Niin minä poikapoloinen otin ja menin ja rakastuin itseäni 6 vuotta vanhempaan naiseen. Joopa joo, eihän toi ikäero ole mitenkään huima, mutta, mutta.... Itselläni on takana pitkä suhde (8v) itseäni 4 vuotta nuoremman naisen kanssa. Kasvettiin vain ulos tästä kuviosta, erottiin ystävinä -yhteistä tulevaisuutta ei tahdottu rakentaa. Oltiin vain liian tottuneita toisiimme. Tämä vanhempi nainen on ollut koko ajan hyvä ystäväni ja on sitä edelleenkin, mutta yhtenä päivänä vain tajusin, että siinähän hän on -minun elämäni nainen. Vai onko sittenkään. Hän on ollut naimisissa, eronnut, saanut lapsia, rakentanut talon. Kaikki tuo on minulla vielä kokematta. Tiedän, ettei tämä nainen enää tahdo "kerrata" tuota kaikkea, vaan hän on tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se nyt on. Tiedän, että myös hän rakastaa minua -omien sanojensa mukaan niin paljon, ettei tahdo riistää minulta kaikkea tuota "ihanaa" -kirkkohäitä, isäksi tulemista, oman kodin rakentamista. Tavallaan hän on oikeassa -tahdon kokea kaiken tuon. Mutta jos hintana on hänen menettämisensä, en tiedä onko se sen väärtti. Olen yrittänyt seurustella itseäni nuorempien ja oman ikäisteni kanssa, mutta törmään aina samaan ongelmaan. Vertaan häntä liikaa nykyisiin kumppaneihini. Kyllä joskus tuntuisi siltä, että elämä saisi olla musta-valkoista, kaikki olisi joko-tai, eikä harmaita sävyjä erottuisi. Mutta häntä minä rakastan, vaikka asiaa miten päin katsoisi. Haluanko tyytyä parhaaseen ja "uhrata" oman elämäni asettumalla jo toisen valmiiseen elämään vai tyydynkö toiseksi parhaaseen ja koen tuon kaiken, minkä jokainen kait haluaa elämänsä aikana edes kerran kokea.
Millainen elämä edessä??
Poika "poloinen"
5475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuten kirjoitit, kuusi vuotta ei ole ikäerona mitenkään huima. Jos et halua kuitenkaan rakentaa suhdetta hänen kanssaan, niin lopeta muiden suhteidesi vertaaminen häneen.
että joku on määrännyt, missä järjestyksessä kaiken pitäisi edetä? Mitä pitäisi kokea?
Sinä itse päätät sen!
Sanot että asettuisit toisen "valmiiseen" elämään. Ei kenenkään elämä ole koskaan "valmis", tai on sitten, kun noutaja saapuu.
Käytä mielikuvitustasi ja luovuuttasi. Kumppanisi kanssa, oli se sitten nykyinen tai tuleva, sinä yhdessä rakennat olemassaolosi sellaiseksi kuin te yhdessä haluatte. Huomaa, että vaikka nykyisesi elämä näyttää sisältävän paljon, siitä puuttuu kaikki se, mikä tulee sinun puoleltasi ja minkä hän voi antaa sinulle.
Minkähän ikäinen sinä olet?Voisihan tämä sinua vanhempi nainen vielä tehdä kanssasi lapsia, vaikka sillä olisikin jo niitä ennestään.
Mitä se haittaa vaikka naisella on jo talo, voihan sitä myydä vanhan ja rakentaa uuden tilalle.
Ikäeronne on pieni eikä sen pitäisi haitata suhdettanne,miksi pitäisi ottaa joku toinen jos te kaksi pidätte toisistanne.Minulla on neljä lasta joista nuorimman sain 11kk sitten.
Niin suurin ongelma on todellakin lapsi/lapset. En mä oikeesti niin mistään talon hommaamisista tai kirkkohäistä perusta. Ne voisin jättää "kokemattakin". Mutta entä isäksi tulemisen ihanuus. Tämä vanhempi nainen ei voi enää saada lapsia -hänellä on niitä kaksi ennestään ja toisen kohdalla kävi "onnettomasti" ja se lapsi oli oleva hänen viimeinen. Tietysti voisin olla "isä" hänen lapsilleen ja hoitaa isyysviettiäni siten, mutta lapset ovat molemmat jo yli 10 v, joten pienen lapsen iloa en saisi koskaan kokea -enkä sitä OMAN lapsen iloa, koska noilla lapsilla on kuiten jo isä -ja hyvä isä onkin, vaikkei avioliitto kestänytkään. Tiedän, että jahkaan ja vaikutan päättämättömältä, mutta kuitenkin tämä on iso asia minulle. Välillä olen siis valmis unohtamaan koko isyyden ja välillä mietin katuisinko sitä sitten jälkikäteen.
avaa uuden ulottuvuuden miehen maailmaan.
Eli aivan oikeita asioita mietit. Olen itse ollut mukana molempien lastemme synnytyksessä. Se on yksi varsin mielenkiintoinen tapahtuma olla läsnä.
Muistan vielä vuosien takaa ensimmäisen illan, kun olin hakenut vaimon ja kahdesta päästä vuotavan nyytin kotiin. Siinä pyörimme ja hyörimme kaksin sekä ihmettelimme, miten "sitä" voi kääntää ja mitä "sille" voi tehdä.
Sanoisinko, että ensimmäisen lapsen kanssa alku on melkoista "paniikkia". Toisen lapsen kanssa hommat sujuvat jo paljon leppoisammin ja ilman turhia vouhotuksia.
SUMMASUMMAARUM:
Lapset ovat hauskoja "otuksia"!
PS. Vanhempi "käärö" on nyt 190 cm ja nuorempi "käärö" 182 cm. Kumpikin aloitti tänä syksynä opiskelun - toinen yliopistossa toinen ammattikorkeakoulussa.
Mieti tarkkaan mitä teet. Toivon, että teet omalta kannaltasi hyvä päätöksiä.
Que Dios te bendica!!