Matkailuautojen nopeuden nosto vaatimukset 80km/h 100km/h tutuvat popolaristiselta jäsenkalastelulta. Sen sijaan että järjestöt ajaisivat turvallista tapaa matkata ovat molemmat ottaneet näkyväksi kampanjaksi tuon maksiminopeuden nostamisen. Missä moiseen syy? Turvallisuudella ei ainakaan voi tuollaista perustella. Miksi järjestöt eivät kamppanjoi turvallisuuden puolesta, miksi ne eivät yritä valistaa ja vaikuttaa jäsenistöönsä siten että turvallisuus olisi se ensisijainen asia tällaisessa "perhematkailuksi" mieletyssä tavassa liikkua ja harrastaa? Vai onko helpompi onkia irtoääniä ja ajaa näkyvästi tuollaista omaa ja toisten turvallisuutta vaarantavaa muutosta?
Turvallisuuden nimissä ei voi oikein ymmärtää sitäkään, että joku kansanedustaja on ehdottanut myös matkailuvaunuyhdistelmien suurimman sallitun nopeuden nostamista 100 km/h.
En ole missään nähnyt tutkimusta jossa kerrottaisiin että nopeuden nosto lisää turvallisuutta.
Turvallisuuden nimissä ei voi oikein ymmärtää sitäkään, että joku kansanedustaja on ehdottanut myös matkailuvaunuyhdistelmien suurimman sallitun nopeuden nostamista 100 km/h.
En ole missään nähnyt tutkimusta jossa kerrottaisiin että nopeuden nosto lisää turvallisuutta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Seuraava siirto on tietenkin verotuksen muuttaminen kun ajonopeuskin on sata.
Turvallisuus on kyllä unohdettu. Näkee jo huojuvia koppuroita muutenkin liikaa tien päällä.
Vielä vaunuyhdistelmät sataselle niin pommit on viritetty.
Ei nopeusrajoituksen nosto koske vanhoja rotiskoita, jotka ovat lojuneet kausipaikoilla vuositolkulla.
Ei suomalaisten kalustolla kannate nostaa nopeutta. Kyllä 80 km/t on ihan riittävä. Asuntoautoille vois nostaa muuten mutta vaarallisten ohituksien välttämiseksi on parasta ja eniten ihmishenkiä säästävää pitää karavaanarit 80:n nopeudessa johon tulisi kaikki raskaan sarjan autotkin sitoa lailla.
Lehmä muuttuu häräksi, kun sen lihasta paistetaan pihvi ravintolan keittiössä.
Niin muuttuu matkailuautokin turvattomaksi, kun se tuodaan valmistusmaastaan Suomeen.
Suomi on ainoa maa Euroopassa, jossa turvattomuuden vuoksi saa ajaa vain 80 km/h nopeutta. Muualla, esim. Saksassa saa samalla autolla ajaa 130 km/h!
Mikä muuttuu?
Joku koittaa kehitellä myrskyä vesilasiin. Onnistuuko se?????
Laki pakujen nopeuden nostosta on jo saavuttanut rippikouluiän. Alusta asti on puhuttu siitä, että myös samoille alustoille tehdyt matkailuversiot saisivat myös ajaa satasta. Mutta vasta ABS:n ja muiden hiehouksien ainaka on saatu päättäjät lämpenemään ajatukselle. Edellisen yrityksen torpedoi jokin älykkö kai turuust nimeltään Kimmo Sasi. Nyt asia olisi hyvä ajaa läpi kun samalla tullee koko eurooppaan muutos kokonaispainojen osalle (2007 ???)
Liikenneturvallisuudesta voisi sanoa sen, että jos koko liikennevirta saataisiin kulkemaan samaa nopeutta niin se olisi keskimääräisesti turvallisinta. Sen vuoksi olisi hyvä, jos asuntoautot kulkisivat satasen alueella satasta ja alemman nopeusrajoituksen alueella sitä nopeutta mitä me muutkin. Tällä asetusmuutoksella vain laillistettaisiin jo vaöllitseva tila kun autot kuitenkin jo ajavat satasen pintaan.
Jos ehdottomasti halutaan välttää kuolonkolarit, niin sitten pitää kaikien ajaa 20 km/h ja lippumiehet vielä eteen varottamaan.
On kokonan eri asia että vaunuyhdistelmillä pitäisi päästä samaa vauhtia. Se ei mielestäni ole järkevää, sillä useat yhdistelmät alkavat olla kiikkeriä kun lähestytään satasen vauhtia. Sen vuoksi on tarpeen ja suorastaan välttämätöntä, että vaunuyhdistelmien nopeus säilytetään 80:n kohdilla. Mulla vain 20 v:n kokemus vaununvedosta.
Eipä tuntunut lainkunnioituksella olevan oikein tieto kohdallaan.
Pakujen satanen ei suinkaan ole rippikouluikäinen, vaan vasta muutaman vuoden ikäinen. Pakuilla on samat edellytykset kuin nyt suunnitellaan m-autoille: absit, vähintään yksi turvatyyny ja vyöt niille paikoille, joita ajaessa käytetään.
Sasi ei torpedoinut m-autoja silloin kuin pakujen nopeus nostettiin. Eikä Sasi muuten ole turustakaan.
Mahdollisella m-autojen nopeusrajoituksen nostolla ei ole mitään tekemistä mahdollisesti tulevien uusien painorajojen kanssa. Painorajat säädetään EU drektiivillä, m-autojen nopeus Suomessa liikenneministeriön päätöksellä.
vaan jo aikuinen. 80-luvulla tuo pakujen 100/80 nopeusrajoitus omapainon perusteella päätettiin. Abseista vasta puhuttiin, ei vaadittu.
kyllä järjestää ajoneuvojen kuljettajille koulutusta. On vaunun vetäjille ja matkailuauton kuljettajille molemmille omat kurssit, että kyllä sekin puoli on huomioitu SFC:ssä.
Millä saataisiin nämä ryytimaan sankarit ajokoulutukseen, siihen tarvittaisiin uudenlaista asennetta ja houkutinta.
Olihan taas mielipide. Entä oma ajotaitosi. Olet yksi niistä suomalaisesta miehestä 70 %:n joukossa, jotka ovat keskimääräistä parempia kuskeja! Oma ajotaitosi ei tarvitse kohennusta, muiden kyllä. Ettet vaan itse olis hautausmaan mies?
Miksi ryytimaan miehet täytyisi saada ajajakoulutukseen? Eiväthän he tarvitse edes ajokorttia. Riittää kun polkupyörällä käyvät vaunulta kaupassa.
Muskelibemarien kuskit ovat ajokoulutusta saaneet, ja reputtaneet yhtä usein. Niiden tien päällä toilailujen perusteella arvioiden.
Olen 700-sarjan Bemarikuski ja pakko on ottaa kantaa edelliseen. Sanoisin vaan että kateutta tuo kaikki on. Itse haluan ajamisen iloa!
Minulla on vain 500-sarjan B, mutta helposti käy yleensä koppien ja yhdistelmien ohittelu. Puhtia piisaa koneessa ja järkeä omassa päässä.
Ette minulle ole ainakaan tien tukkona.En tiedä siitä kaveruudestakaan, kun ei ole tullut juteltua.
Vaan jos annat pari iskua vilkkua oikealle ja en lähdekään ohitukseen, muista että päätös ja vastuu ohituksesta on minun, vaikka merkilläsi oletkin suostunut yhteistyöhön ohituksen parhaasta mahdollisesta suoriutumisesta. Älä suotta asiasta hermostu vaan anna uusi tilaisuus, kun se sinun mielestäsi on taas ajankohtainen. Näin se vaan toimii ja on toiminut pitkään. Suvaitsevaisuus ja osaaminen ovat mielestäni avainsanoja. Kiire on enemmänkin keksittyä teeskentelyä.
järkevä ihminen sattunut tälle saitille.
Otit oikean asenteen minun hieman kärjistettyyn provoon. Minäkin liikun tien päällä vaihtelevalla kalustolla. Milloin on alla nopeasti kiihtyvä ohjus, milloin hitaasti kiihtyvä, mäkiin hyytyvä raskas ajoneuvo. Vapaa-ajan matkoilla tupa-auto.
Asenteeni liikenteessä on, ettei kuski (minä) saa kiihtyä missään tilanteessa. Näin menetellen, ja muun liikenteen huomioon ottamisella kaikki sujuisi joustavasti ja TURVALLISESTI. OLISIPA MEIDÄN KALTAISIA ENEMMÄN LIIKENTEESSÄ MUKANA.
Eikö kenelläkään tosiaankaan ole selkeää turvallisuuden paranemiseen liittyvää perustetta ajonopeuden nostolle?
Se että Saksassa maksiminopeus on suurempi, tuskin tekee autosta sen turvallisempaa ajettavaa jos nopeus nousee. Ainakaan minä en haluaisi istua matkailuautossa 130km/h nopeudessa, kun jokin asia menee pieleen.. Toisaalta onhan löytyyhän sieltä vielä vapaan rajoituksen teitä, joten sellaisiahan pitäisi meilläkin olla? "kun saksassakin saa ajaa 250 niin miksi meillä ei??" Mielestäni perusteena samaa tasoa kuin pikkuvillen "miksen mä saa ku naapurin kallellakin on??"
Liikenteen sujumiseen nopeutta nostamalla en usko yhtään. Ne kokemukset joita minulla on matkailuautolla / vaunulla ajamisesta ovat sellaisia että (todellisen) nopeuden ollessa 80 - 100km/h ohittajia riittää aina - joten nopeuden nostaminen tuskin vaikuttaa asiaan siten että ohittamisen tarve loppuu kokonaan. Toisaalta taas raskasta liikennettä on sen verran runsaasti tienpäällä että aina löytyy liikennevirrassa eri nopeudella etenijöitä. Entäpä kun lähden kelaamaan 89km/h kulkevaa modulirekkaa ohitse kaapillani? Kyllä siinä kalpenee monen naama kun 1,9 td vinkuu ja suora vaan lyhenee.
Jos koko liikennevirran pitää kulkea samalla nopeudella, olisiko sitten parasta että kaikki ajaisivat "rekkavauhtia"? Eli tässäkään en näe perustetta nopeuden nostamiselle matkailuautojen marginaaliryhmälle, vaan ennemminkin yleistä 80 rajoitusta.
Eikö kenelläkään tosiaankaan ole yhtään turvallisuuteen liittyvää tutkittua perustetta? Vai onko ainoa peruste että "MINUN pitää päästä perille nopeammin!"
Miksi pitää jurruttaa 80 km/h autolla, joka on teknisiltä ratkaisuiltaan (esim. moottoriteho, voimansiirron välityssuhde, jne.) suunniteltu suuremmille matkanopeuksille.
En tajua holhouspolitiikkaa joka toimessa. Holhousyhteiskunnasta tulee pyrkiä eroon!
ohjaillaan säännöillä. Ajoneuvokohtainen 100 km/h matkailuautoille ei ole pakollinen nopeus, vaan suurin sallittu.
Säännöt tehdään sujuvuuden ja turvallisuuden takaamiseksi, ei sinua varten. Sinun ei ole pakko ajaa sataa, ellet halua. Eikä sata, tekstistäsi päätellen, ole sinulle edes suotava nopeus. Äläkä missään tapauksessa yritä ohittaa rekkaa yhdeksänkympin nopeudessa nuhapumpullasi. Mutta jos muut haluavat je turvallisuus sallii älä kiellä sitä heiltä.
ihmettlisin miksi jurnuttaa satasta henkilöautollani joka kulkee ja teknisiltä ominaisuuksiltaan on rakennettu hallittavaksi myös 200km/h nopeudessa... ei ummarra, ei
En edes omista nuhapumppua tai piironkiautoa. Yritin vain kysellä perusteluja nopeuden nostolle.
Ja toki sainkin niitä, juuri sellaisia kuin kuvittelinkin. Mutta pieni toive olisi ollut josko jollakin olisi ollut tiedossa se todellinen hyöty mitä nopeuden nostamisesta seuraa, mutta ei..
(minulle on siis aivan sama millä nopeudella matkailuautot ajavat - nykyrajoituksillakaan eivät vaivaa minun matkankulkua. Näin vain kolarikokeen jäljet matkailuauton törmäystestissä - ja jälki oli aika masentavaa. niissä testeissä ei taitaisi tähtiä tulla..)
Evolutiossa ihminen on sopeutunut reagoimaan paljon pienemmillä nopeuksilla, hetkellisesti korkeintaan 30km/h omilla lihasvoimillaan kulkiessaan. Ei se reagointiaika nopeudu auton teknisen kehityksen myötä mihinkään vielä 30 uudessa sukupolvessakaan.
Sitä ei jummarra millään.
Matkailuautot liikkuvat jo nyt HYVISSÄ KELI- ja LIIKENNEOLOISSA REKKAVAUHTIA, tai vähän ylikin. Kuinka paljon virallinen SUURIMMAN SALLITUN NOPEUDEN NOSTO heikentäisi tilannetta, nyt vallitsevaan käytäntöön nähden??? Muistaen sen, minkälainen turvavarustelutaso siinä kalustossa on oltava joille nopeuden nostoa on suunniteltu.
siinä saattaa olla eroa 80 ja satasen välillä - vaikka olisi kuinka hyvä ajella?
Ei sitä kukaan kielläkään, että nopeuden noustessa törmäys kiinteään esteeseen saa rumempaa jälkeä aikaiseksi. Jo se 80km/h on riittävä nopeus saada henki menemään huonoimmassa tapauksessa. "Kauhusekunnin" aikana autokin ehtii kulkea pidemmän matkan, samoin jarrutusmatkat kasvavat kaikilla keleillä paljon.
Pointti olikin se, että kuinka paljon turvattomampaa matkailuauto olisi silloin, jos uudemmilla turvavarustetuilla autoilla saisi ajaa LAILLISESTI sitä nopeutta, jota nyt yleisesti jo suurin osa uudemmista matkailuautoista käyttää.
joskus syksyllä löysin muutaman kuvan tuolta toiselta juttusivustolta: http://karavaanari.info/modules/newbb/viewtopic.php?topic_id=200&forum=1&post_id=994#forumpost994
Kyllä 80 on aivan riittävä ja turvallinenkin nopeus!
Mikään nopeus maantie- tai kaupunkiliikenteessä ei ole turvallinen!
Jos maantieliikenne keksittäisiin vasta nyt, niin se kiellettäisiin nykyisten työsuojelumääräysten mukaan välittömästi! Ei voitaisi mitenkään sallia, että esim. 40 tonnin vastaantuleva taakka (rekka-auto) ohittaisi sinut metrin päästä 80 km/h nopeudella ilman minkäänlaista turva-aitaa. Näin tapahtuu jatkuvasti maantieliikenteessä.
Ei myöskään tulisi kuuloonkaan, että henkilöiden kulkureitit risteäisivät täysin suojaamattomina useiden tonnien painoisten taakkojen kulkuradan! Tämä on kuitenkin nykytilanne kaupunkien ja maaseudunkin suojateillä!
Mikä siis pitäisi olla näiden "liikkuvien taakkojen" nopeus, että kaikki olisivat turvassa vahingoilta?