Uimakoulu

Kehoitan kaikkia uimataidottomia menemään rohkeasti aikuisten uimakouluun.
41604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikki aikuisten uimakouluun ja rohkeasti vain mukaan.

Koskaan ei liian myöhäistä.

Pelot tehty voitettaviksi!

Ensimmäisen suuren kynnyksen ylität kun astut uimahalliin.

Ja tärkein sinä teet työn ja huomaamattasi pelko lähtee ja opit uimaan ja niksejä ja eri kikkoja käyttäen.

Kukaan ei voi pakottaa mutta kun sen kerran teet olet voittanut itsesi ja tulet aivan varmasti uudestaan.

Äänestä
  • Jatkan sen verran tätä, että kerron uimakoulussa olleeni 54 vuotiaana, ja siitä lähien melkein asuisin altaassa jos olisi mahdollista, on se niin mahtava harrastus. Siinä ei ylikilot ole rajoitteena, jos niitä on, ja ennen kaikkea kuinka hyvää se tekee terveydelle. Itsekkin tunnen olevani aivan eri ihminen kuin ennen.
    Ei välttämättä ennätä oppia uimaan siinä ajassa minkä koulu kestää, mutta jatkaa heti opettelemista, ei pelko vettä kohtaa palaa takaisin.
    Oli paikkakunta iso tai pieni, niin kyselkää aikuisten uimakouluja. Sillä meidänkin verorahat on menneet hallin rakentamiseen ja ylläpitämiseen

    Äänestä

  • 54v kirjoitti:

    Jatkan sen verran tätä, että kerron uimakoulussa olleeni 54 vuotiaana, ja siitä lähien melkein asuisin altaassa jos olisi mahdollista, on se niin mahtava harrastus. Siinä ei ylikilot ole rajoitteena, jos niitä on, ja ennen kaikkea kuinka hyvää se tekee terveydelle. Itsekkin tunnen olevani aivan eri ihminen kuin ennen.
    Ei välttämättä ennätä oppia uimaan siinä ajassa minkä koulu kestää, mutta jatkaa heti opettelemista, ei pelko vettä kohtaa palaa takaisin.
    Oli paikkakunta iso tai pieni, niin kyselkää aikuisten uimakouluja. Sillä meidänkin verorahat on menneet hallin rakentamiseen ja ylläpitämiseen

    Kun kerran on pelon voittanut ja huomaa millainen vesi on elementtinä ja juuri se, että jatkaa itsenäisesti kurssin jälkeen.

    Olet tehnyt ison asian ja syytä olla itsestäsi ylpeä ja tseppiä ja tervetuloa uinnin pariin.

    Ja sinä olet sen työ tehnyt ja voittanut pelkosi.

    Jatkokursseja kyllä pidetään ja aina soviteltavissa muusta jatko opetuksesta ja hihasta aina saa vetästä ja kysyä jos jokin askarruttaa.

    Äänestä

no moi ite oon hajottanu polvet pallopeleissä ja olin aika loppu ,lääkärin arvio oli et polvet vastaa 65v ,ja olin 30v aloin uida ja katos issias vaivat ja polvi vaivat n6,kuukauden jälkeen .Oli motivaatio ongelmia úinnin suhteen mut aloin kilpailee ikämiehissä, ni ei tartte repiä treeneihin ,on valkat ja ohjelmat ja 2,krt, vuodessa sm,kisat,
em..pelastus siinä mielessä että en ois varmaan työelämässä ainakaa tällä alalla.ja nyt tuntuu et vaan nuortuu. hassu tunne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


54v kirjoitti:

Kehoitan kaikkia uimataidottomia menemään rohkeasti aikuisten uimakouluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu