Luomisuskolle mielenkiintoista materiaalia

Sima de los Huesosin fossiilikokoelma on hyvin tärkeä luomisuskon kannalta. Sima de los Huesossa nähtävä äärimmäinen vaihtelu populaation sisällä on juuri sitä mitä voidaan odotta, koska monet muinaisen maailman alueet olivat suhteellisen eristäytyneitä ja liikkuminen oli hidasta.

Lisäksi, kiitos Sima de los Huesosin fossiilikokoelmassa havaitun äärimmäisen vaihtelun, evolutionistien tekemät erottelut Homo erectuksen , varhaisen Homosapiensin, neandertalilaisen ja anatomiseti modernin Homo sapiensin välillä häipyvät merkityksettömyyteen. Havainto on merkittävä vahvistus raamatun opetukselle: " Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä.

On selvää ettei evoluutio sanut aikaan Sima de los Huesosissa nähtyä äärimmäistä vaihtelua. Evoluutio ei voi olla selitys tälle vaihtelulle, koska kyseessä oli saman populaation jäsenet, jotka elivät suurinpiirtein samaan aikan. Tämä viittaa vahvasti Homo erectucksen, varhaisen Homo sapiensin, neandertalilaisen ja anatomisesti modernin ihmisen erojen syntyneen muista kuin kehitysopillisista syistä.

Sima de los Huesosin fossiilikokoelma paljastaa, miten järjetöntä on määrittää lajieroja ihmisfossiileista. Ainoa oikea lajikriteeri on hedelmällisyys testi. Koska tätä testiä ei selvästikkään voida soveltaa ihmisfossiileihin, evoluutioketjun muodostamiseen on käytetty vääriä kriteerejä

Tästä ja paljosta muustakin yritimme käydä keskusteluja illuminatus nimimerkillä kirjoittelevan evo- uskovan kanssa. Jostain kummasta syystä hän yrittää saada näitä ihmispoloja uuden "lajin" Heidelbergensisihmisen kaapuun, vaikka asialle ei ole muuta perusteita, kuin väkisintehty luokitus ilman mitään todisteita. Toinen asia mikä sekoittaa heidelbergesinihmisen uskottavuutta on se, että suurin osa tutkijoista pitää kaikkia eurooppalaisia fossiileja neandertalilaisina. Eli suurimmalla osalla tutkijoista neandertalilaiset olisivatkin olleet eurooppalaisten nykyihmisten esi- isiä. Luomisuskon puolesta puhuu nimenomaan samassa populaatiossa elävien fossiili ihmisten valtava keskinnäinen vaihtelu, mikä ei millään tavala tue evoluutioteorian mukaista ihmis suvun kehitystä.

Mielenkiintoinen ilmiö tuli illuminnatuksen kanssa esille, kun hänellä ei ollut oikeastaan mitään asiaan liittyvää todistusaineistoa niin hän suuressa viisaudessaan ja ymmärryksesään haukkui Lubenowin valehtelijaksi allekirjoittaneen idiootiksi, mikä ei mitään ymmärrä, saipas siinä osansa myös peltonen ja muut kreationistit. Näin se tiede etenee.
1035340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Tuo lajiluokitus perustuu fossiilirekordiin ja muuttuu jos havainnot niin vaativat. Näin tiede toimii: itseään tarkentaen ja korjaten.

Se, että nykyään heidelbergin ihminen luokitellaan erilleen erectuksesta/neandertalilaisesta/sapiensinsta ei ole mikään ongelma evoluutioteorialle: kysymys on vain ihmisen kehityspolun tarkentamisesta.

Se, että sinä kuvittelet maailmaa ja elämää lyhyeksi, ja että pidät ihmislajeja yhtenä ja samana on nimenomaan idioottimaista. Luettelit vieläpä itse suuren määrän fossiileja, jotka eivät ole sapiensin.

Äänestä
  • "lyhyeksi" p.o "nuoreksi"

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    "lyhyeksi" p.o "nuoreksi"

    Fossiilien vaihtuvuus saman populaation sisällä, ja myös se että niistä löydettiin piirteitä niin H.s, H.e ja neandertalilaisiin. ( 7 kalloa Hs, 7 kalloa H.e ja 10 kalloa neandertalilaiselle kuuluvaa. Vielä valtava kokoero vaihtelu kaikenpäälle. Eikö se merkitse kiihkeälle evo- uskovalle mitään?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Koska puoli miljoonaa vuotta riittää kehitykseen enemmän kuin hyvin.

    Äänestä

ne fossiilit

Äänestä

>>Toinen asia mikä sekoittaa heidelbergesinihmisen uskottavuutta on se, että suurin osa tutkijoista pitää kaikkia eurooppalaisia fossiileja neandertalilaisina. Eli suurimmalla osalla tutkijoista neandertalilaiset olisivatkin olleet eurooppalaisten nykyihmisten esi- isiä.>Luomisuskon puolesta puhuu nimenomaan samassa populaatiossa elävien fossiili ihmisten valtava keskinnäinen vaihtelu, mikä ei millään tavala tue evoluutioteorian mukaista ihmis suvun kehitystä.

Äänestä
  • nykyihmisen ulos afrikasta, mutta sekin on vain poliittista huuhaata, millä ei ole mitään evolutiivista todistetta. Mitokontrio eva, haluaisitko keskustella hänestä seuraavaksi. Annappa kordinaatit 40,000 vuoteen viittaaviin todisteisiin, niin päästään tutkimaan asioita.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    nykyihmisen ulos afrikasta, mutta sekin on vain poliittista huuhaata, millä ei ole mitään evolutiivista todistetta. Mitokontrio eva, haluaisitko keskustella hänestä seuraavaksi. Annappa kordinaatit 40,000 vuoteen viittaaviin todisteisiin, niin päästään tutkimaan asioita.

    Tässä mainio, ole hyvä: https://www3.nationalgeographic.com/genographic/index.html

    Sanotaanpa liittyen siihen luolan fossiilien ajoituskysymykseen vielä kuitenkin puolustukseksesi se, että se ikähaitari riippuu siitä mitataanko se aineksesta, jossa fossiili oli vai itse fossiilista.

    Fossiilit olivat ajoitettu 400 000 vuoden ikäisiksi.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Fossiilit olivat ajoitettu 400 000 vuoden ikäisiksi.

    Uskotko tuohon 400000 vuoden ikä arvioon?

    Jos uskot niin miten se sopii maailmankuvaasi?

    Äänestä

  • Vanhana kirjoitti:

    Uskotko tuohon 400000 vuoden ikä arvioon?

    Jos uskot niin miten se sopii maailmankuvaasi?

    Mutta sehän ei olekaan tämän asian pontti, vaan se, ettei evoluutio ole tehnyt kyseistä muuntelua, se laittaa kehitysteorian siltäosin kyseenalaiseksi. Minä olen nuoremman maailmankaikkeuden kannattaja.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Mutta sehän ei olekaan tämän asian pontti, vaan se, ettei evoluutio ole tehnyt kyseistä muuntelua, se laittaa kehitysteorian siltäosin kyseenalaiseksi. Minä olen nuoremman maailmankaikkeuden kannattaja.

    Miten voi 4000:ssa vuodessa kehittyä nykyinen
    6 miljardin ihmispopulaatio rotuvaihteluineen?
    Lähtökohtahan oli kolme synnyttävää naista.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Fossiilit olivat ajoitettu 400 000 vuoden ikäisiksi.

    Nyt kun näet tuolta yltä (kts. niitä pyytämiäsi todisteita), että Lubenow puhui paskaa siinä ikäkysymyksessäkin, niin voisit tosissasi tutustua siihen National Geographicin julkaisemaan tutkimukseen.

    Se saitti ( https://www3.nationalgeographic.com/genographic/index.html ) on todella mielenkiintoinen. Kuten hyvin tiedetään nykyihmisten genomi on 99,9% identtinen kautta maailman, ja tuolla saitilla on kartoitettuna yleisimpien mutaatioiden synty ja leviämiäminen.

    Tässä SUPpi sinulle vielä luettavaa liittyen niihin väitteisiisi, että neandertalin ihminen olisi sapiensin edeltäjä ja että neandertalin ihmisen genomi olisi "sulautunut" sapiensin genomiin:

    http://www.psu.edu/ur/NEWS/news/Neandertal.html

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=15024415&query_hl=14&itool=pubmed_docsum

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=15182692&query_hl=14&itool=pubmed_docsum

    http://www.cell.com/content/article/abstract?uid=PIIS0092867400803104

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Mutta sehän ei olekaan tämän asian pontti, vaan se, ettei evoluutio ole tehnyt kyseistä muuntelua, se laittaa kehitysteorian siltäosin kyseenalaiseksi. Minä olen nuoremman maailmankaikkeuden kannattaja.

    >>Mutta sehän ei olekaan tämän asian pontti, vaan se, ettei evoluutio ole tehnyt kyseistä muuntelua, se laittaa kehitysteorian siltäosin kyseenalaiseksi. >Minä olen nuoremman maailmankaikkeuden kannattaja.

    Äänestä

  • Mad Max kirjoitti:

    Miten voi 4000:ssa vuodessa kehittyä nykyinen
    6 miljardin ihmispopulaatio rotuvaihteluineen?
    Lähtökohtahan oli kolme synnyttävää naista.

    on aivan riittävä. Mieti sitä että kohta meitä on 9 miljardia...

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    on aivan riittävä. Mieti sitä että kohta meitä on 9 miljardia...

    > Mieti sitä että kohta meitä on 9 miljardia

    Eli koska meitä on kohta paljon niin maapallo on 4000-6000 vuotta vanha? Eikös se logiikan mukaan menisi vähän niinkuin toisinpäin?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    nykyihmisen ulos afrikasta, mutta sekin on vain poliittista huuhaata, millä ei ole mitään evolutiivista todistetta. Mitokontrio eva, haluaisitko keskustella hänestä seuraavaksi. Annappa kordinaatit 40,000 vuoteen viittaaviin todisteisiin, niin päästään tutkimaan asioita.

    Se on mitokondrio, ei "mitokontrio".

    Niin mitä mitokondrio-DNA:sta? Et kai ala vääntämään siitäkin jotain epätieteellistä todistusta evoluutiota vastaan ja nuoren maailman puolesta?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Fossiilit olivat ajoitettu 400 000 vuoden ikäisiksi.

    Et luota National Geographiciin, Natureen, Scienceen. Eletään suhteellisen sivistynyttä aikakautta, kaikilla kännykät taskussa. Etkä luota nykyajattelijoiden näkemyksiin.

    Sen sijaan luotat satoja vuosia vanhoihin sepustuksiin, jolloin maapallo oli näiden sepittäjien mielestä litteä ja perusalkuaineet tuuli, vesi, tuli ja maa.

    Nyt tiedämme suurella varmuudella että maapallo ei ole litteä, varmaan sinäkin myönnät sen. Miten voit siis uskoa kavereita, jotka olivat näin perustavaa laatua olevissa asioissa väärässä. Luultavasti Suuren Kirjan sisältökin on suurimmaksi osaksi satua kun otamme huomioon sen aikaiset käsitykset ympäristöstämme.

    Eli kiteyttäisin asian seuraavaan:

    Vanha isäni sanoi ettei olisi voinut kuvitellakaan nuoruudessaan, että keksitään laite, joka neuvoo reitin puhumalla perille katu kadulta ja näyttää koko ajan kartalta missä mennään. Uskomattomasta on tullut totta, autossani on navigaattori.

    Tänä päivänä kukaan ei osaa muuttaa vettä viiniksi. Eli juttu on satu. Ihmeitä ei tapahdu meidän näkökulmastamme menneisyydessä vaan tulevaisuudessa. Eli miten voitte hyvät uskonveljet luottaa historiallisiin fiktiivisiin sepustuksiin tutkitun tiedon sijaan.

    Äänestä

  • Koska kirjoitti:

    > Mieti sitä että kohta meitä on 9 miljardia

    Eli koska meitä on kohta paljon niin maapallo on 4000-6000 vuotta vanha? Eikös se logiikan mukaan menisi vähän niinkuin toisinpäin?

    vanha tekele meitä olisi pikkasen enemmän, pitäis kansoittaa lähi planeetatkin että kaikki mahtuis joukkoon.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    vanha tekele meitä olisi pikkasen enemmän, pitäis kansoittaa lähi planeetatkin että kaikki mahtuis joukkoon.

    Sehän ei sinua haittaa että mikään ei tue tätä järkyttävää väestönkasvuryntäystä? Tätä joka olisi mahdollistanut 4-6 kilovuodessa tällaisen väestömäärän?

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    >>Mutta sehän ei olekaan tämän asian pontti, vaan se, ettei evoluutio ole tehnyt kyseistä muuntelua, se laittaa kehitysteorian siltäosin kyseenalaiseksi. >Minä olen nuoremman maailmankaikkeuden kannattaja.

    >> Ja minä Juventuksen. >>

    Väärin kannatettu!

    Forza Roma!

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Mutta sehän ei olekaan tämän asian pontti, vaan se, ettei evoluutio ole tehnyt kyseistä muuntelua, se laittaa kehitysteorian siltäosin kyseenalaiseksi. Minä olen nuoremman maailmankaikkeuden kannattaja.

    Jos kerran eri fossiilit oli määritetty eri ikäisiksi (300000-780000 vuotta) niin tuossa on vejaa puoli miljoonaa vuotta aikaa kehitykselle, mikä on aivan riittävästi noinkin pieniin muutoksiin suvullisesti lisääntyvällä lajilla.

    Toisekseen, aika valikoivasti tunnut hyväksyvän ajoitusmenetelmät...

    Äänestä

  • Sinua kirjoitti:

    Sehän ei sinua haittaa että mikään ei tue tätä järkyttävää väestönkasvuryntäystä? Tätä joka olisi mahdollistanut 4-6 kilovuodessa tällaisen väestömäärän?

    Mistä niin päättelet. On tainnut olla tälläkin palstalla esillä.

    Äänestä

  • Sinua kirjoitti:

    Sehän ei sinua haittaa että mikään ei tue tätä järkyttävää väestönkasvuryntäystä? Tätä joka olisi mahdollistanut 4-6 kilovuodessa tällaisen väestömäärän?

    aktalaatikko

    * Vuoteen 2050 mennessä 50 maailman köyhintä maata tulee kolminkertaistamaan väkimääränsä.

    * Yli 350 miljoonaa pariskuntaa on edelleen perhesuunnitteluun liittyvien palveluiden ulottumattomissa.

    * Noin 2,8 miljardia ihmistä – kaksi viidestä – elää alle kahdella dollarilla päivässä.

    * Viime vuosisadan puolivälistä lähtien eroosio on vähentänyt viljelysmaata arviolta 13 prosentilla ja laidunmaata 4 prosentilla. Monissa maissa väestö kasvaa nopeammin kuin ruoantuotanto.

    * Joillakin Saharan eteläpuolisen Afrikan alueilla 25 prosenttia työikäisestä väestöstä kantaa hi-virusta.

    * Kotimaansa jättäneitä siirtolaisia oli 175 miljoonaa vuonna 2000, kun vastaava luku vuonna 1960 oli 79 miljoonaa.

    * Avunantajatahot lupasivat vuoteen 2005 mennessä kanavoida väestöohjelmiin 6,1 miljardia dollaria vuodessa, mikä UNFPAn mukaan olisi vastannut kolmannesta tarpeesta. Apua on kuitenkin annettu vain 3,1 miljardia dollaria, eli puolet luvatusta.

    Äänestä

  • Sinua kirjoitti:

    Sehän ei sinua haittaa että mikään ei tue tätä järkyttävää väestönkasvuryntäystä? Tätä joka olisi mahdollistanut 4-6 kilovuodessa tällaisen väestömäärän?

    http://www.mtkk.helsinki.fi/henkilosto/siiskonen/Globaalivastuu11.6.pdf

    1900 meitä oli 1.6 miljardia

    1999 meitä oli 6 miljardia.

    vajaassa sadassa vuodessa meidän väkilukumme moninkertaistui. yli kolminkertaistui...

    Vieläkö haluat todisteita lisää... pyydä vain, netti on täynnä aineistoa.

    Äänestä

  • So.kra kirjoitti:

    Jos kerran eri fossiilit oli määritetty eri ikäisiksi (300000-780000 vuotta) niin tuossa on vejaa puoli miljoonaa vuotta aikaa kehitykselle, mikä on aivan riittävästi noinkin pieniin muutoksiin suvullisesti lisääntyvällä lajilla.

    Toisekseen, aika valikoivasti tunnut hyväksyvän ajoitusmenetelmät...

    Sima de los Huessosin fossiilit oli ajoitettu 400 000 vuotta vanhoiksi. Minä selitin kyllä jo, että erehdyksessä laitoin kaikki neandertalilaiset fossiilit hautaluolaan, inhimillinen erehdys. Todellisuudessa nuo eri luolista löydetyt fossiilit kuuluivat uuteen luokitukseen, Homo heidelbergensis, mihin nykyisin kuulu myös tuo Sima de los Huesosisen kin fossiilit, vaikka hauta on edellenkin nimellä neandertalilaisten hauta holvi.

    Sima de los Huesosin fossiilit ajoitettiin 400 000 vuotta vanhoiksi. Luolan ikää en tiedä..

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    http://www.mtkk.helsinki.fi/henkilosto/siiskonen/Globaalivastuu11.6.pdf

    1900 meitä oli 1.6 miljardia

    1999 meitä oli 6 miljardia.

    vajaassa sadassa vuodessa meidän väkilukumme moninkertaistui. yli kolminkertaistui...

    Vieläkö haluat todisteita lisää... pyydä vain, netti on täynnä aineistoa.

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "1900 meitä oli 1.6 miljardia

    1999 meitä oli 6 miljardia.

    vajaassa sadassa vuodessa meidän väkilukumme moninkertaistui. yli kolminkertaistui... "

    OK. Jos lähdetään siitä, että väkiluku kolminkertaistuu vuosisadassa, niin tämähän tarkoittaisi takaisinpäin laskettaessa, että v. 1800 olisi ollut kolmasosa 1,6 miljardista, eli 1800: 533333333
    1700: 177777778
    1600: 59259259
    1500: 19753086
    1400: 6584362
    1300: 2194787
    1200: 731596
    1100: 243865
    1000: 81288
    900: 27096
    800: 9032
    700: 3011
    600: 1004
    500: 335
    400: 112
    300: 37
    200: 12
    100: 4
    0: 1

    Öö, nyt meni jotain kyllä vikaan ...

    Todellisuudessa väestönkasvu on vaihdellut, viimeisen sadan vuoden aikana maatalous jnpp. ovat kehittyneet niin paljon, että moinen väkimäärän kasvu on ollut ylipäätään mahdollinen.

    Lisäksi väkimäärää ovat romahduttaneet sodat, kulkutaudit (rutto yhtenä esimerkkinä) ja nälänhädät.

    Tuossa yllä oli hyvä esimerkki ekstrapoloinnista vaillinaisin lähtötiedoin ja -olettamuksin. Valitsemalla sopivat parametrit saadaan mitä tahansa tuloksia aikaiseksi.

    "Vieläkö haluat todisteita lisää... pyydä vain, netti on täynnä aineistoa."

    Juu, annapa vaan. Mihinkähän dataan ja laskukaavaan nojataan Nooan arkista ulos 8:ksta ihmisestä 6 miljardin populaatioon?

    Äänestä

  • kissa kirjoitti:

    Kun mies ja nainen harrastaa sukupuoli elämää, niin siinä on vaarana se, että miehen siittiö kohtaa naisen irronneen munasolun, tapahtuu hedelmöitys, josta alkaa ihmislapsen kasvu. Jne. (huomasit kait että miehen ja naisenvälisestä suhteesta alkaa ihmislapsen elämänpolku.)

    kissa kysyi: "Mihinkähän dataan ja laskukaavaan nojataan Nooan arkista ulos 8:ksta ihmisestä 6 miljardin populaatioon?"

    Vastauksena sinulta on tällaista lässytystä? Huomaa että kissa kyseli DATAA ja LASKUKAAVOJA. Ei biologista selitystä hedelmöittymiselle. Olisiko aika taas myöntää että väitteitäsi tukevaa dataa ei löydy?

    Äänestä

  • Menettelet? kirjoitti:

    no voi sun sentään kuka sen on hukannut. Muuten oletko sinä kisulin joo joo miehenä. Kannattaa seurata mitä hän kirjoittaa voit oppia jotain sinäkin.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    no voi sun sentään kuka sen on hukannut. Muuten oletko sinä kisulin joo joo miehenä. Kannattaa seurata mitä hän kirjoittaa voit oppia jotain sinäkin.

    En ole kenenkään joojoo-miehenä. Sinä sen sijaan taisit taas laistaa kysymyksen, eikö niin? Kerran vielä siis:

    "Mihinkähän dataan ja laskukaavaan nojataan Nooan arkista ulos 8:ksta ihmisestä 6 miljardin populaatioon?"

    Ethän toki halua jättää meitä siihen uskoon ettet tiennyt vastausta, ethän?

    Äänestä

  • Enenen kirjoitti:

    Johan minä annoin täydellisen vastauksen, miksi se ei kelpaa. Minä en kehtaa tuon asian kannalta enempää päätäni vaivata, vihjaan kuitenkin että taidat löytää vastauksen peltosen sivuilta. Ei tällä palstalla muutkaan vastaa kaikkiin kysymyksiin, minä olen pyrkinyt vastaamaan välillä kaikkiin viesteihin, koska siinä samalla voi kehitellä seuraavaa postausta. Tavallaan niinku herne työskentelee koko ajan toisen jutun parissa, kun toisiin juttuihin vastailee.

    Äänestä

  • Enenen kirjoitti:

    En ole kenenkään joojoo-miehenä. Sinä sen sijaan taisit taas laistaa kysymyksen, eikö niin? Kerran vielä siis:

    "Mihinkähän dataan ja laskukaavaan nojataan Nooan arkista ulos 8:ksta ihmisestä 6 miljardin populaatioon?"

    Ethän toki halua jättää meitä siihen uskoon ettet tiennyt vastausta, ethän?

    Loppui tuo vastaustila tuonne oikealle päin, joten suppi:

    > Johan minä annoin täydellisen vastauksen, miksi se ei kelpaa.

    Kun et sinä vastannut siihen mitä kysyttiin.

    > vihjaan kuitenkin että taidat löytää vastauksen peltosen sivuilta.

    Minä en vihjaa, vaan sanon suoraan ettei sinulla ilmeisesti ole nyt mitään käsitystä tästä väestönkasvuongelmasta?

    > Tavallaan niinku herne työskentelee koko ajan toisen jutun parissa, kun toisiin juttuihin vastailee.

    Tässä asiassa jonka olet asiaa kierrellyt, luulisi jo löytyneen vastauksen. Muistin virkistämiseksi:

    "Mihinkähän dataan ja laskukaavaan nojataan Nooan arkista ulos 8:ksta ihmisestä 6 miljardin populaatioon?"

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Kun mies ja nainen harrastaa sukupuoli elämää, niin siinä on vaarana se, että miehen siittiö kohtaa naisen irronneen munasolun, tapahtuu hedelmöitys, josta alkaa ihmislapsen kasvu. Jne. (huomasit kait että miehen ja naisenvälisestä suhteesta alkaa ihmislapsen elämänpolku.)

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "oletkos kuullut kukasta ja mehiläisestä ..."

    Niin? Sinun tuskin tarvitsee opettaa isääsi naimaan. Muksuja minulla on ihan omasta takaa.

    Mutta jos tämä on sinun käsityksesi älykkäästä keskustelusta, niin eipä tässä taida paljoa toivoa olla. Ei ole sinussa miestä vastaamaan huutoonsa, ei.

    Olet varmaan nyt ylpeä itsestäsi?

    hölmö väite seuraa toistaan, mutta jos tarttuu johonkin hän ei kykenekään todistamaan sanojaan.Alempana hän väitti minulle jotain hepreasta, jota sattumalta osaan, ja kun jäi kiinni väärästä väitteestä niin juttu vaihtuikin samantien arameaksi jota olisi pitänyt osata. Tyhjänpuhuja, ehkä trolli, joka saa kiksinsä turhasta jorinoinnista.

    Äänestä

  • So.kra kirjoitti:

    >> Ja minä Juventuksen. >>

    Väärin kannatettu!

    Forza Roma!

    Italiaanot on vain makaronin syöjiä. Kyllähän se TPS on valioluokan kiekkoilija.

    Äänestä

  • kysyvä.... kirjoitti:

    Et luota National Geographiciin, Natureen, Scienceen. Eletään suhteellisen sivistynyttä aikakautta, kaikilla kännykät taskussa. Etkä luota nykyajattelijoiden näkemyksiin.

    Sen sijaan luotat satoja vuosia vanhoihin sepustuksiin, jolloin maapallo oli näiden sepittäjien mielestä litteä ja perusalkuaineet tuuli, vesi, tuli ja maa.

    Nyt tiedämme suurella varmuudella että maapallo ei ole litteä, varmaan sinäkin myönnät sen. Miten voit siis uskoa kavereita, jotka olivat näin perustavaa laatua olevissa asioissa väärässä. Luultavasti Suuren Kirjan sisältökin on suurimmaksi osaksi satua kun otamme huomioon sen aikaiset käsitykset ympäristöstämme.

    Eli kiteyttäisin asian seuraavaan:

    Vanha isäni sanoi ettei olisi voinut kuvitellakaan nuoruudessaan, että keksitään laite, joka neuvoo reitin puhumalla perille katu kadulta ja näyttää koko ajan kartalta missä mennään. Uskomattomasta on tullut totta, autossani on navigaattori.

    Tänä päivänä kukaan ei osaa muuttaa vettä viiniksi. Eli juttu on satu. Ihmeitä ei tapahdu meidän näkökulmastamme menneisyydessä vaan tulevaisuudessa. Eli miten voitte hyvät uskonveljet luottaa historiallisiin fiktiivisiin sepustuksiin tutkitun tiedon sijaan.

    National Geographiciin on sensaatioita hakeva tieteellisyydestä mitään välittävä, viimisenpäälle harhauttava soopa millä ei ole mitään arvoa. Jos haluat esimerkin niin pyydä, mutta varoitan etukäteeen

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    National Geographiciin on sensaatioita hakeva tieteellisyydestä mitään välittävä, viimisenpäälle harhauttava soopa millä ei ole mitään arvoa. Jos haluat esimerkin niin pyydä, mutta varoitan etukäteeen

    > National Geographiciin on sensaatioita hakeva tieteellisyydestä mitään välittävä, viimisenpäälle harhauttava soopa millä ei ole mitään arvoa.

    Kuulostaa ihan raamatulta! :D "Raamattu on sensaatioita hakeva tieteellisyydestä mitään välittävä, viimisenpäälle harhauttava soopa millä ei ole mitään arvoa". Jep, sopii.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    National Geographiciin on sensaatioita hakeva tieteellisyydestä mitään välittävä, viimisenpäälle harhauttava soopa millä ei ole mitään arvoa. Jos haluat esimerkin niin pyydä, mutta varoitan etukäteeen

    >>National Geographiciin on sensaatioita hakeva tieteellisyydestä mitään välittävä, viimisenpäälle harhauttava soopa millä ei ole mitään arvoa. Jos haluat esimerkin niin pyydä, mutta varoitan etukäteeen

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    on aivan riittävä. Mieti sitä että kohta meitä on 9 miljardia...

    Jos jätetään matematiikka hetkeksi, jo sen vuoksi
    että esim. alkuperäiskansojen keskuudessa imeväiskuolleisuus on aina ollut korkea.Populaation kehitys on täytynyt olla aluksi todella hidasta.
    Se mikä mättää ja mihin et vastannut oli kysymyksen toinen osa. Miten selitetään niin
    moninainen ihmisrotujen määrä? Lähtökohta on edelleen nuo kolme synnyttävää naista.

    Siis sivu http://www.answersingenesis.org/Home/Area/AnswersBook/races18.asp joka kielt�m�tt� on suhteellisen pitk� sivu, mutta siell� on k�siteltu montaa muutakin asiaa kun tuota sinun kommentoimaasi ihonv�ri�, joten sinun tapauksessasi olisi riitt�nyt, jos olisit lukenut tuolta sivulta kappaleen Skin color. Tai jos sekin on liian pitk� sinun lukutaidollesi, niin siin� vieress� on muutama kuva (Figure 2 - Figure 5), joista varsinkin se Figure 5 taulukko selvent�� asian kielitaidottomallekin.

    Ihonv�riin siis vaikuttaa useita geenej�, Aadam ja Eeva olivat ruskeita (siis tummempia kuin esim me alkuper�iset suomalaiset, mutta vaaleampia kuin Keski-Afrikan aidot mustat. T�llainen pari voi saada j�lkel�isi�, joiden v�ri voi olla musta tai valkoinen tai jotain silt� v�lilt�. Ja mit� Jeesukseen tulee, h�nest� ei ole valokuvaa eik� muuta dokumenttia, mutta koska h�n ei her�tt�nyt huomiota ulkon�k�ns� vaan toimintansa vuoksi, voidaan olettaa ett� h�n oli samanv�rinen kuin muutkin juutalaiset kyseisell� alueella. Siis hieman tummempi kuin me suomalaiset mutta ei kuitenkaan varsinaisesti musta. Ja n�inollen Jeesuksen ihonv�ri oli sama tai l�hes sama kuin Aadamilla ja Eevalla. Ihonv�rill� tosin ei ole mit��n tekemist� 1. Mo 1:26 kanssa, siin� viitataan henkisiin ja hengellisiin ominaisuuksiin

    Jo vain, käyhän nukkumaan. Riittävä uni voi joissain tapauksissa auttaa.
    Linkkis ja vastauksesihan oli iltasatua?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Italiaanot on vain makaronin syöjiä. Kyllähän se TPS on valioluokan kiekkoilija.

    No mutta makaroni on hyvää ;)

    Kenties päivän tarpeellisin viesti =D

    Äänestä

  • So.kra kirjoitti:

    No mutta makaroni on hyvää ;)

    Kenties päivän tarpeellisin viesti =D

    niimpä

    Äänestä

Vaikka sepustus pitäisi paikkansa niin:

a) se ei kumoa evoluutiota
b) se ei todista luomista

Äänestä
  • Mutta tekee se muutaman mutkan evoluution kehitys kaariin. Itse asiassa evoluutiolla on ongelmia myös seuraavien sukuhaarojen kanssa, vaikka tämä ei sitä kumoakkaan, mutta saa se taas aikaan pientä muutosta evolutionistien työ saralla, etteivät vallan laiskistuisi.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Mutta tekee se muutaman mutkan evoluution kehitys kaariin. Itse asiassa evoluutiolla on ongelmia myös seuraavien sukuhaarojen kanssa, vaikka tämä ei sitä kumoakkaan, mutta saa se taas aikaan pientä muutosta evolutionistien työ saralla, etteivät vallan laiskistuisi.

    > mutta saa se taas aikaan pientä muutosta evolutionistien työ saralla

    Työsarka on yhdyssana. Toisekseen, olisipas helvetin hienoa jos tiede olisi sellainen.. vaikkapa sellainen itseään korjaava ja kokoajan uudistava juttu. Uuden tiedon tullessa sitä aina muokattaisiin tai hylättäisiin vanhaa. Olisi hienoa.

    Toisinkuin ne vanhat kirjat.

    Äänestä

  • Onko sinulla kirjoitti:

    Johtuiskahan se niiden vanhojen kirjojen kohdalla (Raamattu) siitä, että ne on aikanaan niinhyvin suunniteltu, ettei niitä tarvitse jokapäivä vaihtaa, ja korjata, vaan niissä on aina kautta aikojen, ollut totuus joka ei muutu, eikä horju.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Johtuiskahan se niiden vanhojen kirjojen kohdalla (Raamattu) siitä, että ne on aikanaan niinhyvin suunniteltu, ettei niitä tarvitse jokapäivä vaihtaa, ja korjata, vaan niissä on aina kautta aikojen, ollut totuus joka ei muutu, eikä horju.

    Ei vaan siitä että tietty joukko yksinkertaisia ihmisiä pitää jotain fiktiivistä satukokoelmaa totuuden torvena. Sukupolvesta toiseen.

    Joulupukki, menninkäinen, metsänpeikko, demoni, piru, jumala, jeesus, allah, aku-ankka, saatana, nikolaus, teräsmies, batman, muhammad, luoja, nakke-nakuttaja, nalle puh, enkeli...

    mikä edellisen listan olentoja yhdistää, alkaako raksuttamaan? Ne ei ala, tiesin sen ja se on säälittävää.

    > ne on aikanaan niinhyvin suunniteltu, ettei niitä tarvitse jokapäivä vaihtaa, ja korjata, vaan niissä on aina kautta aikojen, ollut totuus joka ei muutu, eikä horju.

    Miksi niitä sitten pitää kokoajan tulkita uudestaan? Milloin on tämä kohta totta ja tuo vain tulkintaa, milloin toisinpäin? Muistithan ottaa huomioon käännösvirheet, vai kuuluvatko nekin siihen "muuttumattomaan totuuteen"?

    Äänestä

  • 36,8 astetta ympäri vuoroka... kirjoitti:

    Ei vaan siitä että tietty joukko yksinkertaisia ihmisiä pitää jotain fiktiivistä satukokoelmaa totuuden torvena. Sukupolvesta toiseen.

    Joulupukki, menninkäinen, metsänpeikko, demoni, piru, jumala, jeesus, allah, aku-ankka, saatana, nikolaus, teräsmies, batman, muhammad, luoja, nakke-nakuttaja, nalle puh, enkeli...

    mikä edellisen listan olentoja yhdistää, alkaako raksuttamaan? Ne ei ala, tiesin sen ja se on säälittävää.

    Evoluutio- usko
    Darvinismi.
    FreudIsmi
    Marxismi
    kommunismi
    Reesismi
    Dawsonismi
    Stingerismi
    Kleinismi
    Tatterssallismi
    Siinä muutama listaltasi puuttuva kansan villitsijä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Evoluutio- usko
    Darvinismi.
    FreudIsmi
    Marxismi
    kommunismi
    Reesismi
    Dawsonismi
    Stingerismi
    Kleinismi
    Tatterssallismi
    Siinä muutama listaltasi puuttuva kansan villitsijä.

    > Evoluutio- usko

    Edelleen, vaikka Sinä uskot johonkin niin me toiset välttämättä emme. Evoluutio ei ole uskonto, eikä siitä sellaista tule vaikka sinä kuinka itkisit verta. Se on nimittäin FAKTA.

    Mutta no, aivopestyn on tätäkin varmaan vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Evoluutio- usko
    Darvinismi.
    FreudIsmi
    Marxismi
    kommunismi
    Reesismi
    Dawsonismi
    Stingerismi
    Kleinismi
    Tatterssallismi
    Siinä muutama listaltasi puuttuva kansan villitsijä.

    Hei, oikeasti... edellisiä ei yhdistä mikään muu kuin ismi-pääte.

    Evoluutio-usko ja marxismi.

    Mitä sie höpötät. Tiedätkö kun en sitten tajua analogiaa millään. Enkä nyt niin hirveän tyhmäkään ole....

    Äänestä

  • mitä häh kirjoitti:

    Hei, oikeasti... edellisiä ei yhdistä mikään muu kuin ismi-pääte.

    Evoluutio-usko ja marxismi.

    Mitä sie höpötät. Tiedätkö kun en sitten tajua analogiaa millään. Enkä nyt niin hirveän tyhmäkään ole....

    mutta arvelin sinun olevan perillä, joten automaattisesti jatkoin sitä samalla aksentilla.

    Mutta oikeasti nuo kaikki kyllä kuuluvat evoluution piiriin.
    Siunausta ystävä

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    mutta arvelin sinun olevan perillä, joten automaattisesti jatkoin sitä samalla aksentilla.

    Mutta oikeasti nuo kaikki kyllä kuuluvat evoluution piiriin.
    Siunausta ystävä

    Älä nyt vitsaile, olen tosissani.

    Alykäs suunnittelu -> luoja

    Luoja = joulupukki

    Molemmat viihteellisiä satuhahmoja.

    Evoluutio ja kaikki ismit eivät sovi yhteen millään lailla.

    Äänestä

  • Sitten kirjoitti:

    > ne on aikanaan niinhyvin suunniteltu, ettei niitä tarvitse jokapäivä vaihtaa, ja korjata, vaan niissä on aina kautta aikojen, ollut totuus joka ei muutu, eikä horju.

    Miksi niitä sitten pitää kokoajan tulkita uudestaan? Milloin on tämä kohta totta ja tuo vain tulkintaa, milloin toisinpäin? Muistithan ottaa huomioon käännösvirheet, vai kuuluvatko nekin siihen "muuttumattomaan totuuteen"?

    Ota raamattu käteen, tutki sitä ja pyydä Jumalaa avaamaan sanansa sinulle.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Ota raamattu käteen, tutki sitä ja pyydä Jumalaa avaamaan sanansa sinulle.

    Etkö sinä nyt voisi kertoa miten jokin jota tulkitaan kokoajan uudestaan ja jossa on käännösvirheitä voi olla "töh ultimaalinen *muuttumaton* totuus"? Kun sinä ilmeisesti tiedät miten niin voi olla, niin valista meitä muitakin.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    mutta arvelin sinun olevan perillä, joten automaattisesti jatkoin sitä samalla aksentilla.

    Mutta oikeasti nuo kaikki kyllä kuuluvat evoluution piiriin.
    Siunausta ystävä

    >> Mutta oikeasti nuo kaikki kyllä kuuluvat evoluution piiriin. >>

    Mitä ihmettä tarkoitat? Millä tavalla? Ainoastaan Darwinismilla on noista mitään tekemistä evoluution kanssa, Olettaen että puhut nyt nimenomaan biologisesta evoluutiosta etkä kulttuurievoluutiosta.

    Ja pahoittelen sivistykseni puutetta mutta mitä helvettiä tarkoittaa joku Dawsonismi tai Stingerismi?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Ota raamattu käteen, tutki sitä ja pyydä Jumalaa avaamaan sanansa sinulle.

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "Ota raamattu käteen, tutki sitä ja pyydä Jumalaa avaamaan sanansa sinulle. "

    Tuota noin, kun esittämälläsi tavalla on erinäiset porukat jo tehneet, ja päätyneet jokseenkin erilaisiin käsityksiin mm. kasteesta, niin millä perusteella kukin on sitten oikeammassa?

    Vai onko se niin, että juuri sinulla ja sinun edustamallasi lahkolla on juuri se Oikea Totuus (tm)?

    Eikö Jumala / Pyhä Henki ole heille sitten Raamattua avannut?

    Äänestä

  • vaiko hän kirjoitti:

    Älä nyt vitsaile, olen tosissani.

    Alykäs suunnittelu -> luoja

    Luoja = joulupukki

    Molemmat viihteellisiä satuhahmoja.

    Evoluutio ja kaikki ismit eivät sovi yhteen millään lailla.

    Selitäppä minullekin, mitä vikaa evolutionismissä darwinismissa dawsonismissa ym. on sellaista mikä ei sovi yhten.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Selitäppä minullekin, mitä vikaa evolutionismissä darwinismissa dawsonismissa ym. on sellaista mikä ei sovi yhten.

    Älä juntti jankuta.

    Evoluutio ja darwinismi on samaa asiaa kyllä.

    Evoluutio ja marxismi ei.

    Joulupukkia ja luojaa yhdistää se että molemmat on fiktiivisiä satuhahmoja.

    Lähden nyt muiden kavereiden kanssa leikkimään hiekkalaatikolle. moi!

    Äänestä

  • Kuinkas nyt kirjoitti:

    Etkö sinä nyt voisi kertoa miten jokin jota tulkitaan kokoajan uudestaan ja jossa on käännösvirheitä voi olla "töh ultimaalinen *muuttumaton* totuus"? Kun sinä ilmeisesti tiedät miten niin voi olla, niin valista meitä muitakin.

    niin eikö se mielestäsi olisi jo ajat sitten hävinnyt maailman kartalta

    Raamattuja on roviolla poltettu.
    lukijoita vankittu tapettu ym.
    Silti se on mailman luetuin kirja.
    Kerro sinä miksi?

    Äänestä

  • kissa kirjoitti:

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "Ota raamattu käteen, tutki sitä ja pyydä Jumalaa avaamaan sanansa sinulle. "

    Tuota noin, kun esittämälläsi tavalla on erinäiset porukat jo tehneet, ja päätyneet jokseenkin erilaisiin käsityksiin mm. kasteesta, niin millä perusteella kukin on sitten oikeammassa?

    Vai onko se niin, että juuri sinulla ja sinun edustamallasi lahkolla on juuri se Oikea Totuus (tm)?

    Eikö Jumala / Pyhä Henki ole heille sitten Raamattua avannut?

    Esimerkiksi Luther oli alunperin upottamalla tapahtuvan uskovaisten kasteen kannattaja. Mutta joutui valtion kanssa tekemään kompromissin, kirkolla oli rekisteri valtiolla verot. Jne. Ihminen ei vain halua tehdä parannusta.

    Muuten kiva vastata sinulle taas, palstan paras asiantuntija. Sinä olet ylivoimaisesti paras tietäjä. Ei ole Empire Sguirel tai Illuminatus sinun veroisia. Sinut vois helposti sekoittaa Leikolaan, ellei tuntis nimimerkkiäs.
    Siunausta vain elämääsi.

    Äänestä

  • So.kra kirjoitti:

    >> Mutta oikeasti nuo kaikki kyllä kuuluvat evoluution piiriin. >>

    Mitä ihmettä tarkoitat? Millä tavalla? Ainoastaan Darwinismilla on noista mitään tekemistä evoluution kanssa, Olettaen että puhut nyt nimenomaan biologisesta evoluutiosta etkä kulttuurievoluutiosta.

    Ja pahoittelen sivistykseni puutetta mutta mitä helvettiä tarkoittaa joku Dawsonismi tai Stingerismi?

    No R.D ja C Stringer ovat evoluution nykypäivää, uusine luokituksineen ja väitteineen. Richard D taitaa kuitenkin olla enemmänkin populaari kirjailija kuin varsinainen evolutionisti.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    niin eikö se mielestäsi olisi jo ajat sitten hävinnyt maailman kartalta

    Raamattuja on roviolla poltettu.
    lukijoita vankittu tapettu ym.
    Silti se on mailman luetuin kirja.
    Kerro sinä miksi?

    kirjojen sana ole hävinnyt "maailman kartalta". Koraani on pian yhtä luettu kuin Raamattu, hindujen tekstit ovat raamattua vanhempia jne. Osa ihmisistä nyt vain haluaa uskoa tällaisiin jumalsatuihin.
    Raamatussa on se erikoisuus muiden uskontojen kirjoihin että Raamatun alkuosan tekijät eivät ukso että sen loppuosa on totta ja että ne jotka uskovat loppuosaan ovat maailmn hajanaisin uskonto: maailmassa on satajotuhansia keskenään kiisteleviä kristillisiä lahkoja, pienryhmiä, kirkkoja ja muita kuppikuntia.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Esimerkiksi Luther oli alunperin upottamalla tapahtuvan uskovaisten kasteen kannattaja. Mutta joutui valtion kanssa tekemään kompromissin, kirkolla oli rekisteri valtiolla verot. Jne. Ihminen ei vain halua tehdä parannusta.

    Muuten kiva vastata sinulle taas, palstan paras asiantuntija. Sinä olet ylivoimaisesti paras tietäjä. Ei ole Empire Sguirel tai Illuminatus sinun veroisia. Sinut vois helposti sekoittaa Leikolaan, ellei tuntis nimimerkkiäs.
    Siunausta vain elämääsi.

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "Esimerkiksi Luther oli alunperin upottamalla tapahtuvan uskovaisten kasteen kannattaja."

    Oliko? Mihin perustat käsityksesi?

    Luther taisi olla toista mieltä, kts.
    http://www.srk-opisto.fi/upi/kaste/huovinen.htm

    Mutta edelleenkin sinulta jäi vastaamatta, että miksi sinä voit olla niin varma asiastasi? Jos toiset Jeesukseen uskovat voivat olla ihan sovussa evoluutioteorian kanssa joutumatta konfliktiin Jumala-uskonsa kanssa, niin ovatko he sitten eksytettyjä? Onko heille PH avannut jotain ihan muuta asiaa?

    Äänestä

  • pyhien kirjoitti:

    kirjojen sana ole hävinnyt "maailman kartalta". Koraani on pian yhtä luettu kuin Raamattu, hindujen tekstit ovat raamattua vanhempia jne. Osa ihmisistä nyt vain haluaa uskoa tällaisiin jumalsatuihin.
    Raamatussa on se erikoisuus muiden uskontojen kirjoihin että Raamatun alkuosan tekijät eivät ukso että sen loppuosa on totta ja että ne jotka uskovat loppuosaan ovat maailmn hajanaisin uskonto: maailmassa on satajotuhansia keskenään kiisteleviä kristillisiä lahkoja, pienryhmiä, kirkkoja ja muita kuppikuntia.

    minä putosin kärryiltä. "Ne jotka on kirjoittanut alkuosan eivät usko loppuosaan, ne taas jotka uskoo loppuosaan ei usko alkuosaan" Mitä sinä tuolla tarkoitit.

    Äänestä

  • kissa kirjoitti:

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "Esimerkiksi Luther oli alunperin upottamalla tapahtuvan uskovaisten kasteen kannattaja."

    Oliko? Mihin perustat käsityksesi?

    Luther taisi olla toista mieltä, kts.
    http://www.srk-opisto.fi/upi/kaste/huovinen.htm

    Mutta edelleenkin sinulta jäi vastaamatta, että miksi sinä voit olla niin varma asiastasi? Jos toiset Jeesukseen uskovat voivat olla ihan sovussa evoluutioteorian kanssa joutumatta konfliktiin Jumala-uskonsa kanssa, niin ovatko he sitten eksytettyjä? Onko heille PH avannut jotain ihan muuta asiaa?

    Eli haluaisit keskustella teistisestä evoluutiosta, niinkö ?

    Äänestä

  • kissa kirjoitti:

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "Esimerkiksi Luther oli alunperin upottamalla tapahtuvan uskovaisten kasteen kannattaja."

    Oliko? Mihin perustat käsityksesi?

    Luther taisi olla toista mieltä, kts.
    http://www.srk-opisto.fi/upi/kaste/huovinen.htm

    Mutta edelleenkin sinulta jäi vastaamatta, että miksi sinä voit olla niin varma asiastasi? Jos toiset Jeesukseen uskovat voivat olla ihan sovussa evoluutioteorian kanssa joutumatta konfliktiin Jumala-uskonsa kanssa, niin ovatko he sitten eksytettyjä? Onko heille PH avannut jotain ihan muuta asiaa?

    kasteen kannalla, löydät varman netistä jos haluat penkoa. Toin sen joskus hellaripalstalla esiin

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Vesikaste_upottamalla

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    minä putosin kärryiltä. "Ne jotka on kirjoittanut alkuosan eivät usko loppuosaan, ne taas jotka uskoo loppuosaan ei usko alkuosaan" Mitä sinä tuolla tarkoitit.

    sinä putoat kärryiltä. Juutalaiset uskovat vain omiin kirjoituksiinsa, kristityt kyllä Vanhaan testamenttiinkin mutta täysin eri tavalla kuin sen kirjoittajat. Raamattu on ristiriidassa jo itsensäkin kanssa.

    Äänestä

  • kissa kirjoitti:

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "Esimerkiksi Luther oli alunperin upottamalla tapahtuvan uskovaisten kasteen kannattaja."

    Oliko? Mihin perustat käsityksesi?

    Luther taisi olla toista mieltä, kts.
    http://www.srk-opisto.fi/upi/kaste/huovinen.htm

    Mutta edelleenkin sinulta jäi vastaamatta, että miksi sinä voit olla niin varma asiastasi? Jos toiset Jeesukseen uskovat voivat olla ihan sovussa evoluutioteorian kanssa joutumatta konfliktiin Jumala-uskonsa kanssa, niin ovatko he sitten eksytettyjä? Onko heille PH avannut jotain ihan muuta asiaa?

    http://www.oulunetelainen.net/petajaskoski/keskustelu/messages/822.html

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    niin eikö se mielestäsi olisi jo ajat sitten hävinnyt maailman kartalta

    Raamattuja on roviolla poltettu.
    lukijoita vankittu tapettu ym.
    Silti se on mailman luetuin kirja.
    Kerro sinä miksi?

    sanoo, että se on maailman luetuin kirja? Lähes joka kodista se syystä tai toisesta löytyy, mutta harvat sitä lukee. Myönnän, että olen pakon edessä aikoinaan koulussa joutunut sitä puppua lukemaan, mutta sisäistin sen yhtä tehokkaasti kuin juorulehden. Yritin kyllä ymmärtää sen sisältöä, koska pitihän sitä ottaa selvää minkälainen heppu se jumala on, mutta sama vaikka olisin lukenut Kalevalaa. Aivan yhtä uskottava tarina, paitsi että Kalevala oli mielekkäämpää luettavaa.

    Äänestä

  • helpostihan kirjoitti:

    sinä putoat kärryiltä. Juutalaiset uskovat vain omiin kirjoituksiinsa, kristityt kyllä Vanhaan testamenttiinkin mutta täysin eri tavalla kuin sen kirjoittajat. Raamattu on ristiriidassa jo itsensäkin kanssa.

    Kun he lukevat psalmia 53 heidän silmänsä avautuvat, he ottavat Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisena vapahtajana vastaan. Heitä sanotaan messiaanisiksi Juutalaisiksi. Ramattu ei ole ristiriidassa itsensä kanssa, ihmiset eivät vain tahdo tehdä parannusta, ja seurata Jumalan sanaa, niinkuin se on kirjoitettu, vaan syntielämä on heille rakkaampaa.

    Äänestä

  • Seppä Ilmarinen kirjoitti:

    sanoo, että se on maailman luetuin kirja? Lähes joka kodista se syystä tai toisesta löytyy, mutta harvat sitä lukee. Myönnän, että olen pakon edessä aikoinaan koulussa joutunut sitä puppua lukemaan, mutta sisäistin sen yhtä tehokkaasti kuin juorulehden. Yritin kyllä ymmärtää sen sisältöä, koska pitihän sitä ottaa selvää minkälainen heppu se jumala on, mutta sama vaikka olisin lukenut Kalevalaa. Aivan yhtä uskottava tarina, paitsi että Kalevala oli mielekkäämpää luettavaa.

    Jumalan sana sensijaan katkaisee kahleet. On paljon entisiä narkkareita jotka ovat Jeesuksen sanan voimalla vapautuneet huumeista. Minä olen itse vapautunut alkoholismista huumeista ja lääkeaineista kerralla tultuani uskoon. Kalevala tuskin saa ketään lopettamaan paheitaan ?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Jumalan sana sensijaan katkaisee kahleet. On paljon entisiä narkkareita jotka ovat Jeesuksen sanan voimalla vapautuneet huumeista. Minä olen itse vapautunut alkoholismista huumeista ja lääkeaineista kerralla tultuani uskoon. Kalevala tuskin saa ketään lopettamaan paheitaan ?

    Olet ainakin valinnut parhaan vaihtoehdon noista mainituista. Tarua tai totta, pääasia että ihmisellä on sisäinen rauha, ja turvallinen olo elämässään. Myönnetään, että onhan raamattu monilta osin hyvä elämänopus, ja maailma olisikin varmasti parempi paikka elää, jos kaikki noudattaisivat esim. kymmentä käskyä. Minun on vain lähes mahdoton uskoa raamattua muuksi, kuin vanhojen viisaiden "rauhanmiesten" elämän ohjeeksi.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Kun he lukevat psalmia 53 heidän silmänsä avautuvat, he ottavat Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisena vapahtajana vastaan. Heitä sanotaan messiaanisiksi Juutalaisiksi. Ramattu ei ole ristiriidassa itsensä kanssa, ihmiset eivät vain tahdo tehdä parannusta, ja seurata Jumalan sanaa, niinkuin se on kirjoitettu, vaan syntielämä on heille rakkaampaa.

    koska sinun silmäsi aukeavat ja rupeat muslimiksi?
    Jos VT sanoo että on yksi Jumala, ei perisyntiä,ei helvettiä, lupaa messiaan joka on ihminen Davidin jälkeläinen ja osa II 3 Jumalaa,helvetin, perisynnin, ilmoitetaan että jumala itse onkin lupaamansa messias ja messiaan tehtäviin kuuluukin tapattaa itsensä jotta voi antaa anteeksi luoduilleen ja poistaa rangaistuksn jonka itse on määrännyt..jne Kaksi keskenään täysin ristiriitaista osaa yhdessä kirjassa.

    Äänestä

  • koska kirjoitti:

    muuten Raamattu alkaa.alusa loi Jumala taivaan ja maan. Voidaan myös kääntää alkutekstin mukaan Jumala loi esikoisenkautta =(jeesuksen kautta)

    Siunausta ja hyvää yötä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    muuten Raamattu alkaa.alusa loi Jumala taivaan ja maan. Voidaan myös kääntää alkutekstin mukaan Jumala loi esikoisenkautta =(jeesuksen kautta)

    Siunausta ja hyvää yötä.

    osaamaan hepreaa. Sinua on vedetty höplästä.

    Äänestä

  • .satun kirjoitti:

    osaamaan hepreaa. Sinua on vedetty höplästä.

    Hebreasi nyt auta kokeile arameaa.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Hebreasi nyt auta kokeile arameaa.

    sehän on heprean läheinen sukulaiskieli. Ei auta.
    Mitä nyt yrität kun vastassa onkin joku jolle ei voi väittää mitä hyvänsä. Tuo teksti raamatussa on kuitenkin hepreaksi, ei arameaksi, mutta voidaan se vääntää vaikka suahiliksi, jos silloin onnistuisi?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    No R.D ja C Stringer ovat evoluution nykypäivää, uusine luokituksineen ja väitteineen. Richard D taitaa kuitenkin olla enemmänkin populaari kirjailija kuin varsinainen evolutionisti.

    Toki tiedän kyseiset herrat mutta en ymmärrä tarkoitusperiäsi vääntää heidän nimistään ismejä. En ainakaan itse ole kuullut kyseisiä termejä ennen. Olisiko tarkoituksesi saada evoluutioteoria kuulostamaan elämänkatsomukselta?

    Voisitko myös selittää oman näkemyksesi miten esimerkiksi Marxismi tai kommunismi liittyy evoluution piiriin? Entä Freudismillä joka liittyy täysin psykologian alaan. Rakenteletko taas jotain ateistista salaliittoteoriaa Hovindin tyyliin?

    Äänestä

  • arameaakin kirjoitti:

    sehän on heprean läheinen sukulaiskieli. Ei auta.
    Mitä nyt yrität kun vastassa onkin joku jolle ei voi väittää mitä hyvänsä. Tuo teksti raamatussa on kuitenkin hepreaksi, ei arameaksi, mutta voidaan se vääntää vaikka suahiliksi, jos silloin onnistuisi?

    Tarkoittaa, sekä eläinten että ihmisten esikoista, samasta juuresta juontuu myös bèkòrà esikoinen hebrealainen sanaa bèkòr vastaa UT:ssa Kreikan pròtòtos, esikoinen.

    Eli esikoisen kautta loi Jumala. Huomasin sinun kielitaitosi surkeaksi joten tuossa sinulle vähän opetusta.

    Äänestä

  • So.kra kirjoitti:

    Toki tiedän kyseiset herrat mutta en ymmärrä tarkoitusperiäsi vääntää heidän nimistään ismejä. En ainakaan itse ole kuullut kyseisiä termejä ennen. Olisiko tarkoituksesi saada evoluutioteoria kuulostamaan elämänkatsomukselta?

    Voisitko myös selittää oman näkemyksesi miten esimerkiksi Marxismi tai kommunismi liittyy evoluution piiriin? Entä Freudismillä joka liittyy täysin psykologian alaan. Rakenteletko taas jotain ateistista salaliittoteoriaa Hovindin tyyliin?

    minähän vastasin kaverisi viestiin, niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Tavallaan liittyivät evoluutioteorian aattellisuuteen siinä vaiheessa kun Darwinin teoriaa levitettiin. Darwini oli teorian isä freud loi hengen sille ja kommunismi toteutti sitä opeissaan.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    minähän vastasin kaverisi viestiin, niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Tavallaan liittyivät evoluutioteorian aattellisuuteen siinä vaiheessa kun Darwinin teoriaa levitettiin. Darwini oli teorian isä freud loi hengen sille ja kommunismi toteutti sitä opeissaan.

    hierarkian loppumisen vuoksi. Jos et ole trolli kannattaa harkita lääkityksen tarkistamista.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    minähän vastasin kaverisi viestiin, niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Tavallaan liittyivät evoluutioteorian aattellisuuteen siinä vaiheessa kun Darwinin teoriaa levitettiin. Darwini oli teorian isä freud loi hengen sille ja kommunismi toteutti sitä opeissaan.

    Evoluutioteoria ei ole aatteellinen, ei ateistinen, ei teistinen, ei poliittinen eikä mitään muutakaan paitsi tieteellinen teoria. Darwin ei kehittänyt evoluutioteoriaa siksi että saataisiin "jumala selitettyä pois" vaan yksinkertaisesti siitä syystä että havainnot näyttivät siltä että luonnon monimuotoisuus on kehittynyt evoluution avulla.

    Mutta juu, sarkasmisi meni hiukan ohi, pahoittelen sitä.

    Äänestä

missä luomiskertomuksessa on sana bechor (beit kaf reish)?
Sydämmen uskovan väite :>"muuten Raamattu alkaa.alusa loi Jumala taivaan ja maan. Voidaan myös kääntää alkutekstin mukaan Jumala loi esikoisenkautta =(jeesuksen kautta)

Äänestä
  • Katsele sieltä. Muuten eikö sinulle ole kotona opetettu käytöstapoja. Vai onko niin että sinä olet vielä uhmaikäinen kakara joka ei osaa keskustella sivistyneesti. Tutkippas nyt esim. sitä mainitsemaani IRT:tä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Katsele sieltä. Muuten eikö sinulle ole kotona opetettu käytöstapoja. Vai onko niin että sinä olet vielä uhmaikäinen kakara joka ei osaa keskustella sivistyneesti. Tutkippas nyt esim. sitä mainitsemaani IRT:tä.

    sana on? En tarvitse tietosanakirjoja koska voin lukea VT:ia alkukielellä, sinä et. Näytä missä sana on - sillähän siitä päästään. Helpompi tietysti kannella ylläpidolle että poistavat sinulle keljun kohdan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

Sima de los Huesosin fossiilikokoelma on hyvin tärkeä luomisuskon kannalta. Sima de los Huesossa nähtävä äärimmäinen vaihtelu populaation sisällä on juuri sitä mitä voidaan odotta, koska monet muinaisen maailman alueet olivat suhteellisen eristäytyneitä ja liikkuminen oli hidasta.

Lisäksi, kiitos Sima de los Huesosin fossiilikokoelmassa havaitun äärimmäisen vaihtelun, evolutionistien tekemät erottelut Homo erectuksen , varhaisen Homosapiensin, neandertalilaisen ja anatomiseti modernin Homo sapiensin välillä häipyvät merkityksettömyyteen. Havainto on merkittävä vahvistus raamatun opetukselle: " Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä.

On selvää ettei evoluutio sanut aikaan Sima de los Huesosissa nähtyä äärimmäistä vaihtelua. Evoluutio ei voi olla selitys tälle vaihtelulle, koska kyseessä oli saman populaation jäsenet, jotka elivät suurinpiirtein samaan aikan. Tämä viittaa vahvasti Homo erectucksen, varhaisen Homo sapiensin, neandertalilaisen ja anatomisesti modernin ihmisen erojen syntyneen muista kuin kehitysopillisista syistä.

Sima de los Huesosin fossiilikokoelma paljastaa, miten järjetöntä on määrittää lajieroja ihmisfossiileista. Ainoa oikea lajikriteeri on hedelmällisyys testi. Koska tätä testiä ei selvästikkään voida soveltaa ihmisfossiileihin, evoluutioketjun muodostamiseen on käytetty vääriä kriteerejä

Tästä ja paljosta muustakin yritimme käydä keskusteluja illuminatus nimimerkillä kirjoittelevan evo- uskovan kanssa. Jostain kummasta syystä hän yrittää saada näitä ihmispoloja uuden "lajin" Heidelbergensisihmisen kaapuun, vaikka asialle ei ole muuta perusteita, kuin väkisintehty luokitus ilman mitään todisteita. Toinen asia mikä sekoittaa heidelbergesinihmisen uskottavuutta on se, että suurin osa tutkijoista pitää kaikkia eurooppalaisia fossiileja neandertalilaisina. Eli suurimmalla osalla tutkijoista neandertalilaiset olisivatkin olleet eurooppalaisten nykyihmisten esi- isiä. Luomisuskon puolesta puhuu nimenomaan samassa populaatiossa elävien fossiili ihmisten valtava keskinnäinen vaihtelu, mikä ei millään tavala tue evoluutioteorian mukaista ihmis suvun kehitystä.

Mielenkiintoinen ilmiö tuli illuminnatuksen kanssa esille, kun hänellä ei ollut oikeastaan mitään asiaan liittyvää todistusaineistoa niin hän suuressa viisaudessaan ja ymmärryksesään haukkui Lubenowin valehtelijaksi allekirjoittaneen idiootiksi, mikä ei mitään ymmärrä, saipas siinä osansa myös peltonen ja muut kreationistit. Näin se tiede etenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu