Avo sano lauantaina että ei tiedä jaksaako enään jatkaa meidän suhdetta, se sano että haluaa olla itsekseen, se muuttaa mutta me ei erota se haluaa vain välimatkaa vähän. Mä tiedän ettei se onnistu, ero tulee kuitenkin ja muhun sattuu, mä en halua menettää sitä. Se on niin täydellinen kun voi vaan olla, vaikka vikansa siinä onkin mutta niinhän meissä kaikissa. Mä oon ihan loppu ja en saa mitään tehtyä, mietin vaan hyviä aikoja ja niitä alkoaikoja kun tavattiin... Kukaan ei uskonu että meidän juttu kestää.. Olis vaan sitten pitäny niitä uskoa niin ei tarvisi korjata särkynyttä sydäntä... Mä rakastan sitä niin älyttömästi vielä!
Onko kukaan muuttanut enään takaisin yhteen välimatkan jälkeen? Vai onko ero todellakin ainut vaihtoehto enään?
Onko kukaan muuttanut enään takaisin yhteen välimatkan jälkeen? Vai onko ero todellakin ainut vaihtoehto enään?
Vastaukset 17
Vanhimmat
satuitko kattoo lauantaina katkera kuu leffan. siin just parin nainen aneli että mies jatkaa hänen kanssaan.ja tää mies teki siitä epävarman ihmisraunion.älä jää tollaseen suhteeseen,et voi olla niin ruma ja läski ettet löydä itseäsi yökerhon tanssilattialta tanssimasta ilosta kun oot päässyt puoliks yli siitä miehestä.mulla kato sama tilanne toistunut saman miehen kaa sama tilanne tuhat kertaa.olen jo 1/4 yli siitä.
Sen mä sulle sanon omasta kokemuksesta.. (kuukausi aikaa omasta erostani) mulla oli ihan sama tilanne..toinen osapuoli halusi ns. harkinta-ajan. Siihen ei kannata jäädä pitkäksi aikaa. Se syö miestä/naista sellasessa tiedottomuudessa eläminen. Suhde kannattaa mieluummin sit lopettaa omasta päätöksestä, jos alkaa näyttää siltä ettei toinen siihen pysty (vaikka tiedän; se tekee TOSI KIPEÄÄ). Mutta sun pitää päästä tekemään sitä suruprosessia ja elämään omaa elämääsi eteenpäin (vaikka sekin tuntuu vaikeelta) Itsekin elän vielä päivä kerrallaan. Mutta helpompi mun on nyt kuitenkin olla, kuin sillon siinä tiedottomassa tilassa.
Tuohon sun kysymykseen: Niin kauan on toivoa, kun on elämääkin. Varmasti on jotkut palanneetkin, mutta ei kannata jäädä elättelee, on mentävä eteenpäin...
Voimia sulle...kyllä se aurinko sieltä alkaa sullekin nousee...ja hyvää kevättä =)
Kyllä mä sen itsekkin tiedostan että ero tulee, mutta ei sitä halua vaan käsittää... Mielialat vaihtelee laidasta laitaan, välillä teksin vaikka mitä että se jäis (tiedän olen epätoivonen, mutta taitaa kuulua tähän hetkeen) ja välillä mä oon valmis päästämään sen ja kattomaan tuleeko se vielä takas.
Tiedän että sillä on ollut stressiä ja tiedän kyllä vielä minkätakia, mutta miks mä en tajunnu että mä olisin voinnu tehdä asioita erilailla, pahimmalta tuntuu kun tiedän itse kaiken pilanneeni, omalla typerällä käytöksellä.
Olen aina odottanut ennen kevättä, mutta nyt aurinko ei paista enään tänne asti.
En nukkunut ollenkaan, mietin asioita ja sitä mitä olis pitäny tehdä toisin, tiedän olevani epätoivonen mutta haluan vielä usko siihen 10% mahdollisuuteen että me ei erota, mä haluan vielä yrittää ja jatkaa paremmalta pohjalta kun asioista on puhuttu. Tänään pitäs puhua ja mä itken jo nyt, mitähän siitäkin tulee?
Mä en ihan oikeesti halua ketään muuta miestä, en ketään, kun on jo täydellisen löytäny niin miks se pitäs vaihtaa toiseen?
Miten sitä enään oppii ketään rakastamaan muka? Se kuitenkin lähtee ja mulle jää taas särkynyt sydän...
Tänään sitten ratkeaa, loppuuko meidän 8vuoden taival vai saadaanko me puhuttua asioista... Mä niin toivon että kaikki vielä jatkuis, eiks jokaisessa suhteessa välillä mene huonosti ja sen suhteen eteenpitää tehdä töitä, ja mä oon valmsitekemään :)
paljon henkistä jaksamista sulle. Se keskustelu tulee olemaan varmasti pitkä ja kyyneleiden täytteinen. Me täällä varmasti kaikki pidämme sulle peukkuja pystyssä! Mutta kuten nm. Taina sanoo, niin muista ajatella itsesi parhaaksi tässä asiassa, jos te nyt päätätte jatkaa, niin varmasti jäät miettimään millon se sun avopuolisosi tekee ton uudestaan. Parisuhde vaatii aina kummaltakin puolelta samat tunteet. se ei toimi yksipuolisesti.
Taas kertoen omaa tapaustani, niin meillehän ero tuli siitä, että aloin tuntumaan enää "kaverilta" sille toiselle. Mä olisin halunnu jatkaa, koska sydämeni sanoi niin...mutta tyttöystäväni sanoi, että koska mä en näköjään pysty tekemään ns. järki päätöstä, hän joutuu tekemään sen. koska tietää että jos me yritettäisiin vaan jatkaa, mua sattuisi vaan enemmän, kun mä yrittäisin tehä kaikkeni sen suhteen eteen. Riuduttaisin niin sanotusti itseni ja toinen ei pystyisi vastaamaan niihin tunteisiin, koska se ei tunne enään yhtä vahvasti mua kohtaan. Sellainen suhde ei kestä pidemmän päälle. se vaan on parempi pistää poikki ennenkuin sydän todella menee rikki.
Meillä oli kaikki hyvin, mutta mä rupesin haluamaan liikoja ja sillä pilasin kaiken... En tiedä miks niin tein, koska todellisuudessa en niitä asioita olisi tarvinut, joku vaan napsahti päässä ja en tajunnu kuinka paljon toista painostin huomaamattani. Mua kaduttaa niin paljon, sen takia tää on niin vaikeeta jos mä pilasin kaiken tahtomattani omalla mokalla...
Ei tässä pitänyt näin käydä, ei todellakaan!
Mä oon itekeny lauantaista asti joka päivä, eikä ne kyyneleet tunnu loppuvan, sattuu... Ei voi toista enään koskea samalla tavalla eikä mitään muutakaan...
Jos vois kääntää aikaa taaksepäin sen tekisin ja olisin vain tyytyväinen meidän hyvään suhteeseen ja siihen että me oltiin onnellisia...
Mäkin pilasin kaiken kun halusin liikaa..eron jälkeen ex halus olla kaveri ja se sopikin mulle..mut mä aloin vaatimaan että sei saa sit olla muiden kanssa. Riitaahan siitä seuras ja aina ku päästiin jonkinnäköiseen sopuun niin uus riita oli jo alkamassa. Varmaan siks koska ex ei kestäny kattoo kuinka huono olo mulla on tietäen et se sen on aiheuttanu. Mä oon itkeny jo 2kk joka päivä ja unipillereitä menee (hain heti eron jälkeen koska olin ihan shokissa enkä pystyny nukkuu ollenkaan moneen päivään) mutta enää nekään eivät oikeen saa minua pysymään unessa jos satun nukahtamaan mutta aina en edes nukahda. SAin tästä viimein tarpeekseni ja olen hakenut apua joten ehkä tämä tästä kun pääsen juttelemaan jollekin..
Onnex sain taas huomata että en ole ainut jolla on ero-ongelmia. Helpotti jo hieman. Meillä tuli "asumus-ero" pari kuukautta sitten, tosin oli jo aikasemmin tiedossa se että ei mene hyvin. Ollaan kuitenkin niin sanotusti vielä yhdessä, molempien omasta tahdosta. Nähdään useita kertoja viikossa, mutta omaa aikaa molemmilla kuitenkin on.
Tää tilanne on vaan nyt muuttunu todella sekavaksi. Itse rakastan miestäni vieläkin todella paljon, ehkä jopa enemmän kun on nähnyt mitä voi menettää. Muutama päivä sitten hän kirjoitti minulle kirjeen jossa kertoi tunteistaan. Hän on aivan sekaisin ja voimaton, eikä tiedä mitä haluaa elämältään. Toisaalta hän haluaisi olla kanssani mutta toisaalta taas olla vapaa. Minä menin tästä aivan sekaisin, en osaa oikein ajatella tästä mitään, tai en tiedä mitä pitäisi ajatella. Haluaako hän minut vai ei? Ero on auttanut minua selvittämään omia ajatuksiani mitä haluan elämältä, mutta hän ei sitä vielä tiedä. Kauanko minun pitää odottaa? Koska jossain vaiheessa se raja tulee vastaan, ja haluan jatkaa elämää ilman odottamista vaikka kuinka rakastaisin häntä.
Tällästä tää elämä joskus on, mutta kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Jos joku haluaa kirjoitella enemmän, mailia voi laittaa... [email protected]
Ei eilen oikeen saatu vielä puhuttua, avo ei vielä ollut valmis puhumaan, mutta oli sen ajatukset muuttuneet, onneks mun kannalta parempaan suuntaan, mä toivon että tää tästä helpottuu ja kaikki muuttuu paremmaks, muuten mä en tällähetkellä edes jaksais jos en vielä siihen uskois. Mä vaan toivon että me päästään tästä yli ja voidaan alottaa paljon parempi suhde paljon vakemmalta pohjalta, siihen vaan on vielä pirunpitkä matka ja se ei tule olemaan helppo, muttae eihän sen elämän tarvitse aina olla helppoa... välillä pitää muistaa että sen toisen voi menettää hyvinkin äkkiä jos ei tajua sitä arvostaa.
Pitkästä aikaa heräsin hymyillen, siihen ei tarvinut muuta kun se että nukuin pitkästä aikaa avon kainalossa, siellä oli niin mukava nukkua että en edes kertaakaan yöllä herännyt :) Mitään ei silti vielä olla päätetty, kaikki voi olla jo illalla toisin :(
Kiva että teillä on jo asiat vähän paremmin, jos oot jo päässy kainaloon nukkumaanki. Meillä taas tais mennä vähän huonompaan suuntaan, oon ihan eksyksissä ja kerroin miehelle kuinka paljon kaipaan sitä. Taisi pikkasen ahdistua, sanoi jo aikaisemmin että on ahdistunut olo. Mutta mun oli pakko kertoa sille, miltä musta tuntuu, en enää vaa jaksa pitää kaikkea sisällä. Mies sanoi että ei tiedä mitä tekee, ja tarvitsee aikaa miettiä päätöstään. Tiedän kyllä että ei pidä painostaa, enkä haluakkaan. On vaan niin hirvittävä ikävä. Oisko mahdollista keskustella sun kanssa mailin kautta? Ossa on [email protected] , jos haluut kirjotella.
Menikin jo melkeen 24h etten itkeny mutta niin ne kyyneleet taas vaan tuli silmään...
...ois kai siistii antaa periksi
toteais vaan kylmästi
ei tästä mitään tuu
lähtis kävelemään
painais oven kiinni perässään...
Mulle kävi ihan samalla tavalla. Eilen mies ilmotti, ettei ehkä enään tahdo jatkaa. Ollaan oltu melkein 4vuotta yhdessä. Rakastan sitä vielä:(..tuntuu tosi raskaalle. Kouluun en varmaan pysty viikkoon menemään. Meillä meni mun mielestä niin hyvin:(..
Tiedän sun tunteesi,, Yritä vain jotenkin jaksaa vaikka se tuntuukin ettei missään ole mitään järkeä. Mulla on sama tunne, ei millään jaksa tehdä edes mitään arkisia asioita, ei jaksa nukkua, ei syödä, ei itkeä, ei nauraa.. Olen yrittänyt löytää helpotusta tähän suruun kaikesta mahdollisesta, mutta ilmeisesti siihen ei auta mikään muu kuin aika. Tai jos todella hyvä onni käy, niin kohdalle osuu uusi, todellinen rakkaus, jonka avulla huomaa ettei se entinen elämä kovin kummoinen ollutkaan. Miksi joku tahtoisi lähteä toisen luota, jos oikeasti häntä rakastaa? rakkaus ei kaipaa etäisyyttä tai taukoja. Kyllä meillekkin aurinko vielä paistaa
ei mitään edistystä, taitaa vaa mennä pahempaan suuntaan koko asia. Mies sanoi että tällä hetkellä hänestä tuntuu että ei halua enää muuttaa takaisin yhteen. Se tuntu jotenkin kaikkein pahimmalta asialta mitä hän on sanonut, tuntuu että ei enää edes kannata taistella, ois todellakin niin siistii ja helppoo vaa luovuttaa.
Mutta kun ei halua, on sellanen halu taistella hänestä viimeiseen asti, siihen asti kun vielä on se pienikin toivonkipinä yhteenpalaamisesta.
Onko tää ihan toivotonta/turhaa/säälittävää?? Kun rakkaus ei vaa hellitä millään...
Tuntuu ihan hirveen pahalta tää tilanne, ja kaikkien muidenkin kohtalotovereiden puolesta. Yritetään jotenkin jaksaa!
Mä oon viikon nyt asunut yksin, ja tää on ollu kamalaa... Avon tavaroita on vielä täällä, ja se niitä välillä hakee. Mulla on sitä ihan kamala ikävä ja se vaan pahenee. Olis edes joku syy sitä vihata mutta kun ei oo mitään... Sattuu...