Kuinka pian suhteen aloittamisesta aletaan yleensä puhua lapsista?
Me olemme seukanneet yli vuoden ja vasta nyt tuli puheeksi, haluaisimmeko joskus lapsia.
Mieheni sanoi haluavansa ja vieläpä useampia, minä taasen en ole varma haluanko ainoatakaan..
Tämä asia on nyt vähän viilentänyt välejämme, kun molemmat varmaan miettii miten tästä pitäisi jatkaa..
Voihan mieli muuttua puolin ja toisin, mutta ei lapsia koskaan vain toiselle hankita, kyllä molempien haluttava sitä.
Olemme molemmat erittäin lapsirakkaita, mutta minä vain en koskaan ole itselleni halunnut lapsia. En vain usko jaksavani olla lapsen kanssa tarpeeksi, kun nytkin olen aina töiden jälkeen ihan loppu. En meinaa jaksaa huomioida miestäkään, saati jos pitäisi vielä lastakin..
Haluaisin siis olla mahdollisimman hyvä äiti, muuten olen mieluumin kokonaan ilman lasta.
Vaikea juttu..
Me olemme seukanneet yli vuoden ja vasta nyt tuli puheeksi, haluaisimmeko joskus lapsia.
Mieheni sanoi haluavansa ja vieläpä useampia, minä taasen en ole varma haluanko ainoatakaan..
Tämä asia on nyt vähän viilentänyt välejämme, kun molemmat varmaan miettii miten tästä pitäisi jatkaa..
Voihan mieli muuttua puolin ja toisin, mutta ei lapsia koskaan vain toiselle hankita, kyllä molempien haluttava sitä.
Olemme molemmat erittäin lapsirakkaita, mutta minä vain en koskaan ole itselleni halunnut lapsia. En vain usko jaksavani olla lapsen kanssa tarpeeksi, kun nytkin olen aina töiden jälkeen ihan loppu. En meinaa jaksaa huomioida miestäkään, saati jos pitäisi vielä lastakin..
Haluaisin siis olla mahdollisimman hyvä äiti, muuten olen mieluumin kokonaan ilman lasta.
Vaikea juttu..
Vastaukset 11
Vanhimmat
ongelmanne on kyllä kieltämättä vaikea.
kysyit että missä vaiheessa suhdetta.
me puhuimme ohimennen siitä jos uhteen alkuviikoilla, mutta emme tietenkään vielä olleet kumpikaan valmiita isäksi/äidiksi. mutta molemmat halusimme lapsia.
uskoisin kuitenkin, että sullakin tuo mieli muuttuu vielä. sanoit että sinulta ei likene aikaa tarpeeksi. ehkä sä huomaat että sitä aikaa löytyykin sille lapselle kun se sitten joskus on ja kasvaa, ja voihan lapsen isäkin käyttää aikaansa lapsen kanssa. ajan kanssa, sanoisin minä... keskustelkaa asiasta vielä miehesi kanssa. että pystyykö hän odottelemaan, ja kysy myös että pystyykö hän sulattamaan vuosienkin päästä kieltävän vastauksen. et sanonut ikääsi, joten sen mukaan en voi miettiä elämänvaihettasi.
en tiedä oliko apua, ehkä ja toivottavasti.
Olen 25 vuotias, en siis ihan lapsonen enää, vaan asia alkaisikin olla aika ajankohtainen..
Ja suoraan sanottuna en usko että mulla mieli muuttuu tässä asiassa, sillä en muutenkaan ole mikään "mamma-tyyppi".
Vaihtoehtoja on vain neljä.Sinä annat periksi,miehesi hautaa haaveensa,jompi kumpi alkaa nähdä toisen toiveen hyvänä tai ero.Kyseinen asia on suhteessa aikamoinen pattitilanne ja voi johtaa vaikeisiin ratkaisuihin.Yrittäkää puhua ja vielä kerran puhua.Molempien selkeä kanta pitäisi tulla kuulluksi. Miettikää onko vaihtoehtoa, että jompikumpi antaa jossain vaiheessa periksi.Jos on,
niin täytyy miettiä miten se vaikuttaa suhteeseen.Onko toinen ikuisesti katkera.Voisitko itse elää niin, että tiedät toisen halunneen lapsia ja hän on vuoksesi niitä ilman?Perinpohjainen selvitys siltä osinkin pitäisi tehdä.Aiotteko yleensä olla loppuelämäänne yhdessä? Jos toiveet, eivät millään lailla kohtaa, itse eroaisin, niin suuresta asiasta on kuitenkin kysymys.Molemmilla olisi vielä mahdollisuus toteuttaa omat haaveet.
todella hyvä, että harkitset asiaa oikeasti. Mielestäni on todella tärkeätä, että molemmat haluavat ja molemmat ottavat vastuun.
Kirjoitat tuolla myöhemmin, että olet 25 vuotta. Aikaa sinulla (teillä) on yllin kyllin kuulostella itseänne ja toisianne. Nykyään ei ole mitenkään kummallista, että lapset syntyvät vasta 35 vuoden tuolla puolen.
Olen sinun ikäinen mieshenkilö, jolle myös on selvää, että lapsia en halua. Syytkin ovat pitkälti samat. Minua ärsyttää se, että kun en halua lapsia, se koetaan "sairautena" jota ollaan heti parantamassa niinkuin näistäkin viesteistä voi päätellä. Tälläisten parantelijoiden tulisi ymmärtää, että aivan yhtä paljon kuin he haluavat lapsia, joku toinen voi olla haluamatta niitä. Suomessa sterilisaation voi tehdä 30-vuotiaana eli matkaa siihen minulla on vielä tuskastuttavan kauan mutta silloin ainakin olen kypsä ratkaisun tekemään.
Naisena sinulla ei ole sitä vaaraa, että tulisit vanhemmaksi vaikka et haluaisi. Olen lukenut kaikenlaisia kauhujuttuja joissa vauvakuume on saanut naiset vaikkapa lopettamaan pillereiden käytön ja he eivät ole kertoneet sitä miehelleen. Tuollaiset tarinat pistävät miettimään.
Tämä ydinkysymys mietityttää myös. Suurin osa naisista haluaa lapsia joten tavallaan tuntuu huijaamiselta jos en kerro omaa mielipidettä. Toisaalta eihän sitä voi ihan aluksikaan kertoa. Osaisiko joku viksumpi neuvoa, että milloin pitäisi ottaa asia puheeksi. Olen samaa mieltä, että lapset ovat niin tärkeitä, että pariskunnan on oltava asiasta samaa mieltä.
Itse asiassa kun nyt tarkemmin ajattelen,niin elämäni aikana olen ns. seurustellut 5 eri miehen kanssa ja neljällä heistä ei ole vieläkään lapsia sen enempää kuin minullakaan ei ole. Ja hän jolla lapsia on ovat ne hänen minua edeltäneestä suhteestaan. Ei siis minun kanssa.
Nykyisen avokin kanssa ollessani ystävien, tuttujen, sukulaisten ja ympäristön eri tasoinen painostus lapsen tekoon päättyi minun täytettyä 40.
Lastenteosta ja haluamisesta on ollut luonnollista puhua kun on alettu olla siinä pisteessä, että sänkytouhut ja ehkäisyasiat on mielessä. Vaikka sitten jo ensimmäisenä iltana. =o>
Ei pillereiden poisjättämisellä voi kyllä vedota pelkkään vauvakuumeeseen. Ei muitakaan asioita elämässä tehdä vain huuman vallassa, miettimättä mitä tuleman pitää. Kyllä minullekin aina välillä tulee vauvakuume, mutta en silti HALUA lapsia, luontoäiti vain yrittää saada minua täyttämään tehtäväni, sitähän seksin haluaminenkin perimmältään on. En kuitenkaan voisi hankkia lapsia vain viettieni vallassa, vaan tietoisena päätöksenä, kumppanin kanssa suunnitellusti, jos siis näkisin jonkin erityisen syyn HALUTA lasta, muuta kuin hoivaamisvietit.. Elämä on nykyään niin kiireistä ja levotonta, ihmisiä on nyt jo ihan liikaa, en siis näe järjellistä syytä tuottaa lisää lapsia maailmaan. Joskus olen ajatellut adoptoimista, mutta omien lasten saantiin en ole saanut mielenkiintoa heräämään.. Vaikeaa tässä olisi asian takia erotakaan, molemmilla kun voi mieli vielä muuttua. Ja muuten olemme kuin luodut toisillemme.
Lapsia on liikaa, muttei Suomessa. Jos yrität adoptiota, niin joudut odottelemaan melko kauan (ottajia kun riittää)... Jokaisen oma päätöshän se on, mutta ikävä kun tulevaisuus on vanhusten :(
Olen ollut vakaassa avoliitossa ja mulla oli hyvä mies. Hän vain ei halunnut lapsia, tai ei tiennyt haluaako vai eikö. Tiesi kuitenkin koko ajan että minä halusin, ja halusin yrittää ennen kuin täytän 30.
Yhteisymmärrystä asiaan ei syntynyt, enkä minä voinut jättää pillereitä hänen tietämättä pois. Minusta lasten saaminen on molempien yhteinen asia eikä sitä voi toispuolisesti päättää.
Suhde kesti 8 vuotta, josta kai viimeiset 4 vuotta keskusteltiin ajoittain tästä lapsiasiasta. Lopulta tuskani kasvoi niin suureksi että päätin lähtiä suhteesta. Ystävät ihmetteli miksi jätin niin hyvän miehen, eihän hänessä muuta vikaa ollutkaan kuin ettei halunnut lapsia joita minä halusin.
Mutta meillä ei voinut olla yhteistä tulevaisuutta, koska tämä on niin iso asia että siitä pitää olla yhtä mieltä.
Puhukaa siis asia selväksi keskenään, ja jos tilanne on se ettei yhteistä mieltä löydy niin erotkaa heti ettei mene monta vuotta väärän ihmisen kanssa ollessa. Jos kumpikin olette vakaasti omalla kannalla niin turha jatkaa yhteistä elämää enää. Paljon vähemmällä katkeruudella selviää kun pistää heti poikki, eikä varsinkaan vedätä toista että "kyllä minä joskus mutta en vielä" niinkuin minulle kävi. Katkeruus ja viha on paljon isompi kun selviää ettei se toinen oikeasti ollutkaan koskaan perheestä kiinostunut, antoi vain turhia toiveita kun sanoi että sitten muutaman vuoden päästä.
Täysin eri mieltä kuin "Minä". Älkää nyt vielä erotko, jos tuo lapsiasia on ainoa mikä välejänne hiertää. Sinulla on aikaa hyvinkin 10 v ensimmäisen lapsen tekemiseen ja miehelläsi vielä enemmän.
Mieli voi muuttua (kummalla tahansa), ei sitä pysty ennustamaan. Jos ette lopultakaan pääse asiasta yksimielisyyteen, päättyy suhteenne aikanaan ja tuskinpa silloin vielä on liian myöhäistä miehellesi hankkia lapsia jonkun muun kanssa.
Itse olen 30 v enkä halua lapsia nyt. En tiedä, haluanko joskus. Nuorempana olin vakuuttunut, että "ei ikinä", hiukan vanhempana ymmärrän, että mieli voi muuttua.
Oma ongelmani on se, että olen sinkkuna, mutta "haku päällä" ja ikäisilläni miehillä, joilla ei vielä ole lapsia, alkaa olla jo kiire niitä tekemään. Joskus on käynyt mielessä, että pitäisikö salata pillereiden käyttö, mutta eihän sellaista voi toiselle ihmiselle tehdä, riistää salaa ehkä suurinta unelmaa.
Niin, me olimme seurustelleet ehkä viikon, kun poikaystävä teki aloitteen tähän avioliitto- ja lapsiasiaan:) Hän 15, minä 17. Vieläkin pysyy sanojensa takana, vaikka viikkoja on takana jo useampi...