Kuinka paljon minua ottaakaan päähän puolisoni saamattomuus oman koulunkäyntinsä suhteen! Hän ei tee mitään sen eteen että joskus saisimme nauttia hänen mahdollisesta hyvästä palkastaan. Itse olen tällä hetkellä kotona hoitamassa yhteistä lastamme, eikä minulla ole vielä mahdollisuutta palata työelämään. Puolisoni ei saa mitään opintotukia, koska opinnot eivät edisty. Hän vain makaa sohvalla päivät pitkät ja katsoo telkkaria. Tai vaihtoehtoisesti surffailee netissä keskustelupalstoilla tai pelaa pelejä.
Hän sanoo haluavansa valmistua ja päästä työelämään, mutta kaikki mitä hän tekee sotii noita sanoja vastaan.
Olen yrittänyt kannustaa häntä, auttaa mahdollisuuksieni mukaan olen hänelle tehnyt tehtäviäkin, mutta kuinkas ollakaan: hän ei ole palauttanut niitä ja hankkinut niistä puuttuvia opintoviikkoja! Että minua risoo tuommoinen saamarin vätystely!! Ei tekisi mieli katsoa tuota enää päivääkään. Mutta olen kyllä saanut kuulla kunniani, silloin kun asiasta mainitsen. Asia ei kuulemma minulle kuulu ja turpakin pitäisi pitää kiinni! Noh, mutta kenelle muulle se kuuluu jos ei koko meidän perheelle? Se vaikuttaa taloudellisesti, voimavarallisesti ja kaikkien meidän tulevaisuuteen, että jokainen meistä hoitaa omat hommansa.
Minä katson tämänhetkisen oman 'päivätyöni' täyttyvän kun hoidan lapsemme, kodin, ruuat, pyykit, siivoukset...yms.. hänen 'työnsä' on mielestäni käydä se saamarin koulu loppuun ja saada paperit! Nyt on siis menyt jo 5 vuotta eikä minulla ole tietoakaan hänellä olevista opintoviikkojen määristä. Ei hän niitä minulle kerro ja jos kyselen, niin paskaa sataa niskaan niin että ropisee.
Onko peli jo menetetty vai onko vielä jotain mitä voisin asialle tehdä? Olenko vain tyhmä kun siedän katsoa tällaista ja annan hänen elää minun 'siivelläni'? Pitäisikö hänen vain antaa hoitaa hommansa parhaaksi katsomallaan tavalla vai puuttua asiaan jotenkin? Jättää henet? Mitä?!?
Hän sanoo haluavansa valmistua ja päästä työelämään, mutta kaikki mitä hän tekee sotii noita sanoja vastaan.
Olen yrittänyt kannustaa häntä, auttaa mahdollisuuksieni mukaan olen hänelle tehnyt tehtäviäkin, mutta kuinkas ollakaan: hän ei ole palauttanut niitä ja hankkinut niistä puuttuvia opintoviikkoja! Että minua risoo tuommoinen saamarin vätystely!! Ei tekisi mieli katsoa tuota enää päivääkään. Mutta olen kyllä saanut kuulla kunniani, silloin kun asiasta mainitsen. Asia ei kuulemma minulle kuulu ja turpakin pitäisi pitää kiinni! Noh, mutta kenelle muulle se kuuluu jos ei koko meidän perheelle? Se vaikuttaa taloudellisesti, voimavarallisesti ja kaikkien meidän tulevaisuuteen, että jokainen meistä hoitaa omat hommansa.
Minä katson tämänhetkisen oman 'päivätyöni' täyttyvän kun hoidan lapsemme, kodin, ruuat, pyykit, siivoukset...yms.. hänen 'työnsä' on mielestäni käydä se saamarin koulu loppuun ja saada paperit! Nyt on siis menyt jo 5 vuotta eikä minulla ole tietoakaan hänellä olevista opintoviikkojen määristä. Ei hän niitä minulle kerro ja jos kyselen, niin paskaa sataa niskaan niin että ropisee.
Onko peli jo menetetty vai onko vielä jotain mitä voisin asialle tehdä? Olenko vain tyhmä kun siedän katsoa tällaista ja annan hänen elää minun 'siivelläni'? Pitäisikö hänen vain antaa hoitaa hommansa parhaaksi katsomallaan tavalla vai puuttua asiaan jotenkin? Jättää henet? Mitä?!?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ilmoita sinä, että nyt lähdet töihin ja mies saa jäädä lasta ja kotia hoitamaan. Kyllä ne miehen opintohalut kasvavat, kun pari vuotta on kotona täyspäiväisesti.
Minuakin ärsyttää puolisoni saamattomuus opintojensa suhteen. Hänellä on menossa n. 7 vuosi koulun penkillä. Hän on jo kerran vaihtanut kouluakin, mutta opiskelee siis vielä samaa alaa. Itse valmistuin ammattikorkea-koulusta 22-vuotiaana.
Hän itse myöntää, että opiskelumotivaatio on lähes nolla. Hän onkin jo siirtynyt työelämään eli käy kokopäivätyössä ja onneksi lähes oman alan tehtävissä.
Olen yrittänyt kannnustaa ja patistella häntä pari vuotta viimeistelemään opinnot, mutta jos ei kiinnosta niin ei sitten kiinnosta. Olen myös yrittänyt herättää ajatuksia siitä, että tutkinnon suorittaminen voisi vaikuttaa positiivisesti palkkaan eli nostaa sitä jonkun verran. Ei ole siinäkään tarpeeksi porkkanaa !
Olen myös sanonut jättäväni hänet, mutta meno ei muutu... Vaikeaa alkaa suunnittelemaan lapsia tai omistusasuntoa tässä vaiheessa, kun toisella on vielä opintolainatkin maksamatta. Muutenkin suhteessa on alkanut olla ongelmia.
Nyt olen sitten vähitellen irrottautumassa suhteesta. Se on vaan niin vaikeaa, mutta asuntoja jo katselen "sillä silmällä".
Mies ollut neljä ja puoli vuotta samassa koulussa. Kaikki muut hänen ryhmäläisensä valmistuivat jo puolitoista vuotta sitten. opinto viikkojen jäljellä olevaa määrää en tiedä, kertoisivatkohan ne koulusta jos soittaisin ja kysyisin?
Toisaalta, ihan sama juttu. Vaikka tietäisinkin määrän mitä minä voin tehdä asialle? Minä lähden aamuisin kouluun, enkä voi jäädä vahtimaan häntä kuin pientä lasta.
Olisiko puolisosi masentunut? Hän voi silloin tarvita apua.
ole mitään järkeä. Jos miehesi opiskelu motivaatio on mennyt, käske hänen mennä töihin. Monet nuoret opiskelevat ja käyvät töissä samanaikaiseti. Siinähän tulee samalla sitä paljonpuhuttua työkokemusta. Toisaalta tuntuu että miehesi on totaalisen masentunut, jollain tavalla tuohon olisi kyllä syytä puuttua.
Itselläni oli samanlainen puoliso. Ero tuli juuri saamattomuuden takia. Ex sai masennusdiagnoosin ja alkoi melko pian diagnoosin ja lääkityksen alun jälkeen tehdä muutakin kuin oleilla. Mikäli puolisoasi ei huvita mikään muukaan kuin opiskelu, on masennus hyvinkin mahdollista.
Kannustapa puolisosi lääkäriin! Ja kehota tarpeeksi voimakkaasti, sillä masentunut ihminen ei itse alussa osaa hoitaa asioitaan.
Aivan totta. Masennukselta vaikuttaa. On melko yleistä opiskelijoille. Läheisenä tukeminen tässä tilanteessa vaikeaa, mutta voimia sinulle. Oletteko puhuneet opiskelijaterveydenhuollossa käymisestä?
Moi.
Pakko kirjoittaa, koska minulla on tilanne hieman saman tyyppinen. Paitsi, että minä olen se jonka opinnot eivät edisty. (Olen siis se parisuhteen nainen)
Ongelma on siinä, etten ole omaksi kokemallani alalla, enkä oikeastaan tiedä mikä se oma alani olisi. Niinpä motivaatiota ei ole oikein mihinkään opiskeluun liittyvään. Kenties ukkoni ei höngi niskaan, kun näkee kuinka kovin itsekin kärsin tilanteestani.....ja kenties se jollain kierolla tapaa on naiselle hyväksyttävämpää olla hakoteillä. Se perinteinen mallihan on, että mies on se rahantekijä.
Kenties tässä on jotain pohdittavaakin. Jos puolisosi on lähellä valmistumistaan ja alitajuisesti pelkää valmistumisen tuomaa vaastuuta. Moni saattaa kokea tuon "aikuisten" maailman uhkaavana.
Muutenkin yhdyn edellisiin, että jos päivän ainoat puhteet on telkkarin katsominen ja netteily, kuulostaa, että hän saattaisi kenties olla masentunut.....
Onko kyse vain laiskuudesta vai onko hän huomannut ettei ala kiinnostakaan häntä? Onko hänellä muuta koulutusta? Voisiko hän opiseklla muuta tai mennä töihin?
Niin, kiitos aiheeseen vastanneille.
Sitten hieman lisää... hän on odottanut jo 3kk soittoa työnantajalta, joka on luvannut antaa hänelle töitä tänä keväänä. Työt ovat ns. 'alan' töitä ja hän on todellakin kiinnostunut alasta (kuten joku teistä kysyikin) ja haluaa ehdottomasti työskennellä alalla. Mutta opiskelu ei siis kiinnosta. Hän on ollu kahtena viime kesänä töissä samaisessa yrityksessä ja ollut todella tyytyväinen sekä työnkuvaan, että palkkaan. Olenkin hieman kyseenalaistanut sitä että voiko hän jatkossa työskennellä siinä esimiesasemassa, johon hänen pitäisi koulusta valmistua, vai laskeeko työnantaja 'arvoa' jos ei valmistukaan vaikka osaisi samat hommat käytännössä yhtä hyvin kuin koulunsa käynyt?
Parannustakin tähän on jo hieman löytynyt, sillä eilen tämä työnantaja soitti ja sanoi töiden alkavan jo ensi ma. Se tarkoittaa luonnollisesti helpotusta nykyiseen rahatilanteeseen, mutta myös sitä että opinnot taas keskeytyvät. Noh, katsotaan mitä tuleman pitää..
Niin ja mitä masennukseen tulee niin kyllä, hän on hieman masentunut, mutta väittää pärjäävänsä. En voi isoa aikuista miestä pakottaa lääkäriinkään jos ei sinne itse halua mennä. Eikö vain?
"Olenkin hieman kyseenalaistanut sitä että voiko hän jatkossa työskennellä siinä esimiesasemassa, johon hänen pitäisi koulusta valmistua, vai laskeeko työnantaja 'arvoa' jos ei valmistukaan vaikka osaisi samat hommat käytännössä yhtä hyvin kuin koulunsa käynyt? "
Työnantaja kyllä tietää mitä mies osaa, oli papereita tai ei. Eli hommat saa kyllä varmasti pitää vaikkei ikinä valmistuisikaan. Palkka tietenkin paranisi jos valmistuisi.
Uraputki vain monessa paikassa tyssää siihen jos ei ole minkäänlaista papereita olemassa ja tietenkin jos joutuu etsimään uutta työtä, on heikommalla kuin valmistuneet. Ne paperit kun kertovat omalla tavallaan siitä motivaatiosta ja puhkusta mikä ihmiseltä löytyy.