Olimme muuttamassa yhteen, ex-mieheni pyynnostä ja aloitteesta. Minä onneni kukkuloilla. Exäni kertoi asiasta vanhemmilleen, kun en ollut itse paikalla. Jotain tapahtui, koska tuon kertomisen jälkeen mieheni mielipide tuosta yhteenmuuttamisesta muuttui selvästi. Vältteli aihetta, ja lopulta sai kakistettua, että ehkä pitäisi vielä odottaa. Ja sain puristettua vielä senkin, että miehen äiti oli ollut tätä mieltä. Vielä ei kuulema kannattaisi yhteen muuttaa, vaikka pitkään olikin jo tunnettu ja yhteenmuutto olisi ollut luonteva jatke. Noh...v...sihan siinä sitten ajan kanssa meni koko suhde. Välillä meni hyvin, mutta jotenkin kummasti aina kun mieheni vietti aikaa kotonaan ilman minua, alkoi minusta miehenikin mielestä löytyä kaikenlaisia vikoja. Olin sellainen ja tälläinen. Ihmeissäni kuuntelin noita juttuja, koska mieheni oli aiemmin ollut minusta aivan eri mieltä. Lopulta selvisi, että äitinsä oli saanu miehenikin ajattelemaan minusta hyvin negatiivisesti. Mikäi anoppi ei minusta pitänyt, niin oliko siltikin pakko pilata meidän suhde. Mutta silti....en syytä oikeastaan ex-anoppiani mistään. MIKSI HELVETISSÄ SEN MIEHEN PITI OLLA TUOLLAINEN MAMMANPOIKA JA TOSSU!!!! Onko se äiti aina oikeassa ja menee kaiken edelle??
Äidin poika
niinpä niin
71621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aatelin vaan että jos lähettäisit kyseisen kirjeen miesystävälesi, jos vaikka tulisi järkiinsä.
Äidit kun yleensä tuppaa yritämään pitää pojastaan kiini kynsin hampain.
Ja muista, sinussa ei ole mitään vikaa kyseiselle anopinalulle ei todenäköisesti kelpaa kukaan.
Miehenpuoli oli niin sokea "rakkaudesta", ettei nähnyt huonoja puoliasi.
esim. Jatkuva kälätys tuntui hänestä mukavalta rupattelulta.
Pikku ostokset ja uusia vaatteita joka palkasta ei ollutkaan pientä hemmottelua vaan tuhlaavaisuutta.
Jatkuva tekstailu ja soittelu ei olekaan suuren rakkauden osoituksia vaan ikävää vahtimista. Suorapuheisuus onkin ilkeyttä jne. Keksi itse lisää.
Moni on joutunut huomaamaan, että mies olikin uutta äitiä vailla, ja siksi halusi muuttaa yhteen.
Ole iloinen, että tämä kaveri paljastui äidin kultapojuksi ennen kuin sinä siirryit siihen tehtävään, ja anoppi sai mustasukkaisuuden taudin!
Suurin osa miehistä on loppuun passattu ja jokainen tyttöystävä katsotaan sen mukaan, osaako mielistellä kundia tarpeeksi.
Helpolla ei poikaa äidin sylistä riistetä.
Eihän se äiti tietenkään aina oikeassa ole ja tuskin menee kaiken edellekään. Nyt on vaan niin, että äideillä on nykyaikana aikamoinen huoli lastensa avioeroista. Ei tarvitse muuta kuin seurata näissäkin keskusteluissa avioeropalstaa ja kyllähän jokainen muutenkin tietää mikä tilanne on. Kyllä se pistää äidin väkisinkin, ainakin mielessään, arvioimaan mahdollisen avioliiton kestävyyttä. Avoliittoihin hypätään myös melko kevyesti. Olen sen verran joutunut seuraamaan tuttavaperheiden lasten eroja, että tiedän niistä aika paljon. Hyvän ystäväni poika esim. tuli yllättäen surkeana kotiinsa kertomaan, että vaimo on lähtenyt. Äiti siihen sitten toivorikkaana sanoi, hän nimittäin piti todella miniästään, että ei kai miniä nyt sentään tosissan lähtenyt.Siihen poika vastasi, että kyllä se lähti, kun otti kanin kainaloonsa. Vaikka asia oli vakava, se on meillä ollut lähes vitsinä aina, kun jollekin on tullut avioero. Onneksi ei kuitenkaan ollut lapsia. Omaisuuden jakaminenkin yleensä tuottaa monenlaisia hankaluuksia ja kyllä siinä rytäkässä vanhemmatkin aikamoiseen liemeen joutuvat. He ovat lopulta useimmiten kuitenkin ne lähimmät ihmiset, joilta yleensä tukea ja apua saa. Ei ole siinä tapauksessa miniä miestänsä tukemassa, eikä vävypoika vaimoaan.
Ymmärrän tuon huolen omasta lapsestaan ja tämän avioliitosta. Kukapa ei huolta kantaisi? Suhteemme alussa olin oikeastaan ihan hyvilläni, kun näin miten läheiset välit mieheni perheellä oli. Ajattelin, että hän on ainakin saanut hyvän mallin perhe-elämästä ja käyttäytyisi myös meidän yhteisessä mahdollisesti tulevassa perheessä samoin.
Mutta toinen asia onkin se, että kuinka hyvin ex-anoppi minut todella tunsi, jotta pystyi minusta mielipiteitä totuuksina sanomaan? Jos näimme muutamia kertoja kuukaudessa ( mieheni toki useammin)niin tuskin kovin hyvin. Tai eiköhän ainakin mieheni olisi minut luullut paremmin tuntevan. Minulle paljastui mieheni kanssa keskustellessa, että anoppi oli vetänyt aivan vääriä johtopäätöksiä joistain sanomisistani, mitä en todellakaan ollut tarkoittanut. JA sitten mustammalannut minua näiden perusteella miehelleni. Joten eikö mieheni olisi luullut tuntevan minut sen verran hyvin, että olisi luullut kellojen soivan päässä. Etten minä todellakaan voisi ajatella ja toimia niin, kuten anoppini oli käsittänyt.
Pointtina se, että tottakai jokainen kantaa huolta lapsistaan, mutta miten niistä pojista/tyttäristä sitten tulee sellaisia, että vanhempien sanomiset sisäistetään ja uskotaan aivan sokeasti. Miten uskotaan, että se oma äiti/isä voisi puolison tuntea paremmin kuin itse tuntee? Miksi ei käytetä omaa arvostelukykyä vaan ollaan edelleen kiinni vanhempien mielipiteissä?
asiaan saattaa vaikuttaa vanhempien arvostelukyky. Poikaa on jo kasvatuksessa ohjattu ja annettu mielipiteitä. Jos poika mielestään on saanut rehellisiä ja puolueettomia ohjeita aikaisemminkin, miksi siis epäilisi vanhempiensa arvostelukykyä myöhemminkään.Tosiseikka on että vanhempi ja ulkopuolinen ihminen ehkä huomaa ja tiedostaa asioita joita poika ei itse rakkauden huumassaan huomaa tai tule ajatelleeksi. Itse en valmiita mielipiteitä menisi sanomaan mutta ajattelemisen aihetta voisin antaa. Mieheni oli aikoinaan ensimmäinen poikaystäväni jonka omat vanhempani hyväksyivät ja osittain luotin heidän mielipiteeseensä,enkä turhaan. Avioliittoni on ollut pitkä ja onnistunut. Vanhempani tunsivat minut hyvin ja elämänkokemuksesta oli hyötyä kun "katsastivat" vävyehdokkaitani.
ole iloinen kun pääsit eroon ajoissa, mulla oli samantapainen tilanne ja lopulta se alkoi mennä siihen että haukkuivat huoraksi pojalleen, keksivät juttuja että olen muka väkivaltainen jne. sairasta!