Hei!
Olen vähän yli parikymppinen mies ja kyselisin teiltä ihmisiltä, jotka olette pitempään kaukosuhteessa eläneet, että miten teillä riittää keskusteltavaa?
Itse olen ollut naiseni kanssa kaukosuhteessa kohta noin vuoden ja tänä aikana ollaan nähty vain pari kertaa. Ongelmaksi on ainakin omasta mielestäni alkanut muodostua hieman se, että jutunaiheet alkavat loppua.
Viestittelemme joka päivä aktiivisesti ja vaihdamme kuulumisia, mutta monestikaan kummallekaan ei päivän aikana tapahdu mitään niin ihmeellisiä asioita, että niistä riittäisi juttua aivan tolkuttomasti. Vanhat "tarinat" taas alkaa olla kaikki jo kerrottu moneenkin kertaan. Pelkään vaan, että tähänkö tämä juttu nyt kaatuu? Tuntuu, että jos olisimme useammin yhdessä, riittäisi keskustelua paljon näistä yhdessäolon hetkistämme.
Minusta tuntuu, että kun toisen oppii tuntemaan tarpeeksi hyvin, suhteessa tulee jossakin kohtaa vastaan se raja, jolloin suhteessa keskusteltavien asioiden täytyy alkaa olemaan peräisin suurimmaksi osaksi siitä omasta suhteesta (koska muuten keskusteltava yksinkertaisesti loppuu)... kaukosuhteessa näitä yhteisiä kokemuksia vaan ei pääse niin kovasti syntymään. Miten te pitkään kaukosuhteessa eläneet olette pärjänneet tämän ongelman kanssa?
Haluan, että suhteemme toimisi ja olen valmis tekemään töitä sen eteen, mutta olen neuvoton, että miten. Arvostaisinkin teidän kokeneempien neuvoja ja vinkkejä.
Olen vähän yli parikymppinen mies ja kyselisin teiltä ihmisiltä, jotka olette pitempään kaukosuhteessa eläneet, että miten teillä riittää keskusteltavaa?
Itse olen ollut naiseni kanssa kaukosuhteessa kohta noin vuoden ja tänä aikana ollaan nähty vain pari kertaa. Ongelmaksi on ainakin omasta mielestäni alkanut muodostua hieman se, että jutunaiheet alkavat loppua.
Viestittelemme joka päivä aktiivisesti ja vaihdamme kuulumisia, mutta monestikaan kummallekaan ei päivän aikana tapahdu mitään niin ihmeellisiä asioita, että niistä riittäisi juttua aivan tolkuttomasti. Vanhat "tarinat" taas alkaa olla kaikki jo kerrottu moneenkin kertaan. Pelkään vaan, että tähänkö tämä juttu nyt kaatuu? Tuntuu, että jos olisimme useammin yhdessä, riittäisi keskustelua paljon näistä yhdessäolon hetkistämme.
Minusta tuntuu, että kun toisen oppii tuntemaan tarpeeksi hyvin, suhteessa tulee jossakin kohtaa vastaan se raja, jolloin suhteessa keskusteltavien asioiden täytyy alkaa olemaan peräisin suurimmaksi osaksi siitä omasta suhteesta (koska muuten keskusteltava yksinkertaisesti loppuu)... kaukosuhteessa näitä yhteisiä kokemuksia vaan ei pääse niin kovasti syntymään. Miten te pitkään kaukosuhteessa eläneet olette pärjänneet tämän ongelman kanssa?
Haluan, että suhteemme toimisi ja olen valmis tekemään töitä sen eteen, mutta olen neuvoton, että miten. Arvostaisinkin teidän kokeneempien neuvoja ja vinkkejä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Keskustelemista riittää. Aiheita on maailma täynnä! Ja siitä omastakin suhteesta, vaikkei niin paljoa niitä yhdessäolon hetkiä olekaan. Ajatuksista, tunteista, haaveista, mielipiteistä. Niitä kumpuaa koko ajan lisää, ne muuttuvatkin ajan kuluessa. Ehtymätöntä! Ja sellaisten keskustelujen kautta oppii myös tuntemaan toista paremmin.
Ja asenne; koskaan ei opi toista tuntemaan niin hyvin, etteikö voisi oppia aina vaan lisää ja lisää.
Usenhan käy niin, että pitkässä suhteessa ei enää "vaivauduta" olemaan kiinnostunut toisen mielipiteistä, tunteista ja haaveista niin paljon että niistä keskusteltaisiin. Vaan keskustelu jää päivittäisiin asioihin. Tutkimusmatkaa sekä toiseen että itseensä, molempien ajatuksiin, tulisi jatkaa.
Sinulla on se tärkein; halu tehdä töitä suhteen eteen.
Paljolti itsestä ja odotuksista riippuu tuo
miten riittää juttua.Oli sitten kaukosuhde, tai ei.
Odotukset voivat myös olla epärealistiset.
Eihän suhde siitä rakennu pelkästään, että juttua
riittää.
Ja kuten tuossa muut kertoo, niin juttuja maailmassa riittää.
Helposti turhautuva vaan hukkaa aiheet
ja alkaa odottamaan jotakin...
suurta ja ihmeellistä.
Ei hiljaisia hetkiä pidä pelätä, ei niiden tarvitse olla kaiken loppu.
Onnea teille, jos muuten on halua jatkaa.
Kyllä se totta on että jutut pääsevät loppumaan kun ei ole yhdessä elettyä elämää.
Olet tavallaan tekemisissä itsellesi tuntemattoman kanssa ja koet ylläpitääksesi suhteenne pakon omaisen tarpeen puhua jostain.
Kaikkein eniten asiaan vaikuttaa parin kemiat,toimivatko ne vai eivät.
Jos kemiat eivät synkkaa yhteen ei yhteistä säveltä jutteluun löydy,etenkään kun ette koe elämää yhdessä joka saattaisi tuoda hieman puhuttavaa arjen asioista .
Kannattaisi miettiä onko syytä suhdetta jatkaa ,jos ei löydy yhteisiä keskustelun aiheita.
Asia tuskin korjaantuu vaikka asuisitte saman katon alla.
Veikkaan ettei kemianne pelaa yhteen,molemmilla on halua pitää suhdetta yllä joka tuo oman painolastinsa vielä lisää toimimattomuuden tunteeseen.
Esimerkkinä toisilleen sopivista pareista voisin sanoa että mielenkiintoisia keskusteluja syntyy aivan luonnollisesti,ja kumpikin tuntee tarvetta pitkittää ja pitkittää puheluja koska kiinnostus toiseen vaan kasvaa.
Yleensä muutaman vuoden avioliitto saattaa tuoda tilanteita jolloin puheen aiheet loppuvat hetkellisesti,mutta silloin kumpikin ymmärtää sen olevan luonnollista ja puhumattomuuskin on osa suhteen arkea.
Tässä sulle hieman pohdittavaa.