Siis hommahan on niin, että kaikilla ihmisillä on omat ongelmansa ja sitten kun yritetään seurustella niin ongelmat tuplaantuvat.Tulee omat ja yhteiset JA HERRANJESTAS MIKÄ SOPPA SIITÄ SYNTYY. Joten olenkin nyt päättänyt jatkaa elämääni yksin ja olla koskaan ottamatta miestä "hoidettavaksi".Rakkaudesta sen verran että se ei kestä kaikkea ja se kuolee ajan myötä. Loppujen lopuksi jäljelle jää vain minä itse ja se on tärkeintä maailmassa.
Parempi olla yksin!
Katkera
131002
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Näin olen minäkin päättänyt. Paitsi en ota naista hoidettavaksi, koska olen lesbo.=)Yksin on helpompi olla kuin kestää ihmistä joka soutaa ja huopaa eikä tiedä mitä haluaa, ym.ym. Sitä saa sitten vain kärsiä. Kun elää yksin, on aina vapaa tekemään mitä haluaa, ei kärsi sydänsuruista eikä tarvi tuhlata energiaa toisen ihmisen ongelmien ja mielenliikkeiden pohtimiseen kun omissakin on ihan tarpeeksi.
Samaa mieltä tääläkin.
" toisen mielenliikkeiden pohtimiseen" se vasta syö/vie energiaa,vaikapa" mitä sitä vaivaa? miksi se on nii hiljainen? onko mussa vikaa? miksi se on niin etäinen,mitä keksis syötäväksi? tykkääkö se siitä edes? miksi sillä on niin pitkä naama tänään? mitä keksis viikonlopuksi jotakin yhteistä tekekemistä? ja jos ei keksitä mitää niin mies ei itsekään keksi ikinä mitää! jne jne ja päätin ja että en mene IKINä enään asumaan yhteen!
Aivan, ja kaiken kukkuraksi, jos oma mielen terveys menee siitä että pitää rueta "kasvattamaan" toista ihmistä elämään , niin karkuun vaan ja niin kovaa kuin pääsee. Nyt kaiken tämän jälkeen en todellakaan ymmärrä ihmisiä jotka jäävät kärsimään ja surkuttelemaan , että on kauheeta. Unohtavat täysin itsensä.Kukaan muu eielä tätä ainutta elämää sinun puolesta, jollet sinä itse sitä tee.
Kaduttaa että vasta nyt 10 vuoden jälkeen silmäni avautuvat ja ymmärrän että en ole hoitaja vaan upea nainen jolla on OMA elämä. Tässä lyhyesti mitä tapahtui:
1)Mies muutti suoraan äidin luota minulle
2)Petti
3)Juo viinaa liikaa
4)Masentunut
Kyllä muljahti sydämessä kun luin mustan listasi exästäsi;
1) Muutti suoraan äidin luota minulle
2) Petti
3) Juo viinaa liikaa
4) Masentunut
Nuo kaikki sopivat muuten minuun, paitsi että minä en muuttanut äitini luota miehei luo, vaan omaan asuntoon jossa ehdin asua pari kuukautta, kunnes luokseni muutti mies. Pettänyt en ole enkä aio, mutta minulla on vakava alkoholiongelma ja olen masentunut. Ihmettelen vaan, miksi ne olisivat hyvä syy jättää toinen? Eihän sairasta ihmistä voi jättää yksin virumaan. Olimme yhdessä useita kuukausia, ennen kuin mieheni tajusi kuinka pahoja ongelmia minulla on ja hän tarttui toimeen. Hän vaati minua lähtemään hoitoon, sanoi suoraan että ei muuten jaksa minua kauaa katsella. Ja mieluuminhan minä hänet halusin pitää, kuin alkoholin ja depikseni. Hakeuduin siis hoitoon ja nyt olen jo pitkällä, tosin pitkä tie on vielä edessä ja useita "retkahduksiakin" on sattunut. Mutta minusta on turha olla katkera, jos ei itse ole tehnyt mitään asioiden eteen. Olen miehelleni ikuisesti kiitollinen että hän avasi silmäni. Nyt vasta minusta tuntuu että minulla on OMA elämä, kun asun parisuhteessa, ilman alkoholismin orjuuttavaa vaikutusta. Mikä sitten kenellekin on "oma elämä?"
Minulle se on parisuhde ensimmäisen ihmisen kanssa, joka minusta välittää, kun omat vanhemmatkaan eivät välittäneet.
Sympatiat teille,vaikkette tarvitsisikaan.
olen melko pahoillani että teistä on tullut noin katkeria/olette tavanneet niin huonoja kumppaneita.Harmillista on myös se ettette ymmärrä sitä yksinkertaista totuutta,ettei kaikki ole samanlaisia.Niin kuin arvaatte,niin elän itse parisuhteessa.Ja kyllä,niitä ongelmia on ollut ja vaikka millä mitalla.Mutta jokaisen selviytymisen jälkeen,olen aina ollut ylpeä/onnellinen siitä etten ole antanut periksi enkä luovuttanut.mutta tätä kaikkea ajaa eteenpäin sellainen asia kuin Rakkaus.Rakkaus johon sisältyy uskollisuus ja luottavaisuus.Ja ennen kaikkea halu olla ja jatkaa.Voimia ja onnea valitsemallenne tielle!
Saanen sanoa, mutta minä en enää tyydy siihen että parisuhde on selviytymistä kriisistä kriisiin. Totta on, että elämässä on kriisejä ja niiden ylipääseminen kasvattaa. Mutta rajansa kaikella. Ja kuten olen tehnyt havaintoja on parisuhde mielestäni vain pelkkää kriisiä. Siksi en siihen enää suostu. Ja juuri se rakkaus,se on pelkkä ohi menevä vaihe.
Tietenkin rajansa kaikella,myös sillä mitä suustaan päästelee kun on tympääntynyt ja pettynyt oman suhteensa kaatumiseen.tsori,ei pahalla.
Ja hyvä parisuhde ei olekkaan pelkkää kriisiä.
Edelleen korostan sitä että jos on halu ja rakkaus loppu,niin ymmärrän helvetin hyvin että tuntee ja ajattelee niin kuin sinä.Minä rakastan,uskon ja haluan rakastaa vieläkin.tee sinä niin kuin parhaaksi katsot.
Mun sisar on järjestänyt tosi hyvin asiansa. Se on jo melko iäkäs ja sen omat lapset on muuttaneet jo pois, ja entinen ukko historiaa. Se on seurustellut jo varmaan 10 vuotta yhden vapaan ukkelin kanssa, mutta niin että kumpikin asuu omassa kodissaan. Kummankaan ei tarvitse katsoa toisen hapanta naamaa, passata toista tai joutua toisen hyväksikäyttämäksi. Ne jakavat yhdessä vain kaiken hauskan, mökkeilevät, matkustavat, ym. kivaa ja kun toisen naama alkaa tympiä niiin bye-bye, nähdään ensiviikolla. Tosin tälläinen järjestely ei varmaan sovi kovinkaan monelle miehelle, jotka tietysti haluavat itselleen palvelijan kotiin suhteen varjolla.
"Rakkaudesta sen verran että se ei kestä kaikkea ja se kuolee ajan myötä. Loppujen lopuksi jäljelle jää vain minä itse ja se on tärkeintä maailmassa."
ja itsekkyytesi on HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ.
"vain minä itse ja se on tärkeintä maailmassa."
Henkilön, joka noin sanoo, kannattaisi todella mennä peilin eteen ja katsoa mitä sieltä löytyy.
Ihminen joka näin kirjoittaa on vaan törmännyt tosi elämään eli laskeutunut sieltä pilvilinnoista tänne ihan supi suomalaisten keskelle.Ei tässä kuule rakkauteen jaksa uskoa vaan itseensä.Lue hieman enemmän ihmisten kirjoituksia ja katso ympärillesi,eipä kovin montaa onnellista parisuhteesta löydy. Ja se rakkauskin on ajat sitten unohdettu. Hyvää todistusta on avioerojen huikeamäärä. Oma asiasi jos uskot rakkauteen, minä en enää siihen "joulupukkiin" lankea.
jäytää sinun sisintäsi ja tuhoaa sinut lopulta.
Kisko irti se katkeruuden juuri sisältäsi ja viskaa järveen.
Avioerojen määrästä en menisi tekemään mitään johtopäätöksiä. Omassa suvussani ja tuttavapiirissäni parhaiten ovat pysyneet yhdessä he, jotka eivät koskaan avioituneetkaan. Enkä minäkään aio ikinä avioitua, ei se takaa/estä yhdessäoloa. Sori vaan, mutta kyllä minun vanhemmat ovat ikänsä olleet yhdessä ja vieläkin umpirakastuneita, eivätkä silti edes harkitse naimisiinmenoa. He eivät tarvitse jotain teennäistä seremoniaa ja paperilappusta, heidän rakkautensa kestää ilmankin. Eikä ole ollut isompia kriisejä muistaakseni koskaan; kaikki selvitetään keskustelemalla.
Että näinkin hyvin voi käydä. Itsestä se on kiinni, meidän perheessä ei tunneta sanaa "katkera", vaan asiat selvitetään. Silloin ei tarvitse kenenkään olla katkera. Itse ainakin aion viimeiseen asti välttää tulemasta katkeraksi vanhapiiaksi, joka vain kyttää ikkunoista toisten elämää kun omaa ei ole.
Joo, mäkin oon kahesti elämäni aikana päättäny, että en enää ikinä ota itelleni jätkä kaveria, mut huomasin et en mä haluu elää yxin... En vain halunnu myöntää itelleni, että tosi asiassa tarvihen omaa kultaa ja lopetin sit lopulta tosi asian muuttamisen.. En mä silti usko ikuiseen rakkauteen... Ymmärrän toki jos jotkut haluu elää ilman "rakasta", mut kannattaa miettii et haluuko todella elää yxin vai oliko se vain päätös, joka on ns. painettu mieleen?!?! En tarkota tolla, että jotkut ei tosissaan haluis elää yxin, mut sanoin vain oman mietteen =)