JOS Lordin esiintyminen kiellettäisiin...

Jos kreikkalaiset ja osa suomalaisistakin saisivat tahtonsa läpi ja saisivat estettyä Lordin esiintymisen Ateenassa (jota siis en missään nimessä toivo), miten tulisi ratkaista Suomen varaedustaja? Saisiko Tomi Metsäketo edustuspaikan? Olisiko se oikein, että kansanäänestyksen kakkonen saisi suoraan paikan?

Lordihan repi äänistä selvästi suurimman osan, joten jos Metsäketo saisi suoraan paikan, se olisi vain sen noin kolmasosan suomalaisista suosikki. Mitään demokratiaa siinä ei olisi, uusintaäänestystä kehiin vaan. Mutta olisiko sellainen käytännössä mahdollista järjestää näin tiukalla aikataululla?

Lisäksi ihan omana mielipiteenäni sanon seuraavaa:
Lordi saa koko ajan julkisuutta niin Suomessa kuin muuallakin viisuja seuraavassa Euroopassa. Julkisuus näissä tapahtumissa ei kovin usein voi olla negatiivista, sillä näin Lordin nimi (tai ainakin suomen edustuskappale) jää ihmisten mieliin ja siihenhän kaikki esiintyjät pyrkivät. Se, joka jää parhaiten mieliin, saa ääniä ja voittaa.
8904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sitten me tietysti eroamme euroviisuista. :D Miten voit edes ajatella, että valitsisimme varaedustajan. Se on asia jota ei voi tehdä. Voittaja on voittaja ja kilpailu suoritettu kaikkien sääntöjen mukaan.l

Äänestä

Jos ei anneta voittajan esiintyä, niin ei me kyllä luusereitakaan laiteta tilalle!!!

Äänestä
  • Ei me ale Kreikan edessä matelemaan.

    Äänestä

  • !!!! kirjoitti:

    Ei me ale Kreikan edessä matelemaan.

    Ai että ihan Euroviisut boikottiin?
    siitä vaan ihan vapaasti,
    ettehän te ole tähän mennessäkään katsoneet Euroviisuja!
    Päivän vitsi!

    Äänestä

Eipä tietystikkään sinne lähetettäisi siinätapauksessa ketään toista esiintyjää.
Liekö sääntöjen mukaankaan luvallista ?
Viisuun osallistuvien laulujen sanat ja videothan on pitänytjo monta joku aika sitten ollalähetetty sinne viisujen johdolle tms.

Äänestä
  • ..asiaa, koska en tunne noita Euroviisusääntöjä juurikaan. Minulle yhä osallistuminen on tärkeintä, eikä musiikissa ole olemassa sellaista "kakkosta", kun kyse on loppujen lopuksi mielipiteistä. Siksi olisin toista edustajaa vailla MIKÄLI tätä ei laskettaisi mukaan. Mieluummin kyllä sitten niistä "lucky-losereista" sen Shanghain valot päästäisin kisaamaan, kuin sen italoluikauksen.

    Äänestä

maailmassa on paljon ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia ihmisiä, joiden ansiosta nyt esim. Lordi saa hyvää mainosta tulevaa kilpailua, ja muutakin uraansa ajatellen. Ja se on hyvä !

Pitäisikö näille ainaisille tiukkapipoille järjestää joku oma pliisukilpailunsa, "ilman paholaisia ja pimeyden voimia" ??

Ja ei, jos joku Metsäketo valittaisiin, niin boikotoisin loppuikäni näitä humppakarnevaaleja. Mutta onneksi meillä on jo hyvä edusta, Mr. Putaansuu !! Tsemppiä Lordi, saatte jo hyvää mainosta valmiiksi !!

Äänestä

JOS joku Tomi Metsäkissa sinne valitaan, niin tuskin aukaisen telkkaria euroviisujen aikaan. Se olisi sitäpaitsi epäreilua Lordia kohtaan, sillä Lordi valittiin rehellisin keinoin suomen euroviisuedustajaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leijona kirjoitti:

Jos kreikkalaiset ja osa suomalaisistakin saisivat tahtonsa läpi ja saisivat estettyä Lordin esiintymisen Ateenassa (jota siis en missään nimessä toivo), miten tulisi ratkaista Suomen varaedustaja? Saisiko Tomi Metsäketo edustuspaikan? Olisiko se oikein, että kansanäänestyksen kakkonen saisi suoraan paikan?

Lordihan repi äänistä selvästi suurimman osan, joten jos Metsäketo saisi suoraan paikan, se olisi vain sen noin kolmasosan suomalaisista suosikki. Mitään demokratiaa siinä ei olisi, uusintaäänestystä kehiin vaan. Mutta olisiko sellainen käytännössä mahdollista järjestää näin tiukalla aikataululla?

Lisäksi ihan omana mielipiteenäni sanon seuraavaa:
Lordi saa koko ajan julkisuutta niin Suomessa kuin muuallakin viisuja seuraavassa Euroopassa. Julkisuus näissä tapahtumissa ei kovin usein voi olla negatiivista, sillä näin Lordin nimi (tai ainakin suomen edustuskappale) jää ihmisten mieliin ja siihenhän kaikki esiintyjät pyrkivät. Se, joka jää parhaiten mieliin, saa ääniä ja voittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu