Miehille on tärkeää saada kunnioitusta puolisoltaan. Samoin naiselle on tärkeää kunnioittaa miestään voidakseen tuntea kiintymystä ja seksihaluja. (Varman myös toisin päin).
Monasti kunnioitus katoaa vuosien varrella.
Sinä, jolle näin on käynyt..Miksi et enää kunnioita puolisoasi?
Monasti kunnioitus katoaa vuosien varrella.
Sinä, jolle näin on käynyt..Miksi et enää kunnioita puolisoasi?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minulle parisuhde tarkoittaa sitä, että olen ihmisen kanssa loppuelämäni. Sitä ainakin toivon ja siihen pyrin.
Menetin kunnioituksen eksääni kohtaan siinä vaiheessa kun tajusin kuinka kevein periaattein hän oli suhteeseen lähtenyt kanssani. Ikävä kyllä se tapahtui parisuhdeterapiassa 3 vuoden vatvomisen jälkeen. Ehkä kyseessä oli asteittainen prosessi, ehkä tuo oli viimeinen naula.
Sitä edeltävä eksä menetti kunnioituksen selittäessään, että hänen tulee tupakoida koska se "kuuluu hänen ammattinsa edustajalle" tai jotain sinnepäin. Voiko enää pahemmin uskoa stereotypioihin ja siihen, että tulee "kuulua joukkoon"?
En kunnioita enään miestäni, koska valehteli ja petti!
,,,tuo valehtelu ja pettäminen mahdollisesti aiheutui?
Kunnioitan miestäni ihmisenä erittäin paljon. Yksi kunnioituksen tasoista kuitenkin puuttuu ja se varjostaa elämääni.
Eräs ex oli voimakastahtoinen petipuuhissa. Siitä jäi minulle kammo, vähän kokeneena joutuessani tilanteeseen. Puhuin asiasta miehelleni, etten tahdo tilanteeseen toiste.
No, kuinka on käynyt. Hänellä on samantapaisia piirteitä ilmentynyt tässä kuluneiden vuosien aikana. Olen niistä huomauttanut, etten siitä pidä, mutta ne ovat saaneet vaan uusia piirteitä, kovaotteisempia.
Tiedän, ettei hän tarkoita satuttaa, mutta hän ei ehkä tule ajatelleeksi. Kunnioitus on silti mennyt tällä sektorilla, mutta siihen voi vaikuttaa puhumalla, mikäli toinen osapuoli sen suostuu ymmärtämään.
En pysty enää kunnioittamaan miestäni, koska hän on kohdellut minua huonosti. Hän on aina pyytämässä apua ties mihinkin asiaan, minun mielestään laiskuuttaan koska ei jaksa ottaa asioista selvää tai keskittyä. Mutta ikinä hän ei ole auttanut minua, ei edes silloin kun olen ollut todella kipeänä. Esimerkiksi korkeassa kuumeessa minun täytyy mennä kauppaan ostoksille, koska muuten ei olisi ruokaa.
Lisäksi hän jatkuvasti arvostelee minua ja tekemiäni asioita, kuten olen lihava, vanhan näköinen vaikka olen häntä laihempi ja olemme saman ikäisiä. Ja loputkin kunnioitukset menivät, kun hän jäi kiinni valehtelusta, todella isosta ja tärkeästä asiasta, mutta en halua kertoa siitä tässä.
Kyllä se niin on!
Vuodet menivät eteenpäin hälläväliä-tyylillä meidän suhteessa ennenkuin ajattelin näin: mitäs jos itse alan arvostamaan puolisoa enemmän, ehkä se arvostus tulee ennen pitää takaisin. Ja niin kävi. Ja tässä tilanteessa en suinkaan tarkoita, että aloin tekemään enemmän ruokaa, pyykkäämään, siivoamaan vaan aloin kuuntelemaan hänen sydäntään ja hänen olotilaansa paremmin. Järjestin hänelle "OMAA TILAA" keittiössä, olohuoneessa jne jne.
Ilman toisen arvostusta ei parisuhteessa voi elää. Jos ei toista arvosta esim. jos hän on pettänyt, pitää antaa anteeksi tai lähteä suhteesta. Elämä on aikas lyhyt elää suhteessa missä ei saa arvostusta....
Kunnioitus on menyt vuosien mittaan, kun on itse tullut pahasti loukatuksi ja monesti. Ensimmäisten loukkauksien jälkeen katsoin peiliin voisinko itse tehdä jotain. Panostin asiaan täysillä. Otin mieheni huomioon lähes idioottimaisen vahvasti, hänen etunsa aina minun etuni edelle. Se ei kuitenkaan estänyt häntä loukkaamasta minua uudelleen. Ei vaikka olimme asiasta puhuneetkin ja hän luvannut parantaa tapansa. Muutama vuosi sellaista kestää, nielee kyyneleet ja yrittää ajatella ettei toinen tarkoita pahaa. Mutta ei sille mitään voi että jossain vaiheessa ei enää välitä, mutta ei välitä toisestakaan. Olen huomannut viime aiokoina jopa väheksyväni hänen työtään ja hänen panostustaan siihen, kun aina olen häntä kannustanut ja arvostanut. Kumma juttu että hän ei ole ollut sen kummemmin kiinnostunut minun työstäni. Muutoin kuin "miten päivä meni". En tiedä mihin tämä johtaa, mutta joskus olen jopa ärtynyt kun mies kertoo innokkasati joistain asioistaa, työhön liittyvistä tai harrastuksista. Kun olen minä tehnyt samoin, hän mutisee puolikiinnostuneensa, joskus jopa kysyy että "mitä sä sanoit", kun on keskittynyt mainoslehtisen lukemiseen... Suukon kyllä antaa illalla ja aamulla. Kai sekin on paljon. Joku päivä katoan hänen elämästään. Tuskin edes huomaa.
Kunnioitus katosi kun huomasin miten hän aliarvioi minua, vertailee toisiin. Painoin sitten 54kg tai 60kg niin aina kamalan lihava. Sitten hän on kateellinen jos menestyn omassa työssäni ja pääsen eteenpäin. Sitten on hän myös tavallaan pettänyt minua epäilys on että ihan intiimilläkin tasolla. Voi näitä syitä on oikeastaan aika paljon. Parempi olisi varmaankin erota.
Minulta myös karisi kunnioitus ex-miestä kohtaan vuosien varrella.
Syinä oli vastuun pakoilu, kyvyttömyys tehdä päätöksiä, kunnianhimon puute (työttömyys ei häntä härinnyt, perheen toimeentulo kärsi),ja viimeisenä niittinä arkkuun lasten käyttö aseena minua vastaan (lapsille valehtelu ja uhkailu itsemurhalla, jos äiti ottaa eron).
Ei olisi uskonut aikanaan millainen miehestä lopulta kehittyi.
Kunnioitan monissa asioissa miestäni, mutta henkisten arvojen kohdalla en voi häntä juurikaan kunnioittaa.
Esim siinä, miten hän suhtautuu sellaisiin ihmisiin, joita ei tunne. Hän on myös hieman rasistinen, eikä esim. ulkomailla ole lainkaan kiinnostunut monista paikallisen kulttuurin hienoista asioista. Hokee vaan että kyllä Suomessa on kaikki asiat paremmin jne...hohhoijaa. Hieman avoimuutta ja muiden ihmisten kunnioitusta lisää, niin kykenisin kunnioittamaan häntäkin näissä asioissa enemmän.
Mieheni on myös himoliikkuja, ja todella tarkka ulkonäöstään. On kriittinen...joskus tämä heijastuu siihen, että koen etten ole tarpeeksi mieheni mieleen. Olen itse tyytyväinen itseeni, mutta välillä vituttaa että mies antaa tuollaisille asioille niin paljon arvoa.
Nämä ovat kuitenkin sellaisia seikkoja, että pakko vaan hyväksyä jos meinaa pitkässä parisuhteessa olla. Muuten mies on erittäin vastuuntuntoinen, kunnianhimoinen ja luotettava.
Edellisessä parisuhteessa monet henkiset arvot olivat samanlaisia, mutta mies taas täysin hulttio ja aikaansaamaton. Että silloin ei voinut kunnioitaa näitä puolia, kun niitä ei ollut.
Se on kumma asia että toisen henkisten arvojen erilaisuuden huomaa vasta vuosien kuluessa. Kun tavataan ja seurustellaan, ehkä kumpikin antaa itsestään vääränlaisen kuvan, haavekuvan tai tarkoituksella sellaisen että toisen mielenkiinto säilyy. Käytännön elämässä onkin vaikea pitää yllä ensivaiheen mielikuvia. Tai sitten samalla asialla tarkoitetaan eri sisältöä.
Opiksi ottaneena ed. liitosta selvitimme nykyisen mieheni kanssa jo seurustelun alkuvaiheessa näitä käsite-eroja ja yhtäläisyyksiä. Olimme ihan valtavan yksimielisiä lähes kaikessa. Se mistä ei oltu on hyväksytty hiljaa, eivät sellaiset asiat edes ärsytä. Mutta kun sitten tulee eteen tilanteita, joissa mies toimiikin päinvastoin kuin puheet. Selitystoimisto Suomen selitys on kovaa huutoa. En jaksa ymmärtää miksi sitten on vaivautunut antamaan itsestään väärän kuvan (saadakseen minut..?) ja miksi ei voi olla rehellinen ja avoin. Hän on ymmärtänyt että tällä pelillä eroamme jossain vaiheessa, mutta hänen yritykset parantaa tilannetta ovat pelkkää puhetta. Hänestä on tullut erittäin itsetietoinen, jopa ylimielinen mielipiteidensä ja arvojensa suhteen. Muistan ikuisesti kuinka hän joskus sanoi rakastavansa minua koska meillä oli joissakin asioissa täysin eri arvot, mutta hän kunnioitti minun arvojani ja halusi tukea ja ymmärtää. Niinpä minä olen myös antanut (luonnollisesti jopa) pitää arvonsa niitä kyseenalaistamatta ja niistä väittelemättä. Mutta nykyään minuun arvoni ovat roskaa, lapsellisia, vanhanaikaisia.. milloin mitäkin. Ehkä hän ei enää rakasta minua, miksi sitten kunnioittaisi. Minun kai pitäisi kunnioittaa häntä vähän enemmän ja päästää hänet kärsimästä minun olemassaoloani. Ehkä ajan mittaan kohtaan ihmisen, jonka arvot ovat aavistuksen lähempänä omiani, yhteiselämä olisi huomattavasti helpompaa.