Kertokaahan, että minkä ikäisenä teidän mielestä pitäisi tosissaan alkaa etsimään ensimmäistä tyttö/poikaystävää? Ihmisethän ovat erilaisia, jotkut heräävät teini-iässä ja jotkut vasta myöhemmin pari-kolmekymppisenä. Mikä on se rajapyykki, että jos seurustelusuhteita ei ole ollut yhtään niin epätoivo alkaa iskeä? Itse sanoisin sen olevan 25 paikkeilla, henkilöstä riippuen. Monilla varmaan jo siinä 22-23 paikkeilla, jos suhteita ei tosiaan ole kertynyt ensimmäistäkään.
Itse olen 18, enkä ole koskaan seurustellut. Jos otan kymmenen 16-20v. kaveriani, niin heistä ei seurustele kukaan. Haluan kuitenkin löytää ensimmäisen poikaystäväni 19-vuotiaana, koska ajatus pidemmästä odottamisesta ahdistaa. Se on sentään vielä viimeinen teini-iän vuosi. Parikymppisenä ikisinkkuna (aina sinkkuna olleena) olisin jo todella epätoivoinen. En halua, että nuoruuteni niinsanotusti valuu hukkaan. Mielipiteitä&kokemuksia?
Itse olen 18, enkä ole koskaan seurustellut. Jos otan kymmenen 16-20v. kaveriani, niin heistä ei seurustele kukaan. Haluan kuitenkin löytää ensimmäisen poikaystäväni 19-vuotiaana, koska ajatus pidemmästä odottamisesta ahdistaa. Se on sentään vielä viimeinen teini-iän vuosi. Parikymppisenä ikisinkkuna (aina sinkkuna olleena) olisin jo todella epätoivoinen. En halua, että nuoruuteni niinsanotusti valuu hukkaan. Mielipiteitä&kokemuksia?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen 20v, enkä ole koskaan seurustellut. Asia ei ahdista minua millään tavalla, ja tästä syystä en usko sen ihan heti muuttuvankaan. Minusta ei tunnu, että nuoruuteni olisi mennyt hukkaan. Olen omistanut aikaani asioille, jotka minua kiinnostavat ja niin tulen tekemään jatkossakin.
En usko että viitsisin uhrata suurta osaa ajastani toiseen ihmiseen tutustumiseen, ellei hän todella kiinnostaisi minua. Kaikista vähiten on järkeä seurustella ihmisen kanssa, jos hän ei oikeasti kiinnosta, mutta kun "on vain pakko olla joku". Kaiken lisäksi onneaan ei kannata laittaa toisen ihmisen varaan, sillä ihmisiin ei voi luottaa olivat he sitten kuinka vilpittömiä tahansa.
Ei ole mitään tiettyä ikää, milloin pitäisi ruveta seurustelemaan. Ihmisen ei ole ylipäätään mikään pakko etsiä itselleen "toista puoliskoa", vaikka sosiaaliset paineet näin voisivat hänet saada kuvittelemaan.
Mun kaverit on pariutunut jo kohta kymmenisen vuotta enemmän tai vähemmän vakavasti, jotku montakin kertaa. Olen tuntenut itseni jo muinaismuistoni tässä jonkun vuoden. Jossakin vaiheessa ärsytti se, kun ne kysyivät, milloin minä alkaisin.. Mutta jotenkin vielä kammottavammalta tuntui kun ne lopettivat kysymisen. Ei muhun usko kukaan, eikä viitsi enää kysyä, kun se jotenkin aina alleviivaa sitä, ettei sitä ollut kaksikolmeneljäviisikään vuotta sitten, eikä näytä tulevankaan. Ehkä jos tutuista suurin osa olisi sinkkuja niin voisin ajatella toisin.
En tiedä, milloin se etsiminen pitäisi aloittaa, kun ne joilla on joku eivät paljoa etsi, ja ne jotka etsivät sitä, tuntuvat vaan etsivän niin loputtoman turhaan. Pikemminkin miettisin milloin se etsiminen kannattaa lopettaa. Mutta vaikka klisee onkin niin ei kannata etsiä vaan nauttia nuoruudesta kun vielä kunnolla voi. Ei sitä etsimällä kukaan löydä. Tulee se jos tulee etsimättäkin ja jos ei tule, niin ei tarvi pettyä turhaan. Jos on suhteita nuorena, niin on niitä myöhemminkin. Jos ei ole, niin ei sekään tilanne siitä oikein mihinkään voi muuttua.
Minun mielestäni ei ole sellaista ikää, että milloin voisi sanoa, että "tuo ihminen ei ole seurustellut, eikä tule seurustelemaan. toivo heitetty". Jokainen omalla tavallaan ja ajallaan. Minä olen jonkinajan päästä 20 vuotta täyttävä nainen ja olen seurustellut vain kaksi kertaa. Molemmat suhteet kestivät alle 3kk. Jokin vaan ei pelannut. Ensimmäinen suhde oli 18v. ja toinen reilu puolivuotta sitten. En koe, että olisin itse menettänyt mitään olemalla koko (teini) ikäni (periaatteessa) sinkku ja yksin. Tein minulle tärkeitä asioita ja kuuntelin kavereiden mies-nais sotkuja :) Tällähetkellä olisin valmis seurustelemaan, mutta eipä ole ketään ehdokasta vielä löytynyt. Odottelen ja isken kun se aika koittaa ;) sinkkuudesta on turha tehdä mitään numeroa. 70-vuotiastakin löytyy yksin eläjiä (syystä tai toisesta), sinä olet vielä nuori nainen ja elämäsi on edessäsi. Elä sitä ja et huomaakaan, kun törmäät johonkin mahtavaan ja ihanaan ihmiseen :)
Hyvä kommentti. Kun kerta olisit valmis seurusteluun niin mitkä ovat kriteerit kumppanista?
Kiinostaisko meilata..?
Ei minulla nyt erityisemmin mitään tiukkoja kriteereitä ole, mutta luottamus, rehellisyys, avoimuus ja ulkoinen siisteys ovat ne sellaiset perus "vaatimukset" :) itseni kohdalla kun nuo kriteerit täyttyvät, niin olisihan se mukavaa, jos ne löytyisivät kumppaniltakin. kyllähän minulle saa mailailla jos siltä tuntuu :)
Mistä löytyy sun meiliosoite?
Se on ihan tuo nimimerkki @suomi24.fi :)
Itse olen 24. Voinpa ainakin sanoa sen, ettei mitään kiirettä kannata pelkästään iän vuoksi pitää - ei se "nuoruuden energia" mihinkään 20 v rajapyykin jälkeen hiivu...no ehkä joskus kolmikymppisenä olisin jo huolissani :)
Ihmisaivotkin muuten ovat "täysikasvuiset" vasta 25 vuoden iässä, joten teiniä vanhempana myös harkintakyky ja vastuullisuus ovat parempia. Eli kannattaa ihan rauhassa odotella "sitä oikeaa." Kärsivällisyys kyllä palkitaan.
Itse olen juuri täyttänyt 30 ja nyt vasta minusta tuntuu, että olisin valmis seurustelemaan, ottamaan toisen ihmisen tarpeet huomioon ja kantamaan vastuuta aikuisella tavalla. Paha vaan, että tämän ikäisenä niitä vakavasti otettavia seurustelukumppaneita ei tahdo löytyä mistään.
että sinun tavallasi tuntevia on hyvin paljonkin. Eri asia, löydätkö heitä.
Niin, no, tuota seurustelukumppanien harvuutta tuossa iässä juuri ounastelinkin...muotoilin vain lauseen hieman väärin. Itse asiassa oma isäni oli vähän yli 30, kun tapasi äitini, joka puolestaan oli vähän yli 20. Ja onnellisia ovat olleet.
Mutta siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että nämä asiat ovat täysin yksilöllisiä, kukin taaplaa tyylillään.
Isäs oli (on) onnen pekka :)
Mitä vanhemmaksi tulet, sitä huonommat mahdollisuudet on koskaan mihinkään. Kauniimmaksi et muutu, korkeintaa rupsahdat vähän sieltä ja täältä, valikoimaa ei ole kuin huonoa, ja kukaan ei kiinnostu sinusta jos ei ole ennekään kiinnostunut. Jossakin vaiheessa siitä ei huolehdi, kun kavereita ja menoja. Mutta sitten jossakin vaiheessa kun tajuaa, että kaikki on ympäriltä haihtunut
-yllätys vaan- suhteisiin, niin alat miettiä, missä se vika on. Kun kavereita on tullut ja mennyt taas -suhteisiin- huomaat, että olisko sittenkin pitänyt tehdä joskus jotakin. Paitsi, ettei paljon mitään voi siinä vaiheessa enää tehdä, eikä aikaisemminkaan kuitenkaan mitään oikeasti tapahtunut. 18 on nuori, mutta parempi heti kuin ei milloinkaan. Mutta jos ajatus pitemmästä odotuksesta ahdistaa, niin voin luvata että se odottaminen ei pelkästään ahdista. Siinä voi alkaa ahdistamaan lopulta kaikki asiat, kun ei ihmissuhteista tule mitään, kuin epäonnistuksia. Ala ettiskeleen vaan. Sunikäisillä vois olla vielä toivoa.
Paskapuhetta. Ei kenenkään kannata aloittaa seurustelua siinä pelossa "ettei vanhempana löydä ketään".
Mihinkä ne kaverit häviää? Suhteisiin? Mutta on nuo minulla silti vielä olemassa. Vai onko suhde sama kuin hauta, elämä loppuu siihen? Sitäpaitsi ihmiset eroaa tuon tuostakin ja taas kappas ollaan erottuja sinkkuja. Se rupsahtaminen on ihan itsestä kiinni, toki 30 ikäsenä pitää jo katsoa tarkemmin mitä suuhunsa pistää, mutta kun syö terveellisesti ja liikkuu, niin avot.
Itse toivoisin jo löytäväni jonkun sopivan naisen vakavammin ja haku on päällä sillämielellä. Itseäni rajoitti nuorempana epävarmuus ja ujous, naiset meinas kyllä viedä väkisten opiskeluaikoina, mutta silloin todella tuntu, etten ollut valmis vakaviin suhteisiin. Ainut haitta nykyään on, ettei naisiin törmää kuin baareissa ja yks mahis on tämä netti.