Elämäni on kaikin tavoin mallillaan. Minulla on kiva mies, ihana lapsi, kiva koti ja mukava ammatti. Taloudellinen tilanteemme mahdollistaa irtiotot arjesta (ihanat illalliset, ulkomaanmatkat, kulttuurimenot) suhteellisen usein.
Kuitenkin minua on ahdistanut jo pidemmän aikaa tietynlainen välinpitämättömyys miestäni kohtaan. Mieheni on ylikiltti, ja hän ilmoittaa joka päivä rakastavansa minua ja olevansa onnellinen saatuaan näin kauniin ja ihanan naisen. Mieheni ei koskaan käy ravintolassa, äijien riennoissa saati edes netissä. Hän palvoo minua, ja on suorastaan itsestään selvyys. En voisi kuvitella, että kukaan edes ihastuisi tuohon supisuomalaiseen jörrikkään, jonka elämän täyttymys on tutkia ötököitä lapsen kanssa ja kalastaa kesäisinä öinä.
Tulkaa ja lyökää minua nyt, mutta olen alkanut haaveilla viime aikoina vieraasta miehestä. En enää kiihotu puolisostani, vaan olen aivan omissa ajatuksissani.
"Olet ihana", hän huokaa.
- No just joo, mitä uutta?
"Sulla on ihanan hoikka ja kissamainen vartalo."
- Joo joo, samat jutut kuin keneltä tahansa.
"Aah, sun silmät..."
-(lasken tapetin kuvioita)
Ottaisipa mieheni minut joskus röyhkeästi ja itsekkäästi ilman "kulta, miltä tuntuu" -löpinöitä. Unohtaisipa hän kerrankin minut eikä olisi niin lammas. Kävisi vaikka vieraissa, kunhan osoittaisi olevansa alkuvoimainen mies, joka elää vaistojensa varassa - ei vain minua miellyttääkseen.
Älkää peljätkö, minussa on liikaa Charlotte York- tai Täydelliset naisen -syndroomaa. En koskaan uskaltaisi mennä vieraisiin. Tunnen vain, ettei sukupuolisuuteni ole päässyt pitkään aikaan oikeuksiinsa.
Kuitenkin minua on ahdistanut jo pidemmän aikaa tietynlainen välinpitämättömyys miestäni kohtaan. Mieheni on ylikiltti, ja hän ilmoittaa joka päivä rakastavansa minua ja olevansa onnellinen saatuaan näin kauniin ja ihanan naisen. Mieheni ei koskaan käy ravintolassa, äijien riennoissa saati edes netissä. Hän palvoo minua, ja on suorastaan itsestään selvyys. En voisi kuvitella, että kukaan edes ihastuisi tuohon supisuomalaiseen jörrikkään, jonka elämän täyttymys on tutkia ötököitä lapsen kanssa ja kalastaa kesäisinä öinä.
Tulkaa ja lyökää minua nyt, mutta olen alkanut haaveilla viime aikoina vieraasta miehestä. En enää kiihotu puolisostani, vaan olen aivan omissa ajatuksissani.
"Olet ihana", hän huokaa.
- No just joo, mitä uutta?
"Sulla on ihanan hoikka ja kissamainen vartalo."
- Joo joo, samat jutut kuin keneltä tahansa.
"Aah, sun silmät..."
-(lasken tapetin kuvioita)
Ottaisipa mieheni minut joskus röyhkeästi ja itsekkäästi ilman "kulta, miltä tuntuu" -löpinöitä. Unohtaisipa hän kerrankin minut eikä olisi niin lammas. Kävisi vaikka vieraissa, kunhan osoittaisi olevansa alkuvoimainen mies, joka elää vaistojensa varassa - ei vain minua miellyttääkseen.
Älkää peljätkö, minussa on liikaa Charlotte York- tai Täydelliset naisen -syndroomaa. En koskaan uskaltaisi mennä vieraisiin. Tunnen vain, ettei sukupuolisuuteni ole päässyt pitkään aikaan oikeuksiinsa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
kuka tahansa nainen olisi kiitollinen tuollaisesta turvallisesta, hellästä miehestä. Et voi olla tosissasi että kirjoittelet tuollaisia. Lue näitä palstoja niin tiedät minkälaisia suhteet voi olla ja johan alkaa oma kulta kiinnostamaan eri tavalla. Hohhoijaa...
kuin lapsi?
Mee elämään jokunen vuosi rentun kanssa, niin osaat arvostaa toisenlaisia asioita taas muutaman vuoden eri tavalla.
Tässä taas huomataan, kuinka ihmiset arvostelevat muita vain ulkoisten puitteiden perusteella. Kun elämä näyttää siistiltä asiakirjoissa ja kulisseissa niin silloin ei pitäisi ruikuttaa. Ehkä olen sitten huono ihminen, kun en jaksa riemuita jokaisesta armon auringon säteestä.
Tiedätkö, joskus olisi helpompaa tuntea vaikka sitten vihaa tai pettymystä toista kohtaan. Mutta kun minä en tunne mitään! Se, jos jokin, on raastavaa. Kivoista asioista ja siitä, että on toiselle tärkeä, tulee jokapäiväinen nonsense-juttu.
Mielestäni on esimerkiksi todella turhauttavaa, että miehen täytyy joka päivä lässyttää siitä, kuinka kaunispiirteinen, hoikka ja hyväihoinen olen. Mitä sitten, jos olisin litteäpeppuinen paksukainen, jolla olisi pottunenä täynnä mustapäitä ja ohut hiirenhäntä tukkana? Olisinko enää sitten yhtään mitään ihmisenä? Suhteestamme puuttuu syvällisyys ja rehellinen toiseen keskittyminen.
tuntojasi?
Sano miehellesi nuo samat asia, äläkä odota, että miehesi on ajatustenlukija.
Miten se puhuminen on niin vaikeaa, jopa niin vaikeaa, että ennemmin ollaan valmiita etsimään ratkaisuja vieraasta pedistä tai ainakin antamaan vieraalle ajatuksissa se "pelastajan" rooli.
Täällä arvostellaan/kommentoidaan sinun kirjoituksiasi, joten pohdi mitä kirjoitat.
Kävin lukemassa palstan kirjoitukset läpi, ja huomasin, että asiat voisivat olla huonomminkin. Olisi oikeasti hirveää menettää aviopuoliso ja monta muuta asiaa siinä sivussa. Ja mistä tietäisin, olisiko elämä onnellisempaa kenenkään toisenkaan kanssa. Minua kohdellaan kuin kuningatarta, joten todellisuus rentun kanssa voisi olla kova pala purtavaksi.
Mieheni on juuri autolla liikenteessä: kauheaa, jos hänelle vaikka sattuisi jotakin. Taidankin yrittää laittaa lapsen aikaisemmin unille, ja tehdä hyvän illallisen miehelleni ja itselleni. Pitkästä aikaa päätän haluta häntä, ja olla vaihteeksi hellä ja rakastava osapuoli, joka vilpittömästi ihailee toista.
Tämä palsta ja te kommentoijat, avasitte todella silmäni. Kiitos siitä.
... voiko sais tollasen naisen!!!!!!
Millaisia ongelmia teidän avioliitossanne sitten on?
ih´minen on jännä olento- ei osaa arvostaa sitä mitä on saanut, vaan haikailee aina aidan toiselle puolelle. Mutta sitten kun sen menettää niin....
Suhteestamme puuttuu syvällisyys ja rehellinen toiseen keskittyminen! Vihaa ja pettymystä olen kuitenkin pystynyt tuntemaan. Olen ajatellut että me emme sovi toisillemme, olen sen jopa todella usein hänelle kertonutkin. Erossakaan en osaa hänestä olla. Olenko läheisriippuvainen?
Useasti olen ajatellut että voisin löytää sopivammankin miehen itselleni, mutta pelottaa se yksinolo aika, joka saattaa kestää vaikka kuinka pitkään ilman miestä. Olen muutoinkin ollut aika masentunut nämä viimekuukaudet.
SANOISIN ET YMMÄRRÄN SUA KYLLÄ ,JOS MIES AINA SAMAA HOKEE.....MUT SEKÄÄN EI OLE MUKAVAA JOS LOPETTAA KAIKEN "HELLIEN" SANOJEN SANOMISEN JA ILMOITTAA SIT KUN LAKANNU RAKASTAMASTA......NIINKU ITTELLÄNI ON SANOTTU KERROTTAVAN....EI VIELÄ VAIKKA 39 YHT.VUOTTA ON TAKANA.....
KUINKA MUUTEN ILTAS MENI.......
ELÄMÄSSÄ EI KAIKKI MEE SILLEE KUN LUULEE MENEVÄN...
..jos noin pahalta tuntuu. (Tosi yksinkertainen juttu vai mitä?)
Ehkä löydät sitten jonkun toisenlaisen miehen, joka miellyttäisi enemmän.
Ei ole reilua nyt miestäsi kohtaan tuo touhu.
Jaksamisia!
Sä olet vaan saanut liikaa, etkä osaa olla enää mihinkään tyytyväinen. Itsekkyyttä ja paremman haalimista, niinkuin tämä maailma nykyään on.
Ei se mieskään tyhmä ole, saattaapi kyllästyä siihen, että aina puhiset vastaukseksi ja ylenkatsot, vaikka hän kuinka yrittää. Varo, ettet joudu katumaan omaa erinomaisuuttasi. Jos tuon pilaat, sitähän sitten mietit loppuelämäs...
Se on kyllä ykspuolista tuo vastailu täällä, ja se johtuu siitä että ne miehet, jollaisen omasikin sanot olevan, eivät todellakaan lue näitä palstoja, eikä varmaan muutakaan tunteisiin liittyvää asiaa. Vaikeahan se on silloin ymmärtää että niitä "tylsiä" miehiä on olemassa ja paljon.
Vaimo voi kyllä olla täysin itsestään selvyys ja silloin ne tunteet lopahtaa väkisin.
Varo silti ettet sorru suhteeseen jonkun kans, sillä se on kaikkein kauheinta, joskin niin ihanaa.....
Aivan oikein. Tähän astisessa elämässäni olen saanut lähes kaiken, mitä olen keksinyt haluta. Olen saanut tasapainoisen kodin, lämpimät sukulaissuhteet, hyvän opintomenestyksen sekä ulkoisia ja sisäisiä (vrt. lahjakkuus) avuja. Olen saanut matkustaa ja kuluttaa huolettomasti, ja kotijoukot ovat aina turvanneet selustan.
Nyt avioliitossa mieheni pitää minua kuin kukkaa kämmenellä, ja ymmärtää, vaikka vingun tämän tästä ulkomaille, haluan vaihtaa alaa ja aloittaa uuden yliopistotutkinnon alusta jne. Lapsenkin sain heti, kun halusin. Olen siis ollut onnekas ja elämä on ollut tasaista nousukautta.
Kun mistään ei ole ollut puutetta, mitään ei ole tarvinnut oppia arvostamaankaan. Kun kaikki on varmaa, niin rakastumisen tuoma huumahan tästä vain puuttuu. Kun katson sivusta prinsessan elämääni, niin alan kyllä oksettaa itseänikin. Milloin tahansa voisin menettää vaikka lapseni ja mieheni onnettomuudessa tms. ja sitten minulla ei olisi enää mitään.
Katselin tänä aamuna nukkuvaa miestäni, silittelin hänen hiuksiansa ja tarjoilin aamuhämärässä aamiaisen kynttilänvalossa. Naureskelimme samalla ensisanoja tapailevan lapsemme jutuille. Ei voisi pettäminen kyllä enää vähempää kiinnostaa. Voimia tämän palstan lukijoille!
Mielestäni on hienoa, että olet rehellinen itsellesi; myönnät ongelmasi - ja ennen kaikkea, haluat tehdä sille jotain. Se, että joku puhuu avoimesti tuollaisista vaikeista ja syyllisyyden tunnetta aiheuttavista tuntemuksistaan, on mielestäni vain rohkeaa. Kaikkein hienointa on, jos olet löytänyt taas arvostuksen ja intohimon miestäsi kohtaan.
Mutta sanonpa tämänkin: on inhimillistä menettää intohimonsa kumppaniaan kohtaan aika ajoin ja tuntea halua muita kohtaan. Olet oikeutettu niihin tuntemuksiin, kuten kaikki olemme oikeutettuja kaikkiin tunteisiimme. Kriittisiä suhteen tulevaisuuden kannalta eivät ole ajatukset, vaan teot, sillä ajatukset muuttuvat, mutta tekoja ei saa tekemättömmiksi.
Toivon vilpittömästi, että jatkat rehellisellä ja itsetutkiskelevalla linjallasi. Kuten näet, se auttaa sinua löytämään tarkasteluperspektiivin, josta onglemat saattavat näyttää ratkaistavilta.
http://www.nakokulma.net/index.php?board=14.0
Olisin iki onnellinen jos mieheni (oltu yhdessä 5 vuotta) edes kerran sanoisi minua kauniiksi tai kehuisi ulkonäköäni.
Mutta ilmeisesti siihen ei ole aihetta kun ei niin tee.
Sinulla on lähes kaikkien toivoma mies.
Mitäs jos vihdettaisiin miehiä keskenämme...
no ei vaan hyvä mies on miunlla ja todennut, että ei minussa ole mitään kehuttavaa kun hän ei tee niin.
Itse ole sellainen kuin miehesi, ylistän omaa miestäni taivaan ja maan väliltä...hän on täydellinen.
Yksi juttu, miksi haet ratkaisua avioliiton ulkopuolelta avioliiton ongelmiin?
Kirjoita vaikka hänelle kirje...uskon että hänenkin sisällään asuu jonkunlainen peto...täytyy vain kaivaa se sieltä jostin esiin.
Ehkä hän ajattelee että toivot hänen käyttäytyvän niin, ei miunlle ole tullut mieleenkään että ainainen miehen i kehuminen milloinkaan olisi häntä ärsyttänyt...täytynee ottaa puheeksi.
PUHU ENSIN OMALLE MIEHELLESI...HIENOVARASIESTI TIETYSTI.
Tiedätkö, minusta tuntuu ihan samalta, paitsi ettei taloudellinen tilanteemme ole kovin ihanteellinen, enkä koe, että mieheni palvoisi minua. Itse asiassa luulen, että kaikki tämä johtuu juuri tuosta saamastani välinpitämättömästä kohtelusta.
Onhan hän ihan kiva mies, mutta minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että olen aivan yksin tässä suhteessa.
Seksikin on loppunut. Se alkoi vähetä jo vuosia sitten lasten saannin myötä, luulen. Reilu vuosi sitten mieheni menetti halukkuutensa lähes täysin, ahdistuin siitä aivan valtavasti ja nyt: minäkään en enää halua (häntä). Samalla koen menettäneeni naiseuteni; olemme kuin kämppiksiä. Olen 23-vuotias, mutta tuntuu kuin olisin 44.
En oikeastaan enää halua, että hän muuttuisi halukkaaksi ja alkaisi palvoa minua.