Olen itse 30-vuotias, mutta haluaisin herättää keskustelua ja ajatuksia aiheesta sukupolvien välinen keskusteluyhteys. Itse olen havainnut jonkinlaisia ongelmia oman ikäluokkani ja äitini ikäisten (60 v) naispuolisten henkilöiden välillä suuriakin ongelmia kommunikoinnissa.
Provosoin vähän jotta voisin ilmaista oman näkökantani asiasta miksi ristiriitoja syntyy.
Olen muutaman kerran meinannut jäädä liikennevaloissa keski-ikäisen naisen yliajamaksi. Miehet ja nuoremmat naiset käyttäytyvät mielestäni paremmin liikenteessä. Olen myös saanut erilaisia kommentteja iästäni ja lapsuudestani nimenomaan keski-ikäisten naisten suusta. Esimerkiksi naispuolinen isännöitsijä sanoi että vaadit kylpyhuoneremonttia sen takia että olet aina saanut lapsena kaiken mitä haluat. Hän ei tiedä lapsuudestani mitään eikä se mielestäni liittynyt asiaan ollenkaan. Lisäksi esimerkiksi työpaikallani juuri keski-ikäiset naiset jättävät tervehtimättä. Mielestäni ikä ei ole luonteenpiirre enkä siksi halua leimata kaikkia ikäryhmään kuuluvia naisia epäkohteliaiksi mutta kieltämättä välillä tekisi mieli tehdä niinkin.
Mutta en pysty uskomaan että nämä lukuisat kokemukseni ovat sattumaa. Enkä myöskään sitä että käytökselle ei olisi syytä. En ole tietoisesti halunnut ärsyttää ko henkilöitä mutta ilmeisesti minussa ja ikäisissäni naisissa on jotain mikä äitimme ikäisiä naisia ärsyttää tai sitten kyse on erilaisesta kommunikoinnista.
Olisin kiitollinen jos joku jaksaisi valottaa minulle seuraavia päättelyketjuja: olimme äitini kanssa kahvilassa rupattelemassa. Äitini kertoi minulle juuri yhdestä sukulaisestamme jonka äitini oli juuri tavannut. He eivät ole usein tekemisissä keskenään eivätkä soittele usein toisilleen. Kesken rupattelumme äitini känny soi. Hän sanoi heti varmana tietona että nyt se sukulainen soittaa. Ihmettelin hieman että mistä sen voi tietää. Ei se ollut sukulainen. Oli äitini miesystävä joka soittaa hänelle useimmiten ja joka odotti häntä jo kotiin. Minusta olisi ollut loogisempaa päätellä että se on vaikka tämä miesystävä.
Toinen sattumus: erään tuttumme tytär kuoli auto-onnettomuudessa. Hän kertoi jälkikäteen että tytär oli soittanut onnettomuutta edeltävänä ja ollut jotenkin ystävällinen, varmaan tiesi kohtalonsa. Minä putoan tuossa päättelyketjussa taas täysin. Jos on ystävällinen puhelimessa niin miten siitä voi päätellä että kuolee kohta onnettomuudessa?
Lisäksi ihmettelen sitä että miksi pitää imuroida ja pestä lattiat kerran viikossa vaikka olisi pää paketissa eikä vieraitakaan tulossa? Miksei mökillä voi olla rauhassa, miksi pitää haravoida kädet rakoille? Miksi on tuomittavaa nukkua viikonloppuna puoleenpäivään? Minusta on tärkeintä että itse ja lähimmäiset nauttivat enkä näe mitään järkeä nousta ylös tiettyyn aikaan ellei ole kiire mihinkään.
Älkää ymmärtäkö minua väärin. En halua tuomita. Haluan ymmärtää. En ole päässyt ikäryhmänne edustajien kanssa kunnon keskusteluyhteyteen. Koska asia kuin asia otetaan henkilökohtaisesti. Liittyykö tämä erilaisiin olosuhteisiin lapsuudessa vai ikään vai mihin? Tässä on pakko olla jtn mitä en ymmärrä. Vastaavia ongelmia minulla ei siis ole ollut oman ikäisteni ja itseäni nuorempien naisten eikä minkään ikäisten miesten kanssa. Siksi ajattelin että tässä voisi olla kyse sukupolvierosta. Vastaavia kokemuksia on ikäisilläni naisilla ja olemme tästä usein keskenämme keskustelleet.
Sukupolvien välistä keskustelua
41
2084
Vastaukset
- outo lintu
Olet tainnut tutustua vain perinteisen äitiroolin ja aviovaimon pääasiana pitäneisiin ikäluokan edustajiin.
On meitä muitakin, jotka ovat eläneet oman itsenäisen elämän riippumattomina ja omillaan toimeentulevina. Omat lapseni ovat 24, 27 ja 28v. Tyttäreni on keskimmäinen, lähes päivittäin puhelimessa tai mesessä jutellaan. Ei ole kuilua.
Toisin oli oman äitini kanssa, ei lainkaan koskaan samalla aaltopituudella. Olen tosi onnellinen, ettei minulle käynyt samoin. - *Satu
ensin tyttärenä, sitten morsiamena, vaimona, äitinä, anoppina, isoäitinä...
Sisarenakin, sen unohdin...
Kun olet kokenut useamman roolin, mihin elämä sinut 'pakottaa', sitten ymmärrät.
Kun en tunne äitiäsi, minun on mahdoton vastata kysymyksiisi.
Silti vaikutat miellyttävältä ja tutulta, varmaan minustakin on joskus tuntunut tuollaiselta oman äitini kanssa, en tiedä.
Ainoa, mitä voin sanoa, on, että sanot hänelle joskus jonkin hyvän sanan, et vain isällesi.
Jos käyttäydyt imeväisikäisen tavoin, vaadit hellyyttä olemalla pahantuulinen ja vihainen, niin silloin et ole vielä kolmekymppinen mieleltäsi. :-D
Kaikkea hyvää! Lämpenevää kevättä!
~- joka...
minulle pikkutyttönä ennusti. Hän otti kymmenen pitkää arpaheinää, sitoi niiden keskikohtaan solmun ja sitten solmi parittain yhteen heinät sekä ylä- että alapäästään.
"Jos keskisolmun avatessamme tulee yksi iso ympyrä, silloin elämäsi tulee menemään loistavasti, jos tulee kaksi sisäkkäistä ympyrää, sitten hyvin, jos tulee irrallisia pareja, ei oikein hyvin..jne."
Näin jutteli äiti solmiessaan pikkutytölleen arpaheiniä.
Sitten keskisolmu avattiin suuren jännityksen vallassa. Osaanko elää niin hyvin, että saan ison ympyrän?
Varovasti availtiin ja ---surprise! - surprise!
ISO YMPYRÄ MINULLE ! ! !
Äiti halasi vieressään istuvaa pikkutyttöä onnellisena, tyttö oli vielä onnellisempi.
{Joskus olen miettinyt, miten hän sen teki?} - Äiti ei ollut
joka... kirjoitti:
minulle pikkutyttönä ennusti. Hän otti kymmenen pitkää arpaheinää, sitoi niiden keskikohtaan solmun ja sitten solmi parittain yhteen heinät sekä ylä- että alapäästään.
"Jos keskisolmun avatessamme tulee yksi iso ympyrä, silloin elämäsi tulee menemään loistavasti, jos tulee kaksi sisäkkäistä ympyrää, sitten hyvin, jos tulee irrallisia pareja, ei oikein hyvin..jne."
Näin jutteli äiti solmiessaan pikkutytölleen arpaheiniä.
Sitten keskisolmu avattiin suuren jännityksen vallassa. Osaanko elää niin hyvin, että saan ison ympyrän?
Varovasti availtiin ja ---surprise! - surprise!
ISO YMPYRÄ MINULLE ! ! !
Äiti halasi vieressään istuvaa pikkutyttöä onnellisena, tyttö oli vielä onnellisempi.
{Joskus olen miettinyt, miten hän sen teki?}taikauskoinen, tämä oli vain keino rohkaista pikkutyttöä. Ja osoittaa ystävyyttä ja hyvyyttä.
- ii-li
Mikään kuvaamasi ei ole leimallista 60-vuotiaille.
Minua nimenomaan nuoret eivät tervehdi työpaikalla, tarkoitan, etteivät he vastaa, kun itse tervehdin. - Yks hailee. Tiedänpähän, missä paikkani on. Ikäväksi asian tekee se, että kun he kaipaavat apuani, niin he ovat kovinkin nöyriä. Kymmenen minuutin kuluttua he eivät ole tuntevinaan. Voi tietysti olla, ettei heille kukaan ole ikinä opettanut käytöstapoja.
Jokin äitisi kommentti kännykkäsoitosta ei todellakaan ole mikään syy ajatella, että koko ikäluokka olisi jotenkin pihalla kaikesta.
Jos äitisi pesee yhtenään lattioita, niin ei sekään ole mikään syy ajatella, että koko ikäluokka tekisi niin. Minun äitini toimi juuri noin nuorena, mutta sen jälkeen, kun ei enää ollut muita auttamassa häntä, niin koko asia unohtui täysin. Yksikään tuntemistani ikäisistäni naisista ei toimi noin. Kaikken vähiten minä itse miehenä.
Liikenteestä en osaa sanoa sitä enkä tätä. En milloinkaan kiinnitä huomiota autoilijan sukupuoleen tai ylipäänsä autoilijaan. Suojatiellä katselen autoja, en kuljettajia.- mutta minä tunnen pääsky
kolmikymppisiä kohtaan samoin kuin omia nuoriani kohtaan.
Vihreitä ja yleensä pitävät minua vertaisenaa.
Työelämässä ollessani 35,nen kuljimme nuorten kanssa useasti retkillä.
Meillä meni ilman vaikeuksia vaikka he olivat aika hullussa iässä.!3,18 v vuoden välillä.
Pidin arvossa heidän ajatuksiaan he olivat fiksuja.
Aina tuntui että eroavaisuus on vain vuosissa ei ajattelussa.
Vastaan periaatteesta vain rekatuun kirjoitukseen.Koska palstasta tulee halju kun ei ole yhtään nikkiä näkösällä. - mirjamarja
mutta minä tunnen pääsky kirjoitti:
kolmikymppisiä kohtaan samoin kuin omia nuoriani kohtaan.
Vihreitä ja yleensä pitävät minua vertaisenaa.
Työelämässä ollessani 35,nen kuljimme nuorten kanssa useasti retkillä.
Meillä meni ilman vaikeuksia vaikka he olivat aika hullussa iässä.!3,18 v vuoden välillä.
Pidin arvossa heidän ajatuksiaan he olivat fiksuja.
Aina tuntui että eroavaisuus on vain vuosissa ei ajattelussa.
Vastaan periaatteesta vain rekatuun kirjoitukseen.Koska palstasta tulee halju kun ei ole yhtään nikkiä näkösällä.Hei Pääsky!
"Vastaan periaatteesta vain rekatuun kirjoitukseen.Koska palstasta tulee halju kun ei ole yhtään nikkiä näkösällä."
Minä luen palstaa ja osallistun, jos olen asiasta kiinnostunut. En hirveän usein ole, mutta sillä ei minulle ole merkitystä, ovatko keskustelijat siihen mennessä olleet rekattuja tai rekkaamattomia. Kyllä minusta kaikkien mielipiteet ovat lukemisen arvoisia.
Jos alan seurata jotakin keskustelua, luen kaikki kommentit.
Joskus en ole rekisteröitynyt, mutta innostun ehkä vastaamaan, ja silloin voinkin valita hetkellisen nimimerkin, joka liittyy kyseessä olevaan aiheeseen.
Uskon, että moni muukin sen tekee, sillä emme kai ole sitoutuneet käyttämään rekisteröityä nimimerkkiämme joka kerran palstalla käydessämme?
Niin että vastaa kuitenkin, jos keskustelu kiinnostaa. Onhan hyvä keskustelu aina parempi, kuin pelkkien heittojen ritirampsut, joita myöskin rekattujenkin kirjoittamina joskus olen huomannut.
Keskusteluterveisin
mirjamarja - Pääsky64
mirjamarja kirjoitti:
Hei Pääsky!
"Vastaan periaatteesta vain rekatuun kirjoitukseen.Koska palstasta tulee halju kun ei ole yhtään nikkiä näkösällä."
Minä luen palstaa ja osallistun, jos olen asiasta kiinnostunut. En hirveän usein ole, mutta sillä ei minulle ole merkitystä, ovatko keskustelijat siihen mennessä olleet rekattuja tai rekkaamattomia. Kyllä minusta kaikkien mielipiteet ovat lukemisen arvoisia.
Jos alan seurata jotakin keskustelua, luen kaikki kommentit.
Joskus en ole rekisteröitynyt, mutta innostun ehkä vastaamaan, ja silloin voinkin valita hetkellisen nimimerkin, joka liittyy kyseessä olevaan aiheeseen.
Uskon, että moni muukin sen tekee, sillä emme kai ole sitoutuneet käyttämään rekisteröityä nimimerkkiämme joka kerran palstalla käydessämme?
Niin että vastaa kuitenkin, jos keskustelu kiinnostaa. Onhan hyvä keskustelu aina parempi, kuin pelkkien heittojen ritirampsut, joita myöskin rekattujenkin kirjoittamina joskus olen huomannut.
Keskusteluterveisin
mirjamarjatuntee edes jonkin verran keskustelu kumppaniansa.Kun joku sanoo nikittä ei sillä ole merkitystä kun ei tiedä kuka sen sanoo.
Jos en kehtaa sanoa jotain asiaa omalla merkillä silloin en käytä.
- selvää, että vanhat kotkat
on ylpeitä.
Sen sijaan, ei siivota aina tarvii. - Repekka*
Minä olen kai poikkeus, olen yli 60-vuotias.
Nukun niin pitkään kun haluan jos ei ole mitään menoja.
Siivoan vasta sitten kun en itse enää viihdy.
Lehtiä haravoin vain pakon edessä,jos kantautuu paljon sisälle.
Nurmikko kasvaa siitä huolimatta ihan hyvin jos ei paremminkin.
Otan viikonloppuna valkkaria.
Juttelen tyttäreni kanssa tasa-arvoisesti.
Ajan autoa paremmin kun juuri kortin saneet pojanklopit.
En passaa lapsiani enkä vieraita muulloin kun itse haluan.
Minulla on 20-vuotta nuorempi mies ystävä.
En silti esitä mitään nuorekasta, pukeudun aika sovinnaisesti.
Ja kunnioitan vanhempia ihmisiä.
Me vanhemmat naiset ollaan jostain syystä syyllisiä kaikkeen mahdolliseen.
Sinä kirjoitit ihan mukavasti, kai sinulla on kuvailemiasi kokemuksia.
Mmutta on minullakin hyviä ja huonoja kokemuksia kaikenikäisistä ihmisistä niin miehistä kun naisitakin. kysymys on enemmän yksilöistä kuin ikäluokista.
Jokaisen ryhmään mahtuu kaikenlaisia yksilöitä, eivätkä kuvaamasi tarinat sovi mielestäni kehenkään tuttuuni ko. ikäluokan edustajaan.
Itsekin alan kohta kuulua siihen, enkä todellakaan voisi kuvitella mallien istuvan minulle. Ehkä kyse on jostain ikinaisellisesta salaisesta koodista, joka isketään tosinaisiin.
Vastaavia ilmiöitä saattaa löytyä nuoremmistakin naisista. Koen tutummaksi sinun kuin äitisi ajattelun ja toimintamallit, enkä kuitenkaan ole mitenkään erityisen nuorekas.- Tim - Antti
Vai mitä sanoisit, jos joku esittäisi, että kaikki kolmekymppiset ovat samanlaisia keskenään. Tai kaikki pohjalaiset ovat samanlaisia keskenään. Tai kaikki karjalaiset ovat samanlaisia keskenään. Tai kaikki appiukot ovat identtisiä. tai kaikki miniät ovat samanlaisia!
EIVÄT todellakaan OLE !
Kaikissa on kaikenlaisia. Mutta se on totta, että joku mies saattaa hoidattaa itseään vaimollaan, niinkuin olisi itse jalaton ja kädetön. Hän vain asettuu lasten jatkoksi riviin, jotta hänetkin hoidettaisiin. Hän vain haluaa päästä vähällä työllä. Mutta eivät kaikki.
Ja ymmärrän kyllä, jos tuo mutsi uupuu, on aivan loppuun palanut, eikä toivo "miesystävän" soittavan. Tuon saman hyypiön, joka pakotti hänet naimisiin ja lupaili kuinka hyvä naisen on olla hänen kanssaan. Sitten liittoutui anopin ja sisarten kanssa omaa vaimoaan vastaan. Tämä tarina on tosi. - VeetiM
Tim - Antti kirjoitti:
Vai mitä sanoisit, jos joku esittäisi, että kaikki kolmekymppiset ovat samanlaisia keskenään. Tai kaikki pohjalaiset ovat samanlaisia keskenään. Tai kaikki karjalaiset ovat samanlaisia keskenään. Tai kaikki appiukot ovat identtisiä. tai kaikki miniät ovat samanlaisia!
EIVÄT todellakaan OLE !
Kaikissa on kaikenlaisia. Mutta se on totta, että joku mies saattaa hoidattaa itseään vaimollaan, niinkuin olisi itse jalaton ja kädetön. Hän vain asettuu lasten jatkoksi riviin, jotta hänetkin hoidettaisiin. Hän vain haluaa päästä vähällä työllä. Mutta eivät kaikki.
Ja ymmärrän kyllä, jos tuo mutsi uupuu, on aivan loppuun palanut, eikä toivo "miesystävän" soittavan. Tuon saman hyypiön, joka pakotti hänet naimisiin ja lupaili kuinka hyvä naisen on olla hänen kanssaan. Sitten liittoutui anopin ja sisarten kanssa omaa vaimoaan vastaan. Tämä tarina on tosi.Tutkimusten mukaan vähiten onnettomuuksia aiheuttavat keski-ikäiset naiset ja vanhemmeat.
- Meikä
jo 70v. vanha, mutta ei minulla ole lasteni kanssa ollut mitään vaikeuksia. Keskustelemme kuin samanvertaiset konsanaan. Soittelemme päivittäin ja emme koskaan riitele keskenämme.
Kyllä minäkin kerran viikossa imuroin huushollini, mutta siksi vaan kun pienimmät lastenlapseni ryömivät ympäriinsä niin ei ole mukava, jos pölyt vetävät vaatteisiinsa.
Minä en aja autoa, mutta mieheni kyllä väittää, että vanhat naiset ovat tulppana tiellä. Lienevätkö, en tiedä.
Kunhan oman huushollin perustat, kukaties ymmärrät äitiäsikin paremmin. Joillekin siisteys, sekä ulkona että sisällä, on viihtymisen A ja O.
Menestystä elämäsi polulle!!! - Kaino Untamoinen
Sotien jälkeen oli pulaa kaikesta. Elintarvikkeet ja vaatteet olivat kortilla 50-luvun alkupuolelle saakka.
Ahkeruus oli äärimmäinen hyve. Sen lisäksi nuukuutta arvostettiin.
Ehkäpä nämä tällaiset asiat jättivät lähtemättömän jälkensä ihmisiin koko loppuelämän ajaksi. Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että vertaat omaa ikäluokkaasi keski-ikäisiin. Nythän kuitenkin olet itse juuri päässyt keski-ikään ja äitisi ikäluokka on sieltä juuri poistumassa seniorien kasvavaan joukkoon.
Pääset siis kohtapuoleen "sisäpiiriin" kuuluvana seuraamaan tilanneta, eli sitä, miksi ne keski-ikäiset naiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät.
Ihmisen toimintatavat muuttuvat iän mukana. Ovat aina muuttuneet ja tulevat luultavasti sinullakin muuttumaan. Vanhetessa tullaan säännöllisemmiksi, ei nukuta puoleen päivään jne. Arvostuksetkin muuttuvat.
Toisaalta omakin tyttäreni on minulle usein puhunut, että keski-ikäiset naiset ovat jokapaikassa soittamassa päätään nuoremmille, tunkemassa kyynärpäätaktiikalla busseihin jne. Nyt hänkin on ylittänyt 30 vuotta ja em. puheet ovat harventuneet, mutta eivät loppuneet.- Pääsky64
miten kehittynyt voi olla 35v,nuori.Tyttäreni kanssa keskustellessa ällistyn sen tarkkanäköisyyttä ja huomiokykyä.
Se näkee kaiken minustä läpi paremmin kuin mies.Minä en ollut nuin tietävä siinä iässä.Eikä yksin minusta vain ketä se tapaa.
Jo pelkästä ilmapiiristä se tietää sanomatta.
Turhaa on puhua tyhjää sellaisille.
Meillä on yhdessä niin hauskat jutut ettei kenenkään toisen kanssa.Kyllä myös poikien kanssa lentää.Tekevät sellaisia heittoja että pitää tosissaan pitää puolensa.
- *Sanni*
Kiitos kaikille kommenteista!
Ensinnäkään, en haluaisi yleistää. Olen tavannut tietysti monenlaisia tämän ikäryhmän edustajia ja toki siitä löytyy kaikenlaisia ihmisiä. Joidenkin kanssa keskustelu sujuu hyvin eivätkä he ole sellaisia kuten kuvailin. Tietysti sama juttu oman ikäisteni kanssa. Luonteita on yhtä monia kuin ihmisiä.
Mutta edelleen voisin väittää että olen huomannut joitakin yhdistäviä tekijöitä 50-60 -vuotiaiden naisten välillä.
Yksi on huono itsetunto, joka ilmenee erilaisilla tavoilla. Yksi niistä on tämä, jonka yksi vastaajistakin mainitsi, että "kaikesta syytetään keski-ikäisiä ja vanhempia naisia". En tiedä mistä se käsitys on tullut. Ainakaan oman ikäiseni eivät tietääkseni syytä mitään ikäryhmää mistään.
Toinen esiintymismuoto huonosta itsetunnosta on se että jos vaikka esimies tekee heidän mielestään älyttömän päätöksen niin siitä ei mennä sanomaan suoraan pomolle vaan murmutetaan siitä kahvihuoneessa ja kotona. Minä en ymmärrä miksei niin pitkällä kokemuksella ole rohkeutta mennä sanomaan suoraan pomolle koska todennäköisesti kokemusta on alalla paljon enemmän kuin pomolla ja pomokin yleensä toivoisi vuorovaikutusta. Tai sitten asia otetaan henkilökohtaisesti vaikka asioiden pitäisi riidellä eikä ihmisten.
Toinen asia, johon olen kiinnittänyt huomiota ja joka mielestäni aiheuttaa kommunikointikatkoksia, on mystiikka. Siis nämä enkelit ja aavistukset. Ja päätelmät joiden logiikkaa minun on vaikea seurata. Esimerkkinä tämä aavistus siitä että joku soittaa. Ne päätelmät eivät noudata todennäköisyyksiä vaan siinä on jokin uusi aisti, ulottuvuus jota minä en pysty seuraamaan. Väittäisin että tätäkin esiintyy enemmän vanhemmilla kuin nuoremmilla ja etenkin naisilla.
Tämä autoilija-yleistykseni johtui siitä että olen "pienen" ikäni harrastanut lenkkeilyä ja pyöräilyä todella paljon eli liikun päivittäin min 10 km tuolla ulkona liikenteessa. Jalankulkijana tai pyöräilijänä. Ja olen käytännön kokemuksien myötä oppinut ennakoimaan tienylitystäni niin että suojatielle ei kannata yrittääkään jos suojatietä on lähestymässä taksikuski tai tämän käsiteltävän ikäryhmän nainen. Toki löytyy poikkeuksia, mutta näin se menee useimmiten. Voi tietysti myös olla että olen viimeisen 10 vuoden aikana törmännyt vain ääritapauksiin, mutta kyllä minusta minulla on tästä jo aika suuri otos.
Toin ehkä liikaa esille äitini avauksessani, minulla on hyvät välit äitini kanssa ja hän on mielestäni keskimääräisestä poikkeava tapaus. Siihen suuntaan että minun on helpompi ymmärtää häntä kuin ehkä joitakin muita mutta se saattaa johtua siitäkin että tunnen hänet niin hyvin.
Haen tässä nyt enemmän niitä yleisiä eroja. Tai sitten sitä ettei niitä ole. Että tunnetteko te, tämän ikäryhmän edustajat, että tulkitsen väärin? Ärsytämmekö me 3-kymppiset teitä jotenkin? Joskus on tullut sekin mieleen että onko 60 -ikäisten (myös miesten) vaikea suhtautua ikäisiini kuten aikuisiin koska omat lapset ovat suunnilleen saman ikäisiä. Tuleeko sellainen olo että voiko tuo tietää mistään mitään ja voiko tuota ottaa vakavasti, tuohan voisi olla minun lapseni? Tai että miten tuo voi tietää mitään, kun ei ole kokenut pula-aikaa? Tämä mystiikka-puoli minua kiinnostaa erityisesti, ne päättelyketjut ja niitä olemme ihmetelleet ikätovereideni kanssa usein. Joku vastaajista taisi vastata että äitini toivoi että välillä soittaisi joku muu kuin miesystävä. Minusta toivominen ja arvaaminen on eri asia. Jos puhelin soi, päättelen että siellä soittaa se joka useimmiten soittaa/jonka pitäisi soittaa eikä se jonka toivoisin soittavan.- MUMMELI1
Se,ettet ole päässyt keskusteluyhteyteen n 60 kanssa ei kyllä johdu iästä tai sitten se johtuu itsestäsi. Kyllä minä ainakin pystyn keskustelemaan ja olemaan jopa ystävä lapsieni ikäisiin ihmisiinkin.
Ethän itse ajattele tämän ikäisiä johonkin katekoriaan.
Älä arvostele kaikkia ikäisiämme äitisi tapojen mukaan.
Ketä tarkoitat keski-ikäisillä? Jos tarkoitat 60: siä niin niin tervehtimis jutut eivät ainakaan pidä paikkaansa. Meidät juuri on opetettu tervehtimään ... 30: sistä en ole ninkään varma.. riippuu kotikasvatuksesta.
Lisäksi tapauskolliset siivoamis ja haravoimis -ylösnousemis pakot ovat persoonallisia juttuja.
Eivät niinkään ikä juttuja ,vaikka meidät on tunnollisksi opetettukin osaamme kyllä löysäilläkin juuri 60 set ,vanhemmat eivät ehkä niinkään.
Itsetunto kysymys voi ehkä pitää paikkansa ,sillä meidän ikäisemme on kasvatettu siten että pitää olla vaatimaton. Itse tunto ei välttämätä ole huono vaan ei tuoda esille omia kykyjämme ,ollaan vaatimattomia ,vaikka kapinoidaankin salassa.
Enkelit ja aavistukset ehkä selittyvät sillä ,että on enemmän aikaa miettiä asoita ja niin tulee jo ennakoitua tuleva tilanne joka joskus satuu kohdalleen hyvässä ja pahassa ,tyyliin sitähän minä josanoin tai muuten....
Liikenneasoissa satun olemaan kohde. 50vuotiaana liikenneonnettomuudessa vammautunut ja siitä asti eläkeellä ollut ..toinen osapuoli oli juuri 30 nuori mies ... ajoi melkein suorastaan autolla päälle . Pitkän ajan päästä onnettomuudesta hän otti yhteyttä ja asiat on sovittu ,mutta tietty katkeruus kyllä jäi ,muuttuihan elämäni täysin loppuelämäksi ,hyvä ,etttä hengissä selvisin. - *Sanni*
MUMMELI1 kirjoitti:
Se,ettet ole päässyt keskusteluyhteyteen n 60 kanssa ei kyllä johdu iästä tai sitten se johtuu itsestäsi. Kyllä minä ainakin pystyn keskustelemaan ja olemaan jopa ystävä lapsieni ikäisiin ihmisiinkin.
Ethän itse ajattele tämän ikäisiä johonkin katekoriaan.
Älä arvostele kaikkia ikäisiämme äitisi tapojen mukaan.
Ketä tarkoitat keski-ikäisillä? Jos tarkoitat 60: siä niin niin tervehtimis jutut eivät ainakaan pidä paikkaansa. Meidät juuri on opetettu tervehtimään ... 30: sistä en ole ninkään varma.. riippuu kotikasvatuksesta.
Lisäksi tapauskolliset siivoamis ja haravoimis -ylösnousemis pakot ovat persoonallisia juttuja.
Eivät niinkään ikä juttuja ,vaikka meidät on tunnollisksi opetettukin osaamme kyllä löysäilläkin juuri 60 set ,vanhemmat eivät ehkä niinkään.
Itsetunto kysymys voi ehkä pitää paikkansa ,sillä meidän ikäisemme on kasvatettu siten että pitää olla vaatimaton. Itse tunto ei välttämätä ole huono vaan ei tuoda esille omia kykyjämme ,ollaan vaatimattomia ,vaikka kapinoidaankin salassa.
Enkelit ja aavistukset ehkä selittyvät sillä ,että on enemmän aikaa miettiä asoita ja niin tulee jo ennakoitua tuleva tilanne joka joskus satuu kohdalleen hyvässä ja pahassa ,tyyliin sitähän minä josanoin tai muuten....
Liikenneasoissa satun olemaan kohde. 50vuotiaana liikenneonnettomuudessa vammautunut ja siitä asti eläkeellä ollut ..toinen osapuoli oli juuri 30 nuori mies ... ajoi melkein suorastaan autolla päälle . Pitkän ajan päästä onnettomuudesta hän otti yhteyttä ja asiat on sovittu ,mutta tietty katkeruus kyllä jäi ,muuttuihan elämäni täysin loppuelämäksi ,hyvä ,etttä hengissä selvisin.Tässä tuli hyviä esimerkkejä. Nimenomaan pitäisi katsoa peiliin ja siksi koitankin keskustella teidän kanssanne tätä kautta. Haluan ymmärtää ja keskustella. Onneksi pystyn joidenkin teidän ikäistenne kanssa keskustelemaan syvällisestikin, mutta usein huomaan perustavaa laatua olevia eroja. Juuri tämä että jos haluan keskustella jostain asiasta niin se otetaan henkilökohtaisesti. Esimerkki talonyhtiöstämme: yritän ehdottaa muutoksia vaikkapa pihavalaistukseen isännöitsijälle (60-vuotias nainen). Hän tulkitsee minut niin että haluan loukata häntä kun en ole tyytyväinen hänen tekemiinsä ratkaisuihinsa, vaikka yritän vain saada parannusta aikaiseksi. Hän ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena ja sanoikin minulle että minä haluan hallita yksin yhtiötä. Halusin keskustella pihavalaistuksesta ja olin ottanut asiasta selvää sähkömiehiltä ja huomasi ettei hän ollut, mutta hän käänsi keskustelun lapsuuteeni ja vallanhaluuni ja koki asian niin että haluan syöstä hänet vallasta. Hän sanoi että koska herään viikonloppuisin vasta puolen päivän jälkeen, minulla ei voi olla mitään käsitystä asioiden hoidosta. Ja lisäksi hän päätteli että koska tule töistä kotiin vasta kahdeksan maissa illalla "juoksentelen" viidestä kahdeksaan kaupungilla. Hän ei tiedä minun työstäni tai työajoistani mitään. Jälleen kerran päätelmä johon ei mielestäni riittävästi aineistoa.
En ajattele että kaikki tämän ikäiset olisivat tuollaisia. Olen vain huomannut että useammin kuin muun ikäiset. Puhun nyt siis sanotaan 50-70-vuotiaista. En puhu äidistäni, vaan äitini ikäryhmästä.
Tervehtimistä ihmettelen, sillä juuri tuon ikäiset useimmiten jättävät tervehtimättä. Itse tervehdin vaikken henkilöstä muuten välittäisikään.
Minusta salassa kapinointi ei auta mitään. Ellei tuo epäkohtia esiin, on minusta väärin kapinoida selän takana. Se on minusta selkään puukottamista.
Tuota ennakoimista ilman faktoja en ymmärrä. Sen ymmärrän että elämänkokemuksen myötä on huomannut miten ihmiset ja asiat yleensä toimivat, mutta nekin ovat faktoja. Mielestäni ystävällistä puhelinsoittoa ei voi mitenkään tulkita siten että toinen kuolee kohta. Se olisi aika kamalaa jos niin olisi. Pelkäisin ystävällisiä puhelinsoittoja jos näin ajattelisin. Ja jälkikäteen päättely on mielestäni muutenkin ihan turhaa. Tai tämä että jos toinen perää oikeuksiaan niin siitä voi päätellä että on aina saanut lapsena mitä haluaa. Tai jos ajattelee jotain ihmistä niin päättelee siitä että se soittaa kohta. Minusta noita ei juuri ole ajateltu kunnolla vaan unohdettu ettei asioita voi päätellä ilman riittävää tietoa. Vähän sama kuin jotkut tuomitsevat puolisonsa jo ennen kuin hän on tehnyt mitään pahaa.
Olen pahoillani siitä miten sinulle kävi. Liikenneonnettomuudet ovat tosi ikäviä! Totta, kyllähän kaiken ikäiset ajavat miten sattuu. - ii-li
Vaikka tuolla mainitsin, että nuoret eivät vastaa tervehdyksiin, niin se koskee tietysti vain muutamaa henkilöä. Kolmikymppiset ovat tämänikäisen mielestä järkeviä aikuisia, ja heihin suhtaudutaan aivan samoin kuin muihinkin.
Itse asiassa: Minä olen työpaikkani vanhin työntekijä. Minä pidän työtovereistani ja käsityksen mukaan hekin pitävät minusta. Ainakin tulemme hyvin toimeen. - Sen verran olen kyllä varovainen, että kahvihuonessa en istu liian kauan nuorten työtovereitteni pöydässä, koska heillä saattaa olla asioita, joihin he eivät kaipaa minun ikäistäni kuulijaa.
Sellaisen kommunikointivaikeuden olen kyllä pannut merkille, että, jos olen kahdestaan jonkun nuoren työtoverini kanssa esim. juuri kahvihuoneessa, niin keksustelu on aina "vakavampaa" kuin jos näitä nuoria on esimerkiksi kaksi. - kaikki ei kyllä
*Sanni* kirjoitti:
Tässä tuli hyviä esimerkkejä. Nimenomaan pitäisi katsoa peiliin ja siksi koitankin keskustella teidän kanssanne tätä kautta. Haluan ymmärtää ja keskustella. Onneksi pystyn joidenkin teidän ikäistenne kanssa keskustelemaan syvällisestikin, mutta usein huomaan perustavaa laatua olevia eroja. Juuri tämä että jos haluan keskustella jostain asiasta niin se otetaan henkilökohtaisesti. Esimerkki talonyhtiöstämme: yritän ehdottaa muutoksia vaikkapa pihavalaistukseen isännöitsijälle (60-vuotias nainen). Hän tulkitsee minut niin että haluan loukata häntä kun en ole tyytyväinen hänen tekemiinsä ratkaisuihinsa, vaikka yritän vain saada parannusta aikaiseksi. Hän ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena ja sanoikin minulle että minä haluan hallita yksin yhtiötä. Halusin keskustella pihavalaistuksesta ja olin ottanut asiasta selvää sähkömiehiltä ja huomasi ettei hän ollut, mutta hän käänsi keskustelun lapsuuteeni ja vallanhaluuni ja koki asian niin että haluan syöstä hänet vallasta. Hän sanoi että koska herään viikonloppuisin vasta puolen päivän jälkeen, minulla ei voi olla mitään käsitystä asioiden hoidosta. Ja lisäksi hän päätteli että koska tule töistä kotiin vasta kahdeksan maissa illalla "juoksentelen" viidestä kahdeksaan kaupungilla. Hän ei tiedä minun työstäni tai työajoistani mitään. Jälleen kerran päätelmä johon ei mielestäni riittävästi aineistoa.
En ajattele että kaikki tämän ikäiset olisivat tuollaisia. Olen vain huomannut että useammin kuin muun ikäiset. Puhun nyt siis sanotaan 50-70-vuotiaista. En puhu äidistäni, vaan äitini ikäryhmästä.
Tervehtimistä ihmettelen, sillä juuri tuon ikäiset useimmiten jättävät tervehtimättä. Itse tervehdin vaikken henkilöstä muuten välittäisikään.
Minusta salassa kapinointi ei auta mitään. Ellei tuo epäkohtia esiin, on minusta väärin kapinoida selän takana. Se on minusta selkään puukottamista.
Tuota ennakoimista ilman faktoja en ymmärrä. Sen ymmärrän että elämänkokemuksen myötä on huomannut miten ihmiset ja asiat yleensä toimivat, mutta nekin ovat faktoja. Mielestäni ystävällistä puhelinsoittoa ei voi mitenkään tulkita siten että toinen kuolee kohta. Se olisi aika kamalaa jos niin olisi. Pelkäisin ystävällisiä puhelinsoittoja jos näin ajattelisin. Ja jälkikäteen päättely on mielestäni muutenkin ihan turhaa. Tai tämä että jos toinen perää oikeuksiaan niin siitä voi päätellä että on aina saanut lapsena mitä haluaa. Tai jos ajattelee jotain ihmistä niin päättelee siitä että se soittaa kohta. Minusta noita ei juuri ole ajateltu kunnolla vaan unohdettu ettei asioita voi päätellä ilman riittävää tietoa. Vähän sama kuin jotkut tuomitsevat puolisonsa jo ennen kuin hän on tehnyt mitään pahaa.
Olen pahoillani siitä miten sinulle kävi. Liikenneonnettomuudet ovat tosi ikäviä! Totta, kyllähän kaiken ikäiset ajavat miten sattuu.ole kohdallaan sinun suhtautumisissasi.
on miesten suunnatonta ihailua ja naisten tuomitsemista joidenkin piente yksittäite juttujen perustella, onko kyseessä se että äiti joutui tekemään kaiken sen mikä oli vaikeata, pesemään pyykit, silittämään, huolehtimaan ruuat, hampaiden pesut,--- sitten isä vei autolla limsalle,ja antoi karkkeja, jolloin aloit ihailla isää. - *Sanni*
kaikki ei kyllä kirjoitti:
ole kohdallaan sinun suhtautumisissasi.
on miesten suunnatonta ihailua ja naisten tuomitsemista joidenkin piente yksittäite juttujen perustella, onko kyseessä se että äiti joutui tekemään kaiken sen mikä oli vaikeata, pesemään pyykit, silittämään, huolehtimaan ruuat, hampaiden pesut,--- sitten isä vei autolla limsalle,ja antoi karkkeja, jolloin aloit ihailla isää.Mikä ei ole kohdallaan? Se minua tässä kiinnostaa. En nyt pysty kaikkia esimerkkejä tähän kirjoittamaan, siksi niitä on tässä rajallinen määrä. Juuri tämä, miten asian kuin asian pystyy kääntämään lapsuuteen? En minäkään kommentoi isännöitsijän tai sinun lapsuuttasi, miksi te kommentoitte minun lapsuuttani tietämättä siitä mitään? Miten se liittyy näihin asioihin? Varmasti ymmärrät isännöitsijääni, kertoisitko minullekin että miksi, minä kun en ymmärrä.
- Pääsky64
ii-li kirjoitti:
Vaikka tuolla mainitsin, että nuoret eivät vastaa tervehdyksiin, niin se koskee tietysti vain muutamaa henkilöä. Kolmikymppiset ovat tämänikäisen mielestä järkeviä aikuisia, ja heihin suhtaudutaan aivan samoin kuin muihinkin.
Itse asiassa: Minä olen työpaikkani vanhin työntekijä. Minä pidän työtovereistani ja käsityksen mukaan hekin pitävät minusta. Ainakin tulemme hyvin toimeen. - Sen verran olen kyllä varovainen, että kahvihuonessa en istu liian kauan nuorten työtovereitteni pöydässä, koska heillä saattaa olla asioita, joihin he eivät kaipaa minun ikäistäni kuulijaa.
Sellaisen kommunikointivaikeuden olen kyllä pannut merkille, että, jos olen kahdestaan jonkun nuoren työtoverini kanssa esim. juuri kahvihuoneessa, niin keksustelu on aina "vakavampaa" kuin jos näitä nuoria on esimerkiksi kaksi.on hyvä että saa olla nuorten ja energisten ihmisten kanssa.
Jos käy vain vanhojen ihmisten kekkereissä siellä ei sitä ole.Siksi kaikenikäiset pitäisi olla keskenään tekemisissä.Kummatkin saa toisiltaan.
- tähän hyvä
hajatelma paikallaan.Elä ja anna toistenkin elää.
Ei ole ollu ongelmaa minkään ikäryhmän kanssa,olen itse kova puhumaan.- Katleija-T
Kysy hiljaisuudelta itseäsi,
kysy vielä sittenkin kun olet kyselemisestä uupunut,
se vastaa kyllä kun maltat odottaa,
joskus vuosien,
joskus vuosikymmenien perästä.
Helena Anhava
- Anna-Liisa
vastaa 66-vuotias mummu.Sehän on luonnonlaki, että emme ole kaikissa asioissa samalla aaltopituudella. Meillä on ollut erilaiset kasvuympäristöt ja olosuhteet.Kyllä se jättänyt meihin merkkinsä ,joka seuraa meitä loppuun saakka.Tottakai jokainen on kehityskelpoinen ja muuttua voi koko ikänsä jos haluaa!Olen autoillut kymmeniä vuosia, ehkä hyvällä onnella.Mitään negatiivistä ei ole tullut matkan varrella esille.Lapsenlapseni ovat ihan innoissaan , kun jonnekin lähdetään : Kiva kun mummu ajaa!Muistan jo isomummuni katselleen luonnon ennusmerkkejä (silloin ei ollut kännyköitä ja muita nykytekniikan vempeleitä) .Monta kertaa muistan hänen sanoneen ,jos vaikka oljet tai risut olivat maassa menneet ristin muotoon ja hän ne kulkiessaan huomasi:Kohta taas soivat kellot jollekin lähtijälle.Tervehtisestä sen verran.Minulla on sellainen kokemus.Tervehdin täällä pienessä kylässä ,kun tunnen ihmiset. Nykyajan nuorilla on kuitenkin kiireinen elämä.Varsinkin yläasteen koululaiset heittää ohikulkeissan niin halveksivan katseen ,eivät vaivaidu vastaamaan. Varmaan ajattelevat ,että pysyisit siellä vanhainkodin osastolla,ettet lähtis päätäs aukoon tänne ihmisten ilmoille!Tunnen kuitenkin olevani tasa-arvoinen ihminen vaikka 30-kymppisten rinnalla.Asioista voidaan keskustella ja avartaa sekä parantaa maailmaa yhdessä sulassa sovussa ja toisten kunnioituksessa. Elämä on ihanaa melkein 70-kymppisenä ja mukavaa muistella aikoja kun oli 30 kymmenen ja monet elämänkomukset oli vielä edessä.Aurinkoista kevättä ja hyviä päiviä!
- Anneli
ovat noin kolmekymppisiä, mulla ei ole työkavereiden kanssa mitään ongelmia, olen samaa joukkoa.
Myös ne jotka ei kuulu samaan tiimiin kohtelevat minua juuri samalla tavalla kuin minä heitä, ts. en eroa ikäni puolesta mitenkään.
En ole koskaan meinannut ajaa ketään yli liikennevaloissa, ainoan autovahingon jonka olen aiheutanut oli ihan oma mokani ja siinä oli autotalli vastapuolena, ajatukseni oli silloin elämää suuremmassa asiassa ja silloin olisi ollut viisainta jäädä kotiin hetkeksi miettimään asioita.
Minusta tuntuu kun luin uudestaan kirjoituksesi, että vika on sun korvien välissä, suhtaudut ennakkoluuloisesti meikäläisten ikäisiin ihmisiin,
Tämä ikä ei ole vielä mikään fossiili-ikä, vaan olemme täysillä mukana työelämässä ja useimmat opetamme sinun ikäisille työelämän alkeita. - mirjamarja
Voi ehkä vanhemman väen kanssa olla myös niin, että kaikille meille ikäihmisille ei ikäkysymys enää ole tärkeä.
Kun oikein mietiskelen keskustelukumppaneitani näinä päivinä, niin en minä oikeastaan heidän ikäänsä tiedä.
Vuodet menevät niin nopeasti, että mielestäni viime vuonna ylioppilaaksi päässyt naapurin tyttö onkin kahden lapsen äiti ja täyttää kolmekymmentä huomenna.
En ymmärrä ajatustasi siitä, että "teidänikäisenne" naiset ärsyttäisivät vanhempia naisia.
Aina on olemassa henkilöitä, jotka ovat stressaantuneita ja huonosti käyttäytyviä syystä tai toisesta.
Ei se ole ikäkysymys mielestäni.
Tuollaiset "ennusmerkit" ihmisten tulevista kohtaloista ovat kyllä ärsyttäviä. En ole esim. ikinä sietänyt horoskooppeja ja ihmisiä, jotka haluavat tietää horoskooppimerkkini ja vetävät siitä sitten johtopäätöksiä. "Tyypillinen Vaaka"! "Tiesin, että olet Onas!"
Mutta sehän ei ole iästä kiinni.
Mutta mitä vanhemmaksi tulet, sitä helpompi sinun on ottaa ihmiset sellaisina kuin he ovat.
Huumori auttaaa aina.Elämä opettaa suvaitsemaan, vaikka tietenkin aina on niin, että jonkun ystäväksi luulemasi ihmisen loukkaava käyttäytyminen sattuu pahemmin kuin jonkun muun. Mutta yli pääsee aina, siitäkin.
- *Sanni*
Kiitos vastauksista edelleen! Olen tietysti huono arvioimaan itseäni, mutta olen ehkä keskimäääräistä kiinnostuneempi keskustelemaan erilaisista asioista ja olen keskustellut kaiken ikäisten ihmisten kanssa. Jos keskusteluyhteyteen pääsen, kuten nyt teidän kanssanne, ongelmia ei olekaan. Ongelmana on ennemminkin ollut se että jostain syystä kaikki ikäisenne eivät koe minua tasavertaiseksi keskustelukumppaniksi vaan asenne on joillakin ylimielinen ja "opettava". Yleensä keskustelu vaatii keskustelukumppanin mielipiteiden vakavasti ottamista eikä aliarvostamista.
Olen lähtenyt nimenomaan siitä etteivät eri-ikäiset ihmiset ole erilaisia muuten kuin persoonaltaan ja tietysti vanhemmilla ihmisillä on enemmän kokemuksia ja näkemystä elämästä. Syvyyttä. Juuri siksi olenkin ollut hirveän pettynyt ja ihmeissäni joidenkin 60 -ikäisten asennoitumisesta itseni ikäisiin. Kertomani ja ajatukseni siitä että meidän välillä on jokin selittämätön kuilu, perustuu siis kokemuksiin. Omiini ja oman ikäisten ystävieni kokemuksiin. Voihan olla niinkin että kokemuksemme ovat sattumaa, olemme vain törmänneet keskimääräistä huonommin käyttäytyviin henkilöihin.
En halunnut laittaa teidän ikäisiänne mihinkään muottiin tai väittää ettei teidän kanssanne pysty keskustelemaan ollenkaan. Koska teillä on enemmän kokemusta elämästä nimenomaan haluaisin että kommunikaatio toimisi välillämme ja siksi kyselin teiltä että onko tässä jotain mitä en ymmärrä. Mutta en oikein löytänyt mitään uutta, sain ehkä sellaisia vastauksia kuin oletinkin. Te jotka vastasitte minulle, ilmeisesti olettekin kiinnostuneita keskustelemaan kun keskustelupalstaa luette. Muutama kommentti oli sellainen joita ei 3-kymppisten palstalta saisi, hieman mystiikkaa, mutta ehkä sellainen tapa ajatella aukeaa minulle myöhemmin tai sitten ei ikinä, numeroiden pyörittelijä kun olen. Muutama käänsi ongelman lapsuuteeni, mikä ei myöskään yllättänyt ja vahvisti aikaisempia havaintojani keskusteluista teidän ikäistenne kanssa. Samoin se tulkinta että ongelma on omassa päässäni. Muutama ymmärsi mistä on kyse mutta jos itse on tottunut kommunikoimaan meidän ikäistemme kanssa, niin ei varmasti olekaan käsitystä siitä että kaikki eivät pysty samaan.
Kiitos kaikille ja mukava kevättä!- opettavainen puhe pääsky
minäkin huomaan heti kun joku alkaa "paasata".Se on että puhuu ylhäältä.Sitä tulee vanhempien ihmisten välttää.
Nuortenkin parien kanssakäymisestä olen huomannut että jos äiti on puhunut lapselle päälle.Niin lapsesta on tullut samanlainen.
Sitä tarkoitan silloin myös kun vaimo ei anna miehelleen puheen vuoroa.Vaikka kuinka kysyisi meiheltä niin vaimo vastaa ja puhuu pitkään että kyllästyn heti. Olet mielestäni varustettu keskimääräistä paljon paremmin älysi, tunne-elämäsi ja vaistojesikin puolesta, - tällaisen päätelmän huomasin muodostavani pikkuhiljaa kirjoitustasi lukiessani. Eipä ihme, että haluat ottaa asioista selvää, perehtyä niihin, ymmärtää.
Mutta niinkuin otsikossani jo toin esiin, meillä vanhemmilla on lapsuudessamme olleet aivan toisenlaiset olot kuin sinulla.
En väheksy lapsuuden vaikutusta elämäämme.
Tunnen naisen, hän on lapseton leski, minua parikymmentä vuotta vanhempi, jonka saituus kiusaa lähimmäisiänsä,(vaatteissansa, asuntonsa sisustuksessa ym. Omia vanhoja vanhempiaan hän sen sijaan on auttanut paljon) - mutta kun tunnen hänen lapsuutensa puutteen, äitinsä loppumattoman raadannan, jotta sukutila (=jotain pyhää)voitaisiin saada säilytettyä seuraavalle sukupolvelle työpaikkana ja elinympäristönä, ja siinä samassa hän ehdottomasti halusi myös muille lapsilleen hyvän elämän...
Sota tuli ja vei pojat rintamille, Rukajärvelle ja Äyräpäähän, nuo komeat, kaunishampaiset, pitkät pojat...se äidin suru oli myös lasten surua...
Uskotko todella, ettei lapsuus merkitse?
En tiedä sinun lapsuudestasi, mutta arvailla voin kirjoituksesi perusteella, ettei se ole ollut turvaton eikä huono. Ja jotain varmuudella myös tiedän: sotaa et ole joutunut kokemaan.
Monet meidän ikäluokkamme sairaudet ja vaivat johtuvat sota-ajan traumoista sekä itseämme kohdanneina, että myös perheemme taholta saatuina. Siksi olen aina pitänyt pahana sen, että monet nuoret kieltävät puhumasta sodasta. Silloin juuri "sukupolvien välinen kuilu" on todellisuutta. Ettei saa siis puhua! Sehän juuri on keino pilkkoa ongelmaa, vähentää sitä, sulattaa, puida! Sehän myös auttaa ymmärtämisen kautta iloon, pois surusta !
Pitäisikö siis vain yksinään istua ja mykkänä murehtia meitä kohdannutta onnettomuutta?
Tästä syystäkin pidän tervetulleena avaustasi eri ikäluokkien väliseen vuoropuheluun. Toivon, että voisimme jatkaa tästä.
Lämpenevää kevättä toivotellen *Satu- *Sanni*
satu kirjoitti:
Olet mielestäni varustettu keskimääräistä paljon paremmin älysi, tunne-elämäsi ja vaistojesikin puolesta, - tällaisen päätelmän huomasin muodostavani pikkuhiljaa kirjoitustasi lukiessani. Eipä ihme, että haluat ottaa asioista selvää, perehtyä niihin, ymmärtää.
Mutta niinkuin otsikossani jo toin esiin, meillä vanhemmilla on lapsuudessamme olleet aivan toisenlaiset olot kuin sinulla.
En väheksy lapsuuden vaikutusta elämäämme.
Tunnen naisen, hän on lapseton leski, minua parikymmentä vuotta vanhempi, jonka saituus kiusaa lähimmäisiänsä,(vaatteissansa, asuntonsa sisustuksessa ym. Omia vanhoja vanhempiaan hän sen sijaan on auttanut paljon) - mutta kun tunnen hänen lapsuutensa puutteen, äitinsä loppumattoman raadannan, jotta sukutila (=jotain pyhää)voitaisiin saada säilytettyä seuraavalle sukupolvelle työpaikkana ja elinympäristönä, ja siinä samassa hän ehdottomasti halusi myös muille lapsilleen hyvän elämän...
Sota tuli ja vei pojat rintamille, Rukajärvelle ja Äyräpäähän, nuo komeat, kaunishampaiset, pitkät pojat...se äidin suru oli myös lasten surua...
Uskotko todella, ettei lapsuus merkitse?
En tiedä sinun lapsuudestasi, mutta arvailla voin kirjoituksesi perusteella, ettei se ole ollut turvaton eikä huono. Ja jotain varmuudella myös tiedän: sotaa et ole joutunut kokemaan.
Monet meidän ikäluokkamme sairaudet ja vaivat johtuvat sota-ajan traumoista sekä itseämme kohdanneina, että myös perheemme taholta saatuina. Siksi olen aina pitänyt pahana sen, että monet nuoret kieltävät puhumasta sodasta. Silloin juuri "sukupolvien välinen kuilu" on todellisuutta. Ettei saa siis puhua! Sehän juuri on keino pilkkoa ongelmaa, vähentää sitä, sulattaa, puida! Sehän myös auttaa ymmärtämisen kautta iloon, pois surusta !
Pitäisikö siis vain yksinään istua ja mykkänä murehtia meitä kohdannutta onnettomuutta?
Tästä syystäkin pidän tervetulleena avaustasi eri ikäluokkien väliseen vuoropuheluun. Toivon, että voisimme jatkaa tästä.
Lämpenevää kevättä toivotellen *SatuHei ja kiitos kommentista!
Lapsuudella on varmasti suuri merkitys. Ja se voisikin olla ainakin osasyynä tähän jonkinasteiseen "kuiluun" välillämme. Melko varmasti onkin. Ja sota ja sitä seurannut "pula-aika" liittyy tähän myöskin varmasti. Ja se minua kiinnostaakin. Kun en ole itse sitä aikaa elänyt vaan täysin erilaisissa olosuhteissa niin en oikein osaa ymmärtää että mitä kautta se tausta aiheuttaa näitä kuvailemiani käyttäytymismalleja.
Pihistelyn ymmärrän. Aika, jolloin oli kaikesta pulaa, jää varmasti hyvin mieleen.
Mutta entä nämä uskomukset ja aavistukset, mystiikka yleensä? Liittyykö tämä uskontoon? Moni ikäiseni (ainakaan tuntemani) ei usko ainakaan perinteiseen kristinuskon Jumalaan ja suurin osa kuuluu kirkkoon vain siksi ettei "jaksa" erotakaan tai haluaa kirkkohäät. Me elämme tietoyhteiskunnassa, kaikille asioille on selitys. Ei kaikille ole, mutta selityksiä etsitään enemmän tieteen kuin uskonnon kautta.
Sitten tämä lapsuus joka mielestäni otetaan ihan liian usein mukaan asiakeskusteluun. Siis jos esitän jotain asiaa tietyn ikäiselle naispuoliselle henkilölle (anteeksi yleistys, tämä ei koske kaikkia 60 naisia, osaa vain) hän alkaa tulkita kesken asiakeskustelua lapsuuttani. Siis esimerkkinä tämä että ehdotan isännöitsijälle uutta valaistusratkaisua talonyhtiön pihamaalle, niin hän ei kuuntele ollenkaan vaan sanoo että olen aina saanut lapsena kaiken ja siksi luulen nyt että saan edelleen tahtoni läpi. En luule, haluan vain tuoda kantani esiin. Ja kantani pitäisi olla yhtä painava kuin muidenkin osakkaiden mutta se ei ole koska he kutsuvat minua tytöksi ja miettivät lapsuuttani josta eivät tiedä mitään. Kyllä lapsuudella onkin merkitystä, mutta mielestäni sitä voi käyttää tulkintana vasta kun siitä tietää jotain. Ja lisäksi kaikissa asioissa ei ole tarvetta kääntää keskustelua lapsuuteen kun on asioita joista voisi puhua vain asioina eikä kääntää niitä henkilöihin. Kuten sekin tuntuu olevan joillekin epäselvää että jos asiasta ollaan eri mieltä, se ei tarkoita ettei pitäisi vastapuolesta henkilönä. On vain eri mieltä hänen esittämästään asiasta. Nämä menee mielestäni hyvin usein sekaisin etenkin vanhemmilla henkilöillä ja ikäväkseni pitää todeta että nimenomaan naisilla.
Ongelmana tässä on se että te, joiden kanssa tästä pystyn keskustelemaan, ette varmasti käyttäydy kuvailemallani tavalla ja ne jotka käyttäytyvät, eivät suostu kanssani tasavertaisesti keskustelemaan vaan saavat jonkinasteisen kiukuttelukohtauksen ja kääntävät asian vaikkapa lapsuuteeni. Mutta ehkäpä minunkin pitää sitten kääntää asia heidän lapsuuteensa, pitäisikö siitä päätellä että he haluaisivat keskustella lapsuudestaan? Itse olen ajatellut että on epäkohteliasta kääntää keskustelua niin henkilökohtaiseksi ellei olla hyvin tuttuja.
Mietin myös että olisiko tässä kyse käsityksestä siitä miten vanhempia henkilöitä tulisi arvostaa? Tuntuisiko näistä henkilöistä epäkohteliaalta että heitä puolta nuorempi olettaa olevansa heidän kanssaan tasavertainen? Onko se varpaille astumista? Varmasti 30 vuotta sitten sekin oli toisin. Mutta nykyään monissa asioissa on vain pakko käyttäytyä kuin olisi tasavertainen koska työssä pitäisi pitää puolensa ja asumisessa jne. Enää ei eletä yhteiskunnassa jossa sukupolvet asuvat samassa taloudessa.
Vielä kommenttina tuohon lapsuuteen ja sotaan, kyllä niistä saa ja pitäisikin puhua. Minua ainakin kiinnostaisi kuulla. Enkä ole kuullut keneltäkään kaveriltanikaan että heillä olisi ongelmana että vanhemmat puhuvat lakkaamatta lapsuudestaan ja pula-ajasta. Ehkä siitä olisi hyväkin puhua ja muistuttaa, emme me sitä muista kun emme ole eläneet sitä aikaa. Mutta olisi ehkä hyödyllisempää juuri kertoa miten asiat silloin olivat ja miten se on vaikuttanut kuin siihen tyyliin että "sinä olet pullamössösukupolvea ja kaiken valmiina saanut etkä sinä tiedä mitään meidän raadannasta ja pulasta". Se on varmasti tottakin, mutta... se ei ole ehkä kovin hyvä keskustelunavaus. Emmekä me voi sille mitään ettemme ole syntyneet pula-aikaan vaan tähän aikaan ja koitamme kyllä elää mahdollisimman hyvin näillä resursseilla joita nyt on. - pihavalo
*Sanni* kirjoitti:
Hei ja kiitos kommentista!
Lapsuudella on varmasti suuri merkitys. Ja se voisikin olla ainakin osasyynä tähän jonkinasteiseen "kuiluun" välillämme. Melko varmasti onkin. Ja sota ja sitä seurannut "pula-aika" liittyy tähän myöskin varmasti. Ja se minua kiinnostaakin. Kun en ole itse sitä aikaa elänyt vaan täysin erilaisissa olosuhteissa niin en oikein osaa ymmärtää että mitä kautta se tausta aiheuttaa näitä kuvailemiani käyttäytymismalleja.
Pihistelyn ymmärrän. Aika, jolloin oli kaikesta pulaa, jää varmasti hyvin mieleen.
Mutta entä nämä uskomukset ja aavistukset, mystiikka yleensä? Liittyykö tämä uskontoon? Moni ikäiseni (ainakaan tuntemani) ei usko ainakaan perinteiseen kristinuskon Jumalaan ja suurin osa kuuluu kirkkoon vain siksi ettei "jaksa" erotakaan tai haluaa kirkkohäät. Me elämme tietoyhteiskunnassa, kaikille asioille on selitys. Ei kaikille ole, mutta selityksiä etsitään enemmän tieteen kuin uskonnon kautta.
Sitten tämä lapsuus joka mielestäni otetaan ihan liian usein mukaan asiakeskusteluun. Siis jos esitän jotain asiaa tietyn ikäiselle naispuoliselle henkilölle (anteeksi yleistys, tämä ei koske kaikkia 60 naisia, osaa vain) hän alkaa tulkita kesken asiakeskustelua lapsuuttani. Siis esimerkkinä tämä että ehdotan isännöitsijälle uutta valaistusratkaisua talonyhtiön pihamaalle, niin hän ei kuuntele ollenkaan vaan sanoo että olen aina saanut lapsena kaiken ja siksi luulen nyt että saan edelleen tahtoni läpi. En luule, haluan vain tuoda kantani esiin. Ja kantani pitäisi olla yhtä painava kuin muidenkin osakkaiden mutta se ei ole koska he kutsuvat minua tytöksi ja miettivät lapsuuttani josta eivät tiedä mitään. Kyllä lapsuudella onkin merkitystä, mutta mielestäni sitä voi käyttää tulkintana vasta kun siitä tietää jotain. Ja lisäksi kaikissa asioissa ei ole tarvetta kääntää keskustelua lapsuuteen kun on asioita joista voisi puhua vain asioina eikä kääntää niitä henkilöihin. Kuten sekin tuntuu olevan joillekin epäselvää että jos asiasta ollaan eri mieltä, se ei tarkoita ettei pitäisi vastapuolesta henkilönä. On vain eri mieltä hänen esittämästään asiasta. Nämä menee mielestäni hyvin usein sekaisin etenkin vanhemmilla henkilöillä ja ikäväkseni pitää todeta että nimenomaan naisilla.
Ongelmana tässä on se että te, joiden kanssa tästä pystyn keskustelemaan, ette varmasti käyttäydy kuvailemallani tavalla ja ne jotka käyttäytyvät, eivät suostu kanssani tasavertaisesti keskustelemaan vaan saavat jonkinasteisen kiukuttelukohtauksen ja kääntävät asian vaikkapa lapsuuteeni. Mutta ehkäpä minunkin pitää sitten kääntää asia heidän lapsuuteensa, pitäisikö siitä päätellä että he haluaisivat keskustella lapsuudestaan? Itse olen ajatellut että on epäkohteliasta kääntää keskustelua niin henkilökohtaiseksi ellei olla hyvin tuttuja.
Mietin myös että olisiko tässä kyse käsityksestä siitä miten vanhempia henkilöitä tulisi arvostaa? Tuntuisiko näistä henkilöistä epäkohteliaalta että heitä puolta nuorempi olettaa olevansa heidän kanssaan tasavertainen? Onko se varpaille astumista? Varmasti 30 vuotta sitten sekin oli toisin. Mutta nykyään monissa asioissa on vain pakko käyttäytyä kuin olisi tasavertainen koska työssä pitäisi pitää puolensa ja asumisessa jne. Enää ei eletä yhteiskunnassa jossa sukupolvet asuvat samassa taloudessa.
Vielä kommenttina tuohon lapsuuteen ja sotaan, kyllä niistä saa ja pitäisikin puhua. Minua ainakin kiinnostaisi kuulla. Enkä ole kuullut keneltäkään kaveriltanikaan että heillä olisi ongelmana että vanhemmat puhuvat lakkaamatta lapsuudestaan ja pula-ajasta. Ehkä siitä olisi hyväkin puhua ja muistuttaa, emme me sitä muista kun emme ole eläneet sitä aikaa. Mutta olisi ehkä hyödyllisempää juuri kertoa miten asiat silloin olivat ja miten se on vaikuttanut kuin siihen tyyliin että "sinä olet pullamössösukupolvea ja kaiken valmiina saanut etkä sinä tiedä mitään meidän raadannasta ja pulasta". Se on varmasti tottakin, mutta... se ei ole ehkä kovin hyvä keskustelunavaus. Emmekä me voi sille mitään ettemme ole syntyneet pula-aikaan vaan tähän aikaan ja koitamme kyllä elää mahdollisimman hyvin näillä resursseilla joita nyt on.Millainen lie se taloyhtiösi pihavalaistus? Mutta isännöitsijääsikin alan hiukan ymmärtää !
- työläinenx
*Sanni* kirjoitti:
Hei ja kiitos kommentista!
Lapsuudella on varmasti suuri merkitys. Ja se voisikin olla ainakin osasyynä tähän jonkinasteiseen "kuiluun" välillämme. Melko varmasti onkin. Ja sota ja sitä seurannut "pula-aika" liittyy tähän myöskin varmasti. Ja se minua kiinnostaakin. Kun en ole itse sitä aikaa elänyt vaan täysin erilaisissa olosuhteissa niin en oikein osaa ymmärtää että mitä kautta se tausta aiheuttaa näitä kuvailemiani käyttäytymismalleja.
Pihistelyn ymmärrän. Aika, jolloin oli kaikesta pulaa, jää varmasti hyvin mieleen.
Mutta entä nämä uskomukset ja aavistukset, mystiikka yleensä? Liittyykö tämä uskontoon? Moni ikäiseni (ainakaan tuntemani) ei usko ainakaan perinteiseen kristinuskon Jumalaan ja suurin osa kuuluu kirkkoon vain siksi ettei "jaksa" erotakaan tai haluaa kirkkohäät. Me elämme tietoyhteiskunnassa, kaikille asioille on selitys. Ei kaikille ole, mutta selityksiä etsitään enemmän tieteen kuin uskonnon kautta.
Sitten tämä lapsuus joka mielestäni otetaan ihan liian usein mukaan asiakeskusteluun. Siis jos esitän jotain asiaa tietyn ikäiselle naispuoliselle henkilölle (anteeksi yleistys, tämä ei koske kaikkia 60 naisia, osaa vain) hän alkaa tulkita kesken asiakeskustelua lapsuuttani. Siis esimerkkinä tämä että ehdotan isännöitsijälle uutta valaistusratkaisua talonyhtiön pihamaalle, niin hän ei kuuntele ollenkaan vaan sanoo että olen aina saanut lapsena kaiken ja siksi luulen nyt että saan edelleen tahtoni läpi. En luule, haluan vain tuoda kantani esiin. Ja kantani pitäisi olla yhtä painava kuin muidenkin osakkaiden mutta se ei ole koska he kutsuvat minua tytöksi ja miettivät lapsuuttani josta eivät tiedä mitään. Kyllä lapsuudella onkin merkitystä, mutta mielestäni sitä voi käyttää tulkintana vasta kun siitä tietää jotain. Ja lisäksi kaikissa asioissa ei ole tarvetta kääntää keskustelua lapsuuteen kun on asioita joista voisi puhua vain asioina eikä kääntää niitä henkilöihin. Kuten sekin tuntuu olevan joillekin epäselvää että jos asiasta ollaan eri mieltä, se ei tarkoita ettei pitäisi vastapuolesta henkilönä. On vain eri mieltä hänen esittämästään asiasta. Nämä menee mielestäni hyvin usein sekaisin etenkin vanhemmilla henkilöillä ja ikäväkseni pitää todeta että nimenomaan naisilla.
Ongelmana tässä on se että te, joiden kanssa tästä pystyn keskustelemaan, ette varmasti käyttäydy kuvailemallani tavalla ja ne jotka käyttäytyvät, eivät suostu kanssani tasavertaisesti keskustelemaan vaan saavat jonkinasteisen kiukuttelukohtauksen ja kääntävät asian vaikkapa lapsuuteeni. Mutta ehkäpä minunkin pitää sitten kääntää asia heidän lapsuuteensa, pitäisikö siitä päätellä että he haluaisivat keskustella lapsuudestaan? Itse olen ajatellut että on epäkohteliasta kääntää keskustelua niin henkilökohtaiseksi ellei olla hyvin tuttuja.
Mietin myös että olisiko tässä kyse käsityksestä siitä miten vanhempia henkilöitä tulisi arvostaa? Tuntuisiko näistä henkilöistä epäkohteliaalta että heitä puolta nuorempi olettaa olevansa heidän kanssaan tasavertainen? Onko se varpaille astumista? Varmasti 30 vuotta sitten sekin oli toisin. Mutta nykyään monissa asioissa on vain pakko käyttäytyä kuin olisi tasavertainen koska työssä pitäisi pitää puolensa ja asumisessa jne. Enää ei eletä yhteiskunnassa jossa sukupolvet asuvat samassa taloudessa.
Vielä kommenttina tuohon lapsuuteen ja sotaan, kyllä niistä saa ja pitäisikin puhua. Minua ainakin kiinnostaisi kuulla. Enkä ole kuullut keneltäkään kaveriltanikaan että heillä olisi ongelmana että vanhemmat puhuvat lakkaamatta lapsuudestaan ja pula-ajasta. Ehkä siitä olisi hyväkin puhua ja muistuttaa, emme me sitä muista kun emme ole eläneet sitä aikaa. Mutta olisi ehkä hyödyllisempää juuri kertoa miten asiat silloin olivat ja miten se on vaikuttanut kuin siihen tyyliin että "sinä olet pullamössösukupolvea ja kaiken valmiina saanut etkä sinä tiedä mitään meidän raadannasta ja pulasta". Se on varmasti tottakin, mutta... se ei ole ehkä kovin hyvä keskustelunavaus. Emmekä me voi sille mitään ettemme ole syntyneet pula-aikaan vaan tähän aikaan ja koitamme kyllä elää mahdollisimman hyvin näillä resursseilla joita nyt on.Kerroit olevasi työelämässä.voitko kirjoittaa työaikana näin pitkiä juttuja.
*Sanni* kirjoitti:
Hei ja kiitos kommentista!
Lapsuudella on varmasti suuri merkitys. Ja se voisikin olla ainakin osasyynä tähän jonkinasteiseen "kuiluun" välillämme. Melko varmasti onkin. Ja sota ja sitä seurannut "pula-aika" liittyy tähän myöskin varmasti. Ja se minua kiinnostaakin. Kun en ole itse sitä aikaa elänyt vaan täysin erilaisissa olosuhteissa niin en oikein osaa ymmärtää että mitä kautta se tausta aiheuttaa näitä kuvailemiani käyttäytymismalleja.
Pihistelyn ymmärrän. Aika, jolloin oli kaikesta pulaa, jää varmasti hyvin mieleen.
Mutta entä nämä uskomukset ja aavistukset, mystiikka yleensä? Liittyykö tämä uskontoon? Moni ikäiseni (ainakaan tuntemani) ei usko ainakaan perinteiseen kristinuskon Jumalaan ja suurin osa kuuluu kirkkoon vain siksi ettei "jaksa" erotakaan tai haluaa kirkkohäät. Me elämme tietoyhteiskunnassa, kaikille asioille on selitys. Ei kaikille ole, mutta selityksiä etsitään enemmän tieteen kuin uskonnon kautta.
Sitten tämä lapsuus joka mielestäni otetaan ihan liian usein mukaan asiakeskusteluun. Siis jos esitän jotain asiaa tietyn ikäiselle naispuoliselle henkilölle (anteeksi yleistys, tämä ei koske kaikkia 60 naisia, osaa vain) hän alkaa tulkita kesken asiakeskustelua lapsuuttani. Siis esimerkkinä tämä että ehdotan isännöitsijälle uutta valaistusratkaisua talonyhtiön pihamaalle, niin hän ei kuuntele ollenkaan vaan sanoo että olen aina saanut lapsena kaiken ja siksi luulen nyt että saan edelleen tahtoni läpi. En luule, haluan vain tuoda kantani esiin. Ja kantani pitäisi olla yhtä painava kuin muidenkin osakkaiden mutta se ei ole koska he kutsuvat minua tytöksi ja miettivät lapsuuttani josta eivät tiedä mitään. Kyllä lapsuudella onkin merkitystä, mutta mielestäni sitä voi käyttää tulkintana vasta kun siitä tietää jotain. Ja lisäksi kaikissa asioissa ei ole tarvetta kääntää keskustelua lapsuuteen kun on asioita joista voisi puhua vain asioina eikä kääntää niitä henkilöihin. Kuten sekin tuntuu olevan joillekin epäselvää että jos asiasta ollaan eri mieltä, se ei tarkoita ettei pitäisi vastapuolesta henkilönä. On vain eri mieltä hänen esittämästään asiasta. Nämä menee mielestäni hyvin usein sekaisin etenkin vanhemmilla henkilöillä ja ikäväkseni pitää todeta että nimenomaan naisilla.
Ongelmana tässä on se että te, joiden kanssa tästä pystyn keskustelemaan, ette varmasti käyttäydy kuvailemallani tavalla ja ne jotka käyttäytyvät, eivät suostu kanssani tasavertaisesti keskustelemaan vaan saavat jonkinasteisen kiukuttelukohtauksen ja kääntävät asian vaikkapa lapsuuteeni. Mutta ehkäpä minunkin pitää sitten kääntää asia heidän lapsuuteensa, pitäisikö siitä päätellä että he haluaisivat keskustella lapsuudestaan? Itse olen ajatellut että on epäkohteliasta kääntää keskustelua niin henkilökohtaiseksi ellei olla hyvin tuttuja.
Mietin myös että olisiko tässä kyse käsityksestä siitä miten vanhempia henkilöitä tulisi arvostaa? Tuntuisiko näistä henkilöistä epäkohteliaalta että heitä puolta nuorempi olettaa olevansa heidän kanssaan tasavertainen? Onko se varpaille astumista? Varmasti 30 vuotta sitten sekin oli toisin. Mutta nykyään monissa asioissa on vain pakko käyttäytyä kuin olisi tasavertainen koska työssä pitäisi pitää puolensa ja asumisessa jne. Enää ei eletä yhteiskunnassa jossa sukupolvet asuvat samassa taloudessa.
Vielä kommenttina tuohon lapsuuteen ja sotaan, kyllä niistä saa ja pitäisikin puhua. Minua ainakin kiinnostaisi kuulla. Enkä ole kuullut keneltäkään kaveriltanikaan että heillä olisi ongelmana että vanhemmat puhuvat lakkaamatta lapsuudestaan ja pula-ajasta. Ehkä siitä olisi hyväkin puhua ja muistuttaa, emme me sitä muista kun emme ole eläneet sitä aikaa. Mutta olisi ehkä hyödyllisempää juuri kertoa miten asiat silloin olivat ja miten se on vaikuttanut kuin siihen tyyliin että "sinä olet pullamössösukupolvea ja kaiken valmiina saanut etkä sinä tiedä mitään meidän raadannasta ja pulasta". Se on varmasti tottakin, mutta... se ei ole ehkä kovin hyvä keskustelunavaus. Emmekä me voi sille mitään ettemme ole syntyneet pula-aikaan vaan tähän aikaan ja koitamme kyllä elää mahdollisimman hyvin näillä resursseilla joita nyt on.kasvoimme lapsina. Sekin on muttunut, elämä on prosessi, kaikki muuttuu ja muotoutuu uudelleen kaiken aikaa.
Henkilökohtaisesti pidän sinuntyyppisestäsi tasa-arvoisesti toisiin suhtautuvasta keskustelijasta. Autoritääriset, jyräävät henkilöt eivät ole minun makuuni.
Ehkäpä isännöitsijä yhtiössänne on tuota tyyppiä. Sinulla on oikeus parannusehdotukseen, sehän olisi kaikkien etu, myös isännöitsijän. Hän saisi kuunnella sinuakin ja vastata asiallisesti.
Pidän siitä, että minua sinutellaan, pidän etunimestäni.
Vanhempiani kunnioitan parhaina tunteminani ihmisinä, samoin puolisoani ja lapsiani, joita rakastan, lastenlapsiani tosi paljon. Lisäksi sisareni ja sisareni tytär sekä eräät muutkin sukulaiseni ovat minulle rakkaita. Tuntuu, että rakastamiseen kuuluu myös kunnioitusta.
Rakkaille paikoille lapsuudenkotini maastoon en voi palata, sillä veljeni perhe on sen myynyt vieraalle. Sitä joskus ikävöin.
Sinulla on meneillään elämän ruuhkavuodet, on opiskelut vielä lähellä, perhe vaatii paljon työtä ja huolenpitoa, noihin vuosiin pakkautuu valtavan paljon.
Ymmärrän, jos silloin ei oikein jaksa innostua sota-ajan kauhukertomuksista, puutteesta, pelosta ja kärsimyksistä.
Olen aivan varma, että jokainen on perimänsä ja ympäristövaikutteidensa, kokemustensa summa. Ja jos kokemukset ovat olleet kovin traumaattisia, niistä ei pääse koskaan.
Kuilut muodostuvat juuri näistä, ei ole mahdollista ymmärtää, kun ei ole itse sitä kokenut.
Uskonnosta voi jokaisella olla omat tunteensa, siihen on oikeus lainkin mukaan. Henkilökohtaisesti uskon Taivaan Isään, hyvyyteen, Jumalaan, josta olemme lähtöisin ja johon palaamme sitten, kun tämä maallinen majamme haudataan. Jumalan läsnäolon koen voimakkaasti luonnossa, joten näkemykseni on lähinnä panteistinen. Agnostisismikin lähellä kai.
Veriuhriajattelu on minulle vieras, se polveutunee pakanallisista uskomuksista.
Äitini kanssa en keskustellut tähän tapaan uskonnosta, äiti oli uskovainen, mutta hyvin järjellinen ja realistisesti asioihin suhtautuva.
Sitä en ihmettele, että varsinkin naiset kääntävät usein näkökulman lapsuuteen. Hehän ovat lapset synnyttäneet ja kasvattaneet.
Tässä vähän lisiä ikäluokkien väliseen vuoropuheluun, jonka avasit.
Kaikkea hyvää!- kiitos
satu kirjoitti:
Olet mielestäni varustettu keskimääräistä paljon paremmin älysi, tunne-elämäsi ja vaistojesikin puolesta, - tällaisen päätelmän huomasin muodostavani pikkuhiljaa kirjoitustasi lukiessani. Eipä ihme, että haluat ottaa asioista selvää, perehtyä niihin, ymmärtää.
Mutta niinkuin otsikossani jo toin esiin, meillä vanhemmilla on lapsuudessamme olleet aivan toisenlaiset olot kuin sinulla.
En väheksy lapsuuden vaikutusta elämäämme.
Tunnen naisen, hän on lapseton leski, minua parikymmentä vuotta vanhempi, jonka saituus kiusaa lähimmäisiänsä,(vaatteissansa, asuntonsa sisustuksessa ym. Omia vanhoja vanhempiaan hän sen sijaan on auttanut paljon) - mutta kun tunnen hänen lapsuutensa puutteen, äitinsä loppumattoman raadannan, jotta sukutila (=jotain pyhää)voitaisiin saada säilytettyä seuraavalle sukupolvelle työpaikkana ja elinympäristönä, ja siinä samassa hän ehdottomasti halusi myös muille lapsilleen hyvän elämän...
Sota tuli ja vei pojat rintamille, Rukajärvelle ja Äyräpäähän, nuo komeat, kaunishampaiset, pitkät pojat...se äidin suru oli myös lasten surua...
Uskotko todella, ettei lapsuus merkitse?
En tiedä sinun lapsuudestasi, mutta arvailla voin kirjoituksesi perusteella, ettei se ole ollut turvaton eikä huono. Ja jotain varmuudella myös tiedän: sotaa et ole joutunut kokemaan.
Monet meidän ikäluokkamme sairaudet ja vaivat johtuvat sota-ajan traumoista sekä itseämme kohdanneina, että myös perheemme taholta saatuina. Siksi olen aina pitänyt pahana sen, että monet nuoret kieltävät puhumasta sodasta. Silloin juuri "sukupolvien välinen kuilu" on todellisuutta. Ettei saa siis puhua! Sehän juuri on keino pilkkoa ongelmaa, vähentää sitä, sulattaa, puida! Sehän myös auttaa ymmärtämisen kautta iloon, pois surusta !
Pitäisikö siis vain yksinään istua ja mykkänä murehtia meitä kohdannutta onnettomuutta?
Tästä syystäkin pidän tervetulleena avaustasi eri ikäluokkien väliseen vuoropuheluun. Toivon, että voisimme jatkaa tästä.
Lämpenevää kevättä toivotellen *Satusiitä!
- PellePeloton
... mutta totta taitaa ollakin. Eihän kukaan noin pitkiä provoja jaksa kirjoittaa uudelleen ja uudelleen.
Koko ketjun huolellisesti luettuani, kerron Sinulle, Sanni hyvä: Ei ongelma ole ikäkausissa, sukupolvissa, sukupuolissa, lpsuudessa, pula-ajoissa, eikä missään muuallakan ulkopuolellasi.
Kyllä se vahvasti näyttää olivan omien pikku korviesi välissä.
Pitää paikkansa sanonta: "Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa". Monissa metsissä on erilainen akustiikka; kaiku ei tule yhtä pitkänä, kuin sinne huusit, mutta sävy on kyllä huutosi kaltainen aina.
Yritäppä joskus kokeeksi huutaa toisella sävelellä! Huomaat kaijunkin ihmeesti muutuneen!
Tämä ihan ilman ikä- ,ja sukupuolikategorioita.
Hyvät Sulle! :=)- Pääsky64
etä täälläkin saat samat vastaukset kun kaikki kääntää jutun vaikka minne.Älä ota niin tosissai mitä on ympärillasi.Relaa.Aloita tänään tulevaisuudesta.Sitä ei ole pääsyt kukaan pilamaan.
- l.e.a.orvokki
Olisikohan itsenäistymistä.
Muistelen omaa nuoruutani,taisin olla joskus kapinallinen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131334Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2511279- 1051085
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?115999- 52636
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä142599- 52552
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52495- 71473