Olen seurustellut nyt vähän yli puoli vuotta. Poikaystäväni on kaikin puolin hyvä minulle, ja minäkin kuulemma hänelle. Hän sanoi jo parin kuukauden päästä rakastavansa minua, mistä menin ihan lukkoon. Kun en kyennyt sanomaan vastaavaa takaisin, hän oli aika murtunut...vaikka koetin selittää, ettei se tarkoita ettenkö häntä tulisi rakastamaan. Se oli vain niin nopeasti, etten vielä ollut siinä vaiheessa.
Nyt en oikeen osaa sanoa rakastanko häntä. Tuntuu välillä todella hyvältä, ehkä tosiaan siltä että rakastan. Mutta minua hiukan häiritsee se, että elämme jo nyt aika "rutiininomaisesti", enkä oikeastaan rakastunut missään vaiheessa tähän mieheen. Arvostan kyllä arkea ja tiedän, että suurin osa elämästä on aika harmaata :) Jotenkin vain tuntuu oudolta...olen vahvasti tunneihminen, enkä rakastunut. Pelottaa, jos joskus rakastunkin johonkin, enkä silloin kykene kuuntelemaan järjen ääntä.
On kiva kuunnella muiden juttuja tulisesta rakastumisesta ja siitä oikeasta. En mä vaan tiedä onko tämä mies minulle "se oikea". Pitäisikö se jo tietää tässä vaiheessa?
Ollaan kyllä molemmat aikuisia ihmisiä, ja pitkät suhteet takana. Tilanne on silti ainakin itselleni uusi, aiempi suhteeni alkoi nimittäin jo 16-vuotiaana, enkä oikein voi siihen verrata.
Haluaisin kuulla ehkä rohkaisevia kommentteja, jos jollain on alkanut suhde niin ettei rakastunut. Että voiko sellainen kestää...
Nyt en oikeen osaa sanoa rakastanko häntä. Tuntuu välillä todella hyvältä, ehkä tosiaan siltä että rakastan. Mutta minua hiukan häiritsee se, että elämme jo nyt aika "rutiininomaisesti", enkä oikeastaan rakastunut missään vaiheessa tähän mieheen. Arvostan kyllä arkea ja tiedän, että suurin osa elämästä on aika harmaata :) Jotenkin vain tuntuu oudolta...olen vahvasti tunneihminen, enkä rakastunut. Pelottaa, jos joskus rakastunkin johonkin, enkä silloin kykene kuuntelemaan järjen ääntä.
On kiva kuunnella muiden juttuja tulisesta rakastumisesta ja siitä oikeasta. En mä vaan tiedä onko tämä mies minulle "se oikea". Pitäisikö se jo tietää tässä vaiheessa?
Ollaan kyllä molemmat aikuisia ihmisiä, ja pitkät suhteet takana. Tilanne on silti ainakin itselleni uusi, aiempi suhteeni alkoi nimittäin jo 16-vuotiaana, enkä oikein voi siihen verrata.
Haluaisin kuulla ehkä rohkaisevia kommentteja, jos jollain on alkanut suhde niin ettei rakastunut. Että voiko sellainen kestää...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suurin osa maailmassa solmittavista avioliitoista on järjestettyjä, eli vanhemmat, suku tai joku ulkopuolinen luotettu välittäjä "naittavat" miehen ja naisen toisilleen. Järjestetyt avioliitot myös kestävät yleensä kauemmin kuin romanttiset avioliitot, joita harrastetaan oikeastaan vain länsimaissa.
Olen jutellut muutamien tällaisten avioparien kanssa ja kovasti he tuntuivat välittävän toisistaan. Kun naimisissa on oltu yli 10 vuotta, ei enää ole suurtakaan väliä sillä, millä tavalla avioliitto on saanut alkunsa.
Eräs nainen vertasi järjestettyä avioliittoa ja romanttista avioliittoa siten, että järjestetty avioliitto on aluksi kuin kylmä hella, jolla on kattila. Jotta kattila saataisiin kiehumaan, täytyy kummankin tehdä töitä hellan kuumantamiseksi. Siinä kuumennettaessa syntyy samalla myös keskinäinen yhteys ja luottamus. Romanttinen avioliitto on taas kuin jo valmiiksi kuuma hella. Vesi kiehuu nopeasti, mutta kumpikin saattaa unohtaa, että hellaan pitää aina välillä lisätä puita tai se myös jäähtyy nopeasti.
Ei kaikki elämän kestävät liitot ala julmetulla rakastumisentunteella. Monet liitot kypsyvät pikkuhiljaa kokemusten myötä ja rakkaus muovautuu syväksi kiintymykseksi, jota ei ihastukset tai edes rakastumiset heiluttele.
On siis täysin mahdollista, että elät jo nyt ns. "elämäsi miehen" kanssa.
Mistä sen voi kukaan etukäteen tietää, miten elämä menee, tuletko rakastumaan toiseen JA viekö se rakastuminen sinut pois nykyisen kumppanisi rinnalta vaiko ei. Sun pitää vaan uskaltaa elää ja uskaltaa olla onnellinen, sittenhän tuon näet.