Olen miettinyt pitään hyvinkin filosofistiselta pohjalta, mihin kiteytyy parisuhteen mielekkyys tai mielettömyys. Tässä muutamia ajatelmia aiheesta. Parisuhteeseen pyrkiessään, ihminen ilmeisesti yrittää täyttää jotain sosiaalista aukkoa itsessään, niissä viitekehyksissä, joissa yhteiskunta määrittelee parisuhteen olevan tavoitetila ihmiskunnan jatkuvuuden kannalta, jolloin tulemme parisuhteen seksuaaliseen motivaatioon. Eikö kuitenkin ole niin, että tämän seksuaalisen vietin voisi kuitenkin täyttää mm. maksullisin palveluin? Tiedän, ostettu rakkaus ei tuo samaa sisältöä kuin parisuhteen, kumppanuuteen liittyvä seksi mutta toimii sen korvikkeena. Jos parisuhteen tavoittelemisen liikkeellepaneva voima on ikuinen kumppanuus, rakkaus, yhteenkuuluvuus ja yhtenäisyys molempien ehdoin ja joustaen, niin miksi siitä huolimatta päädytään konfliktitilanteisiin yhä useammin? Ihmiset eivät siis elä tavoitetilaan päästäkseen, vaan viettiensä ohjaamana. Vietit eivät valitettavasti edusta yhteiskuntamme määritelmää tästä, parisuhteen oikeudenmukaisuudesta. Tätä taustaa vasten olisi varmaankin helpompaa viettää elämäänsä vain ystävien piirittämänä, ei parisuhteessa.
Yksinäisyyttä ei voi korvata parisuhteella, ainakaan horjuvalla sellaisella. Yksinäisyys on vain silloin tila, joka siirretään elämän eri tasolle, ikäänkuin kumppanin "huoleksi" tai hänen kannettavakseen. Silloin rakentuu voimakkaita riippuvuussuhteita,jotka päättyessään voi päättyä hyvinkin katkerilla tavoilla.
Entäpä parisuhteen talous. Onko taloudellisesti järkevää elää parisuhteessa, niillä ehdoilla, joihin sisältyy luopumista, muutosta, kompensaatiota, rakenteellista eroavaisuutta suhteessa toisen taloudenhoitoon ja omaan rahankäyttöön. Puhutaan sekä omista rahoista, että yhteisistä rahoista. Luulenpa, että lopputulema ei välttämättä ole se, että säästäisitte rahoissanne. Ainoastaan prioriteetit voivat muuttua ja kenties orastava taloudellisen tilanteen paraneminen johtaa korkeampaan kulutuskäyttäytymiseen, jolloin saldo voi olla paljon enemmän "miinuksella" kuin ennen parisuhdetta ja sinulla oli sentään silloin valta koko "pottiin".
Tässä alustavasti muutamia esimerkkejä käsittelemistäni aiheista. Mikäli tahdotte keskustella lisää, niin tämä palsta on vapaa siihen tai jos haluatte, että lähdenmme sähköpostilinjalle, niin sekin on mahdollista.
Kirpakkaa syksynalkua kaikille palstalaisille:)
Yksinäisyyttä ei voi korvata parisuhteella, ainakaan horjuvalla sellaisella. Yksinäisyys on vain silloin tila, joka siirretään elämän eri tasolle, ikäänkuin kumppanin "huoleksi" tai hänen kannettavakseen. Silloin rakentuu voimakkaita riippuvuussuhteita,jotka päättyessään voi päättyä hyvinkin katkerilla tavoilla.
Entäpä parisuhteen talous. Onko taloudellisesti järkevää elää parisuhteessa, niillä ehdoilla, joihin sisältyy luopumista, muutosta, kompensaatiota, rakenteellista eroavaisuutta suhteessa toisen taloudenhoitoon ja omaan rahankäyttöön. Puhutaan sekä omista rahoista, että yhteisistä rahoista. Luulenpa, että lopputulema ei välttämättä ole se, että säästäisitte rahoissanne. Ainoastaan prioriteetit voivat muuttua ja kenties orastava taloudellisen tilanteen paraneminen johtaa korkeampaan kulutuskäyttäytymiseen, jolloin saldo voi olla paljon enemmän "miinuksella" kuin ennen parisuhdetta ja sinulla oli sentään silloin valta koko "pottiin".
Tässä alustavasti muutamia esimerkkejä käsittelemistäni aiheista. Mikäli tahdotte keskustella lisää, niin tämä palsta on vapaa siihen tai jos haluatte, että lähdenmme sähköpostilinjalle, niin sekin on mahdollista.
Kirpakkaa syksynalkua kaikille palstalaisille:)
Vastaukset 7
Vanhimmat
suvunjatkamisvietti?
On kivaa matkoilla jakaa tuntemuksia. Sen voi tietty tehdä ystävänkin kanssa, mutta ei se ole sama juttu, kun oman kullan joka on vieressä.
Kiva kun viikonvaihde tulee ja sinun ei tarvitse suunnitella mitään. Kun aina on oma kulta ja voitte olla vaan tekemättä mitään. Sinkkuna tulee hulluksi jos ei ole jotain suunnitellut tekevänsä jonkun ihmisen seurassa ja se vaatii järjestelyä.
Kummassakin on puolensa. Mä olen sinkku, mutta olosuhteiden pakosta. En liiemmin tykkää olla yksin viikonvaihteita ja iltoja. Siksi mulla on miljoona eri harrastusta niin että en jää yksin tvn ja kissan kanssa. (jääkaapin).
Sinkkuna elämäminen on hemmetin kallista. Maksat kaiken yksin. Ja olen laskenut että tässä elättäisi samoilla menoilla aivan hyvin yhtä ihmistä.
Että tälläsiä mietteitä. Naisille niitä huoria ei ole ja ajatus ukkomiesten panokierrättämisestä ei kiinnosta.
Kirjoituksestasi voisi helposti (ehkä erheellisestikin) päätellä, että parisuhteeseen pyrkiminen on sinulle juuri enemmän tuota sosiaalisen hyväksynnän tavoittelua sekä subjektiivisesti, että yhteiskunnan silmissä. Parisuhteettomuus on enemmänkin peikko kuin mahdollisuus. Toinen seikka jota en ihan hahmottanut, että mitä ovat ne "olosuhteen pakot", jonka vuoksi elät sinkun onnetonta/onnellista elämää?
En näkisi, että yksinäisyyden kokeminen ei liity parisuhteen uupumiseen. Lähinnä tulisi mieleen tilanne, jossa elää suhteessa mutta kokee silti yksinäisyyttä. Tai vastaavasti ihminen aamuruuhkassa tuhansien ihmisten ympäröimänä mutta sydän huutaa yksinäisyyttä. Elämään olisi parempi löytää korvaavia tekijöitä, niitä keinotekoisia unohduspillereitä, joiden takaa paljastuu uusi maailma, sellainen jota sinä itse hallitset.
Onko taloudellisesti järkevää elää parisuhteessa, niillä ehdoilla
riippuu siitä onko saanti vai antopuolella rahojen suhteen.
siis ratkaisun parisuhteen välttämättömyyteen!!! Lakanat!!!
Olen parin vuoden ajan tapaillut erästä maskuliinia, joka sai hepulin nähdessään tapani laskostella lakanoita. Siitä alkoi monimutkainen lakanamenuetti kumarruksineen ja kierroksineen, taita, käännä, toiseen suuntaan, kiepauta... Miten olenkaan kahdenkymmenen vuoden ajan kiusannut lakanoitani viikkaamalla ne miten sattuu - nyt pidän tiukasti kiinni parisuhteestani turvatakseni liinavaatteideni onnen ja autuuden jatkossakin takaamalla heille arvoisensa laskostelumallin :D
Melkeimpä kuin minun päästäni. Mielestäni on maailman suurimpia huijauksia, että ihmisille -etenkin meille naisille- paasataan parisuhteen perustuvan "rakkauteen", kun se todellisuudessa pohjaa paritteluviettiin. Meille opetetaan, että "rakkaussuhteen" eli toisen ihmisen kautta järjestyy koko elämä kuin automaattisesti. Ei ihme, että niin moni -varsinkin nainen- onnettomana ihmettelee illuusion ja todellisuuden välistä kuilua, liittonsa "rakkaudettomuutta", jne. Avio-/avoliitossa on loppujen lopuksi kyse kuitenkin seksistä, lisääntymisestä ja elinkustannusten jakamisesta. Vain aniharvoilla on tilaisuus kokea ystävyyttä, rakkautta ja kumppanuutta pitkässä parisuhteessa. Yleensä nämä asiat löytyvät muilta elämänalueilta myönsipä sitä tai ei.
"Avio-/avoliitossa on loppujen lopuksi kyse kuitenkin seksistä, lisääntymisestä ja elinkustannusten jakamisesta."
sinunkin mietteesi ihan PERSEESTÄ.
Sori vaan.