Työterveys ja vaitiolo

Yeena

Saako työnantaja tiedot työterveyslääkäriltä ja -hoitajilta? Olen tilanteessa, jossa olen käynyt työterveydessä vaivojeni takia, mutta en todellakaan haluaisi, että työnantajani saisi tietää vaivojen syyn. Se on pieni yksityinen yritys.

9

1471

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksiselitteistä

      IKINÄ ei työnantajalla ole oikeus saada tietoja suoraan, vaan kaiken pitää mennä sinun kauttasi.

      Totuus sitten kuitenkin on se, että valitettavan usein jos lääkäri ja työnantaja ovat pitkän linjan tuttuja tai jotakin muuta kautta suhteessa toisiinsa, niin kyllähän asia tietenkin voi vahingossa lipsahtaa. Aika paljon väärin toimimisia tapahtuu juuri työterveyden ympärillä.

      Mutta eipä mitään salaliittoteorioita kannata alkaa kehittelemään. Suoraan ei tosiaan tietoja saa virallista tietä, eli se puoli on siis kunnossa.

      • kuullutsamanlaisesta

        toiminnasta tuttujen kautta yms. Itsekin viisastuin kun kuulin mitä voi ja tapahtuu muille työntekijöille.

        Olen kirjoittanut työkkärissä kirjallisen sopimuksen että terveystietojani ei luovuteta kellekään (heillä on erillinen allekirjoituspaperi tähän tarkoitukseen) Terveyskeskukseen voi myös tehdä sopimuksen jolla tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.


      • Nimetön
        kuullutsamanlaisesta kirjoitti:

        toiminnasta tuttujen kautta yms. Itsekin viisastuin kun kuulin mitä voi ja tapahtuu muille työntekijöille.

        Olen kirjoittanut työkkärissä kirjallisen sopimuksen että terveystietojani ei luovuteta kellekään (heillä on erillinen allekirjoituspaperi tähän tarkoitukseen) Terveyskeskukseen voi myös tehdä sopimuksen jolla tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.

        Edes esim. päivystyksessä ei nähdä työterveyden terveystietoja koneelta suoraan ja jos tietoja tarvitsee siirrellä niinkin selkeätä väliä kuin sairaalasta terveyskeskukseen tai päinvastoin, niin potilaalta on saatava tähän suostumus. Jos nyt jotain vaivaa hoidetaan, niin vähän sellainen ns. vapaaehtoinen pakkohan tuon suostumuksen anto on tietty...

        Eli suostumus menee käytännössä niin päin, että KAIKKI on automaattisesti salaista siihen asti kunnes itse annat luvan esim. jos tulee tarvetta siirrellä papereita. Ainostaan ns. "omaan" terveyskeskukseen menee useimmiten papereita suoraan jos käyt jossain muualla tutkimuksissa, olet osastolla tms. Tämä ihan käytännön juttu, koska jos yksi paikka on keskitetty hoitopisteesi niin eipä ole paljon järkeä panttailla tietoja esim. sairaalassa jos olet siellä ollut jonkun pätkän.

        Lääkärisihän on kuitenkin TK:ssa.


    • Finlexistä

      5 §
      Terveydentilaa koskevien tietojen käsittely

      Työnantajalla on oikeus käsitellä työntekijän terveydentilaa koskevia tietoja, jos tiedot on kerätty työntekijältä itseltään tai hänen kirjallisella suostumuksellaan muualta ja tietojen käsittely on tarpeen sairausajan palkan tai siihen rinnastettavien terveydentilaan liittyvien etuuksien suorittamiseksi taikka sen selvittämiseksi, onko työstä poissaoloon perusteltu syy, taikka jos työntekijä nimenomaisesti haluaa selvitettävän työkykyisyyttään terveydentilaa koskevien tietojen perusteella. Lisäksi työnantajalla on oikeus käsitellä näitä tietoja niissä tilanteissa ja siinä laajuudessa, kuin muualla laissa erikseen säädetään.

      Terveydentilaa koskevia tietoja saavat käsitellä vain ne henkilöt, jotka näiden tietojen perusteella valmistelevat tai tekevät työsuhdetta koskevia päätöksiä taikka panevat niitä toimeen. Työnantajan on nimettävä nämä henkilöt tai määriteltävä tehtävät, joihin sisältyy terveydentilaa koskevien tietojen käsittelyä. Tietoja käsittelevät henkilöt eivät saa ilmaista näitä tietoja sivulliselle työsuhteen aikana eikä sen päättymisen jälkeen.

      • loukkaantunut

        Työpaikoilla käytäntö on vaihtelevaa. Kun ei ihminen itse aina tiedä keillä työpaikalla on oikeus miten puida ja käsitellä esimerkiksi työtovereiden tietoja.
        Työnantaja saa taas vain määrätyillä tavoin kerätä ja luovuttaa tietoja, mutta esimerkiksi lausunnot lääkärikäynnistä on vietävä omakannasta työpaikalle? Miksi? Palkanmaksuvelvoitteen puuttumisesta huolimatta. (sopimuksen muoto nollasta tunnista ylöspäin)


    • Finlexistä
    • Anonyymi

      Miten kummassa on mahdollista että työterveydessä tehdään sellaisia verikokeita joista ei kerrota asiakkaalle, ja miten kummassa on mahdollista että potilaan tietoja annetaan työnantajalle kysymättä saako niitä antaa työnantajalle , Kaikille näin toimineelle on annettava potkut ja evättävä lupa toimia lääkärinä .
      Missä on lääkärin vaiti olo velvollisuus ????????
      Mikään ei ole yksityisyyttä loukkaavampaa kun levitellä potilaan henkilökohtaisia asioita ulkopuoliselle .
      Kehoitan kaikkia näin kohdeltuja kokoontumaan yhteen ja nostamaan yhteiskanteen työterveyslääkäreitä vastaa jotka on näin toiminut . kenelläkään ei ole oikeutta kertoa terveyden tilastasi ulkopuoliselle henkilölle, Saatikka otta sellaisia verikokeita joista ei ole potilaalle kerrottu

    • Anonyymi

      Työterveyden lähettämässä laskussa työnantajalle ei myöskään ole oikeen että siinä näkyy miksi koe on otettu. Pitää riittää että otettu verikoe . Vaitiolo velvollisuus on rikottu jos laskussa kerrotaan verikokeen syy tai sitten miksi on otettu muitakin kokeita. Tässä syy miksi ei pidä käydä työterveydessä parempi mennä kunnalliselle tai sitten yksityis lääkärille.
      Jokainen työterveyslääkäri pitäisi asettaa tutkintaan jossa selviää mitä tietoja ovat luovuttaneet työnantajalle.
      Työterveys ei saa ottaa mitään sellaisia kokeita joista ei ole asiakkaalle kerrottu. Eikä kenellekään luovuttaa tietoja elle ole asiakkaan kanssa kirjallisesti sovittu asianomaiset joille saa niitä luovuttaa.
      Lääkäri on tehnyt rikoksen jos on kertonut terveystietojasi kolmanne osapiolelle siitä kanssasi sopimatta.

    • Anonyymi

      Muutaman kerran olen törmännyt sihen että työpaikalla ollaan tietosia parin henkilön sairaudesta . Asioista jotka piti olla työterveyden ja potilaan välinen asia . Ainoaksi mahdolliisuudeksi tiedon leviämisestä on että työterveyslääkäri on kertonut kolmannelle osapuolelle salassa pidettäviä tietoja . Siinä syy miksi ei kenekään kannata mennä työterveyteen jos ei halua että asioita levitellään ympäri kylää.
      Oikeasti kannattaa olla menemättä työ terveyteen.jos haluaa ettei sairaus tietojasi levitellään kolmansille osapuolille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1373
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      122
      1095
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      872
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      839
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe