Kuka kolmas

Vieläköhän Alisa jatkaa, vai näemmekö ensi vuonna jo uuden kotimaisen nimen EM-kisoissa? Tietty lupauksia löytyy ja voi olla, että tulee joku yllättäjä joka vie yhden paikan vaikka kaikki vanhat vielä jatkaisivat. Jenni Vähämaallahan ei vielä taida vähään aikaan ikä riittää aikuisten kisoihin, mutta muita, Laura Lepistö ehkä (en muista ikää), onko muita?
2317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...luin mielestäni jostakin. Pitäisi löytää joku nuori tyyppi.

Äänestä

Lajin tulevaisuuden kannalta olisi parempi jos Alisa antaisi paikkansa nuoremmille ja vielä kehittyville luistelijoille. Toki Alisa on tehnyt kunnioitettavan pitkän uran Suomen edustusurheilijana, mutta ei hän varmasti itsekkään usko pystyvänsä enään kehittymään niin paljoa että voisi vielä jotain saavuttaa.

Eli Susanna ja Kiira ensivuonna sekä EM:iin että MM:iin, ja EM-kisoihin kolmanneksi parhaat näytöt syksyllä antanut juniori.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


edustaja ensi vuonna? kirjoitti:

Vieläköhän Alisa jatkaa, vai näemmekö ensi vuonna jo uuden kotimaisen nimen EM-kisoissa? Tietty lupauksia löytyy ja voi olla, että tulee joku yllättäjä joka vie yhden paikan vaikka kaikki vanhat vielä jatkaisivat. Jenni Vähämaallahan ei vielä taida vähään aikaan ikä riittää aikuisten kisoihin, mutta muita, Laura Lepistö ehkä (en muista ikää), onko muita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu