Miksi olet puolisosi...

..että siksi kun rakastan ja palvon häntä yli kaiken enkä voisi elää ilman häntä:-)

Kyllä yhdessä olo perustuu vapaaehtoisuuteen...mutta itse tunnen että olemme yhdessä enään tavan vuoksi. Rakkaus, luottamus ja kunnioitus on kadonnut tässä vuosien saatossa, erinäisten tapahtumien takia.

Tällä hetkellä olemme kuin sisko ja veli, kumpikaan ei osaa lähteä...

Että näin karua...

..että rakastan häntä ja hän on juuri sopiva minulle kaikinpuolin. Loistava puoliso ja isä. Kaikki vaan natsaa niin hyvin yhteen. Jos ei natsaisi, en pelkästä tottumuksesta olisi suhteessa. Kyllä siinä tarttee olla aito kiinnostus yhteiseloon ja rakastaa toista ja halu viettää yhdessä loppuelämä.

Ne tylsät tavalliset syyt: lapset, raha, talo jne. Toivottavasti pohjalla on sentään muutakin, arki vain painaa päälle... "Onni löytyy arjesta" vai mitenkä se nyt menikään?

Alun alkaen hakeuduin hänen seuraansa lähinnä seksuualisten tarpeitteni ja läheisyyden kaipuun takia, mutta pian huomasin, että hänen kanssaan olen onnellisempi kuin yksin tai jonkun muun kanssa. Syitä on varmasti satoja, pieniä asioita, jotka osuvat juuri kohdalleen. Jos huomaisin, etten enää ole onnellinen hänen kanssaan, olisi suhteesta tehtävä loppu, vaikka se varmasti olisi vaikeaa, kun olen niin tottunut häneen. Mielestäni elämän tarkoitus on olla onnellinen ja hän auttaa minua toteuttamaan sen!

Koska elämä hänen kanssaan on niin ihanaa. Ajattelin haluavani olla yksin, sitten tapasin hänet, ja halusin olla kaksin, hänen kanssaan.

Siksi, että olen löytänyt "sielunkumppanin". Eli enpä tiedä oikein hyvää käännöstä tuolle alunperin muusta kielestä tulevalle ilmaukselle, mutta jos jätetään kieliopillinen hiustenhalonta sikseen...

Kun on paljon yhdessä kokenut, niin sitä vaan tietää, ettei ole oikein mitään, mistä ei yhdessä selvittäisi jatkossakin. Ja paremmin, kuin olisi olo yksin tai jonkun muun kumppanin kanssa.

Valitan, lyhyesti en osaa kuvata, en siis edes yritä, koska pitkää juttua taas kukaan ei lukisi. ;-)

kanssa, koska joka aamu kun herään hänen kainalostaan ja joka ilta kun nukahdan hänen viereensä, tunnen itseni maailman onnellisimmaksi.

...En todellakaan tiedä miksi. Rakastan kai. Tai sitten en. Sitä yritän selvittää edes itselleni, mutta tällä hetkellä en ole varma mistään.

No parisuhde on tasaisempaa ja varmempaa mutta samalla tylsää. Oon parisuhteessa koska ei mulla ollut kauheasti vientiä sinkkuna ja sinkkuus oli mulle yksinkerta perseestä olevaa aikaa. Kyllähän kaikki muut naiset haluttaa mutta tiedän etteivät he kiinnostu minusta joten parempi olla sen kanssa jolle kelpaan ja jolta saan seksiä.

koska rakastan häntä. Hän on mielestäni äärettömän seksikäs ja turvallinen kumppani. Yhdyn edellisen sanomaan, että illalla hänen kainaloonsa on hyvä ja turvallinen nukahtaa ja aamulla herätä siitä hänen kainalostaan.

Olen puolisoni kanssa mukavuudenhalusta. On kivaa kun on tärkeä ihminen lähellä, olisi työlästä lähteä työpäivän jälkeen jonnekin kauemmas, että saa olla minulle tärkeiden ihmisten seurassa. Tai olisi työlästä sinkkuna etsiä aina tarpeen tullen kumppania. On mukavaa, kun on joku jakamassa laskut ja murheet. On mukavampaa, että kotona on mies, ei tarvitse lähteä esim. autonrenkaita vaihdattamaan muualle. Välillä kotiin tullessa on ruokakin tehty valmiiksi, paljon mukavampaa kuin alkaa itse jotain vääntämään. Koiraa ei tarvitse huoltaa aivan yksin, joskus sateella saattaa miehenkin saada sitä käyttämään ulkona.

Se helpottaa elämää paljon, kun on näin mukavuuden haluinen.

Mukavuudenhalu? Kai se on sitten ihan käypä syy, että on joku passaamassa.

Mutta miten tällaiset pariskunnat kehtaavat mennä naimisiin suvun edessä, vannoa sydämien alla ikuista rakkautta jne..., jos yhdessä ollaan ihan muista syistä?

sellainen kysymys, johon ei todellisia yksilöityjä vastauksia osaa sanoa, ennen kun kumppania ei enää ole.

Siksi olen, koska rakastan, välitän ja on hyvä ja onnellinen olo yhdessä.

puolisoni kanssa yhdessä, koska rakastan häntä ja viihdyn hänen kanssaan. Meillä on pitkälti yhteinen arvomaailma ja samantyyppiset harrastukset. Voin jutella hänen kanssaan mistä tahansa ja hän useimmiten ymmärtää minua.

Hän puolestaan rakastaa minua ja hyväksyy minut tällaisena kuin olen. Lisäksi hän uskoo haaveisiini, silloinkin kun itse en... :)

Hän on mukava, hoitaa kotihommat ja tykkää minusta sekä lapsistani. En uskalla/jaksa lopettaa suhdetta, vaikken rakasta enkä edes välitä tarpeeksi.

että kun tästä joskus juteltiin ja totesin olevani vieläkin vuosien jälkeen ihastunut häneen(vaimoni)niin hän sanoi että aikoinaan hän alkoi seurustelemaan kanssani siksi kun pelkäsi että kukaan muu ei huolisi...vieläkin sapettaa joskus että menin kysymään...

"ei ole pakko olla yhdessä"?????????????

Sairas ajatus, että parisuhteessa eläminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos jokin todella pakottaisi siihen, noin voisi sanoa.

Vapaaehtoisesti tehdään jotain mitä ei oikeastaan itse halua.

Parisuhteeseen vain halutaan, "vapaaehtoisesti" sinkut ovat häviävän pieni vähemmistö.
Tällä palstalla kirjoittavista tietysti päin vastoin, sillä normaalissa terveessä suhteessa elävät ei parisuhdepalstoja tarvitse.

Koska rakastan puolisoani mielettömästi, enkä halua häntä koskaan menettää. Elin villiä sinkkuelämää ennen kuin häneen törmäsin; se oli menoa sitten. :)

Koska rakastan häntä, viihdyn hänen kanssaan, kunnioitan häntä, hän saa minut tuntemaan itseni paremmaksi (most of the time;)).. Voisin kuvitella hänet lasteni isäksi ja voin kuvitella harrastavani seksiä ainoastaan hänen kanssaan loppu elämäni, voin kuvitella vanhentuvani hänen kanssaan.

Helppoa se ei tosin tule olemaan.

Olin sinkku vuosia ja sitten kolahti. Minulla oli hyvä elämä yksinänikin, mutta tavattuamme halusin vain olla hänen kanssaan ja tuli halu jakaa elämäni hänen kanssaan.
Elämänarvot muuttuivat hiljalleen ja Yksin eläminen ei enään tuntunut omalta jutulta. Olen yhdessä rakkaudesta miestäni kohtaan, ja tunnen itseni rakastetuksi. Nautin yhteisestä elämästämme.

Siksi, etten voisi kuvitella itselleni parempaa kumppania kuin tämä ensirakkauteni. "Työn tekeminen" parisuhteen eteen tuntuu jotenkin oudolta, kun on niin onnellinen ilman sen kummempia ponnisteluita. Eipä ole pajon parempaa tunnetta kuin olla jollekin koko maailma ja tarjota tälle aivan samaa. Lisäksi kun on vielä rakastunut lapsiinkin, niin suhteessa pysyminen on varsin helppoa ;-)

Taustatietona yhteiseloa takana 6 vuotta ja kaksi lasta. Aika alkuvaiheessa suhteessa ollaan, mutta pienten lastenkin kanssa on mennyt ilman riitoja (vanhempien välisiä, lasten kanssa on kyllä väitelty ;-)

Olemme saman katon alla, koska rakastamme toisiamme, haluamme viettää aikaa yhdessä, haluamme nukkua vierekkäin, tehdä yhdessä ruokaa, katsoa yhdessä elokuvia...jne. Eiköhän noi ole aika hyviä syitä.