Muistan kuinka armeijassa jo parin viikon jälkeen alkoi tupakaverit menettämään tyttöystäviää. Puolen vuoden kuluttua taisi enää yhdellä olla tyttöystävä - hänkin ulkomaalainen. Miten joku voi edes sanoa rakastavansa, jos jo muutama erillään vietetty viikonloppu saa sanomaan hyvästit?
Nykyään suomalaisnaiset eivät puhu rakkaudesta vaan pelkistä ihmissuhteista. Katsokaa vaikka Suomi24:n suhteet-keskusteluja; täällä ei ole ainuttakaan rakkausaiheista keskustelua. Onneksi hääjutut on sentään viety erilleen. Suomalaisnainen ei uskalla rakastua, koska suhteen ei edes oleteta kestävän ja silloin ero vain sattuisi. On paljon ihailtavampaa olla jättäjä - vahva - kuin joutua jätetyksi.
Jotain voi ehkä naurattaa tokaisu "rakkaus ei kestä avioliittoa", mutta kylmä tosiasia on se, että vain puolet avioliitoista kestää. Lapset saavat elää riitelevien vanhempien kanssa ja mielikuva aviomiehestä/vaimosta vääristyy. Tunnen paljon nuoria naisia, jotka sanovat etteivät koskaan halua naimisiin.
Kaikesta huolimatta vielä Suomessa on miehiä jotka arvostavat sitä kunnon "vanhanajan" rakkautta. Sellaista josta isämme ja äitimme aikoinaan onnellisesti nauttivat. He haluavat ja uskaltavat panostaa yhteiseen elämään, koska tietävät liiton kestävän. Ehkä nämä miehet ovat itsekin vanhanaikaisia, mutta sallikaamme heidän hakea samaan kykenevä kumppani. Nykyään se tarkoittaa ulkomaista kumppania.
PS. Ok, tuli haukuttua suomalaisnaisia, mutta kyllä alkaa nuorten miestenki asenteissa olemaan epämiellyttäviä piirteitä... :(
Nykyään suomalaisnaiset eivät puhu rakkaudesta vaan pelkistä ihmissuhteista. Katsokaa vaikka Suomi24:n suhteet-keskusteluja; täällä ei ole ainuttakaan rakkausaiheista keskustelua. Onneksi hääjutut on sentään viety erilleen. Suomalaisnainen ei uskalla rakastua, koska suhteen ei edes oleteta kestävän ja silloin ero vain sattuisi. On paljon ihailtavampaa olla jättäjä - vahva - kuin joutua jätetyksi.
Jotain voi ehkä naurattaa tokaisu "rakkaus ei kestä avioliittoa", mutta kylmä tosiasia on se, että vain puolet avioliitoista kestää. Lapset saavat elää riitelevien vanhempien kanssa ja mielikuva aviomiehestä/vaimosta vääristyy. Tunnen paljon nuoria naisia, jotka sanovat etteivät koskaan halua naimisiin.
Kaikesta huolimatta vielä Suomessa on miehiä jotka arvostavat sitä kunnon "vanhanajan" rakkautta. Sellaista josta isämme ja äitimme aikoinaan onnellisesti nauttivat. He haluavat ja uskaltavat panostaa yhteiseen elämään, koska tietävät liiton kestävän. Ehkä nämä miehet ovat itsekin vanhanaikaisia, mutta sallikaamme heidän hakea samaan kykenevä kumppani. Nykyään se tarkoittaa ulkomaista kumppania.
PS. Ok, tuli haukuttua suomalaisnaisia, mutta kyllä alkaa nuorten miestenki asenteissa olemaan epämiellyttäviä piirteitä... :(
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voisinpa sanoa samaa kuin sinä. Voisin kirjoittaa samanlaisen kirjoituksen, mutta vaihtaa "naisen" tilalle "miehen". Eivät kuitenkaan monet ole sitoutumishaluisia eivätkä arvosta "vanhanaikaista rakkautta".
pahimpia tässä "materiaalisessa" ja seksistisessä pelissä. Katsokaa peiliin ensin. ja tämän voin sanoa 30v- kokemuksella.
Tekstistä paistaa läpi turhan romantisoitu käsitys "vanhanajan rakkaudesta". Vanhasta ajasta ovat kuitenkin jääneet käsitteet järkiavioliitto ja pakkoavioliitto. Sosiaalinen paine oli ennen nykyistä kovempi ihmissuhteissa, avioliitonrikkojia, varsinkaan naisia ei katsottu hyvällä ja sosiaaliset turvaverkot olivat kapeammat, jolloin avioliitosta lähtevä saattoi joutua tyhjän päälle.
Pahassa on aina hyvää mukana.
Lähtemisen ollessa vaikeampaa ja "turvaverkoston" puuttuminen laittoi ainakin yrittämään toisen ihmisen kanssa elämistä. Nyt ei tarvii yrittää mitään. Voi mennä ja tulla mielensä mukaan. Elämä on kuin pikaruokaa.
Tietysti, mutta joka tapauksessa mistään "romanttisesta rakkaudesta" ei liene kyse, jos pakko pitää suhteen koossa. Se, onko vanha vai nykyinen tapa parempi lienee pääosin arvokysymys. Itse ainakin olen sitä mieltä, että ihmisen valinnanvapaus voittaa olosuhteiden pakosta syntyneet liitot.
johtaa siihen ettei liittoja synny
Uso pois.
Kuten sanoin, kyseessä on arvokysymys ja siitä on turha väitellä. Jos valinnanvapaus johtaa tuohon, niin mielestäni se on silti parempi vaihtoehto kuin vanhanaikainen tapa.
Joka vuosi avioliittoja solmitaan eivätkä kaikki pääty eroon. Eiköhän jokainen kuitenkin nykyään lähde liittoon onnistuminen mielessä. Ainakaan omaa liittoani en väliaikaiseksi ole ajatellut. Jos mies minua pettää, lyö tai alkaa juomaan liikaa niin sitten voin harkita lähtöä. Vai pitäisikö sinun mielestäsi naisen kaikki nämä vaieten kestää?
Asko kirjoittaa pettymystensä keskellä asiasta, josta hän ei tunnu ymmärtävän tuon taivaallista. Rakkausavioliitto on rikkaiden, mm. suomalaisten naisten etuoikeus. Kehitysmaissa kun avioliitto on ennenkaikkea taloudellinen sopimus ja siksi siihen seotaan koko suvun voimin.
Edellisen johdosta suku ja yhteisö kyllä painostaa pysymään naimisissa, mutta rakkauden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Kun nyt sitten haaveilet etsiväsi ulkomaalaisen vaimon, luethan tarkkaan tilastot, joiden mukaan monikulttuuriset liitot ovat keskimäärin huomattavasti lyhyempiä kuin suomalaisten keskenään solmimat.
Kannattaa myös alkaa säästämään samantien, koska vaimosi suku todennäköisesti olettaa sinun elättävän heidätkin sosiaaliturvan puutteen takia. Onnea valitsemallasi tiellä!
Täälläkö se sinun elämäsi on?
"Nykyään suomalaisnaiset eivät puhu rakkaudesta vaan pelkistä ihmissuhteista. Katsokaa vaikka Suomi24:n suhteet-keskusteluja; täällä ei ole ainuttakaan rakkausaiheista keskustelua. Onneksi hääjutut on sentään viety erilleen. Suomalaisnainen ei uskalla rakastua, koska suhteen ei edes oleteta kestävän ja silloin ero vain sattuisi. On paljon ihailtavampaa olla jättäjä - vahva - kuin joutua jätetyksi."
HANKI ELÄMÄ! Nosta perseesi siitä pierupenkistäsi ja mene ihmisten ilmoille, ei keskustelupalstoille VAAN IHAN OIKEIDEN IHMISTEN!!! Voit yllättyä, kaikki suomalaisnaiset EIVÄT ole täällä!