Onko kenenkään parisuhde palautunut ennalleen uskottomuuden jälkeen? Onko se edes mahdollista? Vai onko suhde päättynyt?
uskottomuuden jälkeen
Terhi
427991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Valitettavasti parisuhteen takaisin eheäksi saaminen syrjähypyn jälkeen on melko epätodennäköistä. Yhteiselo voi sujua joten kuten, mutta rakkauden ja luottamuksen takaisin saanti vie varmasti aikaa.
Naisystäväni narahti uskottomuudesta viime vuoden lopulla, ja tämä vuosi onkin sitten ollut miehen puolelta hyvin kylmää ja naista kohdellaan yhä kuin koiraa. Nainen on kiitollisuuden velassa ja yrittää kaikin tavoin yhä lepyttää miestään, ja mies ilmi selväsi nauttii tilanteen hänelle tuomasta määräysvallasta. Eipä sitten ihme, että puhelimeni soi joskus yöllä ja itkua pidätellen nainen sitten murehtii surkeaa kohtaloaan. - Pitkä on itku lyhyestä ilosta.
Voin kokemuksesta kertoa, että "syrjähyppy" avioliitossa voi olla jopa todella hyödyksi. Olin käyttäytynyt avioliitossani kuin omistaisin mieheni ja kun sitten olin sen vuoksi jo menettää hänet, aloin todella muuttaa itseäni. Pitkien itkettävien keskustelujen jälkeen ymmärsin, että oma käytökseni oli syynä ongelmiimme. Nyt on kaikki taas hyvin, jopa paremmin kuin koskaan. Ilman tätä episodia ei onni olisi palannut suhteeseemme. Uskokaa rakkauteenne.
ja joskus siitä voi tulla parempi, molemmat alkaa ajattelemaan että missä meni vikaan, ja sitten se "vika" hoidellaan pois, vastasin tuossa edelliseen "onni avioliitossa" se kertoo jonkun verran miten meillä kävi.
Meillä menee nyt tosi hyvin, molemmat huomasi että emme ole toisillemme itsestäänselvyyksiä, vaan suhdetta pitää hoitaa ja vaalia niinkuin terveyttäkin, muutenhan se rapistuu. ja nyt meillä onkin pitkätähtäimen hoitosuunnitelma.
Minä ja mieheni olemme aikoinaan molemmat pettäneet toisiaan.Minä hain hänen ollessa armeijassa lohdutusta vieraan miehen sylissä ja olin rakastunu tähän mieheen.Rakastin molempia,vierasta siksi koska hän oli samalla aaltopituudella kanssani ja omaani rakastin taas syvällisemmin.Mutta kahden kuukauden jälkeen tilanne meni siihen että kumpikin sai tietää toisistaan ,koska en pystynyt enää salaamaan tilannetta.Jouduin valitsemaan ja valitsin mieheni.
Heti sen jälkeen tulin raskaaksi ja elin pelon vallassa koska en ollut varma kumman lapsi oli.Kun sitten lapsen synnyttyä sain asiasta varmuuden että lapsi oli mieheni,kiitin luojaa ja olin läksyni oppinut.
Mieheni ei kuitenkaan unohtanu asiaa,joka riidan aikaan hän huusi sitä toisen miehen nimeä ja yritti työntää minut väkisin hänen syliinsä takaisin.Minä annoin hänen huutaa ja purkaa tuskaansa.
Lapsen täytettyä puoli vuotta sain kuulla huhuja mieheni pettämisestä.Pakkasin kassini ja lapseni autoon ja muutin koti seuduilleni kauaksi miehestäni.Enhän halunnut olla tiellä...Kaksi viikkoa mieheni jaksoi rukoilla minua takaisin,siiten sain kuulla että hänet on nähty toisen naisen kans.Hän oli vieny sen naikkosen entiseen yhteiseen kotiimme ja esitellyt heti vanhemmilleen.Tätä suhdetta kesti tasan kaksi kuukautta.
Sitten mieheni alkoi ruinata minua takaisin,olihan hän kostonsa saanut.
Palattiin yhteen mutta helppoa ei ole ollut.Silti tiedämme molemmat että rakastamme toisiamme.Kummatki olemme vieläkin mustasukkaisia toisillemme,minä varsinkin.Minä jaksan koska tiedän että me kuulumme toisillemme.
Onhan selvääkin selvempi että VOI jatkua..on eri asia millä tavalla. Varmaa on ainakin että jos tervettä suhdetta haluaa niin ei onnistu tuon jälkeen. Verratkaa arvokkaaseen kristalliin tai lasi-esineeseen joka putoaa ja särkyy. Kyllä se liimalla koossa pysyy mutta ei se samanarvoinen ole..siinä näkyy lähietäisyydeltä katsottuna ne säryt. Kaukaa seuraavat eivät välttämättä huomaa. Ja onneksi.. katsellessaan särkynyttä voi ihminen myös muistella minkälainen esine oli ehjänä..niin myös ihmisssuhteessa.
Mutta jos heittää sen liimatun arvokkaan lasi-esineen pois eikä katsele enään sitä läheltä eikä kaukaa vaan hankkii uuden ja suojelee sitä uutta vielä paremmin ettei se päse särkymään.
Tarkoitan että ei haikaile menneitä vaan katse eteepäin, ja varmasti onnistuu. Meilä ainakin on terveelläpohjalla, ei sen jälkeen ole niitä kyllä muisteltu, vaan elämme täyteläistä ja onnellista elämää. Ja jos suoraan sanon en enään edes tarkalleen muista mitä tapahtui. Menneet on menneitä.
Tuo tarkoittaakin sitä että vaihtaa kumppania! Muuta keinoa ei ole..kyllä se liimattu esine esiin pulpahtaa ennemmin tai myöhemmin..muista minun sanoneen. Annahan ajan kulua, monet asiat tulevat uudelleen esiin monen vuoden jälkeen. Kuten pölyyntyneet esineet kaapin hyllyllä. Onnea elämääsi!
Ei. Parisuhde ei koskaan palaa täysin entiselleen. Ainahan voi vielä viidenkin vuoden päästä tiukan paikan tullen muistuttaa toista mokista. Ei semmosta voi unohtaa ja se kytee alitajunnassa koko ajan.
Lobotomia=helpotus?
Lähtisin siitä, että koska parisuhteessa on kaksi osapuolta, jotka yllätys yllätys, joskus saattavat toimia vastoin periaatteitaankin. Niin ei kannattaisi luottaa SOKEASTI puolisoonkaan.
Mitä tulee tuohon vertaukseen liimatusta lasiesineestä, niin sanoisin ettei tietysti olekkaan aivan sama kuin ennen särkymistä. Mutta onko teillä joillakin elämä niin itsestään selvää tai täydellisen tavoittelua, ettette siedä toistenne säröja tai valuvikoja. Jos puoliso on kuin kristallivaasi jota silloin tällöin kiillotetaan ja pidetään kirjahyllyn lasikaapissa ja esitellään naapureille ja tuttaville, että näin ehjää ja sirpaleetonta se on meillä.
Kun muuttuuhan se puoliso ja parisuhde ajan myötä muutenkin, henkisesti ja ruumiillisesti.
Harvemmin kyllä törmää tapauksiin joissa suhde on samaa huumaa kuin alussa. Sitä kadonneen huuman kaipausta ja etsimistä kai uskoton lähinnä hakee.
ei tarvi vaihtaa eikä kannata vaihtaa uuteen jos muuten kerran menee hyvin, saattuhan niitä vahinkoja muunkinlaisia ja ne jutellaan ja selvitetään. Vaan tarkoitin että ns.rikkinäinen kohta elämästä pyyhitään pois ja alotetaan ns. puhtaaltapöydältä. Ja sehän on ihmisestä itsestään kiini viittiikö niitä vanhoja muistella, minä en ainakaan muistele kuin täällä nyt jonkin verran mitä muistan.
Meillä se sattui noin 20 vuotta sitten ja kun on jostain riidelty niin ei kertaakaan ole niistä asioista puhuttu kun silloin niin sovittiin, ja nyt kun ne ovat jo noinkin vanhoja asioita eihän niitä tarkaan enään muistakkaan, niin mitä niitä kaiveleen .
mutta kaikilla meillä on huonot puolemme.Joku pettää,toinen elää valheessa,kolmas on alkoholisti.Nykyään vain eletään korkeassa elintasossa ja on totuttu saamaan vain parasta,kumppania vaihdellaan kuin autojaa;heti kun ilmenee jotain vikaa niin vaihtoon vain.
Joku voi ajatella että kerran pettää,aina pettää tai että kerran juoppo aina juoppo.
Taistelkaa ihmiset,vastoinkäymiset on tehty lujittamaan meitä jos suhteesta vain rakkautta on.
näin! Jos on rakkautta tarpeeksi, niin taistelee. Kysymys on enemmän rakkaudesta kuin uskottomuudesta.
Kyllä se suhteissa pitkälti on kiinni arvostetaanko kumppania ja jos tämä arvostus häviää niin vaikea siinä on rakastaa kun toinen näyttää HK:siniseltä. Niin se häviää rakkaus pienestä niinkuin on syntynytkin nykyään vaan ihmisillä on arvot menneet niin perseelleen ettei kenelläkään tunnu olevan mielessä se kun omaa huumaavaa kliimaksia haetaan että mitä siinä sivussa muille tehdään ja kun mikään ei tunnu riittävän(tuntuu että nykynaiset elää jossain sinkkuelämää jaksossa ja peilaa omaa elämäänsä ja suhteita moiseen paskaan niin miten käy), sitten silmät ympyrskäisinä ihmetellään että miten nyt näin, niin kyllä anteeksi on helppo pyytää ja antaa mutta miten saada takaisin arvostus. Itse ainakin haluan kumppaniani katsoa ja näyttää maailmalle ylpeydestä pakahtumaisillaan, mutta miten tämä onnistuu jos arvostus on pudonnut penkin alle. Uskon edelleen että joskus kun löydän sen ihmisen joka on valmis kohtelemaan minua niinkuin haluaa itseään kohdeltavan niin tällaisia ongelmia ei synny.
Ripustautumisesta. Yritetään väkisin pitää toinen itsellään. Ja jos on rakkautta, niin ei sitä silloin petetä.
pettää vaikka on rakkauttakin.
että voi jatkaa uskottomuuden jälkeen.
Meillä ainakin yritetään sitä mahdollisimman kovasti.
Pahin ongelma taitaa olla luottamus.
Miten pystyy kaikkien valheiden ja petosten jälkeen luottamaan toiseen?
Se vaatii todella paljon molemmilta osapuolilta. Eli toiselle pieni vale tai unohdus voi toiselle olla todella iso asia.
Ei se avioelämä sen jälkeen mitään herkkua ole ollut.
Vaikkei asioista ole puhuttu, niin ne kalvavat vieläkin.
Minä, vaikka lähtisin tankkaamaan autoa bensa-asemalle, saan outoja mulkaisuja sen jälkeen, ihan kuin olisin ehtinyt käydä vieraissa 10-minuutin tauolla.
Ei se elämä ole enää entisellään.
Kehotankin lukijoita, jotka edes ajattelevat, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, ajattelemaan mitä mahdolliset seikkailut tuovat tullessaan tulevaan elämään.
Ei muuta kuin pettymystä, epäluottamusta, mustasukkaisuutta ja pilalle mennyt loppuelämä ellei vaihda puolisoa.
Ja jotkut kuvittelevat ettei muka kumppani vaihtamalla parane. Pah! Minulla on aivan samankaltainen kokemus, exäni vahti minua kuin haukka (hänhän olikin petolintujen sukua :), aikani kestin, kunnes mittani täyttyi. Menin vieraisiin ja sillä tiellä olen vieläkin (eli siis otin eron vaimosta, 10 vuoden liiton jälkeen, ja otin tämän uuden ihmisen elämääni). Tästä on jo jonkin verran aikaa mutta kyllä luottavaan kumppaniin kannattaa vaihtaa. Huono luottamus (tässä tapauksessa vielä täysin aiheeton) kertoo jotain myös itsetunnon puutteesta ja kyvyttömyydestä käsitellä tunteitaan ja ristiriitatilanteita.
tai sitten puolison pitäisi alkaa suhtautua asiaan oikein! Ei toista saa vahtia ja kytätä.
kenenkään parisuhde samanlainen, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenistä toiseen, vaikkei siinä olisi ensinkään uskottomuutta?
Uskottomuudessa ei ole ongelmana itse uskottomuus vaan uskottomuuden paljastuminen! Kumppanin itsetunnosta ja elämänhallinnan taidoista riippuu paljolti suhteen tulevaisuus.
Monet ottavat kunnia-asiakseen olla pettäneelle puolisolleen mahdollisimman inhottavia. He muistuttavat asiasta jopa vuosien jälkeenkin ja vahtivat kumppaniaan kuin elinkautisvankia. Parisuhde paranisi välittömästi jos keskityttäisiin olemaan toiselle mukava ja kiva!
Jos todella rakastaa, puolisoa kohtelee hyvin, oli toinen sitten uskoton tai ei.
Melko varmasti petetyksi joutunut osapuoli pettää myöhemmin sinua.
Joten mieti että oletko valmis hyväksymään tämän, ja valmis kohtaamaan asian uudelleen vaikka usean vuoden kuluttua...
Ihmisistä se riippuu, mutta aina jää luunranko kaappiin kolisemaan.
Ei ole onneksi palannut entiselleen, vaan on muuttunut paljon paremmaksi, ei pelkästään seksin suhteen, vaan muutenkin. Puolisosta löytyi uusia,jo kadotetuksi luultuja piirteitä. Joten, ei elämä pettämiseen lopu, päinvastoin, asiat voivat olla sen jälkeen paremmin kuin ennen. Ei ketään voi omistaa, ei edes puolisoaan. Eikä koskaan voi olla varma kenestäkään. Olen onnellinen tänään, huomisesta en vielä tiedä.
Huora-vaimot, totuus koittaa, DNA on tullut jokamiehen hintaiseksi! Ruotsissa jopa 180 000 lasta omistaa "väärän" isän! Eli voima on nauttinut siemenet vieraasta pusista ja salannut kaiken mieheltään. Mies elättänyt "käenpoikaa" hyvässä uskossa!
Loppuun faktatietoa asiasta! Siitä vaan huoraamaan! Mies ei onnistu pettämään naista niinkuin nainen miestä!
EXPRESSEN FREDAG 30 AUGUSTI 2002
180 000 svenskar kan ha ”fel” pappa
DNA-analyser skulle innebära en chock för många svenskar.
180 000 kan nämligen ha en annan pappa än de tror.
Men sanningen kan lätt avslöjas – ett svenskt företag erbjuder nu anonyma faderskapstest.
Några exakta siffror på hur många som har ”fel” far finns inte. Vissa talar om tio procent av alla svenskar – alltså upp emot 900 000 personer.
Bertil Lindblom är professor på rättsgenetiska avdelningen på universitetssjukhuset i Linköping. Avdelningen är central instans i landet för blodtester i faderskapsärenden.
Två vägar att välja
– Någon regelrätt statistik finns inte. Men snarare rör det sig om två procent, eller lägre, av befolkningen än de tio som det spekulerats om. Det är i alla fall min personliga uppfattning, baserad på logiskt resonemang, säger Bertil Lindblom.
Snabbt uträknat skulle det innebära runt 180 000 personer.
Känner du själv tvivel över vem som egentligen är din pappa? Då finns det främst två vägar att gå.
Blanda in familjen…
Antingen kontaktar du rättsgenetiska avdelningen i Linköping och ordnar med ett privat faderskapstest. Det tar normalt ett par veckor och kostar cirka 10 000 kronor. Du får inte vara anonym. Alla inblandade i din familj måste samtycka till testet.
2 000 tester genomförs varje år, vilket är cirka två procent av alla födslar.
Vart femte fall visar på en annan far än den påstådda.
…eller var anonym
Det andra alternativet är att vända sig till Skandinaviens första företag som utför anonyma faderskapstester. Nordisk DNAanalys AB har sitt säte i Uppsala och startade förra hösten:
– Vi insåg att det fanns en marknad utanför myndighetssfären, säger Tobias Larsson, utbildad läkare och med i företagets styrelse.
– Främst är det män mellan 25 och 40 år som kontaktar oss. En del har varit otrogna och vill veta om barnet verkligen är deras. Yngsta kunden hittills var 22 år.
Klarhet efter 40 år
– Under torsdagen ringde en man i 80-årsåldern som i 40 år funderat över om han verkligen är far till ett barn, säger företagets Martin Tacak.
Testpaketen beställs anonymt på Internet och kostar minst 4 400 kronor. Provsvaren är inte juridiskt bindande. Sedan starten har ett 50-tal test genomförts.
Proven tas med en bomullstuss som dras på insidan av kinden för att plocka upp kindceller.
– Sen är det bara att stoppa den ned i ett kuvert och skicka in. Proverna DNA-testas sen på laboratorium,
säger Tobias Larsson.
Olipa tuossa tarinaa kerrakseen. Kummallista, että käytät naisista tuota pahalta kalskahtavaa sanaa, huora. Mikä mahtaa olla vastaava nimitys miehelle? On varmasti totta, että tuollaista tapahtuu, mutta entä sitten? Ei elämä koskaan ole ollut vain tasaista tietä tai ruusuilla tanssimista. On ylämäkeä ja alamäkeä vuoroon. Kuka on se joka sanoo, mikä on oikein, mikä väärin? Luulenpa, että MIES haluaa olla se viimeinen tuomari. Mutta jokaisessa meissä on hyvä ja paha puoli, jokaisella meillä on oma elämäntarinansa, ja jokainen olkoon oman elämänsä sankari. Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi. Oletko aivan varma, että sinä olet tehnyt aina kaiken oikein ja rehellisesti? Minä uskallan epäillä. On toki kohtuullista vaatia, että me ihmiset eläisimme niin, ettemme vahingoittaisi toisia, mutta milloin ja missä se on toteutunut? Meillä kuitenkin on uusi alku, eikä ainakaan vielä ole näkyvissä katkeraa loppua.
Ps. Olen jo yli viisikymmentä, joten en voi tulla enää raskaaksi, onneksi!
Kirjoitit;
"Kummallista, että käytät naisista tuota pahalta kalskahtavaa sanaa, huora. Mikä mahtaa olla vastaava nimitys miehelle?"
Käytin sitä koska se tässä tapauksessa sopii kuvioon. Miehen vastaava nimitys olkoon vaikka se ikivanha "huoripukki"!
Käytin nimeä "huora" myös korostaakseni sitä, ettei mies milloinkaan voi pettää naista niin syvästi, paljon ja pitkään kuin nainen voi miestä!
Ehkä se on naisen vaikea käsittää miltä tuntuu miehestä kun saa tietää ettei se rakas poika olekaan mun poikani! Että vaimo on lähes kolmekymmentä vuotta petkuttanut hänelle että poika on hänen! Kertomassani tapauksessa vaimo TIESI ettei aviomies ollut lapsen isä!
Huora- tai huoripukkisanoista en ala kinaamaan, se on aivan turhaa, huorin tehdään rahasta ja ilman rahaa. Minä itse olen nainut huoraa ilman rahaa mutta en koskaan (vielä) eläissäni ole huoralle rahaa maksanut.
Minäkin olen jo viisikymppinen;-)
Ja onnellinen tänään, kerrroin tuosta ikävästä tapauksesta vain siksi, että huomaisimme, ettei ihminen ole tietokone jossa on delete näppäin ja hups - sitä kun painaa niin kaikki unohtuu!
Elämässä on - riippumatta siitä, mitä me väitämme - asioita, jotka tulevat eteemme ennemmin tai myöhemmin!
"Kummallista, että käytät naisista tuota pahalta kalskahtavaa sanaa, huora."
on huora.
Eihän siitä mihinkään pääse.
Kirjoitit kovin negatiiviseen sävyyn siitä kuinka mies hoitaa "käenpoikaa". Siksipä päätin vastata oman mielipiteeni.
Eräs naispuolinen ystäväni tuli luokseni itkien sitä, että oli tullut raskaaksi syrjähypystä. Hänen mielestään ainoa ratkaisu oli abortti ja kysyi mielipidettäni siihen. Naisen mies ei ikinä kuulemma hyväksyisi toisen lasta. En voi ymmärtää miksi tämä pieni lapsen alku olisi pitänyt tappaa vain miehen "kunnian" takia. Mielestä todellinen isä on se joka lapsen kasvattaa ja isyys punnitaan vasta silloin kun lapsi on sylissä. Kyllä joka mies naisen makaa ja suurin osa saa jopa raskaaksi. Biologinen isyys ei takaa, että on oikea isä. Totuus paljastuu vasta sitten kun aikuinen lapsi tulee sanomaan "olet maailman paras isä". Voiko mies suurempaa kunnianosoitusta saada kuin tämän. Sen arvoa ei alenna oli lapsen alulle laittanut kuka tahansa. Ei lapsen tarvitse kärsiä vanhempien typeryydestä.
Abortti oli kuitenkin ratkaisu. Ei tosin helppo vieläkään näiden vuosien jälkeenkään. Jos kyseessä olisi ollut minun vaimoni ei näin olisi toimittu. Lapsi olisi perheessä kasvanut kuin oma ja kaiken lisäksi olisihan se biologisestikin ollut puoliksi vaimoani. Olisin ollut "käenpoikasesta" yhtä ylpeä kuin omistani.
...on mahdoton ymmärtää!
Voiko mies suurempaa kunnianosoitusta saada kuin sen, että vaimo on salannut syrjähypystä syntyneen pojan isyyden: Mies elättää poikaa omanaan ja poika aikuisena tulee sanomaan,"Olet maailman paras isä"!
Voi hyvä ykksinketaisuus! Älköön koskaan tai missään elämäni vaiheessa kukaan tulko minua tällä "suurimmalla" kunnianosoituksella palkitsemaan!
"Todellinen isä" kirjotus paljastaa kuinka monet kymmet tuhannet miehet Suomessakin elättävät käenpoikia! Ja kuinka ihanaa onkaan äideillä kun saavat pesueeseensa poikasia sieltä sun täältä eivätkä edes poikasilleen kerro, kuka kenenkäkin isä on!
Vain hyvin tunteeton huora voi ajatella kuten "Todellinen isä"
Muisti nimimerkillä kirjoittavalla on tosi pahasti psyykkisiä ongelmia. Äiti/vaimo kompleksi, raukka on varmaan kärsinyt lapsena.
Isyyden salaaminen omalta mieheltä vuosikymmeniä ei mielestäni eettisesti ole oikein.
Mutta:
-Entä jos aviomies on ollut väkivaltainen kotityranni? Ja nainen olisi ollut uhattuna fyysisellä väkivallalla, jos olisi kertonut kantavansa vieraan miehen lasta. Peloissaan ei uskaltanut kertoa. Tuolloin ~30 vuotta sitten ja aiemmin avioero ei ollut vielä niin itsestään selvyys oli puoliso kuinka hankala hyvänsä.
-Noilla "oma siittämä lapsi, ainoa oikea rakastettava lapsi" mielipiteillä väheksytte osaltaan niiden miesten isyystaitoja ja lapsirakkautta, jotka eivät voi saada omaa biologista lasta, mutta ovat valmiita olemaan isä ja rakastamaan jonkun muun alkuun saattaamaa lasta.
Idiootti on idiootti, "eihän siitä mihinkään pääse."
sehän on sinun ongelmasi eikä minun.
Aviomies tai millä nimimerkillä milloinkin sanoo aina viimeisen sana. Jankuttaa niin sanottua asiaansa vaikka lopun elämää jos vastaan sattuu yhtä tyhmä. Joskus kun tämä aviomies vielä keksisi jotakin järkevää sanottavaa, eikä vain
On se, ainakin lapsen tulevaisuuden kannalta.
eettisesti oikein, ainakin LASTA kohtaan. Hän joutuisi viime kädessä vastaamaan aikuisten virheistä.
Edellinen oli oikea viesti..
jo!
Miten se voi kenenkään kohdalla palautua ennalleen, sehän on mahdotonta tai sitten pelkästään teeskentelyä. Suhde voi toimia loistavastikin jonkin aikaa sen jälkeen ja olla jopa parempi, mutta se vaihe on jonkilaista "kriisihoitoa" molemmille. Parisuhteessa pettäminen on merkki siitä, että jotakin siitä puuttuu ja sitä ei yleensä enään saa korjattua. Jos ei esim. enään rakasta, niin ei sitä rakkautta saa takaisin järjellä ajatellen ja puhuen, kun se on TUNNE joka sen määrää. Jokainen voi vain miettiä elääkö loppuelämänsä vajaasti ja yleensä kulisseissa ja varmana siitä että pettäminen jatkuu uudestaan jossain vaiheessa uudestaan.
On totta, että mikään ei ehkä palaudu ennalleen, mutta elämä jatkuu silti. En ole vielä tavannut yhtään parisuhdetta, josta ei puuttuisi jotain. Puhunpa kenen kanssa tahansa, miehen tai naisen, aina löytyy ongelmia. Mitä sitten on tuo paljonpuhuttu rakkaus, onko se tunne? Luulenpa, että rakkaus on enemmänkin periaate siitä, että elämme yhdessä. Ihastuminen taas on väliaikainen tunne, joka tulee ja menee, tarpeiden mukaan. Jos lähdemme siihen, että aina kun tuntuu, että rakkaus on loppunut,haemme uuden ihastuksen, eroamme jne.,joudumme mielestäni ikuiseen kiertokulkuun. En nimittäin voi uskoa, että jostain löytyisi ihminen, joka pystyisi täyttämään kaikki minun tarpeeni, tai minä hänen. Ei kukaan meistä ole täydellinen. Sitä paitsi, rakkaus ei voi olla pyyteetöntä. Se on aina pohjimmiltaan itsekästä. Minun mielestäni pääasia on, että parisuhteessa molemmat puolisot ovat suurinpiirtein tyytyväisiä omaan elämäänsä, vain siten suhde voi toimia ja jatkua. Rakkaudeksi nimitetään usein esim. sairaalloista riippuvuutta toisesta ihmisestä, jolloin voi "rakastaa" toisen kuoliaaksi.
On totta, että mikään ei ehkä palaudu ennalleen, mutta elämä jatkuu silti. En ole vielä tavannut yhtään parisuhdetta, josta ei puuttuisi jotain. Puhunpa kenen kanssa tahansa, miehen tai naisen, aina löytyy ongelmia. Mitä sitten on tuo paljonpuhuttu rakkaus, onko se tunne? Luulenpa, että rakkaus on enemmänkin periaate siitä, että elämme yhdessä. Ihastuminen taas on väliaikainen tunne, joka tulee ja menee, tarpeiden mukaan. Jos lähdemme siihen, että aina kun tuntuu, että rakkaus on loppunut,haemme uuden ihastuksen, eroamme jne.,joudumme mielestäni ikuiseen kiertokulkuun. En nimittäin voi uskoa, että jostain löytyisi ihminen, joka pystyisi täyttämään kaikki minun tarpeeni, tai minä hänen. Ei kukaan meistä ole täydellinen. Sitä paitsi, rakkaus ei voi olla pyyteetöntä. Se on aina pohjimmiltaan itsekästä. Minun mielestäni pääasia on, että parisuhteessa molemmat puolisot ovat suurinpiirtein tyytyväisiä omaan elämäänsä, vain siten suhde voi toimia ja jatkua. Rakkaudeksi nimitetään usein esim. sairaalloista riippuvuutta toisesta ihmisestä, jolloin voi "rakastaa" toisen kuoliaaksi.
Kaksi kertaa sama juttu, sorry!
kyl se on säilyny, ei ihan ennallaan mut kuitenki... välillä kyl epäilyttää, mut niistä ja oikeestaan kaikesta mikä häirii pitää puhua...
jos tarpeeks on rakkautta ja uskoa "parempaan huomiseen" nii kyl parisuhde kestää pettämisen, KERRAN...