Lähetin juuri kommenttia päättäjillemme. Jos joku on kiinnostunut mitä kirjoitin, niin voi lukea sen tuosta alta.
Jos joku ei huomannut Hallitusnikkarin nikkiä ja erehtyi tälle sivulle vaikkei halunnutkaan eikä Hallitusnikkarin kommentit kiinnosta tippaakaan, ei kannata lukea. Voi palata takaisin. Mitä sitä turhaan itseään kiusaa Hallitusnikkarin kommenteilla.
Olisi mukava jos taas saisi kiittäviä kommentteja kun joku jaksaa muistuttaa päättäjiä kansalaistenkin asioista. Moittivia en nyt voi saada kun kerroin tuossa heti kaikille vastustajille että lopettavat lukemisen ja palaavat takaisin lukemaan parempia kommentteja.
*************************************
Liittyen erään ministerin puheeseen 28.3.2006 tuon esille muutamia asioita.
Ministeri:
-----------
”Työllisyyden edistäminen on hallituksen ykkösasia. Hallituskauden alussa asetimme toiminnallemme huikean tavoitteen - 100 000:n uuden työpaikan luomisen. Samalla esitimme välttämättömyyden nostaa asteittain työllisyysastetta, ensin 70 prosenttiin ja pidemmällä aikavälillä 75 prosenttiin.
Viime vuoden noin 50 000 uuden työpaikan lisäksi uusia työpaikkoja arvioidaan tämän vuoden aikana syntyvän yli 30 000. Hallituskauden aikana on hyvät mahdollisuudet päästä liki hallitusohjelmassa asetettuun 100 000 uuden työpaikan tavoitteeseen. Myös työllisyysasteessa on edellytykset päästä lähelle 70 %:n tavoitetta. ”
Hallitusnikkari:
------------------
Vaikka asia onkin näin, tämä on vähän eri asia kuin työn lisääntyminen. Jos katsomme minkä verran maassamme tehtiin työtä edellisen hallituskauden lopussa ja paljonko sitä tehtiin viime vuonna niin huomaamme että kolme vuotta sitten työtä tehtiin täsmälleen saman verran eli 4 miljardia tuntia. Työn määrä ei siis ole lisääntynyt, vaan työpaikkojen määrä.
No miten tämän on mahdollista? Se on mahdollista siten, että olemassa olevaa työtä on jaettu useammalla eli työ teetetään osa-aikatyönä entisen kokoaikatyön asemasta. Tämä ei ole mitään työllistämistä vaan työn jakamista useammalle. Ei siis kannattaisi hehkuttaa työpaikkojen määrästä vaan työtuntien määrästä. Mutta nehän eivät ole lisääntyneet joten ei ole hehkuttamista.
Ministeri:
-----------
”Rakennetyöttömyyden lievittämiseksi on toteutettu nuorten ja pitkäaikaistyöttömien yhteiskuntatakuu, työmarkkinatuen uudistus ja yli 54-vuotiaiden työntekijöiden sotu-maksun alennus. Muutosturva on suomalainen toteutus, jossa yhdistyvät joustavuuden ja turvallisuuden vaatimukset.”
Hallitusnikkari:
------------------
Tämä takuuhan tarkoittaa että nuoret ja pitkäaikaistyöttömät pakotetaan tekemään työtä työttömyystuella eli pakotetaan orjatöihin vastoin YK:n suosituksia.
Toimintanne johdosta meille syntyy jatkuvasti enemmän työpaikkoja, joista ei makseta normaalia palkkaa, vaan pakotetaan työttömiä tekemään työtä työttömyystuella ja kahdeksan euron lisällä joka kuluu työmatkoihin ja muihin työstä aiheutuviin kuluihin eikä riitäkään.
Ja tätä te vielä kehtaatte kehua.
Ministeri:
-----------
”Tällä hallituskaudella on turvattu hyvinvointia toteuttamalla terveydenhuollon hoitotakuu ja pienten koululaisten turvallinen iltapäivähoito. Lapsilisiä ja kotihoidon tukea sekä pieniä äitiyspäivärahoja on korotettu. Olemme perustaneet lapsiasian valtuutetun huolehtimaan lasten eduista”
Hallitusnikkari:
------------------
Oletteko sattuneet huomaamaan että terveydenhuollon menot ovat kasvaneet jatkuvasti. Mikähän tähän on syynä? Ettei vain olisi kansalaisten pahoinvointi, joka lisää masennusta, ja epävarmuus tulevasta vähentää ihmisten kiinnostuksen oman hyvinvointinsa huolehtimisesta.
Vaikka hoitokustannuksia on jatkuvasti siirretty sairastuneiden maksettavaksi, yhteiskunnan terveydenhoitomenot ovat lisääntyneet hallituskautenne aikana lähes 20 %. Lapsilisäthän eivät muutu indeksien mukaan. Tosiasiassa lapsilisät ovat laskeneet, niiden laskua vain vähän korjattiin tässä tapauksessa.
Ministeri:
-----------
”Kansaneläkkeiden ja eläketulovähennyksen korotukset ovat koskeneet kaikkiaan 900 000 henkilöä. Veteraanien kuntoutusta ja palveluja on laajennettu. ”
Hallitusnikkari:
------------------
Korotus oli keskimäärin 0.5 % eli muutama euro kuukaudessa. Kannattaa muistaa että kansanedustajilla ja ministereillä korotus oli prosentteina kymmenkertainen ja euroina satakertainen eli luokkaa 500 €. Ei tullut pisteitä tästäkään.
Ei millään pahalla, mutta hallituksen ylläpitämä työttömyys vie puolet kansalaisten nettotuloista nykyisin eli keskimäärin 10 000 € vuodessa. Meillähän 1.15 miljoonaa työikäistä ja työkykyistä kansalaista pidetään tuottavan työn ulkopuolella eli vain kaksi kolmannesta saa tehdä tuottavaa työtä, muiden ollessa tuottamattomana tai työttömänä.
Ministeri:
-----------
”Oikein ajoitettu talouspolitiikka on lisännyt talouden kasvua ja tuonut meille hyvinvointia ja vaurautta. Nyt kun suuntaamme katseet vuoteen 2011 on kysyttävä, onko meillä riittävää malttia vaurastua jotta emme heti syö niitä eväitä, jotka tähänastisella politiikalla on aikaansaatu.
Suomen kokonaistuotannon kasvu on nopeutunut ja talouden arvioidaan kasvavan kuluvana vuonna 3,7 prosenttia ja ensi vuonna 2 ½ prosenttia. Kasvua pitää edelleen yllä kotitalouksien kulutus, mutta myös vientikysyntä ja yritysten investoinnit ovat lisääntyneet.”
Hallitusnikkari:
------------------
Kasvu on syntynyt pääasiassa yrityksille ja niiden ulkomaisille omistajille. Suomalaisille tästä kasvusta on jäänyt vain muruset, joten ei kannattaisi tälläkään asialla kehuskella kovin paljoa. Tähänastisella politiikalla on saatu myytyä kaikki varallisuutemme ja yrityksemme ulkomaalaisille ja nyt me maksamme kaikesta ulkomaalaisille sijoittajille.
Onko tämä ollut järkevää taloudenhoitoa? Tulee mieleen se kännissä ollut talvipakkasilla, joka lämmitti itseään hetkeksi saamalla housunsa kosteaksi ja sen jälkeen pakkanen tuntui paljon voimakkaammin. Meillä on nyt käymässä samalla tavalla eli vauraus valuu ulkomaalaisille ja hetken hyvinvointi osalla väestöä on vaihtumassa pahoinvoinniksi koko väestölle. .
Yritykset ovat investoineet ahkerasti ulkomaille. Kun yrityksen omistajat ovat pääosin ulkomaisia ja investoinnit menevät ulkomaille, mitä jää suomalaisille?
Ministeri:
-----------
”Vaikka työllisyyskehitys on ollut myönteistä, saattavat eräät yksittäiset elektroniikka- ja metsäteollisuudessa ilmoitetut yt -neuvottelut johtaa laajamittaisiin irtisanomisiin. Hallitus pitää tärkeänä, että käynnissä olevissa neuvotteluissa etsitään kaikki keinot irtisanomisten välttämiseksi ja työllisyyden turvaamiseksi. Neuvottelujen on oltava aitoja ja yritysten on osaltaan oltava mukana lievittämässä työntekijöille ja alueen paikallisille toimijoille muodostuneita ongelmia.”
Hallitusnikkari:
------------------
Työllisyys ei ole lisääntynyt, tehtyjen tuntien määrä on sama kuin se oli hallituksen aloittaessa eli 4 miljardia. Kun katsotaan mikä on muuttunut, niin huomaamme että sellainen työ (lähinnä teollisuus) joka tuo hyvinvointia on vähentynyt ja vähän tuottavat sektorit (kauppa ja rahoitus) ovat lisääntyneet. Tämä on huolestuttava kehitys.
Jos teollisuus siirtää toimintaa muualle, olisi syytä katsoa peiliin ja miettiä onko hallitus tehnyt kaiken sen, mitä se voi tehdä estääkseen tuottavimpien työpaikkojen siirtymistä muualle. Hallitus on useamman ministerin suulla moittinut yrityksiä työpaikkojen siirtämisestä ja vaatinut niiltä vastuunottoa ja yhteiskuntavastuuta.
Mikä oikeus ministereillä on vaatia tällaista jos he itse tekevät juuri päinvastoin eli kaikin keinoin pyrkivät heikentämään yritysten toimintaedellytyksiä maassamme ja lisäämään työttömyytta?
Ministeri:
-----------
”Hallitus on varautunut tukemaan vaikeuksiin joutuneita ihmisiä ja paikkakuntia harkinnanvaraisten rahoitusavustusten sekä koulutus-, työllisyys- ja investointitukien avulla. Tänään hallitus on tehnyt päätöksen ottaa Kuusankoski mukaan kotimaiseksi II -valtiontukialueeksi.”
Hallitusnikkari:
------------------
Onko tämä järkevää politiikkaa? Hoidetaan vain vahinkoja mutta ei tehdä mitään niiden vähentämiseksi? Kun kaikkea tuetaan verovaroin, se tarkoittaa joko leikkaamista jostakin tai verojen lisäämistä. Meillähän tehdään kumpaakin. Ja kun kansalaisten elämä huononee ja verot kasvavat, pahoinvointi kasvaa ja sitä kautta kustannukset lisääntyvät ja yhä useampi yritys alkaa katsomaan toimintojensa siirtämistä halvempiin maihin.
Aina moititaan arvostelijoita siitä että valitetaan ja moititaan vain. Tässä tapauksessa asia ei ole näin. Hallitusnikkarilla on esitys, jolla voidaan poistaa kaikki nämä mainitut ongelmat ja monia muita näiden lisäksi. Ja se on siitä hyvä, että se ei tarvitse rahoitusta, ei siis kolikon kolikkoa lisärahaa budjettiin.
Ehdotukseni on se vanha tuttu työttömyysturvalain muuttaminen siten että työttömyysturva on aina kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä. Koska kaikki työttömät saavat jo nykyisin täyttä työttömyystukea, kustannuksia ei synny lisää. Työttömät ainoastaan saavat lain muutoksen jälkeen tehdä työtä ja synnyttää sitä lisää.
Aivan itsenäisesti. Ja tämä sama tulee mahdolliseksi myös palkkatyötä tekeville. Hekään eivät tarvitse euroakaan lisärahaa, mutta saavat synnyttää uutta työtä niin että sitä riittää kaikille. Kannattaisi ottaa se käsittelyyn ja pistää vaikka maamme parhaat ekonomistit ja professorit tutkimaan syntyykö ehdotuksestani haittaa jos se toteutetaan. Jos ei synny, se kannattaisi silloin toteuttaa, sillä sehän ei lisää kustannuksia. Ja muutamassa vuodessa saisimme nämä ongelmatkin pois päiväjärjestyksestä ja yrityksetkin pysymään Suomessa.
Ja jotta asia olisi mahdollisimman helppo, tein valmiiksi uuden työttömyysturvalain jossa muutokset ovat valmiina. Se on valmis eduskuntaan kun joku lakimies tarkistaa vain kirjoitusvirheet pois mutta ei muuta asiasisältöä.
Valitettavasti se on isokokoinen ja sivusto sallii vain muutaman sadan ladata se tunnin aikana, joten voi olla että välillä siellä on estosivu joka kertoo että palaa asiaan muutaman tunnin kuluttua. Mutta kannattaa yrittää uudestaan jos ei heti näy.
Ehdotukseni löytyy osoitteesta http://www.geocities.com/ohitte/tlaki.htm
t. Hallitusnikkari

Vastaukset 6
Vanhimmat
tuota ministerien lupaamaa apua eivät saa kaikki irtisanotut? Eikö kaikille olisi yhtä tärkeää löytää nopeasti uusi työpaikka tai jatkokoulutusmahdollisuudet.
Perustuslakihan asettaa kaikki kansalaiset samanarvoiseen asemaan.
Amtöörijalkapallossa kaikki pelaajat juoksevat palloperässä isona joukkona. Ammattilaisjalkapallossa on harjoiutellut kuviot ja pelaajat ovat ryhmittyneet omille alueilleen tehden oman osansa silloin kun sen aika on.
Politiikassa kun UPM lomauttaa, kaikki ryntäävät antamaan tukea sille paikkakunnalle, jättäen muut alueet huomiotta. Voidaan siis kysyä, onko poliitikkomme amatöörejä vai ammattilaisia?
Hyvähän se on että edes joku viitsii kirjoitella
päättääjille mutta nuo vastaukset ovat aina
yhtä ympäripyöreitä,
miksiköhän noi viime vuoden 50.000 uutta työpaikkaa ei näy missään ja mistäköhän syntyy
ne uutta 100.000 työpaikkaa tällä irtisanomisvauhdilla,
ei nuo ministerin vastaukset ainakaan minuun putoa samaa kusetusta on jatkunut jo Manun ajoista, Kekkosen kaudella kokoonnuttiin hätäistuntoon kuin työttömiä pukkasi liikaa muistaakseni 250.000 tuhatta Hallitusnikkari korjaa jos muistan väärin,
suoranaisesti ei vastausta tullut yhteenkään Nikkarin kysymykseen sellaistahan se politiikka
on, minä en enää äänestä eduskuntavaaleissa enkä Pressanvaaleissa siellä ei ole yhtään
ns,luotettavaa edustajaa paitsi vaalien alla kyllä heh, äänestän heti sitä joka pystyy
todistamaan ihan oikeasti että on tehnyt jotain esim työttömyyden tai jonkun terveydenhuoltoon liittyvän asian hyväksi jotain mikä koskettaa minua päivittäisessä elämässäni
muutoin haistakaa kaikki kansanedustajat perse.
Työpaikkoja on varmaan syntynyt tuo 50 000, mutta jos niitä katoaa myös, ei se lisäys olekaan 50 000. Työn määrän minusta näkee selvästi sellaisesta asiasta kuin suomalaisten tekemästä työtuntimäärästä. Se oli edellisen hallituksen lopettaessa 4 000 000 000 tuntia vuodessa. Nyt se on 4 000 000 000 tuntia vuodessa. Eli tuntimäärä on pysynyt samana. Hallitus on onnistunut tavoitteessaan eli ylläpitämään työn määrän entisellään.
Jos työpaikat ovat lisääntyneet, mitä ne ovatkin tehneet, niin silloin meille on täytynyt syntyä enemmän osapäivätyöpaikkoja. Eli kun 50 000 kokopäivätyöpaikkaa muutetaan kahdeksi neljän tunnnin päiväksi, työtuntien määrä ei lisäänny, mutta työpaikkojen määrä lisääntyy viidelläkymmenellä tuhannella. Tämän näkee tilastoista selvästi, osa-aikaisten määrä on lisääntynyt monella alalla eli köyhien määrä lisääntyy kun ennen kokopäivättyötä tekevät ovat joutuneet puolipäivätyöhön.
Olen kuullut puhuttavan sellaisesta, että Kekkosen aikaan kun oli 40 000 työtöntä, hän iski nyrkkiä pöytään että asialle on tehtävä jotakin ja heti ja niin tehtiin, synnytettiin lisää työtä myös valtion toimesta. Nyt nyrkin isku tapahtuu sen vuoksi että työttömyyttä ei saa mennä vähentämään.
Kannattaa aina äänestää. Jos ei ole hyvää ehdokasta, kannattaa äänestää huonoa joka on vastaan nykyistä tilannetta. Jos kaikki tyytymättömät olisivat äänestäneet Niinistöä, olisi hän saanut miljoonan verran enemmän ääniä ja olisi valittu presidentiksi. Nyt olisi eri säpinä demareiden leirissä ja olisi pakko keksiä jotakin eduskuntavaaleihin.
Enää ei riittäisi nämä poliittiset puheet, vaan olisi toimittava eli luultavasti toteutettava ehdotukseni jotta kansalaiset äänestäisivät demareita eduskuntavaaleissa.
Mutta näinhän ei käynyt, seuraavissa eduskuntavaaleissa demareille riittää että on riittävästi köyhiä, he kyllä äänestävät demareita ja tyytymättömät jättävät äänestämättä. Eli seuraavienkin vaalien jälkeen demarit saavat jatkaa työttömyyden ylläpitämistä.
Onneksi hiljalleen pienellä painostuksella ehdottamani muutos saa lisäkannatusta. Palautteesta päätellen taas useampi päättäjä on piirun verran enemmän alkanut miettimään josko ehdotukseni olisikin kannattavaa toteuttaa.
Tämähän on toiminut tänne asti 90-luvulta hyvin.
Budjetti laaditaan näin:
-rakennetaan kehys (korkeus x leveys)
-otetaan edellisiin mittoihin sopiva laatikko
-laitetaan se kaikki"luonnontuote" laatikkoon ja suljetaan se yhteisvoimin
-esitellään saavutus kansalle silmät loistaen sekä posket ja niska punaisena.
-ei unohdeta heikoimpia
-runnotaan saavutus läpi kehyksien
-huokaistaan helpotuksesta ja ehkä vähän juhlitaan
Juhlimisen jälkeen kaikki kerääntyvät suureen salliin kehyksen toiselle puolelle toivorikkaana saavutuksen ympärille ja ihmetelemään.
Saavutus näyttää paljon suuremmalta.
Mitähän siihen onkaan laitettu jaettavaksi......
avaa sinä ,eikun sinä......
ja viimein rohkein uskaltaa avata sormet innosta vapisten ehkä pienenpieni pelko sydämmessään että riittääkö tästä nyt kaikille jaettavaksi.
Hän saa paketin auki ja kurkistaa varovasti sisälle ja sieltä löytyy heti päällimmäisenä tuttua "luonnontuotetta"....
Hän alkaa kuitenkin innokkaasti jakamaan kaikille laatikosta.
Hän on tottunut antamaan,suorastaan rakastaa antamista.
Jakaessaan hän päättää ottaa vasta sitten kun muut ovat jo saaneet ja jatkaa jakamista.Kun kaikki ovat saaneet osansa ja syvä hiljaisuus valtaa salin,on laatikko vielä lähes puolillaan.Hän katsoo ympärilleen iloisesti hymyillen ja kysyy" ovatko kaikki jo saaneet ".Muut nyökyttelevät hiljaa,hivenen pää painuksissa."Mutta enhän minä voi loppua ottaa yksin"hän sanoo ja samalla huudahtaa iloisesti hymyillen JAETAAN UUSI KIERROS !!!!!
Ympärilläolijat puistelevat päätänsä ja vakuuttavat lähes yhteen ääneen etteivät halua lisää.Joku joukosta huudahtaa"JÄTETÄÄN OSA VALMIIKSI SINNE LAATIKKOON".......ja kaikki ovat heti riemuissaan mukana ja kannattavat yksimielisesti ehdotusta.
Näin saatiin taas turvattua jo pitkään jatkunut perinne.
Ylijäämä jäi kuitenkin vaivaamaan.......johtuikohan se jotenkin laatikosta...ei siihen varmaan muuta selitystä voi olla koska kaikkihan saivat osansa....kukaan ei jäänyt ilman...ja itsekin otin riitävästi....eikä viimevuodesta noin paljoa ylimääräistä pitänyt jäädä......No seuraavien on helpompi aloittaa.
Hallitusnikkarilla uusi osoite nyt.
http://www.geocities.com/hallitusnikkari/