Kertokaa hyvät ihmiset kummat tehdään ensin; vatsalihakset vaiko selkälihakset? En nyt muista millään enää, että miten se oikein meni...
kumpi ensin??
palle
61133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Todellisuudessa sillä ei ole niin suurta merkitystä, mutta itse teen vatsat aina viimeisenä siitä syystä että silloin ne eivät ole muissa liikkeissä liian väsyneitä tukilihaksina.
Jaksottamalla treenien osa-alueita pääsen maksimaaliseen tulokseen.
HHH
kunhan toimii ja tuloksia tulee.
Aikaisemmin en ollut asiaa ajatellut, mutta kun pidin ohjausharjotuksen aerobicistä, niin opettaja sanoi että olisi ensin kannattanut tehdä selät ja sitten vatsat. Sillä selkä venyy kun teet vatsoja, ja myös saa hieman hierontaa alustaa vasten. Mutta tuskin sillä nyt mitään suurta merkitystä on!!
Näinhän se homma varmaan on. Itse katson aina asioita kehonrakentajan kuvakulmasta jolloin vatsan pitää olla täysissä voimissa esimerkiksi kyykkyä ja maastavetoa tehdessä.
Ensin ojentajat, sitten koukistajat. Eli ensin selkä, sitten vatsa.