tosi elämää

että näin on käynyt
pidä kuoresi niin minäkin pidän en anna lupaa itselleni luottaa rakastua toiseen

-petetty nainen-

ihmettelet ehkä seuraavia sanojani nyt, mutta uskon että ymmärrät ne joskus: itse asiassa sinulle kävi hyvin. Näit, mikä ihminen todella on. Mihin pystyy. Sanon myös, että kukaan ei ole siinä suhteessa toistaan parempi, vaikka moni varmastikin tulee tähänkin viestiin muuta väittämään. Asia vain on niin, että meistä kaikista ihmisistä löytyy "hyvät" ja "pahat" puolet. Valo ja varjo. Niistä muodostuu ihmisyys. Sitaateissa nuo puolet (hyvä ja paha) ovat siksi, että en itse usko mustavalkoisen "raamatullisesti" absoluuttiseen hyvään tai absoluuttiseen pahaan, ikäänkuin ihmisyyden ulkopuolisina voimina.

Jokaiselle teolle ja ajatukselle löytyy sekä tuomitsijat että kannattajat tai ainakin hyväksyjät. Kaikkia tekoja voidaan jostakin näkökulmasta vähintään ymmärtää. En tarkoita, että että kaikkea pitäisi hyväksyä, mutta ymmärtää voi periaatteessa aina.

Joskus - kuten tuossa sinun tilanteessasi ymmärtäminen voi olla lähes epäinhimillisen tuntuinen vaatimus, mutta itsesi vuoksi sun kannattaa siihen siltikin pyrkiä. Vuosi, kaksi, kolme, ehkä kymmenen vuotta, ja olet toivottavasti saanut asiaan tarpeeksi etäisyyttä (ja hankkinut elänänkokemusta) tajutaksesi muitakin näkökulmia ja puolia tapahtumissa, kuin ainoastaan ne jotka sinulla olivat ihmisten elämään ennen tapahtumaa tuota kertomaasi ikävää tapahtumaa, tai nyt.

Voimia ja jaksamista. Koeta olla tuomitsematta lopulliseti ja päästä kuoren välistä sen verran elämän tuottamaa informaatiota sisään, että joskus et enää suojauksia tarvitse vaan ymmärrät tarpeeksi ottaaksesi vastaan sen mitä elämä tuo. Mitä muita vaihtoehtoja meillä muka olisi?

miksi joku voi tehdä toiselle näin, ei ymmärrä!

Itse tein, hieman samanlaisen kokemuksen jälkeen, samalla lailla. "Kukaan ei pääse enää ikinä mua noin satuttaan" oli elämänohjeena, ja se piti. Kaikki "suhteet" oli vain sitä, pelkkää seksiä, enkä kenellekkään mitään muuta ikinä luvannukkaa. Ja sitä jatkui vuosi, yli 15 vuotta.

Moni yritti, mutta en antanut itselleni lupaa rakastua, luottaa enää keneenkään. Olihan se helppoa ja yksinkertaista. Jos ei kelpaa mun tyyli, siinä on ovi, saa poistua, hyvästi!

Mutta aina joskus, yleensä vähintää viikon putken jälkeen..liikuttuneessa mielentilassa, sitä kuitenki kaipas jotain pysyvämpää, jotain joka aidosti välittäisi..mutta se oli jo maine sellainen, ettei oikein edes viittiny yrittää.

Sitten kerran, tuttu nainen vuosien takaa, oltiin vähän ihastuttu jo silloin, mutta ei muuta. Minähän en ikinä enää rakastu keneenkää. Mutta se sai jotenki otteen, ja eteni niinku väsyttämällä, ja sai viimein kuorta raotettua. Eikä menny tosiaan kauaa, kun huomasin että mähän olin rakastunu siihen, eikä edes kaduttanu yhtää.

Ehkä sulle vielä joskus käy samoin, toivon sitä niin sulle kuin myös sille petetylle naiselle. Se on vaikeaa luottaa sellaisen jälkeen enää kehenkää, mutta sillä asenteella työntää pois monta sellaista, joista olisi voinut tulla jotain parempaa... Sanotaan että, ei elämä siihen lopu, sehän on vaan elämää... Ei se siinä tilanteessa mitää auta, tai lohduta.

Aina voi yrittää, ei se toisellakaan kerralla oo yhtää sen helpompaa. Mutta antaa edes mahdollisuus, joillakin menee siihen vähemmän aikaa toisilla enemmän, itsellä se 15 vuotta. Mutta nyt oon sitä mieltä että kannatti uskaltaa yrittää, kuitenkin...!

Minua on petetty ainakin 5-10 kertaa, mutta silti uskallan nauttia elämästä ja RAKASTAA! Ryhdistäytykää! Me elämme vain kerran. Tuollainen uhrin asema ei tee ketään onnellisieksi. Elämään kuuluu pettymykset! Hyväksy ne! Muuten tämä ei olisi elämää.. katkeruus on maailman epäsekikkäintä.. T. Onnellisesti kihloissa