviointeja. Omalle kohdalle osui vuosia sitten petturi ja anteeksi en osannut antaa enkä pystynyt unohtamaankaan - joten poikki meni se suhde.
kenenkään antaa,niin luuli entinen mieheni myös että kun ei halua erota itse en voi erota hänestä,mutta haastemies vei lopulta eropaperin hänelle kotiin ja se oli sillä selvä.
Hänkin petti usein ja annoin anteeksi monta kertaa kunnes lähdin ja lopullisesti!
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että pettämisen jälkeen on mahdollista vielä jatkaa. Meillä asian käsittelyyn meni 6kk, jotka olivat yhtä ahdistusta, itkua ja asioiden vatvomista. Mutta tärkeintä oli että asia käsiteltiin ja negatiivisille tunteille annettiin tilaa. Nyt parisuhteemme on onnellisempi kuin koskaan aikasemmin (yhdessä 7v.) Olemme löytäneet uuden ulottuvuuden suhteeseemme ja tulevaisuus näyttää tosi hyvältä. Koville se otti, mutta kyllä kannatti!! Jos rakkautta on, on myös vielä toivoa!
Hei Lina!
Olisin ihan oikeasti halukas tietämään, että miten te pääsitte asian yli? Oliko heti alusta saakka selvää, että yritätte ja miten kovasti teitte töitä yhdessä tai erikseen asian yli pääsemiseksi? Miten saatoit antaa anteeksi? Miten usein asia käy vielä mielessäsi ja mitä tunteita se sinussa herättää? Minullekin on vakuutettu, että asiat voisi vielä kääntyä jopa paremmiksi. Miten estää katkeroituminen?
Meillä mies petti parinkuukauden ajan ja nyt reilu 7-viikkoa sitten tapahtuneen "kiinnijäämisen" jälkeen ollaan yrittämässä/selvittämässä, että vieläkö liitto on korjattavissa. Kummallakin yrittämiseen motivaationa kolme pientä lasta joiden perhettä emme haluaisi rikkoa ja toisaalta tieto siitä, että asiat oli kuitenkin joskus hyvin meidän välillä (luulin niiden olevan hyvin siihen päivään saakka kun sain tietää pettämisestä). Pariterapiaa muutama kerta takana, tunteet kulkee kummallakin laidasta laitaan ja minulla viha tekoa kohtaan on todella voimakas. Toisaalta tuntuu, että rakkauttakin löytyisi mutta pelkään, että käy niin, että se vähitellen hiipuu vihan alle? Miten se luottamus löytyy? Olisi mukava kun näkisi jostain kristallipallosta tulevaisuuteen niin voisi jo nyt tehdä valintoja niin, että säästäisi itseään enemmiltä pettymksiltä...
Tarvitsette aikaa, olette käyneet kriisiänne läpi vasta muutaman viikon - ne ovat olleet raskaita, mutta tämä on vasta alkua. Mikäli todella molemmat haluatte sitoutua toisiinne, onnistutte. Tulet käymään läpi kaikki mahdolliset tunteet - inhon, vihan ja katkeruudenkin. Joskus koittaa päivä, jolloin sinuun ei koske koko ajan ja ajatuksiisi mahtuu muutakin, kuin pettäminen ja pelko tulevaisuudesta.
Rakennatte miehesi kanssa uutta yhteistä elämää. Teillä on rakkautenne lisäksi kannustimina lapsenne. Lapset muistuttavat joka päivä siitä rakkaudesta, joka teillä on ollut. Rakkautta ette ehkä saa samanlaisena takaisin, mutta uuden ja paremman löytyminen on mahdollista.
On vaikeaa luottaa, kun on tullut petetyksi onnellisessa liitossa, yllätettynä. Me ihmiset kuitenkin teemme virheitä, miehesikin. Ole itsellesi armollinen, älä yritä väkisin antaa anteeksi. Tärkeintä on, kun pystyt elämään tapahtuneen kanssa ja hyväksymään sen, että jäät avioliittoosi häpeästä ja epävarmuudestasi huolimatta. Et ole tyhmä, läheisriippuvainen vaimo, joka lapsilla kiristämällä pitää miehen luonaan. Haluat vain rakastaa puolisoasi myös tässä hirveässä vastamäessä. Teillä on oikeus yhteiseen onnelliseen elämään!
Hei Satu!
Alussa tunteet todella menivät laidasta laitaan, kuin vuoristoradassa. Mielenkiintoista oli vihata ja rakastaa samaa ihmistä yhtäaikaa.
Ei meillä ollut todellakaan alusta asti selvää, että jatkamme yhdessä. Emme halunneet vaan tehdä lopullisia päätöksiä sellaisen tunnekuohun vallassa. On hyvä antaa tilanteen tasaantua. Ja usko tai älä aika on parasta lääkettä. Meillä se vei puoli vuotta, mutta aikaraja on varmasti tosi yksilöllistä.
Minusta tuntui että se helpompi vaihtoehto olisi ollut heittää hanskat tiskiin ja jatkaa elämää, mutta sen pienenkin rakkauden siemenen takia kannattaa yrittää ja ilman muuta teidän tapauksessa lastenkin vuoksi! Ajan kanssa pettämiseen liittyvät tunnereaktiot laimenivat. Ja ihan tosi ajattelin että jokainen ihminen tekee virheitä!! Se on valinta kysymys haluaako antaa virheet anteeksi. Aseta itsesi toisen asemaan ja yritä ajatella asioita toisen vinkkelistä. Keskustelkaa pettämiseen johtaneista motiiveista ja tarkastelkaa parisuhteenne tilannetta ennen pettämistä ja miettikää mitä tulevaisuudessa tulisi muuttaa. Samanlainen suhteenne ei enää koskaan tule olemaan, mutta voitte saada siitä paljon paremman kuin ennen. Joskus silmien aukeaminen vaatii rankkoja kriisejä.
Meidän suhteemme on paljon avoimempi ja rehellisempi kuin ennen. Luottamuspula herää aina aika ajoin, mutta kun keskustelukanavat ovat auki ja tunteista puhutaan uskon, että luottamus välillämme voi palautua 100%.
Asiat olivat alussa mielessä joka hetki, myös unissa. Kyllä ne pikkuhiljaa vähenevät. Yrittäkää löytää uusia juttuja suhteeseenne. Ahdistuneista tunteista on tosi hyvä puhua eikä lakaista niitä maton alle muhimaan.
Jos mielestäsi asiat olivat hyvin ennen pettämistä, oletteko keskustelleet mitä miehesi oli mieltä tilanteesta. Olitko rehellisesti itsekään täysin tyytyväinen?
Rakkaus on voimakkaampaa kuin viha. Ei se rakkaus vihan alle huku. Itse pelkäsin myös samaa.. Sinä päätät haluatko antaa anteeksi toisen virheet. Rakkaus on myös tahdon asia. Jos saatte välillenne avoimen keskusteluyhteyden ja luotte jatkoon yhteiset pelisäännöt voi luottamus myös palautua. Toivottavasti vastasin edes osaan kysymyksistäsi. Tsemppiä teille!!
pettämisen jälkeen voi jatkaa. Sitähän jatketaan myös "automaattisesti" silloin, kun kumppani ei uskottomuudesta tiedä, tai ehkä vaistoaa, muttei siitä puhuta - luonnekysymys.
Minä voin puolestani kertoa; vaikken nyt ihan varsinaisesti uskoton ollutkaan (no ehkä pikkuisen...), niin kumppanilleni kertominen olisi ollut typerää (myös siinä tapauksessa, jos olisin ihan kybällä ollut uskoton..). Itse se on omat sotkunsa selvitettävä, niin silloin on edes jotain toivoa saada kaikki kohdalleen. Tuon yhden melkein kerran jälkeen kyllä päätin, että seuraavalla kerralla on PAKKO kertoa, jos sellainen eteen tulee. Olen ottanut tavakseni kiertää kaikki mukavat miehet kaukaa ja todennut muuten, etten koskaan ole saavuttanut sellaista suosiota miesten keskuudessa kuin nyt... Paha paha..
on se, että itse ikään kuin kielsin tapahtuman olemassaolon ja vähitellen alkoi tulla ns. vihanpurkauksia esimerkiksi kesken seksin.. alkoi siis yhtäkkiä suorastaan etoa miehen kosketus ym. Itse en koskaan pystynyt enää luottamaan mieheen, vaikka kuinka yritin. Ja loppujen lopuksi kävikin niin, että mies alkoi uudelleen pettää aina vain läpinäkyvämmin.
mä petin jätkääni koska se oli pettäny mua..mut en ite jääny koskaan kiinni..enää en osaa olla katkera ku nyt tilanne on fiftyfifty.. :)
melkein täsmälleen saman kaavan mukaan kuin minuakin petettiin... se helpottaa!!
2,5 v sitten, kerran vai? Tuon voisi melkein jo unohtaakin.