Minkä-ikäisenä teillä on alkanut tulla epätoivoinen ja ahdistunut olo, jos ette ole koskaan kunnolla seurustelleet? Tai jos edellisestä suhteesta on liian pitkä aika. Missä iässä pitäisi alkaa kunnolla etsiä seurustelukumppania?
Itse olen sitä mieltä, että etsivä löytää. Enkä usko siihen, että jos tiettyyn ikään mennessä ei ole seurustellut, ei tule koskaan seurustelemaan. Se on katkerien ihmisten keksimä klisee, jota he täällä hokevat. Yleensä niin ajattelevat kolmeakymppiä lähestyvät ihmiset, jotka eivät ole koskaan seurustelleet. Se ei kuitenkaan päde läheskään kaikkien kohdalla.
Ja kysyn vielä, että onko teistä myöhään jos alkaa seurustella ensimmäisen kerran 19-21 vuotiaana? Uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole todellakaan helppoa kaikille.
Itse olen sitä mieltä, että etsivä löytää. Enkä usko siihen, että jos tiettyyn ikään mennessä ei ole seurustellut, ei tule koskaan seurustelemaan. Se on katkerien ihmisten keksimä klisee, jota he täällä hokevat. Yleensä niin ajattelevat kolmeakymppiä lähestyvät ihmiset, jotka eivät ole koskaan seurustelleet. Se ei kuitenkaan päde läheskään kaikkien kohdalla.
Ja kysyn vielä, että onko teistä myöhään jos alkaa seurustella ensimmäisen kerran 19-21 vuotiaana? Uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole todellakaan helppoa kaikille.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei 21 oo mikään vanha aloittamaan seurustelua=) Ite olin 20- vuotias kun menin ekan kerran edes sänkyyn! Nyt on ikää kohta 25. Olen yrittänyt useamman kerran seurustella vakavasti, mutta mut on aina jätetty, syystä tai toisesta. Edellinen ero oli marraskuussa, ja otti tosi koville. Vieläkin on tunteita tätä eksää kohtaan, vaikka tiedän, ettei hän mua huoli takaisin.
Haluaisin kyllä seurustella jonkun kanssa, en siksi että kun en halua olla vapaa, vaan jotenkin vain tuntuu siltä, että olisin valmis olemaan vaikka loppuelämäni saman ihmisen kanssa.
Toinen aloittaa seurustelun myöhemmin, ja toinen aikaisemmin. En usko että on olemassa "sitä oikeaa", rakkaus on ehkä ikuista, mutta kohde vaihtelee =)
Nyt tässä iässä alkaa kyllä jo vähän ahistaa tää sinkkuilu, kun haluis lapsiakin jossain vaiheessa...
Voi kuule. Minusta se on AIKAISIN, jos alkaa seurustella ensimmäisen kerran 19-21 vuotiaana. Riippuen toki siitä, mitä seurustelulla tarkoitetaan. 13-vuotiaat kutsuvat omaa teinihengailuaan seurusteluksi, ehkä tarkoitat jotakin sensuuntaista.
Mutta jos ei ole 19-vuotiaaksi ennättäessään edes teinihengaillut, ei elämä ole ohitse. Päinvastoin on voinut välttyä kaikenlaiselta pahalta, mitä hyvin monet kokevat aloitettuaan liian aikaisin.
Minusta koskaan EI PIDÄ etsiä seurustelukumppania, halun tulee lähteä ihmisestä itsestään. Itselle tulee ahdistunut ja epätoivoinen olo silloin, jos ympärillä on useita vääriä ihmisiä, jotka pakonomaisesti tyrkyttävät itseään minulle. Normaali sinkkuelo on minusta ihan kivaa.
minua ahdistaa vanheneminen ylipäätään ja kaikki siihen littyvä.
Eihän tässä sinkkuudessa mitään. Olen kyllä seurustellut yms ja nyt vain satun olemaan yksin. Osittain kyllä omasta tahdostakin kun ei sopivaa ole kohdalle tullut.
Mulle tää ei oo ongelma ja tuskin muillekaan. Viikonlopuna kävin mummoni luona ja hänkös intoutui piruilemaan että jään vanhaksi piiaksi kun ei vielä miestä ole. Vielä...olen vasta 22vee ja elämä toivottavasti vielä edessä päin vaikka takanakin on elettyä elämää
Olen 23v mies enkä ole koskaan seurustellut. En näe siinä mitään ongelmaa. Kieltämättä tuntuu siltä, että olisi hyvä, että olisi joku. En kuitenkaan pidä hyvänä, että seurustellaan seurustelun vuoksi. Ei ole reilua kumpaakaan osapuolta kohtaan, jos seurustelusuhde aloitetaan ilman molemminpuolista aitoa kiinnostusta.
...sillä iällä ole mitään merkitystä. Jokainen alkaa seurustelemaan sitten kun aika on kypsä.
Minulla ahdisti oikein tosissaan 26-vuotiaana, kun ei yksikään neito ollut osoittanut minkäänlaista kiinnostusta. Sittemmin on pari lyhyttä yritystä ollut, ja kolmikymppisenä sitten tuli oikein iso ahdistus. Nykyään olen jo sinut asian kanssa.
Minä olen kyllä sitä mieltä, että tuo sinun kliseeksi tuomitsemasi lause saattaa olla hyvinkin paikkansa pitävä asia. Jos on kolmikymppiseksi elänyt niin, ettei ole arkipäivässään ollut koskaan toista ihmistä, on hyvin vaikeaa ryhtyä seurustelemaan. Silloin omaan elämään ja sen arkipäivään ei mahdu enää ketään toista. Niin se vain menee...
Siinä mielessä ahdistaa, koska moni nainen tekee päätökset pelkkien ennakkoluulojen perusteella. Tutustuminen on äärimmäisen vaikeaa, kun ei anneta edes mahdollisuutta ...
Mulla on takana suhteita (olosuhteiden pakosta) tasan nolla. En usko asian muuttumiseen parempaan suuntaan.
Kun täytin 25 iski jonkinsortin ahdistus, se kuitenkin meni ohi. Nyt 32 on ollut ahdistusta taas, kun on tajunnut, että tulee elämään elämänsä yksin. Jos ei ole tähän ikään mennessä kelvannut kellekään, niin miksi kelpaisi tästä eteenpäinkään? No, joka tapauksessa olen sen verran pelkuri, etten pysty itseäni kuitenkaan lopettamaan. Taidan kaiken huipuksi olla vielä katkerakin :DDDD
Noh se olo alkoi 35-vuotiaana kun tulin jätetyksi eksän taholta pitkän avioliiton jälkeen.Nyt 4 vuoden jälkeen olo yhtä ahdistunut koska asun edelleen yksin tahtoni vastaisesti.
Parisuhde on vaan se iso juttu mun elämässä.
Kyllä se taisi alkaa heti sen jälkeen, kun valmistuin ja siirryin työelämään... eli tuossa 23 vuotiaana. Nykyään olen 27 vuotias, enkä edelleenkään ole seurustellut kenenkään kanssa. Huomasin myös etten ole vuoteen edes ajatellut mitään seurusteluun liittyvää, eli olen näemmäs päässyt siitä ahdistusvaiheesta jo ylitse :)
Tuo mun ahdistus taisi johtua vain ja ainoastaan siitä, että mä ajattelin sitä asiaa liikaa. Vuosi sitten tuo parisuhteen puute oli mun ajatuksissa ehkä noin 50% ajasta. Päivällä tein töitä ja illalla ryvin itsesäälissä x) Aika sairasta meininkiä, kun sitä oikein tarkemmin ajattelee... Nykyään se aika kuluu töiden, harrastuksen, tietokonepelien, teeveen, elokuvien, kirjojen, lehtien sekä erään nimeltämainitsemattoman projektin parissa. Aikaa ei siis jää tuossa itsesäälissä rypemiseen, kuin ehkä 0-1% ajasta.
Älkää siis ihmiset tehkö kärpäsestä härkästä, se on vaan seurustelua ei sen vakavampaa :D
Helppoahan se teillä miehillä on, mutta kun naisella alkaa biologinen kello tikittään, niin se on surku... Siis jos tajuaa, ettei voi koskaan saada ketään omakseen.