Miehet n. 30-35 auttakaa naista 27 hädässä...vinkkejä otan toki vastaan muiltakin.
En tiedä miten saisin erään 34 vee miehen kiinnostuksen heräämään minuun uudestaan. Sössin itse orastavan juttumme.
Emme asu samassa kaupungissa. Tapasimme noin kolme kuukautta sitten joulun aikaan, mistä alkoi ensin melko epäsäännöllinen viestittely muuttuen säännölliseksi ja pitkiksi puheluiksi ja lopulta tapasimme, kun hän tuli tänne Suomeen käymään. Hän asuu Norjassa. Tapasimme ja meillä oli mukavaa, sovimme seuraavasta päivästä tai hän sanoi soittavansa ja ehdotti tapaamista. Kiireiltään mies ei soittanut luvatusti eikä tapaaminen sitten onnistunut, koska olin hänen lopulta ilalla soittaessaan niin loukkaantunut ja vihainen, että sanoin typeriä ja osoitin mieltäni. Hän oli /sanoi olevansa edelleen halukas tapaamaan, mutta seuraavana päivänä yön yli mietittyään ei halunnut enää tavata...ei voinut käsittää, että mistä suutuin ja hänen ystävänsä ja omat kiireet nyt vaan menevät edelleni tässä vaiheessa juttuamme. Hän koki, että jos nyt jo tälläistä loukkaantumista ym. niin mitä sitten kun asiat isompia ja merkittävämpiä...
joten oliko tämä hänen keinonsa vonkoilla pois jutustamme vai onko luontevaa miehelle ajatella noin epäempaattisesti? Onko mulla mitään mahkuja häneen enään? Roikunko ajatuksessa ilman mitään realityä?
Emme ole pitäneet nyt niin tiivisti yhteyttä, mutta muutamia viestejä, meilejä ja puheluita kuitenkin...niin että hänkin ottaa yhteyttä. Mutta minä olen pääasiassa se joka ottaa yhteyden jos ottaa...pitäskö lopettaa vaan tylysti?
Apua. Haluan löytää hänestä elämän mieheni.
En tiedä miten saisin erään 34 vee miehen kiinnostuksen heräämään minuun uudestaan. Sössin itse orastavan juttumme.
Emme asu samassa kaupungissa. Tapasimme noin kolme kuukautta sitten joulun aikaan, mistä alkoi ensin melko epäsäännöllinen viestittely muuttuen säännölliseksi ja pitkiksi puheluiksi ja lopulta tapasimme, kun hän tuli tänne Suomeen käymään. Hän asuu Norjassa. Tapasimme ja meillä oli mukavaa, sovimme seuraavasta päivästä tai hän sanoi soittavansa ja ehdotti tapaamista. Kiireiltään mies ei soittanut luvatusti eikä tapaaminen sitten onnistunut, koska olin hänen lopulta ilalla soittaessaan niin loukkaantunut ja vihainen, että sanoin typeriä ja osoitin mieltäni. Hän oli /sanoi olevansa edelleen halukas tapaamaan, mutta seuraavana päivänä yön yli mietittyään ei halunnut enää tavata...ei voinut käsittää, että mistä suutuin ja hänen ystävänsä ja omat kiireet nyt vaan menevät edelleni tässä vaiheessa juttuamme. Hän koki, että jos nyt jo tälläistä loukkaantumista ym. niin mitä sitten kun asiat isompia ja merkittävämpiä...
joten oliko tämä hänen keinonsa vonkoilla pois jutustamme vai onko luontevaa miehelle ajatella noin epäempaattisesti? Onko mulla mitään mahkuja häneen enään? Roikunko ajatuksessa ilman mitään realityä?
Emme ole pitäneet nyt niin tiivisti yhteyttä, mutta muutamia viestejä, meilejä ja puheluita kuitenkin...niin että hänkin ottaa yhteyttä. Mutta minä olen pääasiassa se joka ottaa yhteyden jos ottaa...pitäskö lopettaa vaan tylysti?
Apua. Haluan löytää hänestä elämän mieheni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eka tapaaminen on kriittinen juttu, ei tilaa väärinkäsityksille. Se varmaan säikähti kun otit nokkiis niin kuuluvasti.
Kai ootte jo selvittäneet asian?
Ei kun uudelleen yrittämään, virheestä oppineena.
Ei sitä muuten saa mitään.
Ensiksikin hän asuu Norjassa. Toisekseen, eiköhän ne ystävät, perhe ja työasiat todellakin ole tärkeämpiä kuin joku nainen suomessa. Turhaan menet loukkaantumaan noin pienestä asiasta. Mieti sitä välimatkaa ja kaikkea. Anna olla vaan, unohda hänet. Kumminkin pillität taas kun mies haluu elää omaa elämäänsä.