Olin nuori tullessa anoppilaan 18 vuotias.Rakastunut enkä nähnyt mitään ongelmia tulevaisuudessa. Mutta,mutta niin siinnä kävi että ei minua arvossa ainakaan anoppi pitänyt.Omat pyykkini pesin käsin ei ollut lupa käyttää konetta, mutta mieheni veljen vaimo sai pestä koneella. Hän olikin lukenut ammatin ja se on vaikuttanut anoppiin myöteisesti. Tein töitä hullun lailla maatalossa kun ollaan. Ei ikinä siitä kiitosta.Minä nössö vielä suostuin lunastamaan mieheni kanssa tilan hänen sisaruksilta ja anopiltani(appeni on kuollut).Siihen kauppaan kuului anopin asumisoikeus (hänen mielestään myös ilmainen asumisoikeus). Hänellä on oma puoli missä asuu ,mutta päivittäin hän kyttää meidän tekemisiä.Käy meidän puolella pukamassa ,katsoo jääkaapin,komerot ja laatikot.Tiedän koska olen nähnyt sen ,minä paska en sanonut mitään kyllä vitutti mutta nielin suuttumuksen, kuten tähänkin asti .Käytän häntä kaupassa,lääkärissä ja kylässä .Kyyditsen hänen lapsenlapsia (vain niitä,jotka on hänelle rakkaita minun lapset on yhdentekeviä) ilmaiseksi. Ei ole osallistunut mihinkään maksuun esim bensa, sähkö ja vakuutus. Eikö ne hänen mielestään maksa mitään.Hän ei ole muka tuppautunut lasten perhe-elämään ei todella muitten, mutta kyllä meidän. Myös lapseni kyyditsee häntä ,mutta ei tipu bensa rahaa,kyllä hän rahaa antaa niille lapsenlapsille jotkä on suosiossa. Ei haittaa vaikka haistatetaan välillä vitut mummolla .Meidän lapset ei ole vielä haistattaneet, mutta luulen että se päivä vielä tulee. Ihan tuntuu siltä kuin hän odottaisi ,että lapsillemme tapahtuisi jotain, kun aina puhuu siihen sävyyn ja vain minulle ei miehelleni Hän ilkeää veilä puhua tuttaville siihen tapaan ,että hän olisi se maksava osapuoli. Joka pennin on saanut mikä määrättiin meille maksettavaksi. Meillä on iso piha, enkä ole mikään puutarha ihminen ja anoppini on ,mutta ennen hän polkee vaikka maahan taimet, kun laittaa ne penkkiin ,joka ylettyy meidän ikkunan alle.Jos auto lähtee pihasta niin hetipuoleen anoppi hiippailee meidän puolelle, koska luulee, että talo on tyhjä ja eikun penkomaan ,mutta kun näkee että joku on kotona niin tuli lenkille käytävä on aika pitkä noin 12 metriä. Kaikki nämä vuodet kohta 30 olen ollut hiljaa en ole vastaan sanonut .Alistunut ja tehnyt niinkuin olisin saava kirkkaamman kruunun sitten joskus. Jos hän pääsee toisen lapsensa kyydissä asioille (noin kerran kahdessa kuukaudessa) niin ei ole parempaa lasta kuin tämä on ,kun houlehtii vanhasta äidistä.Minä käytän häntä kaupassa kaksi tai kolme kertaa viikossa ja ilman minkäänlaista korvausta ei edes kiitosta. Olen niin täynnä että oli pakko rueta kirjoittamaan vaikka ei tämä helpotusta tuo jos en itse voi sitä korjata .Olen niin pahoillani että on sellaisia ihmisiä lähipiirissä ,jotka voivat käyttää hyväksi toista ihmistä, joka ei sano vastaan. Nyt varmaan joku ajattelee mitä meiheni tekee asian eteen just niin ei mitään .Pääsee vähemmällä onhan siinä sellainen joka ei hanttiin laita joten se siitä. Minä tiedän jos en uskalla ottaa uutta askelta olen mennyttä . Toivotan kaikille onnea jotka menevät miniäksi sitä te todella tarvitsette ,sitä olisin tarvinnut myös minä ,mutta en ollut varmaan paikalla kun sitä jaettiin
mitta on täyttynyt
alistunut
506969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Karmea tarina! Minäkin olen maatalon miniä, ollut jo yli 20vuotta. Mutta moista en ole luojan kiitos kokenut. Aikanaan tilanostossa oli kyllä kinaa, siis miehelläni ja appivanhemmillani mutta sekin meni ohi asioiden selvitessä. Tosin, mieheni on alusta asti käyttäytynyt siihen malliin että minä olen hänelle kaikki kaikessa. Anoppini on ollut aina ystävällinen ja huomaavainen minua ja lapsiamme kohtaan. Perusluonteeltaankin hän kieltämättä on kiltti ja ystävällinen ihminen ja meillä on oikein hyvät välit, tapaamme muutaman kerran viikossa, naapurissa kun asuu. Anoppini kyllä aikoinaan jo sanoikin ettei halua olla ilkeä anoppi ja yrittää kaikkensa etä tulemme toimeen. Sinulla on todella ollut kestämistä ja sinun asemassasi varmasti hakeutuisin jo ammattiauttajalle paineita purkamaan. Täällä on niin paljon turhasta valittajia että toivottavasti heidänkin silmänsä aukeavat kun näkevät tämän sinun tarinasi. Vahva ihminen olet, se täytyy tunnustaa. Voimia ja jaksamista sinulle
Kiitos vastauksesta. Olen minä miettinyt ,että hakisin keskusteluapua ,mutta mitä se auttaa. Nossö kun en uskalla suutani aukaista ja sanoa mitä ajattelen, missä mättää ja miten asia korjaantuisi. Olen ollut anopilleni itsestään selvyys ,jota ei tarvitse noteerata. Haaveilen vain, että paistaa se päivä vielä risukasaankin.
Kyllä tällä palstalla saa vastauksia heti, jos valittaa vääristä valokuvista kirjahyllyssä.
Mutta tuollaisen, sinua täysin terrorisoivan ihmisen tekoja emme varmaan osaa lainkaan kommentoida.
Tilanteesi on vaikea.
Me arkisista pikkuasioista valittajat typerrymme.
Toivoisi, että miehelläsi olisi enemmän puhtia seistä sinun rinnallasi, sillä mitä enemmän anoppi haalii valtaa, sitä vaikeammaksi tilanne tulee, ja toki se heijastuu myös miehesi elämään.
ehkä auttaa kuitenkin keventämään oloa kun saa sitä pahaa ulos. Toinen seikka ehkä olisi että miehesi vihdoinkin ottaisi kantaa asiaan. Eihän hän voi antaa äitinsä terrorisoida sinua pöpilään. Ehkä olisi aika nostaa kissa pöydälle ja sanoa miehellesi ettet jaksa enään, mielestäni on nimenomaan miehesi asia "laittaa äitinsä" järjestykseen.
Kaikki sympatia sinulle! Tiedän tunteen, (itse asuin 20 vuotta)ei todellakaan ole helppoa.
Jaksaisitko ottaa avioeron ja lähteä elämään elämää?Onko esim.velkatilanteenne sellainen,että voisit sen tehdä?Tiedän,että olet kiintynyt kotiisi ja rakastat miestäsi,mutta kyllä hänessä pitää olla miestä nousta puolellesi.Tiedän,että se ei ole niin helppoa,mutta et olisi ensimmäinen etkä viimeinen,joka niin tekee.Keskustele rauhassa miehesi kanssa ja sano missä mennään.Jos et uskalla puhua hänen kanssaan,niin muuta omaan kotiin.Voimia sinulle!
Paha paikka! Itse samassa tilanteessa ja tein ratkaisuni. Olet tervetullut jos osaat käyttäytyä asiallisesti, kun minun ovesta sisään tulet, muuten pysy poissa. En välittänyt mieheni mielipiteistä enkä kyläläisten. Meni puoli vuotta kun ei edes kaupanjonossa tervehditty.
Tällä hetkellä tilanne on toinen. Anoppi kyselee minun äidiltäni joskus miniänsä "mielipiteitä" sanomalla, että oletko joutunut "mummon koulutukseen". Toki otamme anopin kanssa yhteen joskus, itseasiassa noin kerran kuukaudessa ja aina sovitaan koska joltain osin kuitenkin tulen aina antamaan periksi asioita joita en hyväksy häneltä. Itsekunnioitukseni kuitenkin nousi 100 %, kun sain sanottua, että en hyväksy kaikkea käytöstä mitä "anoppilasta" tulee. Miehesi tulee olla tukenasi kun päätät vaihtaa lukot oveesi ja näin estää anopin tulemiset teidän puolelle. Jos näin ei ole sinulla on yksinkin oikeus tehdä se päätös suojellaksesi yksityisyyttäsi. Kertomuksesi perusteella olet kasvattanut lapsesi hyvin ja itse myös ne käytöstavat osaat, joten anna itsellesi ja perheellesi oikeus elää omaa elämää.
Miehesi on tottunut äitinsä käyttäytymiseen normaalina, joten joudut ehkä puolustamaan kantaasi hänelle, mutta tee se. Mellastajat mellastakoot siihen asti, kun pystyvät sanomaa oikean syyn käyttäytymiseensä ja puhumaan siitä. Epäilenkin, että kysymyksessä on vain ja ainostaan anoppisi kateus sinua kohtaan. Älä välitä ja ole ylpeä siitä, että olet jaksanut vuodesta toiseen alentumatta samanlaiseen käytökseen. Etkä sinä tarvitse kuin itseltäsi kiitoksen. Annetaan anoppien "hillua" kuten haluavat meidän määräämissä rajoissa.
Kyllä minä uskon, että tilanne olisi toinen,jos mulla olisi teidän rohkeus puuttua asiaan Olen ikäni ollut tämmöinen nössö ,älä ilmaise niitä tunteita toiselle ,mikä voisi aiheuttaa pahaa mieltä.Meinasin tehdä saman virheen myös lasteni kohdalla , anna periksi että sopu säilyisi. Ai helvetti mikä opetus äidiltä ,olisi ollut antaa vaan olla.Onneksi hälyytyskellot rupesi soimaan että ei ihmeessa äidin tehtyjä virheitä voi tehdä siinä suhteessa jonka he joskusluovat. Olen heille sanonut ,että he muuttaisivat mahdollisimman etäälle perheen kanssa ei anoppilan lähelle. Ei myöskään minun lähelle, koska asioilla on tapana uusiutua.Ei mieheni sitä usko että se on ahdistavaa,vaikka olen monta kertaa hänelle sanonut tästä asiasta.Aina kun tullaan jostakin minun ahdistus kasvaa mitä lähemmäksi kotia tullaan.Jopa vieraita hän laskee meidän puolelle ja toimii sitten emäntänä jos satumme olemaan päivän pari poissa.JA onhan miehelläni toinen työ ei tarvitse käydä kuin nukkumassa ei ole päiviä aitinsä kanssa.Ja minulla alkoi taas päivän helvetti.En kyllä saa päähäni miten hän sen oven saa niin hijaa auki ,että minä en kuule. on varmaan kuunnellut kaikkia minun puheluitani koska en houmaa milloin hän saapuu. NYT PÄÄTIN ETTÄ SEURAAVALLA KERRALLA HÄNEN TULLESSA HIIPIEN MINÄ SANON ETTÄ KOPUTA KUN TULET PITÄKÄÄ PEUKKUJA SE TAPHTUU TODENNÄKÖISESTI HUOMENNA .MOI JA KIITOS
Olisiko mahdotonta ruuvata kilikello oveen niin että se helähtää, kun oven avaa.
Kaunis ja koristeellinen.
Sanoa suoraan jos asiasta mainitaan, että haluat kuulla, kun ovessa käydään.
Aloita vastarintasi sillä.
Tunnen ahdistuksesi, olen kokenut sen myös. Tilanne vie voimat ja kuluttaa ihmisen.
En osaa tehdä linkkiä, mutta mielenkiintoinen ja hyvä keskustelu asiasta löytyy kohdasta Keskustelu: Maatila ja metsä: Yleistä maataloudesta: sivulla 6 avaus nimimerkiltä Emäntä: Yhteistaloudessa ei jaksa. Ellet ole jo lukenut, niin suosittelen. Saatat löytää sieltä hyvää vertaistukea.
Voimia sinulle. Itsesi ja perheesi vuoksi sinun on noustava puolustamaan elämääsi.
Muista, että kerroit sanovasi anopillesi todennäkösesti tänään, että koputa, kun tulet. Me olemme henkisesti tukenasi ja odotamme, että kerrot meille miten anoppisi reagoi. Näissä kirjoituksissa on paljon hyviä neuvoja.Rohkaise itsesi ja toimi todenteolla niiden mukaan. Olet jo liian kauan ollut karmean anoppisi mielivallan alaisena. Yritä saada rohkeutta meidän kannustuksistamme. Hurraamme kaikki puolestasi joka kerta, kun onnistut pääsemään niskan päälle, kunhan muistat kertoa meille. Anoppisi on kuitenkin jo vanha ihminen. Sinä pystyt kyllä muuttamaan elämäsi ja ottamaan yliotteen kylmästi vain, koska muu tuskin tepsii. Etene vaikka askel askeleelta, mutta etene. Näillä palstoilla me anopit ja miniät olemme usein nokakkain, mutta tässä tapauksessa uskon kaikkien olevan sinun puolellasi.
Tässä linkki mainitsemaasi keskusteluun:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000024&conference=4500000000000047&posting=22000000012923753
Tattis sinulle. Näin se parhaimmillaan toimii: yksi antaa vinkin ja toinen tekee linkin.
hyppiminen on kivaa. hyp hyp hyp hyp hyp hyp hyp hyp hyp. hyp hyp.
Tulin miniäksi 17 vuotiaana ja anoppini ei todellakaan toivottanut minua tervetulleeksi.Niin paljon pahoja asioita on tapahtunut etten halua niitä edes muistella.Nyt parin vuosikymmenen jälkeen anoppi on vihdoinkin muuttanut pois.Mieheni on kuitenkin aina ollut tukenani, joten se on helpottanut elämäämme.Nykyisin olen itsekkin anoppi ja mummo.En ole vielä ikinä loukannut vävyäni tai miniääni, koska tiedän kuinka se viiltää.Erimieltä olemme toki monesti asioista, mutta kunnioitamme kaikki toistemme elämää.Avaa rohkeasti suusi ja kerro oma mielipiteesi, muuten elämäsi menee hukkaan.
Tilaa lukkoseppä ja vaihdata lukot!! Ei ole normaalia elämää ollenkaan että käydään hiiviskelemässä toisten kotona. Tai käy itse vastavuoroon hiiviskelemässä, ja jää kiinni. Mitenhän on mummolla suu??
Lasten kautta pääsee ikävimmin lyömään naista, minkä anoppisikin on havainnut.
Mene ihmeessä jonnekin juttelemaan. Jos et uskalla mielenterveystoimiston kautta, löytyykö seurakunnasta jokin kanava, perheasiain neuvottelukeskus tai joku ymmärtäväinen työntekijä. Ammattilaisten työ on esittää sinulle niin hyviä kysymyksiä, että pääset asiassasi eteenpäin, älä takerru siihen että sinun pitäisi osata "oikealla tavalla" purkaa asiasi.
Et maininnut, millainen oma sosiaalinen verkosto sinulla on. Pidä omia ystäviä ja harrastuksia, niin että oma elämäsi on tyydyttävää. Minulle on käynyt niin, että kun olen masentunut ja tyytymätön, alan kokea anopin vaikeana ihmisenä enkä voi ohittaa hänen sanomisiaan. Virkeänä ja tyytyväisenä näen anopin hienona ihmisenä, joka haluaa hyvää, vaikkei aina kykene siihen. Tarkoitan että älä anna anopille suurempaa osaa elämästäsi kuin haluat. Tai. Nyt varmaan et halua anoppia ollenkaan elämääsi?
Ja ole realisti: noin pitkän yhteisen historian jälkeen on vaikea muuttaa asetelmaa kovin paljon. Turha luulla, että mikään mitä sanot saa enää anoppia varomaan sinua. Mutta mieti tarkkaan, mihin haluat antaa hänen vaikuttaa. Voit kyllä sulkea hänet halutessasi ulkopuolelle.
Ja sellainenkin ajatus tässä tuli mieleen, että ei se anoppi sittenkään voi olla näkemättä miten paljon teette hänen hyväkseen. Ehkä hänestä on vaikea olla riippuvaisessa asemassa ja hän kostaa sen teille?? Ihmismieli voi toimia niin monimutkaisesti.
Yritappa aivan ventovieraana lukea kertomasi teksti.
Huomaat etta voit taydellisen hyvalla omalla tunnolla tehda tayskaannoksen loukkaamatta ketaan.
Aivan aluksi kerrot anopillesi ystavallisella mutta varmalla aanella (aanensavy aarettoman tarkea)etta kuuleppas mummo, minusta se on todella epamiellyttavaa etta sina teet oma-alotteisesti tarkastuksia minun taloudessani. Olen jarjestanyt esineeni ja tavarani haluamallani tavalla joka on vain oamaa perhettani varten. Joten voisimmeko sopia etta sina et lupaa kysymatta eksy kaapeilleni.
Luvattomista eksymisista sinun kotiisi: Vaihda lukot. Anopille vain mainitset ohimennen etteivat nuo lukot oikein toimineet, johan se oli aikakin vaihtaa ne. ALA missaan tapauksessa tee siita isoa asiaa, vain sanot sen ohimennen.
JA PIDA OVESI LUKOSSA.
Kauppamatkoista: Mina olen menossa kauppaan silloin ja silloin, tarvitsetko sielta mitaan? Tai tarvitsetko kyydin sinne? Omat asiointini kestavat noin pari tuntia, mista haluat etta otan sinut kyytiin kotimatkaa varten?
Kylailyista: Voi miten olen pahoillani, mutta minulla ei todellakaan ole aikaa kyydittaa sinua ystaviesi luo. Voisikohan joku toinen kenties tehda sen?
Tai jos sinulla on aikaa, ota anoppi kyytiin, ajakaa bensa-aseman kautta ja kysy aivan rehellisesti (ystavalisella aanella, muista) Kuinka monella eurolla haluat etta tankkaan?
Eikohan tuossa tullut muutama kaytannon ohje. Tulihan sinulle selvaksi milla periaatteella toimia? Nyt tuossa ei auta mitkaan ...mutkun...mutkun...mutkun Sinun vain taytyy ryhdistya miehesikin puolesta ja kertoa itsellesi etta olet arvokas yksilo ja ettei sinun yli kavele kukaan ellet sina itse anna siihen lupaa.
Muista aina etta sina asetat omat rajasi. Jos teet sen oikealla tavalla, kukaan ei "meneta kasvojaan"
tai jos anoppisi ei sita hyvaksy, sille sina et voi mitaan.
Jos aviomiehen äiti hiiviskelee talossa, niin on tietysti vaikeaa ruveta lukkoja vaihtamaan, jos aviomiehen mielestä siihen ei ole aihetta.
Mutta omat lipastosi ja työpöytäsi voi varmasti lukita. Kaikki niiden huonekalujen laatikot ja ovet, joissa on lukko.
Anopilla ei ole edes mahdollisuutta huomauttaa asiasta, sillä eihän hänellä ole mitään syytä kokeilla lukittuja kaapin ovia. Eihän hän voi tietää, että ne ovat lukossa.
Ja jos huomauttaa, pitäisi hänen selvittää, miksi asia häntä haittaa.
Lapsiesi yksityisyyttä et itsekään varmasti loukkaa kaivamalla heidän komeroitaan. Kuinka he mahtavatkaan kiusaantua mummun penkomisista. Luulisi, että heillä oli sisua kimmastua. Sinut on jo koulutettu vaikenemaan.
Salli lapsillesi oikeus mielenilmaukseen.
Itse elin vastaavassa tilanteessa mielessäni äidin neuvo:"Parempi laiha sopu kuin lihava riita." Lopulta kuitenkin tuli räjähdys, ihan viimeisen päälle. Vuosia kun kerää ruutia, niin pamaus yllättää kaikki.
Se on siis huono neuvo, sillä se vahvempi käyttää sitä hyväkseen ja tekee yhä enemmän ja enemmän jäynää ja sanoo, ettei se toinen koskaan mistään suutu, tyhmä kun on.
Itselläni ei ole kokemusta vastaavasta, kaupunkilainen kun olen, mutta kirjoituksesi silti järkytti ja herätti ajatuksia. Oma anoppini,jonka kanssa en siis todellakaan ole koskaan saman katon alla asunut (onneksi), yritti aluksi puuttua kaikkeen ja päättää kaikesta puolestamme. Minä kuitenkin inhoan pätemistä ja toisten asioihin puuttumista ja tein alusta asti selväksi, että aikuisina ihmisinä me päätämme asioistamme ja pyydämme apua ja mielipidettä sitä tarvitessamme. Viesti meni pikku hiljaa perille ja nyt ei enää puututa. Väleissä ollaan, eli oman elämän haltuunotto ja yksityisyyden vaatiminen eivät aiheuttaneet ainakaan meidän väleihimme mitään ongelmia, ehkä pikemminkin päin vastoin. Kuten muutkin, minäkin kehotan sinua ottamaan asian puheeksi, jotta voit oikeasti alkaa elää omaa elämää omilla ja perheesi ehdoilla. Olet todellakin sen ansainnut!!!! ...vaikka anopin menettämissen uhalla. Jos sinun on vaikea avata suusi kotopuolessa, niin pyydä neuvoa ja apua ammatti-ihmiseltä. Kaikkea hyvää!!!
Täällä kirjoittelee yksi esimerkki aikoinaan nuoresta miniästä, joka ei HETI puuttunut asiaan, kun anoppi vierailuillaan alkoi siivoilla keittiönkaappeja jne. Luulen, että aika moni miniä sortuu alussa jonkinlaiseen nössöilyyn ja miehen selityksiin, että hyväähän se äiti vain tarkoittaa. Lopulta pinna palaa, kun anopin pienetkin asioihin puuttumiset vain lisäävät kuormaa. Oma anoppini asui ennen yhden poikansa perheen naapurissa ja hän kävi oma-aloitteisesti perheen lasten vaatehuonetta siivoamassa ja korjasi ja paikkasi vaatteita. Tuntuu pieneltä jutulta, mutta asianomaisista tunne on hieman samanlainen kuin koti varkaan jäljiltä. Joku on loukannut yksityisyyttä.
Tätä palstaa ei varmaan onnen huumassa olevat nuoret miniät lue, mutta jos lukevat, niin neuvoisin selittämään omat rajat heti alussa. Silloin ei pääse syntymään väärinkäsityksiä puolin eikä toisin ja elämä on helpompaa pitkän päälle. Parinkymmenen vuoden jälkeen on tosi vaikea fiksusti selittää anopille, että lopettaisi asioihin puuttumisen. Hänhän on tarkoittanut pelkkää hyvää parikymmentä vuotta ja anoppi tajuaa, että miniä on koko ajan vain kiristellyt hampaitaa.
Kirjoituksesi kosketti niin,että kirjoitan vielä jotain,mitä tuli mieleen,mietin äsken tilannettasi tv:n äärellä.Olen itse maatalosta ja tunnen koulutukseni puolesta maatalon asiat erittäin hyvin.Sinulla on paha olo,muuten et olisi kirjoittanut tänne.Olen lukenut neuvoja,joita olet saanut,niistä kaikista ilmenee,että jokainen haluaisi auttaa sinua ja muuttaa tilanteesi.Osa neuvoo vaihtamaan lukot ym.Kaikki tarkoittavat hyvää.Minun neuvoni oli,että otat avioeron,jos ei keskustelu auta,se on aika radikaali teko.Toivottavasti et loukkaantunut.Mieti,kuinka paljon jaksat ja olet valmis vielä jaksamaan.Olet hoitanut tilaa,tehnyt raskaita maatilan töitä ja lisäksi sinua on alistettu 30 vuotta.Ei ole ihme,että voimasi ovat lopussa.Minusta tuntuu,että on liikaa vaadittu,että sinun pitäisi vielä kasvattaa sekä anoppisi,että miehesi.Siihen kuluvat sinun voimasi,he eivät ehkä ymmärrä ja oletko valmis kestämään sen?Jos vaihdat lukot,niin antaako miehesi äidilleen avaimet?Joudutko riitelemään molempien kanssa?Tarkoitukseni ei ole lisätä tuskaasi,mutta et voi kuin nostaa asian pöydälle.Tämä asia kuuluu sinun miehellesi!Tiedän tämän omasta kodistani.Ja minun isoäitini oli jopa inhimillisempi,kuin sinun anoppisi.Isäni puolusti äitiäni,ei koskaan noussut äitiäni vastaan.Tottakai normaalit riidat kuuluvat ns.miniän ja anopin keskinäisiksi riideltäviksi,mutta ei enää tällainen.Tilaa aika perheneuvojalta tai psykologilta,esim.miespuoliselta,käy ensin itse ja kuuntele mitä hän sanoo.Menkää sitten miehesi kanssa yhdessä.Sinun ei tarvitse sanoa sitä kellekään.Ehkä miehesi saa siitä voimia.Anoppisi on ehkä kasvattanut miehesi niin,että hän nössöilee elämänsä tärkeimmässä asiassa.Hanki itsellesi kaikki tuki,ystäviä,ammattiapua.Ja jos vaihdat ne lukot,niin tee se tyylillä.Sano että nyt se loppu perkele!
Kirjoituksesi kosketti niin, että kirjoitan vielä jotain, mitä tuli mieleen, mietin äsken tilannettasi tv:n äärellä.
Olen itse maatalosta ja tunnen koulutukseni puolesta maatalon asiat erittäin hyvin.
Sinulla on paha olo, muuten et olisi kirjoittanut tänne. Olen lukenut neuvoja, joita olet saanut, niistä kaikista ilmenee, että jokainen haluaisi auttaa sinua ja muuttaa tilanteesi.
Osa neuvoo vaihtamaan lukot ym. Kaikki tarkoittavat hyvää. Minun neuvoni oli, että otat avioeron, jos ei keskustelu auta, se on aika radikaali teko.
Toivottavasti et loukkaantunut.
Mieti, kuinka paljon jaksat ja olet valmis vielä jaksamaan. Olet hoitanut tilaa, tehnyt raskaita maatilan töitä ja lisäksi sinua on alistettu 30 vuotta. Ei ole ihme, että voimasi ovat lopussa.
Minusta tuntuu, että on liikaa vaadittu, että sinun pitäisi vielä kasvattaa sekä anoppisi että miehesi.
Siihen kuluvat sinun voimasi, he eivät ehkä ymmärrä ja oletko valmis kestämään sen?
Jos vaihdat lukot, niin antaako miehesi äidilleen avaimet? Joudutko riitelemään molempien kanssa?
Tarkoitukseni ei ole lisätä tuskaasi, mutta et voi kuin nostaa asian pöydälle. Tämä asia kuuluu sinun miehellesi!
Tiedän tämän omasta kodistani. Ja minun isoäitini oli jopa inhimillisempi kuin sinun anoppisi.
Isäni puolusti äitiäni, ei koskaan noussut äitiäni vastaan. Totta kai normaalit riidat kuuluvat ns. miniän ja anopin keskinäisiksi riideltäviksi, mutta ei enää tällainen.
Tilaa aika perheneuvojalta tai psykologilta, esim. miespuoliselta, käy ensin itse ja kuuntele mitä hän sanoo. Menkää sitten miehesi kanssa yhdessä. Sinun ei tarvitse sanoa sitä kellekään.
Ehkä miehesi saa siitä voimia. Anoppisi on ehkä kasvattanut miehesi niin, että hän nössöilee elämänsä tärkeimmässä asiassa. Hanki itsellesi kaikki tuki, ystäviä, ammattiapua.
Ja jos vaihdat ne lukot, niin tee se tyylillä. Sano että nyt se loppu perkele!
Moi minä taas .Onpa ollut päivä, anoppi ei ole käynyt kertaakaan tänään. Olisiko hänkin käynyt tällä keskustelu sivulla ja tunnistanut itsensä ? Jos näin olisi empä olisi pahoillani. Kyllä mulla on vanhemmat ja sisarukset, sekä muutama tosi ystävä, mutta kyllähän se niin on ,että tämä on tabu josta ei puhuta. En todellakaan ole voinut pahoittaa heidän mieltään kertomalla näitä asioita. Tiedän että he toivoisivat minun olevan onnellinen. Jotenkin olen ihmeellinen luonne , kun en halua heidän kärsivän tilanteestani. Olen myös ajatellut eroa, mutta mitä pidemmälle sen on lykännyt sen vaikeampaa se on. Olen ajatellut myös lapsiani ,miten he olisivat reakoineet ja heidän takiaan olen näin menetellyt. Kun on elämä mennyt miten on mennyt niin jotenkin minusta itsestäni on tuntunut, että jos mitä tulee olisinko ollut itsesyytöksissä sen takia ,että lähdin. Lapseni valmistuvat nyt keväällä ,jos minä pystyisin tekemään päätöksen sen jälkeen. Tämä on hieno tunne , että olen voinut kirjoittaa tänne. Kyllä ilmoittelen miten asiat rupeaa menemään. Kaikki jotka pystytte korjaamaan tilanteita, älkää tehkö itsestänne tällaista martyyria , koska se ei todella kannata. Jäljelle ei jää kuin ennenaikojaan vahentunut katkera akka.
Vastaan vielä,minusta sinun pitää kertoa ystävillesi ja sukulaisillesi.Kun puhut ulos tilannetta,niin huomaat,että et itsekään voi uskoa sanojasi,niin mielettömässä tilanteessa olet elänyt.Silloin miehesi joutuu puuttumaan tilanteeseen,luulisi sen verran häpeävän.Älä odota myötätuntoa,tää on vaikee juttu,mutta siitä saat voimia.Ja älä lykkää päätöksiäsi,vaan kun sinulla on voimia,niin silloin toimit.Kyllä lapsesi kestävät.Pakko heidän on ollut vaistota ja tietää.Ja voihan olla,että miehesi joutuu taipumaan,kun hän joutuu sen tosiasian eteen,että ei ole olemassa salaisuuksia.Kaikki tulee enemmin tai myöhemmin ilmi.Vaikka asutaankin saman katon alla,se ei tarkoita sitä,että omistaa toisen ihmisen ja voi elää piittaamatta ja ottamatta vastuuta.Kunpa voisin auttaa enemmän.Voimia sinulle!
Ehditkö kertoa kuulumisia? Me odotamme myötätuntoisina ja henkeämme pidätellen, miten alat keriä tätä kuviota auki ja otat oman tilasi. Se ei ole itsekkyyttä vaan velvollisuus itseäsi ja perhettäsi kohtaan. Ja usko tai älä, niin jos pystyt tekemään tämän vakuuttavasti ja rakentavasti, niin anoppisikin elämä kohentuu loppujen lopuksi. Selkkausta voi tulla, mutta kun pääsette niistä niin kaikkien elämä voi lähteä parempaan suuntaan.
Moi , tässä kuulumiseni. Pupu meni pöksyyn taas kerran. En ihan oikeasti tiedä mitä tekisin, kun en uskalla tehdä mitään. Saan kyllä teiltä hyviä neuvoja ,mutta kun en osaa hyödyntää niitä omassa elämässä. En minä kotona ole sillä ,että kyttäisin anoppiani , vaan sen takia ,että mulla on karja hoidettavana. Miten mulla on mahdollisuus lähteä tyhjän päälle, kun ei ole mitään muuta ammattia, kuin paskan luominen. Nyt menee miettiessä kun ei taas osaa kirjoittaa ulos niitä ajatuksia mitä ajattelee. En minä sillä ole tänne kirjoittanut ,että säälisitte minua vaan helpottaakseni omaa tuskaa mikä mulla oikeasti on. On kyllä ihanaa lukea teidän kannustusta ja toivottavasti se kohottaisi itsetuntoani. Palailen taas kirjoittamaan , kun on mahdollisuus. hei vaan
Kirjoitat, että ovi puolellenne on 12 m pitkän käytävän päässä? Ymmärsinkö oikein?
Eikö ulkokautta olisi viisaampaa kulkea naapurista toiseen?
Minä ymmärrän tilanteesi hyvin. On helppo meidän täällä neuvoa, turvassa ja näkemättä ketään, mutta sinä olet tilanteen keskellä. Olen aina sanonut, että mitä vähemmän asiasta tietää, sitä helpompi on neuvoa!
Ajattelen miestäsi, miksi hän on niin puolueeton? Onko hänkin turtunut asiaan? Ehkä hän on yhtä kiusaantunut kuin sinäkin? Toivoisin, että saisit omalta perheeltäsi tukea ja apua edes siihen, että se käytävän päässä oleva ovi pannaan hakaan sisäpuolelta. Onko se kulkuväylä todella tarpellinen.
Mikä sinua pelottaa? Onko miehesi väkivaltainen? Kun ehdit,niin vastaisitko näihin,niin pystyisimme miettimään vaihtoehtoja.Jos vastaus on kyllä,sinun on uskallettava kirjoittaa se tänne,silloin on kuin sanoisit sen ääneen ja se on askel eteenpäin.Jos miehesi ei ole väkivaltainen,niin mieti uudelleen,mikä on se asia,joka sinua pelottaa.Teet erittäin raskasta työtä,jossa tarvitaan päättäväisyyttä ja sisua.Sinä osaat paljon.Ei karjan hoito ole todellakaan pelkkää paskanluontia.
Älä ota näitä meidän neuvoja liian vakavasti. Kyllä me varmaan kaikki tajutaan, ettei sitä omaa elämää ole niin helppoa lähteä myllertämään, vaikka kuinka näkisi epäkohdat. Toisia on aina helppoa neuvoa, mutta omassa elämässään sitä on avuton itse kukin.
Sun tilanteesi tuntuu vain niin kurjalta, että on pakko jotenkin ottaa siihen osaa, vaikka sitten neuvomalla, kun ei muuten pysty.
Olet siis kiinni karjassa, etkö voi viuhtoa maailmalla villinä ja vapaana. Paha juttu. Ilmeisesti sulla ei ole koulutustakaan, kun sanoit, ettet osaa muuta kuin luoda paskaa, mikä on itse asiassa todella arvokasta ja raskasta työtä. Anna työllesi sille kuuluva arvo, ystävä hyvä.
Voisitko jutella asiasta jollekin ulkopuoliselle, jonkinlaiselle terapeutille esimerkiksi? Entä voisitko jotenkin irrottautua niistä kotikuvioista ja hankkia sitä itsetuntoa maailmalta esim. opiskelemalla. Eihän sinun tarvitse uutta ammattia hankkia, mutta voisit opiskella jotain, mikä sinua kiinnostaa.
Kai sinulla on kuitenkin vapaapäiviä ja lomia, jolloin voit tehdä mitä haluat? Jos ei ole, sinun on niitä hankittava.
Puhu sille miehellesi pahasta olostasi ja haaveistasi. Miksei se kuuntelisi sinua, vaikka olisikin vähän saamaton? Tehän voisitte tehdä tästä elämänne parantamisesta yhteisen tavoitteen? Ehkä miehesikin kaipaa uusia tuulia elämäänne.
Harjoittele sitä itse vapauttamista vaikka ihan pienin askelin. Lähde vaikka metsään kävelemään, äläkä tulekaan iltakahvien aikaan takaisin. Käytä mielikuvitustasi. Kirjoittele helliviä kirjeitä itsellesi. Käy kampaajalla ja laita villi väri hiuksiin.
No niin, tässä tuli taas lisää neuvoja, mutta niitä ei tietenkään ole pakko noudattaa, jos ne eivät sovi sinulle.
Voimia haluan sinulle kuitenkin toivottaa. Muista, ettet ole yksin.
Sinulla on saamaton ja vetelä mies. Minun äitini tuli kerran meidän keittiöön ja rupesi järjestelemään pöydällä olevia astioita. Komensin äitini eli vaimoni anopin ulos keittiöstä ja ilmoitin että jos vaimoni pyytää niin saa tulla keittiöön ei muuten.Äitini on pysynyt siitä lähtien erossa meidän asioista, ei koske tikullakaan. On siitä hyötyäkin kun ei ole liian hyväluontoinen ja osaa pitää akat kurissa.
Moi,
anoppisi on selvästi suuri ongelma elämässäsi, mutta olen lukevinani, että sulla on ongelma myös itsesi kanssa: et pysty tuottamaan ihmisille mielipahaa, pienintäkään. Sen sijaan varastoit kaiken tuskan itseesi.
Viestissäsi haukut itseäsi, aivan kuin tilanne olisi kokonaan sinun syytäsi. Itseinhosi kumpuaa ilmeisesti tuosta voimattomuudestasi, siitä, ettet pysty elämään terveen itsekkäästi, niin, että pitäisit huolta itsestäsi, etkä antaisi muiden talloa itseäsi.
Hyvät uutiset: voimia siihen tarvitaan, mutta voit muuttaa itsesi ja elämäsi. Valloita itsellesi paikka omassa elämässäsi, pala palalta.
Kerro murheesi ystävillesi ja sukulaisillesi. Eivät he siitä säry, luultavasti vain ilahtuvat, kun saavat (vihdoin) ottaa osaa elämääsi.
Pistä anoppisi kuriin, omalla tyylilläsi. Jos miehesi reagoi asiaan, kerro hänelle kokemuksistasi. Riitaa saattaa tulla, mutta joskus asiat vaativat riitaa. Siihenkään ei kuole
Matkusta, harrasta, tee niitä asioita, joista nautit. Älä päivystä kotona anoppia vahtimassa. Lähde vaikka pidemmälle reissulle, jos siihen on mahdollisuus.
Tämä on sun elämäsi. Anoppisi on elämässäsi vain yksi sivullinen, pieni paha, jonka voit ohittaa vasemmalta tai oikealta ja keskittyä siihen, mitä haluat loppuelämälläsi tehdä.
Kaikkea hyvää sulle. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Sulla on oikeus tunteisiisi, myös negatiivisiin. Sä saat näkyä ja kuulua omassa elämässäsi.
Ollaan rohkeita. Mä yritän myös, täällä omassa elämässäni.
Lueppa taas kerran vastaukseni. Toivon niin kovasti etta saat siita innokkkeen tapaan jolla kohdella anoppiasi.
On todella tarpeetonta pitaa kaunaa varsinkin kun asutte nenat nenaa vasten. ( Asuinjarjestely joka ei todennakoisesti tule muuttumaan pitkaan aikaan) Tuo epamieluisa tunne kalvaa ja vie jatkuvasti energiaa joka on paljon paremmin kaytetty rakentavaan yhteisoloon.
Lupaa itsellesi etta alat tasta paivasta kohtelemaan itseasi sinulle kuuluvalla kunnioituksella. Sina olet ansainnut arvostuksen. Sinun itsesi on tehtava se etta viestitat taman anopillesi. JA tuon voit tehda kauniilla, mutta varmalla tavalla.
(Vilkaiseppa muutamia edella mainitsemiani helppoja neuvoja.)
Kerro itsellise etta "Mina en ole alistunut, olen jo saanut tarpeeksi kynnysmattona olemisesta, nyt on hyva aika muuttaa suunta positiiviseksi".
Minusta kirjoituksesi ovat liikuttavia ja niissä on mukana myös omalaatuista ja persoonallista huumoria, sanan perimmäisessä merkityksessä; elämän kuvioiden ymmärtämistä ja ihmettelyä.
Toteat että mittasi on täyttynyt, toteat sen moneen kertaan. Minä uskon sinuun, kasvat, teet ratkaisuja, selviät. Itsesi takia ja lastesi takia, koska haluat että he saavat sinusta roolimallin, joka osaa kasvaa ja muuttua vielä aikuisenakin. Tsemppiä!
Hei aloittaja. Jaksatko vielä käydä palstalla?
Oletko saanut tilanteeseen muutosta? Edes pientä?
Tai jaksatko tilannetta paremmin? Nyt kun tiedät ainakin tämän keskustelun tukemana, että syystäkin olet harmistunut ja suuttunut.
Moi kaikille, jotka on jaksaneet lukea minun valitustani. Elämässäni ei ole tapahtunut mitään muutosta tähän mennessä. Anoppi ravaa edelleen meillä, taisi olla sairas silloin kun ei käynyt. Minä kiehun suuttumuksesta , mutta kun en todella uskalla sanoa hänelle päin naamaa mitä ajattelen. Olen ajatellut myös ,että voisikokaan näin tehdä, koska alunperinhän tämä oli hänen valtakuntansa. Kyllä olen katsellut jo asuntoja, joka olisi sitten minun ja lapsieni oma paikka. Takaan ettei sinne olisi anopillani mitään asiaa, eikä varmaan miehellänikään. Käyn kyllä kirjoittelemassa tänne kuulumisiani, kun vain uutta tapahtuu. Kiitos vielä kannustuksesta teille kaikille .
Hei alistunut!
Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Aivan samanlaista kohtelua minäkin jouduin aikoinani kärsimään reilun 10 v ajan. Sitä ei moni tiedä mitä on olla ja elää samassa huushollissa tai pihapiirissä sellaisen dominoivan päällepäsmärin eli ei-niin-mukavan anopin kanssa. Teki mitä hyvänsä ja miten hyvin tahansa niin silti negatiivista arvostelua sai osakseen. Vähemmästäkin itsetunto painuu pohjamutiin.
Syy omaan kärsimykseeni oli se, että olin aivan liian kiltti, enkä halunnut alkaa riitelemään. Nielin kaiken, mutta onneksi pystyin äidilleni ja ystävilleni puhumaan pahasta olosta. Se auttoi tosi paljon. Samoin harrastuksista sain voimaa.
Olen saanut kotona sellaisen kasvatuksen, että pitää aina kunnioittaa vanhempaa ihmistä. En siis kehdannut alkaa riitelemään enkä edes itseäni puolustamaan.
Vaikka olin mieheni kanssa ostanut hänen vanhempiensa kotitilan, en koskaan tuntenut olevani kotona. Oli sellainen tunne, että olin tunkeilija toisten valtakunnassa. Olin toki nuorinkin, 19-vuotias, juuri maatalouskoulusta valmistunut, eikä elämänkokemusta vielä ollut.
Vaikka anoppi olikin laisensa niin oli meillä toki joskus hyviäkin hetkiä. Huolimatta siitä, että hän tunki itsensä meidän perhe-elämään sekaantumalla kaikkiin asioihimme ja penkomalla kotiamme (hän avasi jopa kaikki kirjeemme)niin oli se aika nyt näin jälkeenpäin ajatellen myös antoisaa ja opettavaista. Hän hoiti pieniä lapsiamme, kun olimme navetassa. Siitä hänelle olin kiitollinen ja autoin häntä, kun hän puolestaan tarvitsi apua.
Tuosta elämästä on kulunut jo vuosia. Nyt olen saanut asioihin etäisyyttä ja näkökulmaa. Sitä vain oli silloin niin itse henkisesti heikoilla, alistettu ja suunnattoman ahdistunut, että ei osannut ajatella omaa hyvinvointia ja keinoja miten olisi voinut toimia muuten kuin olla alistettu.
Lopulta alkoi tapahtua. Otin itseäni niskata kiinni ja lähdin opiskelemaan itselleni uuden ammatin. Anoppi sairastui vakavasti ja pari vuotta sairastuttuaan kuoli. Tässä vaiheessa uskalsin ottaa eron miehestäni, joka oli jo pahasti alkoholisoitunut. Muutin lasten kans toiseen kaupunkiin. Jälleen tiesin miltä tuntui hengittää vapaasti. Nykyään olen itsekin anoppi ja teen kaikkeni, etten anoppina kohtele muita kaltoin.
Nyt elämäni on täysin erilaista ja voin henkisesti paljon paremmin. Nykyään löydän siitä entisestä elämästäni jopa koomisia piirteitä. Yksi "hauskimmista" tapauksista oli se, kun olin jossain reissussa anopin kans ja olimme yhtäaikaa vessassa. Sattumalta hän näki millä tyylillä pyyhin alapäätäni tarpeiden jälkeen ja se tyyli oli tietysti täysin väärä hänen mielestään. Minä raukka kun en osannut edes takapuoltani oikein pyyhkiä :-) ja siitäkin sain kuulla!
Voisitko sinä alistunut jutella anoppisi kanssa ihan nokatusten sen kummemin syyttelemättä tai riitelemättä ja kertoa hänelle suoraan kuinka huonosti voit? Kerro hänelle miksi olet onneton ja mitä asialle voitaisiin tehdä. Voihan se olla ettei hän ole tullut ajatelleeksi kuinka hänen käytöksensä vaikuttaa sinuun. Voithan myös kirjoittaa kirjeen hänelle jos et uskalla puhua.
Jos tilanne ei tästä huolimattakaan parane niin sitten on aika alkaa etsimään muutosta elämääsi. Kannattaako sitä ainukaista elämäänsä tuhlata olemalla onneton? Elämä on mahdollisuuksia täynnä. Ole rohkea, sillä kuka muu sinua puolustaa kuin sinä itse!
Hyvää pääsiäistä ja voimia sinulle alistunut!
Moi taas!
Näitä viestejä lukiessani on tullut mieleen, että maaseudulla taitaa olla vielä paljon naisia, jotka todella saavat taistella olemattomasta elintilastaan. Siihen on varmaan monia syitä, esim, ympäristön kontrolli, vertaistuen puute jne. , mutta hienoa, että joillakin on voimia muuttaa elämäänsä.
Näissä olosuhteissa anopit saattaa toimia jonkinlaisina portinvartijoina, jotka määrittelee miniöilleen, mitä sopii tehdä ja millä tavalla. Miehillä on ehkä ihan tarpeeksi tekemistä omissakin asioissaan, että jaksaisivat tukea vaimojaan tarpeeksi, tai ollenkaan. Jos on sitten vielä sidottu maatalon töihin ja karjaan, ei pakkopaikkoja ole niin helppo löytää kuin kaupungissa.
TOivottavasti kevät tuo alkuperäiselle kirjoittajalle voimaa muuttaa elämäänsä enemmän oman mielen mukaiseksi.
Kuule hyvä ihminen,sinun tilanteesi ei tuolla tavalla mene mihinkään suuntaan.Alkaa vähän tuntua siltä,että sinulla viiraa jossain,kun kiehut suuttumuksesta,mutta et tee mitään.Kyllä minä sen ymmärrän,että et voi mitään suuria ratkaisuja tehdä vielä,mutta etkö edes saa mentyä terapiaan.Pelkäätkö,että mörkö tulee ja syö sinut,jos menet keskustelemaan jonkun kanssa,kun kerran autoakin ajat,vai tarvitko siihenkin anopin luvan.Lakkaa nyt jo tuosta alituisesta itsesäälissä rypemisestä ja hae itsellesi apua.Ei se kumma ole että anoppi tekee mitä lystää kun olet antanut siihen luvan.Tai nysvää sitten loppuelämäsi anopin tossun alla.Sen vuoksiko sitten sinulle annettin tämä elämä.Etkö välitä edes siitä.Täällä on kymmeniä tukea antavia kannanottoja ja sinä sen kun jatkat anopin tossun alla.Luuletko,että tässä huvikseen istutaan tuntikausia netissä kirjoittamassa sinulle kirjeitä.Etkö huomaa,että sinusta välitetään.Etkö arvosta sitä,että ihmiset laittavat aikaansa sinun tukemiseesi ja sinä aina vaan annat anopin pilata päiväsi.Jos välität ihmisistä,jotka neuvovat sinua ja arvostat heitä tasa-arvoisina ihmisinä itsesi rinnalla,niin näytä se.Tilaa aika terapeutilta tai edes soita johonkin.Jos vielä luen tätä palstaa,en tiedä luenko,koska alkaa kyllästyttää tuo sinun nössöily,niin haluaisin lukea,että olet tehnyt edes jotain asian eteen,eikä aina että et uskalla puhua mitään kellekään.Sano nyt edes jollekin ihmiselle tilanteesi,se olisi jo askel johonkin suuntaan ja mene puhumaan jollekin.Tee nyt edes semmonen homma.
Moi vaan, tässä taas kirjoitan ja kiitän kaikkia, jotka uskoivat minun kirjoittavan totta. Sain rohkeutta sen verran, että edessäni on muutto pois tästä helvetistä.Totta muutan kesäkuun alussa pieneen ,mutta kodikkaaseen asutoon yksin .Lapseni muuttavat samoihin aikoihin myös omiinsa. Siinähän anoppi saa etsiä uuden apurin,tai jos mieheni ottaa vielä uuden naisen , niin on sitten ketä kytätä. Rohkeutta ei ollut sanoa päin naamaa ja kysyä häneltä miksi hän näin menetteli. Titisesti minusta olisi tullut uskollinen ystävä jos hän olisi pelanut kortit oikein. En ikinä ole työtä pelännyt ja tehnyt kaiken karjan hoidosta , siinä sivussa hoidin kolme omaa lasta. YKSIN . Tein myös maatalouden pelto työt kynnöstä. kylvyyn . Enkä ikinä noussut vastaan panemaan. Totta puhuen olisin siitä pitänyt. Mutta se tuska jonka anoppi johti tähän en .minä en sitä olisi enää kestänyt. Ehkä juku luki rivien välistä jo sen , että jos en nyt lähde, niin sitten lähden laudoilla. Minä en todellakaan ymmärra miksi hän käyttäytyi niin ilkeästi minua kohtaan, vaikka minä en kuitenkaan nuollut hänen hyväksyntää. En kuitenkaan sanonut mitään ilkeyttä hänelle. En edes mainunnut hänelle muutostani , tulkoon se tietoon mistä hyvästä . Se on niin suuri askel ,että en voinut kuvitella pystyväni siihen Kiitos kaikille KIITOS
Laitan kahvit porisemaan,olen onnellinen puolestasi,koska tulet saamaan oman elämäsi takaisin.Ja sinä pärjäät varmasti!Kyllä rivien välistä on luettu sen verran,että oikean ratkaisun teet.Sinun elämäsi on tärkein asia elämässäsi.Voimia ja jaksamista sinulle!Muista,että et ole yksin,sinulla on oma suojelusenkelisi aina ja koko ajan vierelläsi,sinulla on lapset,ystäviä,sukulaisia,ja kyllä sinulla on myös ystäviä,joita et tunne,mutta jotka ovat ajatuksissa mukanasi.Ystävän terveisin lähetän sinulle paljon hyviä ajatuksia ja voimia.
Paljon onnea uuteen elämään! Olet sen ansainnut ja teit ihan varmasti oikean päätöksen! Hienoa nähdä, että tämän palstan kautta sait tarvittavat voimat muutoksen tekemiseen.. Toivottavasti saamme lukea kuulumisiasi jatkossakin. Olisi kiva mm. kuulla, miten miehesi ja anoppisi reagoivat tilanteeseen??? Uskovatko, että todella lähdet heidän elämästään?
Moi taas.
Eilisessä kirjoituksessani oli aika paljon virheitä, kun kyyneleet valuivat koko ajan sori.
Kuten kerroin anoppi ei tiedä vielä lähdöstäni, milloin se tapahtuu. Mieheni oli sitä mieltä ,että ei hänen äitinsä ole tunkeutunut meidän elämään . Tämä on kuulema asioiden suurentelua, minun puolelta . Minun olisi pitänyt olla joustavampi ja kärsivällisempi niin siitä se olisi onnistunut. Perhana sanon minä , kuinka paljon joustavampi olisi vielä pitänyt olla. Koskaan ei anoppi kuullut minulta pahaa sanaa , ankä ikinä riidellyt hänen kanssaan. Sai minun puolesta elää kuin pellossa. Niin mentiin 30 vuotta ja minä en ole ollut" joustava " . Olen miettinyt ,mikä oli tällä terkoitus? Miksi mieheni ei uskonut minua , vai olinko itsestään selvyys?
Riitahan siitä tuli, mutta en enää alistu. Nyt on sitten hiljaisuus ,joka varmaan kästää loppuelämän. Ajatelkaa olin niin pitkään tässä jutussa mukana, joten kyllä kai minulla oli se suojelusenkeli vierellä, kun en tämän enempää seonnut. Tulen vielä kirjoittelemaan tänne . Huomasin ,että täällä on oikeesti sellaisia ystäviä ,jotka välittää ja kannustaa, kun itsellä on paha olla. Heippa
Olen todella iloinen puolestasi, että uskalsit puolustaa oikeuksiasi. Miehesi ja anoppisi sokeutta en käsitä, mutta eihän mun tarvitse kaikkea käsittääkään.
Muista, että kaikki muutokset, hyvätkin, vaativat kovasti voimia. Tästä kesästä on varmasti tulossa sulle rankka, mutta kun olet tuosta 30 vuoden helvetistä selvinnyt, niin ehkä olet jo karaistunut.
Yritä nauttia elämästäsi, kun pääset omillesi. Lepää 30 vuoden edestä, jos se vain on mahdollista. Elä vaihteeksi itsellesi. Muistuta itsellesi, että sulla on oikeus itsekkyyteen, varsinkin kun olet jo lapsesikin saanut aikuisiksi.
Jos tarvitset ammattiapua, mikä ei olisi mikään ihme, hanki sitä. Jos pystyt avautumaan tutuille tai sukulaisille, tee niin. Sulla on selvästi sisälläsi paljon tunteita, jotka vaativat kuulijaa.
Ja kirjoittele tänne. Kyllä me kuunnellaan ja yritetään omalta osaltamme auttaa.
Sä olet rohkea ihminen.
Kertakaikkiaan hienoa, että teit ratkaisun. Ja ison ratkaisun. Ei siinä mitkään lukkojen laitot olisi enää auttaneet.
Ja koska lapsesi ovat jo isoja ja muuttivat omilleen, niin mikäpä tosiaankaan voisi olla esteenä muutokselle. Kinkkisempää olisi, jos lapset olisi pieniä ja pitäisi miettiä heidänkin kannaltaan. Vaikka siinäkin tapauksessa olisin ehdottomasti ollut sitä mieltä, että muutos on tehtävä.
Jos tästä ketjusta oli apua ja tukea, niin onpa kerrassaan mahtava asia. Netissä on puolensa, mutta tämä jos mikä on niitä parhaita puolia.
Vaikeita aikoja ja asioita tulee varmasti vieläkin eteen, mutta nyt sinulla luultavasti on voimia kohdata ne. Ja nyt tiedät kokemuksesta, että sinussa on naista isonkin probleeman tajuamiseen, työstämiseen ja ratkaisuun.
Pari pyyntöä. Ensinnäkin ehdotan valitsemaan uuden nimimerkkin, sillä et enää ole alistunut vaan jotakin aivan muuta ja hienoa.
Toisekseen olisi todella kiva lukea, mitä sinulle jatkossa kuuluu. Mutta voisitko aloittaa uuden ketjun, sillä tämä täällä toisella sivulla jää monelta huomaamatta.
Mitä muuten lapsesi ajattelevat ratkaisustasi?
Moi taas.
Jatkan veilä täällä tämän verran.
Halusit tietää mitä lapset ajattelivat? Kyllä he tiesivät, että minä voin pahoin. Sain heiltä sellaisen kannustuksen, että sillä mennään vaikka läpi kiven. En kuitenkaan pystynyt sanomaan heille, että mummonne on suurin syy lähtöön. En syytellyt myöskään miestäni, koska onhan hän lasteni isä. Halutessani olisin saanut kyllä lapset vihaamaan , sekä isäänsä ja mummoaan. Ei minusta ole sillälailla kostamaan menneitä. Tässä mennään nyt päivä kerrallaan hiljaisuuden vallitessa. Kirjoitan kyllä kuulumiseni teille ,kun uutta tapahtuu.
Hyvä juttu, että lapset kannustaa. Musta tuntuu, että sun lapset sitä paitsi tietää vielä aika tarkasti teidän perhekuviot, vaikket niille mitään kertoisikaan, eihän ne sokeita ja kuuroja ole.
Se on hyvä, ettet ala kylvämään vihaa lapsiisi, vaikka aihetta ehkä olisikin. Sun vihasi on oikeutettua, mutta yritä käsitellä se niin, ettei se vihan kierre laajenisi lapsiin.
Jos vielä pystyisit sanomaan lähtiessäsi sille mummolle jotain, se helpottaisi varmaan sua paljon. Voisit vaikka kirjottaa kirjelappusen, jos et pysty suoraan puhumaan.
Aurinkoista kevättä sulle.
Ajattelin vaan naputella,että mitä kuuluu sinulle? Voimia ja jaksamista sinulle! Olet usein mielessä,vaikka ei tunnetakaan kuin tämän keskustelupalstan kautta.Ei ole pakko vastata jos haluat olla rauhassa,mutta ajattelin ilmoittaa,että hengessä ollaan mukana ja koko sydämestä toivotaan sinulle voimia!
Moi vaan!
Kiitos kysymästä, täällä mennään hiljaisuuden vallitessa.
Sanakaan ei puhuta miehen kanssa, anoppi ravaa muina meihinä edelleen meillä. Hän ei ole sanonut sanakaan lähtemisestäni. Käytän häntä asioilla siihen asti, kun lähden, sitten se on ohi.
Luulisin kuitenkin, että olen ihan ok.
Ajattelen itsekseni tulevaa, mutta hyvillä mielin.
Tietysti tulee siinä myös olemaan matalapaineita, koska olenhan ollut suhteessa enemmän, kuin puolet elämästäni.
Pää pystyssä menen eteenpäin.
Ei sinun tarvitse enää kuljettaa anoppiasi asioilla.Ala huolehtimaan itsestäsi.Järjestele omat asiasi,se kuskaaminen kuuluu hänen pojalleen.Sinä tarvitset nyt itse voimasi,älä huolehdi enää heidän tarpeistaan.Kun kerran tilanne on mikä on,niin suunnittele omaa elämääsi,eivät he sinusta välitä tipan tippaa.Voimia sinulle!Ja muista rakastaa itseäsi.Muutatko nyt toukokuussa vai kesäkuussa?Olisiko sinulla mahdollisuus lähteä sieltä aikaisemmin?