Huomaan tässä siirtyessäni "kakkosmarkkinoille" että suhtaudun epäilevästi lapsettomiin ei-eronneisiin miehiin ;-)
Jos ja kun uutta suhdetta alan harkita, haluan sen olevan eronnut, eroamassa ja mielellään saisi olla lapsiakin. Silloin ei tarvitse selittää asioita, eikä tarvii alkaa tekemään uusia lapsia uudelle miehelle.
Hassua kuinka mielipiteet muuttuu, joskus 10 vuotta sitten pidin eronneita "pilalle menneinä" nyt en siis muita huolisikaan.
Jos ja kun uutta suhdetta alan harkita, haluan sen olevan eronnut, eroamassa ja mielellään saisi olla lapsiakin. Silloin ei tarvitse selittää asioita, eikä tarvii alkaa tekemään uusia lapsia uudelle miehelle.
Hassua kuinka mielipiteet muuttuu, joskus 10 vuotta sitten pidin eronneita "pilalle menneinä" nyt en siis muita huolisikaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ovathan eronneet usein tietyllä tavalla "viisaampia" ja oppineet omista virheistään jotain ja hyödyntää sitä uudessa suhteessa. No, kaikki eivät välttämättä opi, kaikki eivät edes huomaa ja myönnä, että itsessäkin on vikaa ollut.
tokihan eronnut ymmärtää lapset ym asiaan liittyvät jutut mutta sittenkin harkitse tarkkaan ennenkuin perustat uusio perheen. kokemuksesta sanon että helppoa ei tule olemaan kun samassa perheessä on sinun lapset ja minun lapset. aina omalapsi menee toisen lapsen edelle ja se tuo kitkaa parisuhteeseen väkisin vaikka kuinka yritetään olla tasapuolisia.niin se vaan on
kannattaakin epäillä riittävän kauan kaikkia oli eronnut tai ei
joo, en todellakaan aio perustaa "uusperhettä", vaan jos jotakin suhdetta kehittyy, niin se tapahtuu aikuisten välillä. Tai sitten kun lapset on niin isoja että ne ei enää välitä. Ei tässä kumminkaan niin montaa vuotta enää siihen ole, kun lapsia ei vois vähempää kiinnostaa kenen kasnsa heidän (jo vuosia sitten) eronnut äitinsä seukkaa.
Olen myös itse miettinyt, että ihanteellinen kumppani minulle taitaisi olla jätetyksi tullut mies, joka myös on käynyt läpi tätä surutyötä, tuskaa ja suurta pettymystä, kun toinen halusi lähteä, vaikka itse vielä rakastaisi... Jotenkin haluaisin uskoa, että tämä kokemus on jalostanut minua niin, että olen joutunut menemään todella syvälle itseeni. Pidän tietysti eroa epäonnistumisena, mutta kovin suuria virheitä en mielestäni tehnyt. Ehkä olisin voinut huomioida toista enemmän, ehkä pidin häntä liian itsestään selvyytenä ja ehkä osaan siinä mielessä olla viisaampi, jos minulla vielä joskus tärkeä ihmissuhde on.
Parisuhde on huomattavasti helpompi jos on ns samanlaiset taustat. Esim juuri molemmat eronneet, kummallakin omia lapsia jne
Olen samaa mielta kanssasi: lapsettomat vapaat vielä 40 v poikamiehenä elelevät kannattaa kiertää kaukaa. Olivatpa kuinka lapsirakkaita ja sopeutuvaisia omien sanojensa mukaan..hankaluuksia syntyy aivan varmasti.
En minäkään olisi halunnut parikymmentä vuotta sitten itselleni eronnutta miestä, jolla on kaksi lasta, mutta sellainen tapaus olisi nyt ihannemies, jos ylipäätään miehen haluaisin. Eli eri elämäntilanteissa halutaan eri asioita ja meidän jokaisen taustamme muuttuvat elämän myötä.
Luitko itsesi psykologiksi Valittujen Palojen kirjekurssilla? :-))
Mä en haluisi sitä miehen exää elämääni, en haluisi kuulua siihen uusperhepaskaan mitä siitä seuraisi, ja se on hyvin harvoin hyvää!!
Ihmiset on erilaisia ja oli tilanne hänellä mikä hyvänsä voi olla sopiva kumppani. Mutta itsekin vastaeronneena olen ajatellut että jos uuden kumppanin voisi postimyynnistä ruksaamalla tilata niin pitäis olla eronnut, samaa ikäluokkaa, lapset isoja, pitää itsestään huolta, yms.
Mutta nyttemin kun ajatukset on alkaneet kirkastua itsellä niin vaikka toisinaan itsellä on kova tarve saada joku johon voisi luottaa ja jonka kanssa viettää aikaa niin toisaalta koko ajan hiipii mieleen ettei enää halua sitoutua kehenkään. Vapaus se kaiken voittaa. Enkä tarkoita mitää irtosuhteita vaan että nyt voi elää tavallista elämäänsä omilla ehdoilla.
Kuulun tuohon 30 prosentin vähemmistöön eli naisiin, jotka ovat vastentahtoisesti eronneet.
Surutyö on tehty ja asioissa menty syvälle sielun syövereihin. Tämän syvemmälle tuskin enää pääsen.
En kaipaa enää minkäänlaista miesjuttua. Ei niistä ole kuin harmia.
Vatsa on täpötäysi aikuisten lasten tekemää ruokaa. Olin tänään töissä ja kävelin matkan molempiin suuntiin. Bussilippuni laitoin voimaan vasta maanantaista.
Lapset lähtivät juhlimaan ja olen ihan yksin. En avannut edes telkkaria ja radiota seurakseni.
Surfailin Ellien palstoilla ja en kommentoinut yhteenkään juttuun. On kiva vain lueskella toisten ajatuksia.
Ellien Sinkun elämää palstalla on viestiketju sinkkuuden ihanuudesta ja kurjuudesta.
Tietenkin yksineläminen on kurjaa, jos ei ole koskaan perustanut perhettä. Moni asia on jäänyt kokematta.
En välitä ristiriidoista ja jännitteistä ihmisten välillä. Nykyään voin valtavan hyvin ja olen oppinut välttelemään kärhämöintejä.
Ellien ulkosuomalaiset palstalla luin viestiketjun suomalaisten tunnekylmyydestä. Kyllä tuo väittämä pitää paikkansa. Suomalaiset ovat melko tunneköyhiä ihmisiä. Olen joutunut tämän asian kanssa monta kertaa napit vastakkain.
Liika avoimuus ja suulaus tietää vain ikävyyksiä.
Parhaiten täällä pärjää, kun pitää yksityisasiat omina tietoinaan.
Yh-äiteihin suhtaudutaan erittäin omituisesti.
Pahoitin viime viikolla mieleni melko pahasti.
Esimieheni ei jaksa käsittää miksi teen viikonloppuna töitä. Minun pitäisi hänen mielestä vain juhlia.
Avioeron takia olen jumiutunut ikävään elämäntilanteeseen. Toipuneena vasta tajuan miten hullussa pakkoraossa olen elänyt parhaat vuoteni.
Minua sieppaa suunnattomasti iltapäivälehtien ja naistenlehtien jankutus parisuhteen ihanuudesta.
Harva fiksu ja täysipäinen nainen kertoo mediassa elävänsä tasapainoista ja antoissa elämää eronsa jälkeen täysin sinkkuna.
Vanhasen jupakkaa en jaksa seurata. Miksi noin mukavassa elämäntilanteessa oleva mies ei viihdy yksin. Luin joltakin palstalta tutkimuksesta, jonka mukaan varakkaat miehet avioituvat uudestaan lähes 100 prosenttisesti.
Olen melko varma, että siihen on syyllinen sosiaalinen paine. Ilman avecia ei osata mennä minnekään. Yksinkulkijoita nokitaan ja vierastetaan.
Ongelma ei koske minua. Elän tavallisen Ellin elämää. En viihdy juhlissa ja pakkopullajutuissa.
Täysin raittiina ja savuttomana en jaksaisi viiniä lipittävien höpinöitä.
Pidän netissä surfailusta. Ellien palstoilla eräs yh-äiti synnytti eilen vauvan ja kertoi iloisen tapahtuman kännykällään synnytyslaitokselta.
Pidän siitä, että netissä ollaan nimettömiä, kasvottomia ja ei tarvitse kuunnella naurun rähäkkää ja tyhjän jauhamista.
Aina saa puheenvuoron.
Minusta on lapsellista valita uutta puolisoa sen perusteella, että on kokenut elämässään samanlaisen kohtalon. Tuon logiikan mukaan voisi valita kumppanin automerkin, ihonvärin jopa kengännumeron mukaan.
Olet varmasti käynyt asiat läpi oikein pohjamutia myöten, sillä niin kypsää kirjoittelusi on. Pureskeltua ja mietittyä. Hienoa, että olet päässyt "selville vesille" tuosta takuulla kovasta kokemuksestasi; siis erosta vasten tahtoa.
Valitettavasti on aivan tosi tuo, mitä sanoit suomalaisten tunneköyhyydestä. Jotenkin sitä kypsillä kymmenillä on törmännyt jo useaan ihmiseen, joka jossain vaiheessa vaan vetää maton jalkojen alta... ei sitä tahdo kovin herkästi sitten alkaa enää asioitaan kertomaan, kun pettyy kerta toisensa jälkeen!
Toivon sinulle antoisia kevätpäiviä. Kyllähän elämästä voi nauttia ilman "viininlipitystä ja turhanjauhamista". Hyviä asioita on maailmassa kuitenkin niin paljon. Itselläni on jonkinasteinen "meluallergia" ja pyrin välttämään meluisia paikkoja. Luonto on valtavan hyvä paikka latautua ja parasta musiikkia korville
Niin, olen sitä naisryhmää joka on itse halunnut erota. Eli siinä mielessä vähän eri tilanne.
Minua hämmästyttää kaikessa (netti)kirjoittelussa keskustelu, jossa verrataan eropäätöstä näin: joko jatkaa suhdetta tai vaihtaa miestä.
Hä?
Missä vaihtoehto elää yksin?
Kun laitoin aikanani eroprosessin liikkeelle, olin todella huolellinen sen kanssa että punnitsin tilannetta yksin lasten kanssa / miehen kanssa. Että en rakenna vaaleanpunaisia haavekuvia siitä, että joku TOINEN tai UUSI ihminen voisi tehdä elämästäni paremman.
Eihän sitä kukaan muu tee!
Eli Ap:lla tilanne on se, että haluan olla yksin. MUTTA jos saisi (niinkuin joku hauskasti sanoi) postimyynnistä tilata niin ottaisin miehen jolla on lapsia.
Mutta vain seuraksi, en elämääni asumaan.
eli kun ihminen on kuitenkin aina loppupeleissä näissä ihmissuhteissa itsekäs, voi joutua huomaamaan, että myös sen eronneen miehen exällä voi olla omat tarpeensa. Ja jos se ex-vaimo on hankalaa tyyppiä eikä salli miehelleen uutta onnea, niin hän kyllä pystyy hankaloittamaan uutta suhdetta omilla haluillaan ja tarpeillaan lasten kautta. Varaudu siihen - miehen entinen elämä seuraa mukana! Ja me naisethan osataan pelata rumaakin peliä, mikä on häpeällistä myöntää omasta sukupuolestaa.Kokemusta on tuollaisesta hankalasta ex-vaimosta....
Hyvä maku jäi viestistäsi. Hienoa jatkoa sinulle!
"eikä tarvii alkaa tekemään uusia lapsia uudelle miehelle."
HUH!!! Sinunlaisesi lienee parempi sitten vain jäädä yksin.
Mitä kummallista oli lauseessa, ettei alkuperäinen halua lisää lapsia? Oletko joku miehistä haaveileva sinkku, joka luulee, että jokaiseen parisuhteeseen kuuluu lasten teko? Tuollaisiakin ihmisiä (erityisesti naisia) on maailmassa paljon. Omallakin kohdallani lapsiluku on täynnä, enkä voisi missään tapauksessa kuvitella enää tekeväni lapsia. Jos tapaisin miehen, jolle omat lapset olisivat unelma, niin kyllähän se olisi mahdollisen suhteen kuolinisku.
"Jos tapaisin miehen, jolle omat lapset olisivat unelma, niin kyllähän se olisi mahdollisen suhteen kuolinisku."
Tyypillistä nykynaisen puhetta. Jos siis mies todella haluaa lapsia, niin ei käy. Mutta jos mies ei halua, niin sitten alkaakin haasteellinen tehtävä, jonka päätöksenä nainen on raskaana. Loput sitten tiedetäänkin, sen voi lukea tältä palstalta...
Miksi niin monet naiset pelkäävät perhettä?
mutta asiaa
Mä suhtaudun miehiin vielä yleensäkin epäluuloisesti, eronnut kun olen.
Ex.Siippani oli eronnut jo aiemminkin, ja myöhemmin kävi ilmi, että naiset ne olivat hänestä irti aina vihdoin halunneet.
Ainakaan mä en haluaisi eronnutta,(vaikka itse olenkin), mutta tuskin asia painaa "sen oikean" kohtaamisen hetkellä paljoakaan. Mutta jos siis "voisi" valita, haluaisin yleensä vain kokea, mitä olen oppinut aiemmasta, ja toimisiko jokin suhde yleensä, olisiko se pelkästään musta kiinni...heh...-Kaikki vain toisen syytä?
Musta kuulostaa aika hullulta tuo tokaisu:"Silloin ei tarvitse selittää asioita, eikä tarvii.." sitä ja tätä. Mun mielestä jokainen suhde vaatii panostuksen ja töitä, eikä kaikki ole vain toisesta ihmisestä kiinni. -Kysehän on PARIsuhteesta? Vai mitä?