Kun erosin ensimmäisestä miehestäni, en uskonut enää itseeni, en hyvän mahdollisuuteen, enkä etenkään toisiin ihmisiin. Silti maailmalla oli minulle vielä lahja annettavana ja elämääni ilmestyi mies, joka sai minut tuntemaan itseni vielä naiseksi ja paranemaan pikkuhiljaa haavoistani.
Menimme naimisiin ja yhteiselomme oli harmonista, onnellista ja täynnä tulevaisuuden suunnitelmia.
Sinä, mieheni ystävätär, kyseenalaistit kuitenkin jatkuvasti mieheni valintaa, vaikket minua koskaan halunnutkaan tavata.
Mieheni oli nuoruudessaan ollut Sinuun hyvin ihastunut. Mutta ei kelvannut Sinulle silloin. En tiedä, oliko minun ilmestyminen kuvioihin uhka tälle ihailulle ja siksi halusit väheksyä liittoamme.
Vuosia kului ja piditte yhteyttä toisiinne. Sinä et halunnut minua edelleenkään tavata ja hyväksyin sen. Ei väkisin, ajattelin. Sitten koitti päivä, jolloin oma miehesi jätti Sinut. Soitit miehelleni ja pyysit häntä tueksesi. Ja kun hän tuli, kerroit, että olet ruvennut katumaan virhettä, jonka nuorena teit, tyrmätessäsi mieheni lähestymisyritykset.
Mieheni teki ratkaisunsa ja ilmoitti minulle parin viikon varoitusajalla, että avioliittomme on loppu - hän ei rakasta enää. Ja vielä hetkeä aikaisemmin oli suunnitellut kanssani yhteistä tulevaisuutta vanhuudenpäiviin asti.
Kun sitten mieheni tuli luoksesi tavaroineen ja oli valmis aloittamaan yhdessäolon - sinä tyrmäsit hänet taas. Mieheni ei voinutkaan tarjota Sinulle niitä puitteita, joita elämässäsi tarvitsit.
Minulle hän kyllä olisi kelvannut, pienituloisena ja kunnianhimottomanakin, ilman tätä luottamuksen rikkovaa episodia.
Lupauduit kuitenkin pitämään yhdessä hauskaa, kunnes parempi tulee kohdalle. Mieheni ylpeys ei tätä kestänyt, vaan hän muutti yksin pieneen vuokrayksiöön kaupungin laidalle. Sinä sait voittosi, sait todistettua olevasi edelleen viehättävämpi mieheni silmissä, kuin kukaan muu nainen - minut mukaan lukien.
Häviäjiä olimme minä ja mieheni. Molemmat nyt onnettomina elämässämme - erillään. Emme löydä enää paluuta - jotain perustavaa laatua olevaa on rikottu välillämme.
Sinä elät onnellisena elämässäsi ja tunnet olevasi ihailtu ja rakastettu. Enkä usko, että yhtäkään yötäsi olet nukkunut huonommin siksi, että halusit omaa itsetuntoasi pönkittäen testata voimasi.
Onnittelut voitostasi!
Menimme naimisiin ja yhteiselomme oli harmonista, onnellista ja täynnä tulevaisuuden suunnitelmia.
Sinä, mieheni ystävätär, kyseenalaistit kuitenkin jatkuvasti mieheni valintaa, vaikket minua koskaan halunnutkaan tavata.
Mieheni oli nuoruudessaan ollut Sinuun hyvin ihastunut. Mutta ei kelvannut Sinulle silloin. En tiedä, oliko minun ilmestyminen kuvioihin uhka tälle ihailulle ja siksi halusit väheksyä liittoamme.
Vuosia kului ja piditte yhteyttä toisiinne. Sinä et halunnut minua edelleenkään tavata ja hyväksyin sen. Ei väkisin, ajattelin. Sitten koitti päivä, jolloin oma miehesi jätti Sinut. Soitit miehelleni ja pyysit häntä tueksesi. Ja kun hän tuli, kerroit, että olet ruvennut katumaan virhettä, jonka nuorena teit, tyrmätessäsi mieheni lähestymisyritykset.
Mieheni teki ratkaisunsa ja ilmoitti minulle parin viikon varoitusajalla, että avioliittomme on loppu - hän ei rakasta enää. Ja vielä hetkeä aikaisemmin oli suunnitellut kanssani yhteistä tulevaisuutta vanhuudenpäiviin asti.
Kun sitten mieheni tuli luoksesi tavaroineen ja oli valmis aloittamaan yhdessäolon - sinä tyrmäsit hänet taas. Mieheni ei voinutkaan tarjota Sinulle niitä puitteita, joita elämässäsi tarvitsit.
Minulle hän kyllä olisi kelvannut, pienituloisena ja kunnianhimottomanakin, ilman tätä luottamuksen rikkovaa episodia.
Lupauduit kuitenkin pitämään yhdessä hauskaa, kunnes parempi tulee kohdalle. Mieheni ylpeys ei tätä kestänyt, vaan hän muutti yksin pieneen vuokrayksiöön kaupungin laidalle. Sinä sait voittosi, sait todistettua olevasi edelleen viehättävämpi mieheni silmissä, kuin kukaan muu nainen - minut mukaan lukien.
Häviäjiä olimme minä ja mieheni. Molemmat nyt onnettomina elämässämme - erillään. Emme löydä enää paluuta - jotain perustavaa laatua olevaa on rikottu välillämme.
Sinä elät onnellisena elämässäsi ja tunnet olevasi ihailtu ja rakastettu. Enkä usko, että yhtäkään yötäsi olet nukkunut huonommin siksi, että halusit omaa itsetuntoasi pönkittäen testata voimasi.
Onnittelut voitostasi!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tosi kurjaa luettavaa! Itsekin olin teininä huomion kipeä mutta en enää. Varatut kyllä eivät ole edes nuorena kiinnostaneet. Varmaan sillä naisella on luonne häiriö. Voimia...
se nainen oppii tai saa opetuksen kantapään kautta,itsekkin olen kokenut samaa ja jops säälin nyt entistä miestäni kysyen,miksi?
Onnittelut kuitenkin siitä että miehesi
tunnevamma tuli tietoosi.
Paree kun käkkii yksiössään.
Sinulle voimia ja löydät varmasti vielä arvoisesi.
Tämä mies ei todellakaan ollut se oikea.
Olisi jokatapauksessa jossain vaiheessa lähtenyt
luotasi jonkun toisen matkaan.
Et kai olisikaan halunnut olla varanainen.