Tämä on varmasti eräs tunnetuin ihmissuhdekoplikaatio mikä voi olla, mutta sitten ku se on kohdalle osunut niin se pistää ihmisen aivan sekaisin ja tietämättömäksi.
Olen seurustellut nykyisen miesystäväni kanssa puolisen vuotta. Alusta asti olen ollut taivaassa ja kaikki on mennyt aina vain hyvin..
Jossain vaiheessa aloin pelkäämään, että suhde kaatuu siihen ettei ole mitään ongelmia ja kaikki on vain niin rutinoituvaa. Mies on tuntunut hyvältä ja suunnitelmiakin on tulevaisuudelle tehty.
Oltuani viikon matkoilla, huomasin itsessäni pelottavan piirteen, minulla ei ollut yhtään ikävä miesystävääni. Kaikki jatkui samalla tavalla kuin ennenkin mutta asia jäi vaivaamaan. Aloin huomata että mieshän on aivan pompoteltavissa. Siis suhteessa on edetty minun ehdoilla ja yllätyksiä ei ole syntynyt mihinkään suuntaan. Minä olen ollut se joka päättää asiasta kuin asiasta.
Keskustelimme asiasta ja nyt asia on vain pahentunut.. :
- mieheni yrittää kovasti muuttaa itseään eikä edes huomaa sitä itse
- minä olen kuitenkin se joka hoitaa kaiken järjestelyn ja suunnittelun ja organisoinnin
- minun ei tarvitse koskaan odottaa hänen soittoaan ja ikävöidä (hän soittaa ja viestittää ja tulee tapaamaan ennen kuin ehdin edes ajatella)
- tapaamme koko ajan enkä keksi yhtään syytä miksi se olisi huono asia, mutta kuitenkin käyttäydyn todella poissaolevasti ja kiukuttelen turhasta
Nyt näin erästä miespuolista ystävääni jota en ole koskaan tutustumisemme jälkeen ajatellut seksuaalisesti (olen kyllä ollut joskus erittäin kiinnostunut hänestä). Ystäväni kanssa yritin keskustella suhteestani ja hän yritti keksiä syitä miksen vain voi nauttia seurustelustani.
Olen alkanut ajatella tätä miespuolista ystävääni enemmän kuin omaa kumppaniani, jopa juhlapäivänämme. Kaikesta tulee tämä ystäväni mieleen enkä voi sille mitään. Olen kertonut tunteistani ystävälleni mutten voi kertoa miehelleni (ettei hänelle tulisi enää enempää itsetunnollisia paineita). Pahinta on se että ystävääni asia ei haittaa ja olisi valmis vaikka harrastamaan seksiä. Muttemme kuitenkaan tee niin koska se olisi pettämistä..
Nyt ajattelen koko ajan mitä tulisi tehdä. Toisaalta olisin jopa valmis lopettamaan suhteeni, mutta enhän edes keksi kunnon syytä.
Toisaalta nautin ja olen tähän mennessä ollut hyvinkin tyytyväinen suhteeseeni mutta nyt ajatukseni pyörivät ystävässäni, vaikken edes halua häntäkään. En tunne itseäni onnelliseksi...
En keksi muutakaan kuin vain vältellä molempia.
Onko mitään syytä lopettaa suhdetta sanomatta kunnollista syytä? Ennen minusta tuntui että mieheni olisi ''Se Oikea'' mutta nyt olemme kauempana toisiamme kuin koskaan ja on vaikea kiinnostua hänen jutuistaan ja jähmetyn hänen seurassaan.
Olen seurustellut nykyisen miesystäväni kanssa puolisen vuotta. Alusta asti olen ollut taivaassa ja kaikki on mennyt aina vain hyvin..
Jossain vaiheessa aloin pelkäämään, että suhde kaatuu siihen ettei ole mitään ongelmia ja kaikki on vain niin rutinoituvaa. Mies on tuntunut hyvältä ja suunnitelmiakin on tulevaisuudelle tehty.
Oltuani viikon matkoilla, huomasin itsessäni pelottavan piirteen, minulla ei ollut yhtään ikävä miesystävääni. Kaikki jatkui samalla tavalla kuin ennenkin mutta asia jäi vaivaamaan. Aloin huomata että mieshän on aivan pompoteltavissa. Siis suhteessa on edetty minun ehdoilla ja yllätyksiä ei ole syntynyt mihinkään suuntaan. Minä olen ollut se joka päättää asiasta kuin asiasta.
Keskustelimme asiasta ja nyt asia on vain pahentunut.. :
- mieheni yrittää kovasti muuttaa itseään eikä edes huomaa sitä itse
- minä olen kuitenkin se joka hoitaa kaiken järjestelyn ja suunnittelun ja organisoinnin
- minun ei tarvitse koskaan odottaa hänen soittoaan ja ikävöidä (hän soittaa ja viestittää ja tulee tapaamaan ennen kuin ehdin edes ajatella)
- tapaamme koko ajan enkä keksi yhtään syytä miksi se olisi huono asia, mutta kuitenkin käyttäydyn todella poissaolevasti ja kiukuttelen turhasta
Nyt näin erästä miespuolista ystävääni jota en ole koskaan tutustumisemme jälkeen ajatellut seksuaalisesti (olen kyllä ollut joskus erittäin kiinnostunut hänestä). Ystäväni kanssa yritin keskustella suhteestani ja hän yritti keksiä syitä miksen vain voi nauttia seurustelustani.
Olen alkanut ajatella tätä miespuolista ystävääni enemmän kuin omaa kumppaniani, jopa juhlapäivänämme. Kaikesta tulee tämä ystäväni mieleen enkä voi sille mitään. Olen kertonut tunteistani ystävälleni mutten voi kertoa miehelleni (ettei hänelle tulisi enää enempää itsetunnollisia paineita). Pahinta on se että ystävääni asia ei haittaa ja olisi valmis vaikka harrastamaan seksiä. Muttemme kuitenkaan tee niin koska se olisi pettämistä..
Nyt ajattelen koko ajan mitä tulisi tehdä. Toisaalta olisin jopa valmis lopettamaan suhteeni, mutta enhän edes keksi kunnon syytä.
Toisaalta nautin ja olen tähän mennessä ollut hyvinkin tyytyväinen suhteeseeni mutta nyt ajatukseni pyörivät ystävässäni, vaikken edes halua häntäkään. En tunne itseäni onnelliseksi...
En keksi muutakaan kuin vain vältellä molempia.
Onko mitään syytä lopettaa suhdetta sanomatta kunnollista syytä? Ennen minusta tuntui että mieheni olisi ''Se Oikea'' mutta nyt olemme kauempana toisiamme kuin koskaan ja on vaikea kiinnostua hänen jutuistaan ja jähmetyn hänen seurassaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
se on yrittää rakentaa tulevaisuutta, ellet itsekään tiedä, mitä haluat.
Sun tarttee varmaan käydä vielä muutama jaksi elämänkoulua, niin opit katsomaan asioita hiukan laajmmin ja ehkäpä löydät myös sitä kautta sen, mitä itse haluat elämältäsi.
"Siitä oikeasta" on turha puhua, sillä se on täyttä paskaa ja selittelyä omien puutteiden näkemättömyydestä.
Vain sinä itse voit pyrkiä kaikin tavoin olemaan jollekin "se oikea" ja sitä kautta hänkin sinulle.
Oletko puhunut ongelmistasi, vai spekuloitko niitä päässäsi ja keksit "loistavia" ratkaisuja yksiksesi?
Jos jää pyörimään tuolla tavoin itsensä ja omien tunteidensa ympärille niin se toinen ihminen unohtuu. Miettii vain onko toinen se oikea (tms.) muttei osaa nähdä itseään sen toisen silmin.
Mistä sinä ap. muuten tiedät, vaikka tämä mieskin salaa mielessään olisi miettinyt sinua ja suhdettanne? Tai jos hänelläkin on jo muita kiikarissaan? Jos et itse ole rehellinen niin ei toinenkaan ehkä ole.
Minusta suurin ongelmanne on tuo katkennut keskusteluyhteys. Mitä pitempään panttaat asioita sisälläsi sitä vaikeampi niitä on jälkikäteen ryhtyä selvittämään.
Ilmeisesti mies nyt pelkää menettävänsä sinut ja siksi yrittää miellyttää, ymmärtämättä että se juuri on ongelma. Oletteko muuten aikaisemmin kyenneet keskustelemaan myös negatiivisista tunteistanne? Onko miehesi mielestä suhteessanne epäkohtia? Hänkään ei varmasti nyt uskalla puhua tunteistaan jos pelkää että menettää sinut jos sanoo tai tekee jotain väärää.
Välttely ei varmasti kannata. Paras olisi jos pystyisitte nyt miehesi kanssa keskustelemaan asioista - oli lopputulos sitten ero tai ei.
Olen jo aivan solmussa. En osaa puhua tunteistani kenellekään tällä hetkellä, sillä ystäväni hokevat että se on vain ''vaihe joka menee pian ohi''.
Pelkään että tunteeni kylmenevät niin etten kohta enää pysty olemaan miesystäväni seurassa tuntematta pahaa oloa.
Kaikki tosiaan johtuu siitä etten tiedä mitä elämältäni haluan ja pelkään loppujen lopuksi sitoutua. Kuinka voisin olla vain yhden ihmisen kanssa koko lopun ikääni, enhän ole tähänkään asti tarvinut ketään?
Luin vastauksenne ja ymmärsin että ainoa joka suhteessamme puhuu tunteistaan olen minä. Minä tunnun olevan se joka hoitaa kaiken. Mieheni ei siis osaa puhua tunteistaan ja on vain mustasukkainen ja epävarma.
Suhteen alkuaikoina molemmat ihmettelimme ääneen, kuinka joku voi vain olla siinä vieressä ja rakastaa sellaisena kuin itse on ja muutenkin jaoimme silloin paljon enemmän ajatuksiamme ääneen kuin nyt.
Nyt hänen puheenaiheensa ovat autoissa, jotka ovat hänen harrastuksensa, mutta joista hän ei puhu koska minä en tiedä niistä mitään (kuulemma).
Itse asiassa ei minua autot enää kiinnostakaan että hyvin hän sen on oivaltanut, koska minua lähinnä ärsyttävät ne nykyään...
Ne autot kun tuntuvat olevan hänelle se kaikki kaikessa (autonavaimiaan hän ei voi jättää luokseni [vaikkei minulla edes ole ajokorttia] sillä hänen nelipyöräselleen ei saa tapahtua mitään hänen ollessaan muualla).
En edes osaa kuvailla omia tunteitani. Haluan olla hänen kanssaan mutta en oikein tiedä osaanko. Haluaisin olla tasavertainen ja jakaa ajatukseni ja kaiken muttei hänestä saa oikein imemälläkään mitään irti ja suhde tuntuu kovin paikoillaan jumittavalta.
Olen huomannut että meidän kiinnostuksen kohteemme ovat aivan erilaiset ja ainoa mikä meitä yhdistää on seurustelumme.
Hänellä ei tunnu olevan muuta kuin minut ja autonsa.
Ja välillä joudun kovastikin mielessäni kilpailemaan näiden kanssa mieheni huomiosta.
Lisäksi mieheni on kasvanut niin erilaisissa oloissa kuin minä että jos minä sitten alan puhumaan tunteistani ja tuntemuksistani niin hänen kanssaan ei saa edes keskustelua aikaseksi sillä hän voi vastata aivan suoraan ''En tiedä miltä sinusta tuntuu'' / ''En tiedä asiasta mitään'' / ''Vaikea keskustella aiheesta sillä..''
Joten voiko tällainen erilaisuus olla sitten liikaa suhteellemme?
tohon en oikein osaa vastata mut mulla ja tyttö ystävällä meni poikki viime torstaina.oltiin oltu puol vuotta yhdessä ja keskiviikkona se halus pitää taukoa, ei kuulemma ollu enää vähään aikaa onnellinen mun kanssa... :) kyllä parisuhteet on sitte monimutkaisia!
Voih, ymmärrän sinua niin hyvin ton pomottelun suhteen. Olen aina ollut aika kova pomottelemaan (tunnustus =)) muita, varsinkin miehiä ja rakastuin mieheeni, joka sanoi minulle suoraan, että pää umpeen nyt eukko ja minä tässä määrään missä kaappi seisoo. Ensin se oli aivan ihmeellinen kokemus, kun mua määrätiin, mutta juuri sitä olin aina miehissä etsinyt. Rakastin pompotella kaikkia, mutta toisaalta se inhotti mua syvästi, kun kaikki oli niin pompoteltavissa. Eikö kellään ole enää omia mielipiteitä, ajattelin...
Niin, ja nyt ollaan sitten oltu kahdeksan vuotta yhdessä tämän pompottelijamieheni kanssa =)))
Ja mikä myös on aika ihmeellistä tuossa tarinassasi on se kun myönnät ettet ikävöi miestäsi, kun olet muualla. Se on aika outoa. Niin, olemme olleet mieheni kanssa jo iät ja ajat yhdessä, mutta edelleenkin joka päivä odotan innoissani hänen kotiin tuloa ja juoksen hänen kaulaansa. Mielestäni niin se kuuluisikin mennä. Varsinkin kun tekin olette niin nuori pari vielä.
Ei sitä tarvitse olla mitään todellista 'syytä' lähteä jostain suhteesta pois. Vaikka ei keksisikään mitään jättämisen syitä, niin kyllä se sisäinen rauha kertoo, jos on jossain suhteessa tyytyväinen vaiko ei. Sellaista rauhaa en pysty havaitsemaan kirjoituksestasi.
Jaksamista tyttö hyvä ja kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu! Ethän sinä itseäsi tapa vaikka jäätkin suhteeseen, mutta ethän jää siihen vain sen takia, kun et keksi mitään todellista syytä olla lähtemättä. Lähteminen vaatii usein paljon enemmän kuin jääminen.