Ihmisillä on tapana laittaa pää pensaaseen silloin, kun ovat kykenemättömiä näkemään totuuden pettämisestä.
Moni täälläkin väittää, että pettämisen syy on omassa, vakiintuneessa parisuhteessa. Mikä on parisuhde? Sinä ja minä. Minun suhde sinuun ja sinun suhde minuun. Ei mitään muuta.
Pettämisen syy on aina pettäjässä itsessään, vaikka tämä kuinka selittelisi ja vierittäisi syyn kumppanin niskoille (esim. ei halua riittävästi seksiä tai on muuten ikävä) ja suhteen syyksi. Jos pettäminen on suhteen syy niin korkeintaan oma suhde kumppaaniin on hämärtynyt. Sekin oma vika. Verukkeita omaan uskottomuuteen voi keksiä vaikka kuinka paljon, mutta uskottomuus jatkuu niin kauan kunnes sen ITSE lopettaa.
On myös parisuhteita, joissa ollaan uskollisia, vaikka on paljon ongelmia (liian vähän seksiä, liian vähän rahaa, sairaudesta johtuvaa ahdinkoa ym). Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että on tasan tarkkaan pettäjän oma syy miksi pettää. Pettämistä sattuu myös suhteissa, joissa väitetään kaiken olevan ihan hyvin. Syy pettämiseen on tällöin aivan ilmiselvästi pettäjässä itsessään.
Paljon on kirjoitettu myös pettämisen rajoista. Kerrotaan, että nuo rajat asetetaan kumppanille. Mitä hyötyä niistä on? Jokainen tietää itsekin miten voi toimia ja miten ei. Siitä huolimatta petetään. Pitäisi pikemminkin sopia siitä, miten menetellään silloin jos jompikumpi sortuu toimimaan omien ja/tai kumppanin mielipiteiden vastaisesti.
Moni täälläkin väittää, että pettämisen syy on omassa, vakiintuneessa parisuhteessa. Mikä on parisuhde? Sinä ja minä. Minun suhde sinuun ja sinun suhde minuun. Ei mitään muuta.
Pettämisen syy on aina pettäjässä itsessään, vaikka tämä kuinka selittelisi ja vierittäisi syyn kumppanin niskoille (esim. ei halua riittävästi seksiä tai on muuten ikävä) ja suhteen syyksi. Jos pettäminen on suhteen syy niin korkeintaan oma suhde kumppaaniin on hämärtynyt. Sekin oma vika. Verukkeita omaan uskottomuuteen voi keksiä vaikka kuinka paljon, mutta uskottomuus jatkuu niin kauan kunnes sen ITSE lopettaa.
On myös parisuhteita, joissa ollaan uskollisia, vaikka on paljon ongelmia (liian vähän seksiä, liian vähän rahaa, sairaudesta johtuvaa ahdinkoa ym). Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että on tasan tarkkaan pettäjän oma syy miksi pettää. Pettämistä sattuu myös suhteissa, joissa väitetään kaiken olevan ihan hyvin. Syy pettämiseen on tällöin aivan ilmiselvästi pettäjässä itsessään.
Paljon on kirjoitettu myös pettämisen rajoista. Kerrotaan, että nuo rajat asetetaan kumppanille. Mitä hyötyä niistä on? Jokainen tietää itsekin miten voi toimia ja miten ei. Siitä huolimatta petetään. Pitäisi pikemminkin sopia siitä, miten menetellään silloin jos jompikumpi sortuu toimimaan omien ja/tai kumppanin mielipiteiden vastaisesti.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ymmärsinkö tekstisi oikein? Väitätkö, että huonossa suhteessa elävä pettäjä ei voisi seuraavassa, hyvässä suhteessaan olla uskollinen? Jos väität, olet väärässä.
Se, että sanotaan pettämisen johtuvan huonosta suhteesta, ei vieritä syytä suhteen toisen osapuolen niskoille. Tottakai pettäjä on aina se syyllinen. Silti häntäkin motivoi joku. Minä väitän, että usein se motivaattori on huono suhde. Ei pettäjäkään petä täysin ilman syytä.
täytyisi etsiä motiiviaan pettämiselle itsestään, ei parisuhteesta, koska sellaista henkilöä tai asiaa kuin parisuhde ei ole. Suhteessa on vain minä ja sinä, kuten sanoin. Minun teot ja sinun teot. Ei parisuhteen teot.
En väitä, ettei kerran pettänyt voisi seuraavassa suhteessaan olla uskollinen, MUTTA on aika uhkarohkeaa ajatella uskollisuuden johtuvan uudesta suhteesta. Se johtuu siitä, että pettänyt on päättänyt olla uskollinen ja tällä kerralla onnistunut pitämään päätöksensä. Uskollisuus on hänen saavutuksensa, ihan oma!
Olen täysin samaa mieltä kanssasi siinä, ettei pettäjä petä ilman syytä. Se syy löytyy hänestä itsestään. Siitä miksi antoi itselleen luvan pettää, vaikka tuntee sen olevan väärin. Monet eivät edes tunne syyllisyyttä pettämisestään ja minusta heidän itsetuntemuksensa on pienen lapsen tasolla, jota olisi syytä kehittää.
Kun on kerran pettämisen tielle langennut, on kynnys huomattavasti matalampi tehdä se uudestaan. Kyllä sellainen ihminen, joka on aiemmassa suhteessaan pettämistä harrastanut, varmasti ajautuu siihen uudelleen. Joidenkin mielestä esim. pieni riita on oikeus lähteä pettämään ajatellaan että se on sen "toisen syy".. naurettava ajatusmalli kaikenkaikkiaan.
Olet väärässä. Perustelen tämä samoin kuin sinä perustelit oman väitteesi.
olet niin tyhmä?
Riippuu paljon tilanteesta, jossa on ennen pettänyt, pettääkö uudestaan. Myös siitä tunteeko tuskaa teostaan vai ei.
Itse olen kerran pettänyt silloista miestäni ja huomasin että pettämisen syy oli se että minä en vain halunnut häntä...minulla oli kauhea syyllisyyden tunne mutta nykyistäni en pettäisi vaikka siitä maksettaisiin.
Ne syyllisyydentunteet vainoavat minua vielä joskus.
mutta olen nyt onnellinen ja ymmärsin täysin että pettäminen ei ole sitä mitä minä olin siitä kuvitellut.
Jos pettää kerraan ei tarkoita sitten että pettää aina. Jos olisin vielä sen miehen kanssa jota petin ehkä minä pettäisin häntä...en tiedä parisuhde ei vain toiminut...
eli sun mielestäs jos parisuhde ei toimi, sitä ei pistetä poikki vaan petetään?
"Monet eivät edes tunne syyllisyyttä pettämisestään ja minusta heidän itsetuntemuksensa on pienen lapsen tasolla, jota olisi syytä kehittää."
Onneksi tuo on sinun mielipiteesi, ei minun :))
Opettelehan, poju, lukemaan. Nimimerkki kirjoitti, mitä oli tehnyt. Hän ei kirjoittanut, mikä hänen mielestään nyt on oikea ratkaisu. Hän nimenomaan kirjoitti, että katuu pettämistään, joten tuskin hän pitää pettämistä oikeana ratkaisuna. Minä olen ollut samassa tilanteessa. Suhde tuli tiensä päähän, ja minä petin. Jälkeenpäin arvioiden se oli hirvittävä virhe, jota en tee enää koskaan. Olen myös sitä mieltä, että koskaan ei pidä pettää. Jos suhde ei toimi, parannetaan suhdetta tai lähdetään pois. Ei petetä.
Monien parisuhde ei toimi eikä kumpikaan petä, siitä huolimatta. Mistä se sitten johtuu?
Johtuu varmaan siitä, että kumpikaan ei ole pettänyt. Eihän tässä olla väitettykään, että huonossa parisuhteessa on pakko pettää. Tässä on väitetty, että ihminen, joka pettää huonossa parisuhteessa, ei välttämättä petä hyvässä suhteessa.
hmm.. luuletko siis että on olemassa vain hyviä ja huonoja suhteita? KAIKISSA suhteissa tulee hyviä ja huonoja aikoja, ja aiemmin pettäneellä on paljon suurempi riski langeta pettämään uudestaan, kun on esimerkiksi jonkunasteinen riita päällä tms. Ei sellaista suhdetta kuule olekaan, jossa kaikki olisi koko ajan hyvin ja mahtavasti, paitsi ehkä saduissa. Mutta mehän puhummekin tosielämästä.
Tähän sopii aiemminkin esitetty vanhan kansan viisaus joka kuuluu näin:
"Ennemmin maa repeää ennenkuin huora häpeää"
.. eikö tuo sovikin sinuun "Petturi4x", kuin vieras muna pimppiin (vrt. Nyrkki silmään)?
Bingo!
Mitään en kadu, muuta kuin tekemättä jättämistä.
- vanha huorien sananlasku -
jonkin huorakerhon pj.?
Kokoontumisajot on ensi sunnuntaina Kaivaris. Tule sinne.
"hmm.. luuletko siis että on olemassa vain hyviä ja huonoja suhteita?"
Lyhyesti: kyllä. Pidemmästi: voidaan tuohon väliin pistää vivahteitakin, kuten keskinkertainen, melko hyvä jne., jos niin halutaan.
Hyvän ja huonon suhteen ero on lyhyesti se, että huonot ajat hyvässä suhteessa ovat silti hyviä. Hyvässä suhteessa ollessa on aina semmoinen tieto, että suhde kestää huonosta ajasta huolimatta. Huonossa suhteessa taas tulee juuri niitä epätietoisuuksia ja miettimisiä vähän väliä.
Olen ollut sekä hyvässä että huonossa suhteessa. En osaa noiden eroa selittää sellaiselle, joka ei ole kokenut kuin toisen noista. Sen vain tietää - erityisesti jälkeenpäin suhdetta pystyy tarkastelemaan paremmin.
Miksi kukaan alkaisi suhteeseen, joka on huono? Vielä hullumpaa olisi pysyä sellaisessa pidempää.
Itse en ainakaan ole ollut kuin hyvissä suhteissa, mutta niissäkin on ollut huonoja aikoja! On ollut epätietoisuutta ja miettimistä. Riitojakin, muttei kamalan pahoja. Uskottomuutta ei silti koskaan.
Kuka määrittelee hyvän, huonon, ja keskinkertaisen suhteen? Ei ainakaan kukaan suhteen ulkopuolinen. Jos olet parisuhteessa niin onko sitä mielestäsi järkevää jatkaa sillä hetkellä, kun toteat sen olevan keskinkertainen tai peräti huono?
Jos suhde on mielestäsi ollut hyvä esim. hetkellä jolloin muutitte yhteen ja sitten siitä tuleekin huono ja pitää erota niin sama vaara on joka suhteessasi, ellet mieti syitä siihen MIKSI suhteestasi tulikin huono? Sinusta ja kumppanistasi on kiinni millaiseksi suhteenne teette, ei se suhde voi itsestään olla hyvä tai huono.
uudet huorat johtoelimiin.
Keväällä sitten vahvistetaan huoratilinpäätös. Niinhän se menee.
Onneksi tuo oli sinun mielipiteesi. Ei minun :)).
"Miksi kukaan alkaisi suhteeseen, joka on huono? Vielä hullumpaa olisi pysyä sellaisessa pidempää."
Yksi syy tuohon on se, että ihminen ei itse suhteessa ollessaan tajua sen olevan huono. Ihminen valehtelee itselleen, että suhde on hyvä, vaikka se todellisuudessa on perseestä.
Eikä sitä suhteen huonoutta tiedä silloin, kun sen aloittaa. Suhteen todellinen luonne tulee esille vasta ajan kanssa.
"Itse en ainakaan ole ollut kuin hyvissä suhteissa, mutta niissäkin on ollut huonoja aikoja!"
Sulla on ollut sitten hyvä tuuri, kun ei ole tullut huonoja eteen.
"Uskottomuutta ei silti koskaan."
Niinhän minä olen sanonutkin. Jos on huono suhde, se saattaa ajaa pettämään. Sinulla kun on ollut vain hyviä suhteita, sulla ei ole ollut syytä pettää. Harva pettää hyvässä suhteessa ollessaan.
"Kuka määrittelee hyvän, huonon, ja keskinkertaisen suhteen? Ei ainakaan kukaan suhteen ulkopuolinen."
Itseasiassa suhteen ulkopuolinen voi paremmin nähdä, mikä suhteessa mättää ja mikä ei. Uskon kuitenkin, että suhteen todellisen hyvyyden tai huonouden määrittelevät parhaiten suhteen osapuolet. Parhaan määrittelyn pystyy tekemään sen jälkeen, kun suhde on ohi ja sen loppumisesta on aikaa. Silloin ihminen pystyy olemaan rehellinen.
"Jos olet parisuhteessa niin onko sitä mielestäsi järkevää jatkaa sillä hetkellä, kun toteat sen olevan keskinkertainen tai peräti huono?"
Eipä ole, mutta se on asia, jota ei tahdo itselleen myöntää. Ei varmaan kukaan haluaisi olla huonossa suhteessa. Siksi ihminen ei halua itselleen myöntää, että suhde on huono. Suhdetta vaan jääräpäisesti jatketaan siihen saakka, että homma räjähtää. Fiksut lopettavat ajoissa.
"Jos suhde on mielestäsi ollut hyvä esim. hetkellä jolloin muutitte yhteen ja sitten siitä tuleekin huono ja pitää erota niin sama vaara on joka suhteessasi, ellet mieti syitä siihen MIKSI suhteestasi tulikin huono?"
Niin, tämähän on itsestään selvää. Tottakai ne syyt pitää selvittää, että tulevaisuudessa osaa välttää niitä huonoja suhteita. Ihannehan on se, että ei koskaan aloitakaan suhdetta, joka on huono.
"Sinusta ja kumppanistasi on kiinni millaiseksi suhteenne teette, ei se suhde voi itsestään olla hyvä tai huono."
Ei tässä nyt viisastelu auta. Jos kumppani ei kertakaikkiaan ole sopiva, suhteesta tulee huono, vaikka haluaisi mitä. Pelkällä tahtomisella ei rakkaus ja himo pysy. Jos kumppanit sopivat toisilleen, suhteesta voi tulla hyvä. Jos he eivät sovi, suhteesta tulee huono.
Minusta rakkaus on tahdon asia.
Mielestäsi jos ajattelee sinun tavallasi, tulee juuri näitä surullisen kuuluisia "kertakäyttösuhteita", joissa ei viitsitä eikä ole resursseja parantaa sen hetkistä suhdetta vaan vaihdetaan uuteen kuvitellen, että päästään siten niistä huonoista puolista eroon. Ehkä joistain päästäänkin, mutta uusia tulee tilalle! Sitten taas vaihdetaan suhdetta? Vähän ikävä juttu, etenkin jos on lapsia.
Lapsista tulikin mieleen.
Lopetin kuuden vuoden seurustelusuhteen ensirakkauteni kanssa. En sen takia, että suhteemme olisi ollut huono. Se oli erittäin hyvä ja tapaamme vieläkin, vaikka olen naimisissa ja minulla on lapsia. Juuri siitä syystä erosimme, että halusin lapsia ja hän ei.
Koska olen onnistunut elämään onnellisissa rakkaussuhteissa ja eroamaankin ystävinä en voi sanoa, että pelkästään huonoista suhteista erotaan. Niin tehdään hyvistäkin. Sekin on tahdonasia.
Rakkaus on osittain tahdonasia, mutta totuus on kyllä se, että väkisin ei voi toista rakastaa. Itseään voi estää rakastumasta, sen uskon minäkin. Sitä en kuitenkaan usko, että pystyy väkisin rakastamaan jotain, jos oikeasti ei rakasta. Ainakaan minä en pysty, onnittelen sinua, jos pystyt. Vaikka uskottelin itselleni kaikin keinoin, että olen onnellisesti naimisissa, minun oli lopulta myönnettävä, että tahdosta huolimatta en enää rakastanut vaimoani.
Jos rakkaus on tahdon asia, sinulle ei varmaan tuota vaikeuksia etsiä kumppania. Silloinhan käy kuka tahansa? Eli myönnät varmaan itsekin, että ei se tahto sanele lopullisesti, ketä rakastaa ja ketä ei.
Minä ajattelen asian niin, että jos kaksi ihmistä ei ilman ponnisteluja pysty pitämään suhdetta kasassa, suhde ei ole ylläpitämisen arvoinen. Nyt tietysti joku sanoo, että aina pitää tehdä suhteen eteen töitä. No niin pitää, mutta joihinkin suhteisiin se työ tulee ikäänkuin automaattisesti. Sitä vain haluaa tehdä suhteen eteen töitä, eikä sitä tarvitse ajatella. Joissain suhteissa taas pitää väen vängällä keksiä sen suhteen eteen kaikkea hyvää, että se vaan ei kaatuisi. Tämäkin on yksi ero hyvän ja huonon suhteen välillä. Hyvässä suhteessa suhteeseen panostaminen ei tunnu työltä. Huonossa suhteessa tuntuu.
Ei tietysti käy kuka tahansa kumppaniksi!
Kumppanin täytyy olla itselle sopiva ja minun täytyy olla kumppanille sopiva. Luulenkin, etteivät ihmiset yleensä paljon ajattele sitä, sopiiko oma luonne ja piirteet yksiin sille toiselle osapuolelle, ajatellaan vain, että homma pelaa jos MINÄ rakastan sitä toista.
Sitten kun on tämä sopiva kumppani niin tahdosta riippuu miten jatkossa pärjää hänen kanssaan!
Voin kuvitella mitä tarkoitat tuolla, että suhteen pitäisi pysyä ilman ponnisteluja kasassa! Itselläni kaikki suhteet ovat pysyneet niinkuin "itsestään" kasassa, vaikka toki riitoja ja erimielisyyksiä on ollut.
On selvää, että jos minun olisi jossain suhteessani pitänyt taistella oman liikkumisvapauteni puolesta, olisi suhteen jatkaminen ollut aika epävarmaa.
"Sitten kun on tämä sopiva kumppani niin tahdosta riippuu miten jatkossa pärjää hänen kanssaan!"
Tuohan onkin tässä ydinkysymys. Suhteen alussahan luullaan, että se toinen osapuoli on sopiva kumppani. Eihän sitä voi tietää. Itse asiassahan ei rakastuta siihen toiseen ihmiseen, vaan kuvaan siitä, mikä itsellä on toisesta ihmisestä. Kun suhde jatkuu, paljastuu kumppanista se todellinen olemus. Jos todellisuus ei vastaakaan kuvaa, täytyy todeta, että pieleen meni. Seurusteluhan on nimenomaan aikaa, jolloin tutustutaan siihen kumppaniin. Onko hän sellainen kuin kuvittelen?
Luulen, että mitä paremmin tuntee itsensä, sitä paremmin tuntee muut. Mitä enemmän tuntee ihmisiä, sitä paremmin tietää mitä tulevalta kumppaniltaan toivoo ja odottaa.
Siltä pohjalta on parempi aloittaa suhde kuin ihan suinpäin "summamutikassa" ihastumalla.
Joillain on myös ongelmia ystäviensä kanssa. Luulen, että nämä ystävät ovat juuri sellaisia, joita ei varsinaisesti ole "valittu" vaan olosuhteista johtuen on tapailtu (koulukaveri, naapuri..) ja siitä on tullut tapa.
nimittäin rakkaus. Jos vain toinen tahtoo rakastaa ja toinen ei rakasta, niin silloinhan se on kuollut. Näin ilmeisesti on käynyt minun suhteessani.
Kauan sitten kun rakastui niin ei silloin voinut mitenkään laskelmoida - niin kuin ehkä sinun mielestäsi pitäisi - että sopiiko toinen vai ei minulle. Sitä vain ajatteli - tässä se nyt on, kaikki. Kokemus oli niin konaisvaltainen.
Suhteeni päättyi kesällä ikävällä tavalla. Miesystäväni kärähti eräänä viikonloppuna vieraasta naisesta. Hän lähetteli naisen kanssa tekstiviestejä ja väitti keskustelevansa työkaverinsa kanssa, miehen kanssa. Tosiaan työkaverin, joka sattui olemaan kyseessä oleva nainen.
Alkoi mahtava selittelyn tulva ja sitä selittelyä jatkuu vielä tänä päivänäkin, vaikka emme ole olleet enää päivääkään tapahtuneen jälkeen yhdessä. Täytyyhän sitä omaa itsetuntoaan pönkittää, kun nyt alkaa vasta tajuamaan, että hän se pettäjä oli enkä minä.
Suhteemme oli hyvä eikä mitään pitänyt olla pielessä, mutta näin kävi. Jälkeen päin kuulin, että ex-ystäväni on pettänyt muitakin naisia joiden kanssa on seurustellut. Ehkä pettäminen on jollain tavalla "verissä" jollaikin ihmisillä, sitä vaan tekee ajattelematta toista osapuolta ollenkaan. Se antaa varmaan arkipäivään jännitettä pettäjälle itselleen, mutta ei ajatella sitä eteenpäin, miten tuhoisat vaikutukset sillä on vakituiselle suhteelle.
Niin..itsestään se johtuu mutta miksi ihmisellä on sellainen vetovoima että pettää vaikka kaikki näyttää olevan hyvin? Se on se tärkein kysymys..kuinka saada pois seksuaalista kiinnostumista toiseen naiseen esim. Se ei vihki- kirkossakaan muutu miksikään ja siksi askel pettää onkin lyhyt kun kerran kiihottuu viehättävästä naisesta. Kuten huomaatte puhun itseni ( miehen ) kokemuksesta.
Samoin pohtii myös tämä ukkomies.
Sen tiedän, ettei syy ainakaan ole siinä, että kiihottuu toisesta miehestä/naisesta. Ei totta vieköön.
Kiihottunut olen ties kuinka monesta toisesta miehestä, ystävistänikin (siis miespuolisista..), mutta ikinä en ole pettänyt. Kyllä se syy löytyy ihmisen ylä- eikä alapäästä...
"Kiihottunut olen ties kuinka monesta toisesta miehestä, ystävistänikin (siis miespuolisista..),"
märkänä maantietä pitkin hela tiden?
millä teet päätöksen pettää vaiko ei?? ala vai yläpäällä????? Yläpää varmaan tietää mikä on oikein ja mikä on väärin!!!
Ei nyt hela tiden, mutta kuitenkin.
Många gånger i månaden..
Tänk på det!
Uskollisena kumminkin.
bor du?
Alapää eli vaistot miehen panevat hyppäämään vieraissa - ei järki. Miehen perimä on eri kuin naisen, eikä sitä muuta raamatullinen avioliittomoraali. Oikein tai väärin, mies käy vieraissa ehkä vielä seuraavat tuhat vuotta.
Ei pillu pannessa pahene,
vittu varveista vanhene,
mirri mulkusta muserru,
tussu tempusta tuhoudu.
Ps: ei kun hommiin vain.