Kuinka usein pumppia / viikko

***

Hei,
Kuinka usein viikossa kannattaa käydä pumppi-tunneilla, jos tavoitteena on kropan kiinteyttäminen? Kannattaako painojen määrää vaihdella eri päivinä? Esim. vetää kerran viikossa isommilla, vai ainako maksimi?

8

2096

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Limone

      Itse olen sitä mieltä, että pari kertaa pumpia muun liikunnan ohella riittää. Itse olen tehnyt aina maksimipainoilla. Olen käynyt pumpissa pian kolme vuotta, mutta nyt saa riittää. Hartiat ovat kasvaneet leveyttä jo liikaa. Olen harrastanut aikoinani uintia, joten se varmaan myös vaikuttaa asiaan. Mutta jos teet isoilla painoilla niin taatusti myös pumpissa massa kasvaa. Vaikka jotkut täällä väittävät, että pumpissa ei lihasmassa varsinaisesti kasvaisi.

      • ...

        Itsekin kävin kaksi vuotta pumpissa, eikä mulle kyllä ainakaan tullu yhtään näkyvämpää lihasta. Rimppakinttuna pysyin. Kaikki sarjat sain tehdä hampaat irvessä loppuun, et painoa kyllä luultavasti oli tarpeeksi. Vasta kun siirryin punttisalin puolelle lyhyempiä sarjoja tekemään, alkoi habakin kasvaa ja vauhdilla :)

      • milla

        Alkuperäiseen kysymykseen vastaan että 2-3 kertaa pumppia viikossa, vaihtoehtona salitreeni. Lihaskunnossakin on tavallaan kaksi vaihdetta: pienillä painoilla voit ylläpitää lihaskuntoa ja kiinteytyä, isoilla painoilla voit kasvattaa lihaskuntoa (ja massaakin) ja myös kiinteytyä.

        Minun on vaikea kuvitella että hartiat kasvaisivat leveyttä pumpin ansiosta. Hartiassa ei paljon sellaista lihasta ole joka näkyisi, käsivarsissa se treeni varmaan näkyykin. Se miksi hartiat saattavat tuntua leveämmiltä lienee että ryhti on parantunut treenissä ja ne hartiat ovat sikäli oikealla paikallaan paremmin kuin ennen.

        Lisäksi haluan rohkaista treeniin! Lihas ei ole pahasta ja se saa näkyäkin. Pumpissa ja salitreenissä kun sitä tekee muutaman kerran viikossa et saa 'Kike elomaa'-lihaksia joten on turha pelätä sitä massan kasvua. Jos syöt terveellisesti ja liikut muutenkin niin kaikki lienee ok.

      • Limone
        milla kirjoitti:

        Kyllä olkapäihin saa pyöreyttä pumpissakin. Periaatteessa olkapäät saavat treeniä selkäliikkeessä, kun tehdään rinnalta nostoja ylös sekä varsinaisessa olkapääsarjassa tunnin lopussa.

        Itse teen selkäsarjan niin, että tangossa on yhteensä 15 kg, olkapäissä yleensä yhteensä 7 kg. Sitten kun kaikissa muissakin jumpissa treenataan olkapäitä tekemällä käsivarsien nostoja sivulle, niin kyllä siinä olkapää pyöristyy siinä missä salillakin.

        Reisiin ja pakaroihin saa taatusti pyöreyttä pumpissakin, kun laittaa tankoon vähintään 20 kg. Jos treenaa 10 kilolla, niin ei se paljon vaikuta.

        Itse käyn myös stepissä ja spinningissä, jotka myös osaltaan vaikuttavat jalkojen lihasten muotoon. Stepissä tulee paljon ponnistuksia ja hyppyjä.

        Mielestäni kaikki riippuu siitä, millä teholla kukin treeninsä tekee. Jos tekee sellaisilla painoilla, että ei tunnu missään eikä koskaan lisää niitä, niin ei varmasti pumpissakaan kehity.

      • ...
        ... kirjoitti:

        Itsekin kävin kaksi vuotta pumpissa, eikä mulle kyllä ainakaan tullu yhtään näkyvämpää lihasta. Rimppakinttuna pysyin. Kaikki sarjat sain tehdä hampaat irvessä loppuun, et painoa kyllä luultavasti oli tarpeeksi. Vasta kun siirryin punttisalin puolelle lyhyempiä sarjoja tekemään, alkoi habakin kasvaa ja vauhdilla :)

        Niin no. Eihän se pelkkä paino siellä tangon päässä sitä lihasta kehitä, vaan se että tekee liikkeet oikein. Valitettavan usein pumpissa näkee tyyppejä, joilla painot tangon päässä on ihan järettömät ja tekniikka niin onneton, ettei liike varmasti tunnu missään muualla kuin siellä omien korvien välissä.

      • Anonyymi
        ... kirjoitti:

        Itsekin kävin kaksi vuotta pumpissa, eikä mulle kyllä ainakaan tullu yhtään näkyvämpää lihasta. Rimppakinttuna pysyin. Kaikki sarjat sain tehdä hampaat irvessä loppuun, et painoa kyllä luultavasti oli tarpeeksi. Vasta kun siirryin punttisalin puolelle lyhyempiä sarjoja tekemään, alkoi habakin kasvaa ja vauhdilla :)

        Miten söit?

    • Katri2006

      puolitoista vuotta säännöllisesti 2 kertaa viikossa(mitä nyt tauot kun olen ollut flunssassa). Maha on pienentynyt eniten ja ihan kivasti oon kiinteytynyt..Lisänä on ollut vaan tunnin kävelylenkit 1-2 krt viikossa. Ja jotkut samanaikaa käyneet tekee paljon isommillakin painoilla. Olen tälläinen ` ohutjalkainen ja kätinen` luonnostaan, ja mahaan on aina ekana kertynyt kilot. Kädet ja jalatkin kyllä ovat tulleet paremman muotoisiksi..

    • M-36

      Oon käynyt pumpissa yli kolme vuotta muutamaa taukoa lukuunottamatta. Nyt teen punttitreeniä. Edellinen pumppijakso oli syyskuun puolivälistä tammikuun loppuun. Aloitin syyskuussa (rel.54) suunnilleen näin:
      kyykky 10kg
      rinta 10kg
      selkä 10kg
      ojentajat 7kg
      haba 7kg
      askelkyykky 7kg
      hartioissa 3-4kg käsipainot ja tangossa 7kg

      Siitä siis lähdin. Aloitin 2x/vko ja lisäsin -> 3-4x/viikko. Edetessä aloin vaihdella painoja tyyliin: kokonaan raskas -> kokonaan kevyt -> selkä/vatsa painotteinen -> käsipainotteinen -> jalkapainotteinen -> kevyt -> kokonaan raskas jne.

      Enimmillään mulla oli painot eri liikkeissä tammikuussa seuraavat (ei toki kaikki enarit samalla tunnilla!):

      kyykky 40kg
      rinta 32kg
      selkä 35kg
      ojentajat 25kg (5kg käsipainot kick backeissä)
      haba 17kg
      askelkyykky 20kg
      hartiat 5kg käsip. ja tangossa 15kg
      vatsoissa 10kg lisäpainot.

      Vannon ja vakuutan että liikkeet tuli tehtyä >80% oikein ja viimeisen päälle! Varsinkin enareissa olin tarkkana. :-)

      Ja voin myös vakuuttaa, että massaa tulee! Riippuu tietysti lähtötilanteesta. Ja kyllähän sitä salitreenillä helpommin/enemmän saa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      74
      3870
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      93
      3251
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      116
      2547
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      19
      1730
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      75
      1516
    6. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      126
      1481
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      75
      1413
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      100
      1400
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1103
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      59
      1091
    Aihe